Status kirjoitti 28.5.2014 11:4

Olen kuitenkin lukenut kirjoituksiasi Maanvaiva, ja ne ovat saaneet minut ajattelemaan. Teksteistäsi huokuu suuri tuska, suru, viha, katkeruus ja epätoivo. Otan osaa suruusi.

Unohdin sanoa kiitos osanotosta. Vaikka äidin kuolemasta tulee jo kesällä 11 vuotta, viieläkin kesäiisin tuntuu, että äiti kuoli ihan vasta.

Mun äidin koko itsemurhan tekeminen ja sen suunnittelu oli hyvin itsekästä.
Miksi ihmeessä halusi minut pois sijoituspaikasta, kun samaa aikaan kuitenkin suunnitteli tekevänsä itsarin. Ei se ollut vaan hetken mielenmuutos siellä mökillä vaan oli suunnittelut kauan.
Jos minä olisin saanut olla siellä sijaiskodissani rauhassa, en ehkä enää näinkin pitkän ajan jälkeen miettisi mitä minä tein väärin ennen kun äiti lähti sinne mökille.
Koska mulla on tapana sanoa vähän suoraan asioita, niin vieläkin minä kelaan aikaa ennen mökille lähtöä mitä tuli sanottua äidille. Mutta en keksi mitään kun olin innoissani, kun pääsin kotiin ja kalaan ja melomaan. Ja että äiti jaksaa lähteä ostamaan mulle koulutavaroita.

KUn tässä nyt on äitejäkin mukana, niin sanoisin ainakin kaksi rakentavaa asiaa tässä ketjussa.
Älkää ainakaan valehdelko lapsille viimeisinä tekonanne.
Älkää kirjoittako jäähyväiskirjettä missä selitätte tekonne oikeudellisuutta, se ikäänkuin vie omaiselta oikeuden tuntea vihaa kuollutta kohtaan. Viimeisenä tekona ei voi vaatia ymmärrystä.

Minä mietin paljon itsemurhaa mutta lykkään sitä aina eteenpäin juuri perheeni takia. Perhe ei tiedä että mietin itsemurhaa. On sitäpaitsi vaikea keksiä tarpeeksi siistiä tekotapaa ettei siitä aiheutuisi sotkua ja hälyä. En osaa sanoin kuvata mitenpaljon tunnen rakkautta perhettäni kohtaan. Mieheni sanoi minulle yks päivä että me pidetään toisemme hengissä, ja hän sanoi tämän spontaanisti tietämättä että minä mietin itsemurhaa. En osaa nyt muuta kirjoittaa paitsi haluan ilmaista osanottoni äitisi kuoleman vuosi maanvaiva.

Sain kuulla muutama vuosi sitten että äitini veli oli tehnyt itsemurhan. Hän
oli silloin joku 20v. Veljeni siitä kertoi kun kysyin miksi oli niin nuorena kuollut
Äiti ei asiasta puhunut. Sanoi vain että hän oli ollut hyvä ihminen. Minulle tuli.
ajatus miksi. Olisin niin halunnut tuntea hänet. Vielä joku päivä kysyn veljiltä mikä ajoi
nuoren miehen tuollaiseen tekoon. Vielä en ole uskaltanut. Itse kerran napsinut
lääkkeitä tavoitteena itsemurha. Onneksi tulin järkiini ja hommasin apua. Meillä
jokaisella on aikamme lähteä. Aiheutamme vai surua ja tuskaa läheisillemme
itsemurhalla. Haluaisin niin kovasti uskoa että päivä paistaisi risukasaankin.
on vain niin kovin vaikeaa. Mutta päivä kerrallaan mennään .
😟

arka
Ehkäpä miehelläsi on lievä aavistus asiasta, hänkin voi asiaa pohtia omalla kohdallaan, joten pitäkää toisenne hengissä. Me tarvitsemme hyvin pieniä asioita, jaksaaksemme elää. Tämä päivän isot murheet voivat joskus aikojen päästä,tuntua pienemmiltä ja ihmettelemme silloin, miksi ne niin vaikeilta aikanaan tuntui.
Joten jaksakaa, etsikää vaihtoehtoja ja apua ongelmiin.

