Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Monet ihmiset uhkailevat itsemurhalla vaikka eivät oikeasti sitä pysty toteuttamaan. Sitten on ihmisiä jotka eivät puhu mitään vaan menevät ja tekevät itsemurhan.
Se joka suunnittelee tai ajattelee itsemurhaa pitäisi myös miettiä miltä se tuntuu esim. hänen äidistään tai muista läheisistä ihmisistä. Sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset monenkin ihmisen mielenterveyteen ja elämään.
Äitinä olen kokenut pari sellaista tilannetta jossa poikani oli menettää henkensä. En tiedä oliko tilanteet tahallaan aiheutettuja, mutta alkoholilla oli suuri osa tilanteissa. Se tuntui minusta äitinä todella pahalta. Mietin että miksi poikani haluaa noin riistää hengen itseltään? Mitä minä olen tehnyt väärin? Enkö ole välittänyt tarpeeksi yms? Se huoli oli repiä sydämen rinnasta kun en heti tiennyt missä tilassa poikani oli kun en saanut minkaanlaista yhteyttä häneen.
Itsemurhaa suunniteleva tai sen toteuttava henkilö ei ajattele mitä huominen voisi tuoda tullessaan. On vain se synkkä hetki eikä mitään ulospääsyä siitä.

Elämä voi muuttu kahden vupden tai viiden vuoden kuluttua onko järkeä sillokn tehdä itsemurhaa tai olisiko se silti mukava ajatus ettei koskaan koe mitään muksvss asiaa vain koska mielen johdosta ajattelee näin. Olisiko se hetki jolloin on masennuksen kourissa menossa ohi jossain vaiheessa joten voisiko ajatella kyllä tulee vielä psrempaa? Itse olen ollut lspsena todells masentunut uskoin en ikinä saa kumppania en ikinä saa mitän muksvss meni vuodis mutts kyllä mukavas on tspshtunut ei ne asiat heti tule. Aika on piinallista on vieläkin asioits mitkä masentaa mutta kaikelle ei voi heti tehdä jotain se vie aikas.

Itsemurhalla uhkailu on raukkamaista. Sen suorittaminen on ihmisen oma valinta. Ei se itsensä tappanut jää murehtimaan sitä, mitä voisi olla.

Elämä ei ole lahja kaikille meistä.

Onko kuolema sitten lahja?

Minun äitini on niitä joka ilmoitti tekevänsä itsemurhan. Ei minulle, eikä siskolle eikä veljelle vaan nettiystäville. Miksi se niin teki? Siksi, koska tiesi etteivät nettiystävät pystyneet estämään itsaria.
Jos olisi asian kertonut veljelleni, veli taatusti olisi estänyt itsarin.

Siksi minä aina lähes oksennan, kun joku netissä ilmoittaa tekevänsä itsarin ja sanon, että tee vaan, se on sun oma valintasi. En viitsi anoa, että elä tee, hae hoitoa, kirjoita enempi tms. Koska se on aivan turhaa, minusta.
Ja minusta on kaikkein suurin loukkaus läheisiä kohtaan ilmoittaa nettiystävlllle tekevänsä itsarin. Se on niin raukkamaista ettei ole sanoja ilmaista tunnetta.

Nyt olen kyllä täysin samaa mieltä.
Itsemurhalla uhkailu on raukkamaista ja läheiset vain viettävät unettomia öitä miettiessään ja pelätessään.
Se tosin voi olla myös hätähuuto ja siihen toki reagoidaan mutta jos se jää päälle ja jatkuvasti hoetaan niin käy kuten tuossa sadussa. Se on läheisille todella rankkaa kun ihminen josta välittää, uhkailee noin.
Minun exäni soitteli yhdessä vaiheessa noita raivostuttavia puheluitaan lapsilleni. Teki mieleni kertoa että sillä ei ole oikeutta valittaa kun on viimeiset 35v. kohdellut lapsiaan kuin ilmaa. Ei se minulle olis merkinnyt mitään jos olis tehnytkin mutta mikä satuttaa lapsiani, satuttaa myös minua.
Valittakoon terapeutille tai muijalleen...tosin muijan takia sillä ongelmia olikin...

Juuri tällä hetkellä olo on sellainen, että mun elämällä ei ole paskaakaan väliä. Koirien takia täällä on tullut roikuttua ja jotenkin pitänyt langat hallussa.
En vaan keksi yhtään syytä elämiselle.
Mä tulen aina olemaan yksin, olen ollut sitä koko elämäni. Ei sukulaisista ole siihen asiaan mitään apua, että kukaan ei tule koskaan rakastamaan.

Eikö se mennyt niin että kuka uhkailee niin haluaa apua, mutta sellainen oikeasti tekee sen joka ei siitä puhu. Uhkailun kuuleminen vain on väärin, varsinkin niitä ainoita ihmisiä kohtaan jotka enää välittävät.

