Internet, Mielenterveyteni ja Ihmisviha

Internet, Mielenterveyteni ja Ihmisviha

Käyttäjä Deathseeker aloittanut aikaan 11.08.2016 klo 23:38 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Deathseeker kirjoittanut 11.08.2016 klo 23:38

Internet ja etenkin erinäiset keskustelu/kommenttipalstat ovat aiheuttaneet sen, että vihaan nykyään ilmeisesti hyvin suurta osaa ihmisistä. Tämä aiheuttaa järkyttävää patoutunutta aggressiota ja vihan tunnetta sisälläni joka tuntuu vaan kasvavan päivä päivältä. Tämä kirjoitukseni voi särähtää jonkun korvaan, mutta sille ei voi mitään. Minun on pakko saada purkaa raivoani tai räjähdän/tulen hulluksi lopullisesti. Vihani kohteena ovat mm. seuraavat ihmisryhmät:

Tuomitsevat Ihmiset
Tämän ryhmän ”ihmiset” eivät ymmärrä, että jokainen ihminen saa erilaisen korttipakan käteensä elämänsä alussa. Henkilökohtaisesti en tuomitsisi esim. tappajaa, jota on hyväksikäytetty/ kiusattu/ alennettu koko elämänsä ajan. Hoitoa tällainen ihminen tarvitsee eikä vankilaa, jossa alentaminen vain jatkuisi. Mutta tuomitsevat ihmiset nauttivat niiden potkimisesta, jotka ovat jo valmiiiksi maahan lyötyjä.
Tosiasia on että suurin osa näistä tuomitsijoista toimisi aivan samalla tavalla jos heillä olisi samanlaiset lähtökohdat. Vihaan ihmisiä jotka eivät näe omaa kokemuspiiriään pidemmälle. Ihminen ilman myötätuntoa ei ole minun silmissäni ihminen, ja siitä päästäänkin seuraavaan vihankohteeseeni.

Psykopaatit
Tarvitseeko tätä edes selittää? Huonon tuurini ansiosta tuttavapiirissäni on tätä nykyä useita psykopaatin tunnusmerkit täyttävää ihmistä. Minua on mm. pyydetty iloisin ilmein ”pitämään hauskaa”, eli toisin sanoen hakkaamaan ihmisiä parin psykopaatin toimesta. Ei varmaankaan yllätä että kieltäydyin!
Minun on vaikea kohdata tämän ihmisryhmän edustajia tuntematta suunatonta raivoa heidän rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan koko historiamme ajalta. Uskoisin tämän olevan ymmärrettävää!

Materialistit/Nihilistit/Militantit Ateistit/Rasistit jne.
En tarvitse ketään ihmistä tyrkyttämään minulle törkyistä maailmankuvaa. Silti tätä on tapahtunut etenkin internetissä aivan tolkuttoman usein. Rauhallinen keskustelu mielipiteiden eroavaisuuksista näiden ihmisten kanssa on aivan täysin mahdotonta, kun törkyä ja henkilökohtaisuuksiin menevää mölinää älykkyydestäni ja maailmankuvastani sataa niskaan. Mielestäni on käsittämätöntä miten ihmiset loukkaavat toisiaan internetissä, anonyymisti.
Tässä nyt on vain muutama ihmisryhmä ja monet muutkin samaan hölmöilyyn syyllistyvät, mutta liian usein olen joutunut seuraamaan keskusteluja joissa jonkun rauhan filosofian edustaja joutuu perääntymään/ toppuuttelemaan näiden raivohullujen ”älykköjen” manifestien edestä. Typerämpää sakkia saa hakea. Vihaan tätä porukkaa räjähdyspisteeseen asti, ja yritän nykyään kaikin keinoin välttää aiheesta keskustelua tosielämässä koska en voi olla varma siitä mitä tekisin jos joutuisin sietämään samanlaista roskaa ruudun tällä puolella…

Eiköhän tämä riitä. Muitakin ihmisryhmiä löytyy varmasti ja paljon mutta nämä tulivat päällimäisenä mieleen.