Olen menettänyt kolme läheistä itsemurhan kautta. Yksi heistä jätti jälkeensä viestin, kaksi ei. Ketään heistä en pidä itsekkäänä, vaan pitkiä aikoja suurta sisäistä tuskaa kärsineinä ihmisinä, jotka eivät nähneet enää muuta tietä ulos, kuin elämänsä päättämisen.
He eivät suinkaan tehneet tekoaan pikaistuksissa, vaan kukin heistä jaksoi sinnitellä pitkään, toivoen elämän kääntävän paremman lehden, jolloin tuska hellittäisi. Tuo toive ei koskaan toteutunut. Lopulta kukin heistä teki omaa elämäänsä koskevan päätöksen; he lopettivat oman kärsimyksensä.
Jokainen heistä oli herkkä ihminen, ehkä liian herkkiä yhteiskuntaan, jossa edetään kyynärpäätaktiikalla muista välittämättä.Tehdessään päätöksen omasta elämästään, tuskinpa heidän vaikuttimensa oli siinä, että jätän jälkeenjäävät syyllistettynä miettimään, teinkö vai jätinkö tekemättä jotakin, koska läheisemme päätti jättää meidät.
Uskon vakaasti, että he ajattelivat enemminkin niin, että tekevät läheisille "palveluksen", koska omaisten voi olla vaikea kohdata vaikeasti depressiivistä ihmistä.En usko, että itsemurhaan päätyvän jättämä viesti on yritys hakea oikeutusta teolleen. Omalla kohdallani juuri viestin jättänyt toi heti jälkeenjäävien tietoon, ettei syy ollut vanhemmissa tai läheisissä. hän kertoi yksinkertaisesti faktat, miksi ei enää jaksa. Kunpa ymmärtäisimme, että oman elämänsä päättänyt ei tee tekoaan kiusasta, vaan sen vuoksi, ettei näe enää vaihtoehtoja. Erilaisia keinoja on jo yritetty, mutta ne evät ole auttaneet.Emme voi myöskään täysin tietää, mitä toinen ihminen sisimmässään tuntee. Siitä syystä en rupeaisi tuomaroimaan ihmisiä, jotka viimeiseen keinoon turvautuvat.

Omaisella on oikeus kaikkiin tunteisiin. Yhtä lailla tunteiden kirjoittaminen voi olla viimeinen keino selviintyä läheisen itsemurhasta.
Tunteet eivät ole tuomarointia. Minun äitini on kuollut, en minä sanoillani voi tuomita häntä mihinkään. Enkä häntä mitenkään loukata.

Hei !
Kiitos Helemi ajatuksistasi. Kiitos paljon.

Luonnollinen kuolema on aivan eri asia kuin kuolla oman käden kautta.
Itsemurhassa läheinen päättää itse oman kuoleman aikansa ja ehtisi sanoa kaiken läheiselleen, jos vaan haluaisia. Viimeinen kirje ei ole kaiken sanomista.

Lisäksi väitän, että alaikäiselle on vaikeampaa menettää äitinsä itsemurhan kautta kuin aikuisella ihmisellä.
Lapsen pitää miettiä, jos ei ole isää, minne minut nyt laitetaan. Lapsi menettää äidin itsemurhan takia myös kotinsa. Pitää surra itsekkään äidin kuolemaa ja samalla totutella asumaan jossain muualla kuin kotonaan.

Itsemurhassa ei jää omaiselle pelkästään murhe sanomattomista sanoista. Vaan jää monia muita murheita.

Tiedän eron koska olen menettänyt myös isäni, mummoni ja kaksi ukkia. Heitä voin muistella ja surra ja vaikka en mitään viimeisiä sanoja heille koskaan kai sanonut, ei se mieltä paina vaan suru on luonnollista. Eikä siihen sotkeudu kysymyksiä, vihaa, inhoa ja rakkautta. Heitä voin vaan kaivata ja rakastaa.

Minä eilen huomasin kuinka helppoa onkaan sanoa, että tapan itseni tänä kesänä.
Koska mulla on diabetes, verensokerini ihan yllättäen saattavat heitellä ja menen huonoon kuntoon. Ja silloin tulee tunne ettei tämä muuten lopu kuin tappamalla itsensä.
Kun tajusin hoitaa sokerini kuntoon, huomasin miten raukkamainen paskaläjä olin ollut muiden joukossa.
Anteeksi.