Jos minua tarkoitit niin en ole uhkaillut mitenkään. Kertonut vain miltä tuntuu. Jos ajatukseni toteutan, en todellakaan siitä huutele kellekkään. En vaan voi olotilalleni mitään. Antaisin mitä tahansa ollakseni normaali. Elämä vaan on hajottanut heikon mielen. Kiitos kouluaikaisten tapahtumien ja monen muun.

RainbowD2sh, en tarkoittanut sinua. Vaan ihan yleisesti, lähinnä jatkoksi omaan aiempaan viestiini ajatuksiani.

RainbowD2sh kirjoitti 14.5.2014 11:0

Jos minua tarkoitit niin en ole uhkaillut mitenkään. Kertonut vain miltä tuntuu. Jos ajatukseni toteutan, en todellakaan siitä huutele kellekkään. En vaan voi olotilalleni mitään. Antaisin mitä tahansa ollakseni normaali. Elämä vaan on hajottanut heikon mielen. Kiitos kouluaikaisten tapahtumien ja monen muun.

Minä en ainakaan sinua tarkoita vaan kirjoittelen yleisesti vaan itsemurhasta tai välillä äitini itsemurhasta.

maanvaiva kirjoitti

Netti-itsaria ei kai voi sanoa valehtuksi, minusta se on pelleillyä toisten kustannuksella.
Mutta samoin siinä voi käydä kuin sadussa. Ihmiset kyllästyvät itsarikirjoituksiin ja apu jää saamatta selllaiseltakin joka tosissaan on tekemässä itsaria.

Onko kuolema sitten lahja?

Minun äitini on niitä joka ilmoitti tekevänsä itsemurhan. Ei minulle, eikä siskolle eikä veljelle vaan nettiystäville. Miksi se niin teki? Siksi, koska tiesi etteivät nettiystävät pystyneet estämään itsaria.
Jos olisi asian kertonut veljelleni, veli taatusti olisi estänyt itsarin.

Siksi minä aina lähes oksennan, kun joku netissä ilmoittaa tekevänsä itsarin ja sanon, että tee vaan, se on sun oma valintasi. En viitsi anoa, että elä tee, hae hoitoa, kirjoita enempi tms. Koska se on aivan turhaa, minusta.
Ja minusta on kaikkein suurin loukkaus läheisiä kohtaan ilmoittaa nettiystävlllle tekevänsä itsarin. Se on niin raukkamaista ettei ole sanoja ilmaista tunnetta.

Siis "netti-itsari" ei olekaan pelleilyä ihmisten kustannuksella, vaan se voi olla totista totta. Eikö olisi ollut hyvä, jos äitisi nettiystävä olisi ottanut todesta äitisi ilmoituksen? Minä vetäisin johtopäätöksen, että kaikki itsaripuheet olisi otettava todesta sekä netissä että todellisuudessa eikä "kyllästyttävä" niihin. Avunhuutoja ne ovat joka tapaiksessa.

Mitäpä ne äitini nettiystävät olisivat voineet tehdä? Kun ihminen kirjoittelee anonyymina ei siinä voi muuta tehdä kuin voivotella ja kertoa kuin tärkeä olet jne.
Äitini nettiystävät ottivat tosissaan itsemurhapuheet mutta eivät voineet mitään asialle tehdä.
Siksi minusta on yksi ja sama mitä netti-itsarin tekijälle sanoo, hän tekee itsarin tai ei tee sitä.

Olisihan se voinut olla sama tulos, jos äiti olisi meille omaisille puhunut. Voisi olla, että emme olisi sitä mitenkään voineet estää. Silti minä elän kuvitelmissa ettei äiti olisi tehnyt itsaria, jos olisi suunnitelmistaan puhunut oikeille ihmisille.

Minustakin netissä anonyymisti itsemurhasta puhuminen on hätähuuto, vaikka eivät ne nettiystävät oikein mitään voi tehdäkään. Voi olla, että läheisille puhuminen on vaikeaa. Minusta on aika karua sanoa itsemurhaa raukkamaiseksi teoksi. Siinä pisteessä ihminen on niin totaalisessa umpikujassa, ettei kykene näkemään pois pääsyä ja luulee oikeasti tekevänsä vain muille palveluksen lähtemällä. Ainakin minä olen ajatellut siinä pisteessä noin, enkä todellakaan ole ajatellut, että vahingoittaisin läheisiäni jotenkin. Jälkikäteen ja järjellä ajateltuna itsemurhalla todellakin vahingoittaisi läheisiä, mutta siinä umpikujassa ei sitä kykene uskomaan.

Repukka,

Hienosti kirjoitettu ja tiivistetty asian olennainen. Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Mietin pitkään, miten sen kirjoittaisin, mutta sinä kirjoitit nyt sen, mitä minä ajattelin.

Eihän se itsemurhan tehnyt välitä siitä mitä hänestä puhutaan. Aivan sama sanonko tekoa raukkamaiseksi tai olen kiitollinen kun teki itsemurhan.
Jos minun äitini, rakkain ihminen sillä hetkellä, tekee itsarin, niin minä voin hänen tekoaan sanoa aivan miksi minä haluan.

Äitini taatusti loukkasi teollaan enempi minua kuin minun sanani.