Jos minulla olisi käsiase lähtisin varmaan jo ulos metsästämään näiden ryhmien edustajia. Onneksi Suomessa ei kuitenkaan saa asetta helposti, eikä minulla ole aikomustakaan sellaista hankkia.
Mutta ajatus velloo pääni sisällä liian usein, uhkaavasti ja näen hyvin usein punaista ajatellen näitä ihmisiä ja muita joiden koen saavan nautintoa vääryyden levittämisestä. Olenko siis hullu? Olenko seonnut lopullisesti? Mitä minun tulisi tehdä päästäkseni eroon tästä vihan tunteesta? Olen yrittänyt ”ymmärtää” vihani kohteita, mutta se on erittäin hankalaa. Osaatte varmaan kuvitella vastapuolen reaktion jos niitä koettaa hellävaroin käsitellä.

En nauti olostani. Olen jatkuvasti masentunut ja vihainen. Tiedän, että minun pitäisi varmaan sammuttaa internet ja sanoa lopulliset hyvästit usealle tuntemalleni ihmiselle. Välttää vihani kohteita. Mutta onko tässäkään järkeä? En minä voi lopullisesti vältellä vihaamiani ihmisryhmiä… vai voinko?

Totuus on se että haluaisin vain eristäytyä neljän seinän sisään koko loppuelämäkseni. Omasta historiastani voin sanoa sen verran että olen mm. nuorena hyväksikäytetty/ koulukiusattu/ väkivaltaisesta alkoholistiperheestä ja nykyään itsekin alkoholisti sekä lääkkeiden väärinkäyttäjä, blokatakseni ilmeisesti menneisyydestäni sikiävän vihan ja tuskan.

Kirjoitin tämän vuodatuksen, koska haluan tietää onko minulla kohtalotovereita, + koin että minun on pakko purkaa näitä tuntemuksia johonkin.

Käyttäjä Rina kirjoittanut 18.08.2016 klo 10:28

En tiedä, miten hyvin seuraava juttu soveltuu ketjun aloittajan tilanteeseen, mutta tulipahan mieleeni: Jo edesmennyt isäni oli mestari viha-asioissa, puhui usein, että "sekin porukka pitäisi ampua". Vihasi siis tiettyjä ihmisryhmiä tai yksittäisiä ihmisiä. Hänen vihansa taustalla oli kuitenkin pelko ja huono itsetunto, joka purkautui vihapuheena. Yleisesti ottaen hetkittäisille vihantunteille löytyy oikeutettuja syitä, jotka eivät johdu vihaajan henkilökohtaisista vaikuttimista, mutta jos ja kun vihantunne on jatkuvaa ja mieltä hallitseva (ja olosuhteisiin nähden epätavallisen voimakasta), niin sen takana lienee henkilön todellisia ongelmia, joiden syiden selvittäminen olisi paikallaan ammatti-ihmisen tuella. Vaikka vihantunne hetkellisesti on voimaannuttavaa, niin pitkällä juoksulla se kyllä syö miestä tai naista.
No, ei isäni tunnistanut tai halunnut tunnistaa vihantunteensa taustatekijöitä, ja nyt se on myöhäistäkin. Itselläni oli myös nuorempana vihantunteita tiettyä ihmisryhmää kohtaan, mutta vaikuttimena oli silkka kateus ja huono itsetunto. Ei ole helppoa tai hauskaa tunnustaa omia pimeitä puoliaan, mutta niiden tunnistaminen voi olla voimavara. Mutta kuten aloitin: kerron nyt vain omista kokemuksistani.

Käyttäjä Deathseeker kirjoittanut 18.08.2016 klo 15:53

maanvaiva kirjoitti 18.8.2016 9:30

Ehkä voisi peräti ajatella, että etsit itsellesi " viihdykettä".
Kuten ainakin mulle käy usein netissä eli menee just noin yli laidan ja en usko, että kuitenkaan samalla haen viihdykettä itselleni.
Vaan menee yli laidan keskustelun lomassa eikä sitä itse ekana huomaan vaan muut. Minut kyllä usein eliminoidaan keskusteluista pois vähäksi aikaa.
Ehkä paranen vasta tavoista, jos lopullisesti elimoidaan saunan takana.

Voi olla parempi, että en jatka minkäänlaista vuoropuhelua kanssasi. No hard feelings, mutta näin se on. En todellakaan kirjoita täällä viihdyttääkseni itseäni vaan purkaakseni pahaa oloani.

Käyttäjä kirjoittanut 18.08.2016 klo 16:31

Kiitos. Olenkin tottunut tämmöiseen keskustelusta eliminointiin.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 18.08.2016 klo 17:01

Minä hommasin itselleni miesystävän internetistä, mutta meillä on vissiin eka paha riita
koskien sitä;"miksi meillä ei ole seksuaalista kanssakäymistä, vaikka minulla on 3 reikää
sitä varten?" Käskin hänen mennä hakemaan seuraa muualta.

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 18.08.2016 klo 17:28

Hei taas. Hyvä että mielesi on jo vähän rauhoittunut.

Olen jäänyt pohdiskelemaan tätä ketjua ja aihetta jonkin verran. Olen itse todella negatiivinen ihminen, kunnon pessimisti ja jossain vaiheessa tähän komboon tuli se viha. Tietysti pitkä masennus ruokkii noita kaikkia. Viha kohdistui lähinnä ihmisiin, elämääni kuuluviin, minut hylänneisiin, täysin tuntemattomiin joilta olin ehkä kuullut jonkun mielestäni typerän mielipiteen. Nettikeskustelut sitä vasta lietsoivatkin vaikken ikinä ollut niihin osallisena, saatoin jäädä päiväkausiksi miettimään mitä vastaisin tai miten on mahdollista että tuollaisia ihmisiä edes on olemassa. Mutta sama päti kaikessa, ne ajatusketjut olivat loputtomia ja se viha on raskaampaa kuin masennus tai mikään suru. En muista tarkalleen mikä oli pahinta aikaa, mutta olin jo valmiiksi itsetuhoinen ja kaikki viha eskaloi tilanteen todella pahaksi. Satutin itseäni jatkuvasti ja todella vakavasti. Sitä kesti joitakin kuukausia, jossain vaiheessa puhuin terapiassa pitkään vain vihasta.

Ne ajatusketjut eivät ole kadonneet, mutta osaan hillitä niitä. Huomaan ne ja vain keskeytän ne, minun ei tarvitse ajatella niitä asioita. Alan keskittyä mihin tahansa muuhun, mitä ääniä kuulen, mitä esineitä pöydällä on. Se kuulostaa typerältä ja ehkä turhaltakin, mutta se auttaa. Yritän käyttää sitä kaikkiin negatiivisiin ajatuksiin, en vain vihaan. Joskus tuntui että huijaan itseäni, eivät ne pahat asiat katoa vaikka lakkaisin niitä ajattelemasta, mutta eivät ne helpotukaan niitä ajattelemalla ja itseäni raivostuttamalla. Siksi voin edes yrittää antaa olla.

Käyttäjä Deathseeker kirjoittanut 18.08.2016 klo 20:24

On totta, että pahat asiat eivät katoa niitä ajattelemalla. Ehkä sitä pitäisi alkaa tekemään jotain- esimerkiksi hyväntekeväisyyttä tai jonkunlaista vapaaehtoistyötä niiden ihmisten parissa, jotka tarvitsevat apua tai jotka ovat olleet sorrettuina. Tai vaikka ottaa osaa eläin- tai luonnonsuojeluasioihin jos se tuntuisi kotoisammalta.

Luulen että tämä on itse asiassa suuri syy siihen, miksi monet ihmiset ovat masentuneita nykyisin. Ongelmat nähdään, mutta asioille ei tehdä mitään, vaikka se olisi mahdollistakin. Auttamistyösta saisi varmasti paljon merkitystä elämään, ja iloa niiden taholta johin apu kohdistuisi. Uskon, että auttaessaan toista ihmistä rakkaus heijastuu näiden tahojen välillä voimakkaasti, ja se on voima joka on aina merkityksellinen ja tuo iloa masennuksen mustia pilviä hajottaen.

Käyttäjä kirjoittanut 19.08.2016 klo 10:16

marmoriikki kirjoitti 18.8.2016 17:28
Nettikeskustelut sitä vasta lietsoivatkin vaikken ikinä ollut niihin osallisena, saatoin jäädä päiväkausiksi miettimään mitä vastaisin tai miten on mahdollista että tuollaisia ihmisiä edes on olemassa. Mutta sama päti kaikessa, ne ajatusketjut olivat loputtomia ja se viha on raskaampaa kuin masennus tai mikään suru.

Minäkin olen päiväkausiksi jäänyt miettimään nettikeskusteluja.
Nykyisin en enää ajattele ihmistä joka jotain netissä kirjoittaa vaan sitä mitä kirjoitetaan. Tai pyrin siihen, aina se ei onnistu, koska olen joidenkin kanssa ollut samalla foorumilla vuosia.
Mutta minusta ei ketään tai ei ainakaan minua haittaa, jos jotain kirjoitusta vihaan tai inhoan, vaan inhoan sitä mielipidettä.

En ole missään facessa tms sellaisessa jossa ihmiset ovat omalla nimellään ystäviä ja sitten kirjoittavat jotain ja alkaisin sitä ihmistä inhoamaan niin paljon, että olisin valmis hänet eliminoimaan elämästäni pois pelkän jonkun sanomisen takia. Muutama muka väärä sana ja on valmis eliminoimaan ihmisen pois joukosta, on kyllä minusta raukkamaista toisen ihmisen vahingoistamista.

Käyttäjä Deathseeker kirjoittanut 19.08.2016 klo 17:00

maanvaiva kirjoitti 19.8.2016 10:16

marmoriikki kirjoitti 18.8.2016 17:28
Nettikeskustelut sitä vasta lietsoivatkin vaikken ikinä ollut niihin osallisena, saatoin jäädä päiväkausiksi miettimään mitä vastaisin tai miten on mahdollista että tuollaisia ihmisiä edes on olemassa. Mutta sama päti kaikessa, ne ajatusketjut olivat loputtomia ja se viha on raskaampaa kuin masennus tai mikään suru.

Minäkin olen päiväkausiksi jäänyt miettimään nettikeskusteluja.
Nykyisin en enää ajattele ihmistä joka jotain netissä kirjoittaa vaan sitä mitä kirjoitetaan. Tai pyrin siihen, aina se ei onnistu, koska olen joidenkin kanssa ollut samalla foorumilla vuosia.
Mutta minusta ei ketään tai ei ainakaan minua haittaa, jos jotain kirjoitusta vihaan tai inhoan, vaan inhoan sitä mielipidettä.

En ole missään facessa tms sellaisessa jossa ihmiset ovat omalla nimellään ystäviä ja sitten kirjoittavat jotain ja alkaisin sitä ihmistä inhoamaan niin paljon, että olisin valmis hänet eliminoimaan elämästäni pois pelkän jonkun sanomisen takia. Muutama muka väärä sana ja on valmis eliminoimaan ihmisen pois joukosta, on kyllä minusta raukkamaista toisen ihmisen vahingoistamista.

Jos luet ajatuksella kaikki edelliset tekstini, selvää on että "muutama väärä sana" ei todellakaan minun käsitykseni mukaan ole syy eliminoida yhtään ketään.

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 20.08.2016 klo 22:28

Deathseeker kirjoitti 19.8.2016 17:0

maanvaiva kirjoitti 19.8.2016 10:16

En ole missään facessa tms sellaisessa jossa ihmiset ovat omalla nimellään ystäviä ja sitten kirjoittavat jotain ja alkaisin sitä ihmistä inhoamaan niin paljon, että olisin valmis hänet eliminoimaan elämästäni pois pelkän jonkun sanomisen takia. Muutama muka väärä sana ja on valmis eliminoimaan ihmisen pois joukosta, on kyllä minusta raukkamaista toisen ihmisen vahingoistamista.

Jos luet ajatuksella kaikki edelliset tekstini, selvää on että "muutama väärä sana" ei todellakaan minun käsitykseni mukaan ole syy eliminoida yhtään ketään.

Käsittääkseni maanvaiva tarkoitti tuossa itseään. Näin minä sen ymmärsin.

Itse en ole ikinä osannut kohdistaa mitään vihaani (edes rakentavasti kun se olisi ollut aiheellista) muihin vaan valitettavasti vain itseeni, joten muiden ihmisten kohdalla olen sitten vain jättänyt yhteydenpidon oman itseni takia.