viveekalle toivotan jo nyt tsemppiä töihin ja työhaastatteluun 🙂🌻 Toivottavasti se olisi mukava paikka!

cherrie, kuulostaa kyllä niin tutulta; työ on mielekästä ja palkitsevaa, mutta toisaalta aika uuvuttavaakin. Olen itse hirveän pettynyt itseeni, etten pystynytkään omassa ammatissani toimimaan, mutta täytyy yrittää uskoa siihen, että se minunkin paikkani löytyisi joku päivä. Toivon, että sinäkin löytäisit mukavan ja sopivan työpaikan itsellesi 🙂🌻

Toivottavasti saisitte molemmat apua lääkärin kautta. Onko teillä päin pitkät jonot, jos yrittää varata aikaa? Kannustan kovasti hakemaan apua, vaikka heti maanantaina puhelin käteen? Toivottavasti ette pahastu, haluan vaan tsempata teitä 😳

Virtuaalilenkkitreffit ensiviikolle? Ketä on mukana?! 😀

Minä olen mukana! 🙂👍

Aika huvittavaa, minullakin on sosiaali- ja terveysalan koulutus 😀 Ala on mieluinen, mutta kolmivuorotyötä en jaksa tehdä. Enkä oikein pystykään, mies on viikot muualla paikkakunnalla töissä. Lastenhoitokuviot olisivat liian haasteellisia toteuttaa enkä nyt jaksaisi sellaista. Elämä olisi pelkkää työvuorojen kanssa pelaamista. Viimeksi tein osa-aikatyötä, se sopi minulle jaksamiseni kannalta. Työhaastettelu johon menen ensi viikolla, on myös osa-aikainen mutta ei ole koulutustani vastaavaa. Sekin on haastavaa, pitää olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Saa nähdä kuinka käy.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on omalta osaltani vaihtelevaa. Töissä ollessa sen ikäänkuin sivuutti koska asioita oli hoidettava, vaikka ne tuntuivat raskailta. Nyt kun ei ole tätä siedätyshoitoa ollut, tuntuu etten jaksa enkä halua tavata ihmisiä tai olla tekemisissä tuntemattomien kanssa. Se vie energiaa ihan älyttömästi, olla "muka-sosiaalinen".

Nyt en muista jäikö johonkin kommentoimatta 😋 Pitäisi jaksaa tehdä ruokaa ja siivota hieman, iltapäivällä tulee lapsen koulukavereita kylään.

Noista lääkäriajoista vielä: Minä olen päässyt hoidon piiriin neuvolalääkärin kautta. Viimeksi masennuksen ollessa akuutimmillaan menin tk:n lääkärille puhumaan olostani, totesi vain naureskellen että en kuulemma näytä yhtään masentuneelta, ei täällä niin vain kirjoitella lähetettä psykiatrian polille! Mutta aina voi jutella sairaanhoitajalle jos jotain on mielen päällä. Just joo. Miltähän masentunut ihminen näyttää oppikirjan mukaan? Tiesin itse silloin että tarvitsen oikeaa apua, alan ammattilaisia ja lääkityksen. Onneksi otin asian puheeksi lapseni neuvolassa, sieltä sain lähetteen välittömästi, bentsoreseptin paniikkikohtauksiin ja jatkuvan tuen (neuvolan terkka käski soittaa välittömästi jos olo huononee). Joten onneksi minulla on tämä väylä käytettävissä, en usko että ainakaan yleislääkärille menen. Muilla kellä ei ole muuta vaihtoehtoa, toivon että kohdalle sattuu osaava ja tuen antava lääkäri, eikä sellaista kuten minulla oli tk:ssa!

Leppoisaa lauantaita 😍 Odottelen tässä, että saan tietokoneen käyttöön ja pääsen katsomaan Yle Areenasta tämän päivän jakson sarjasta: "Sairauksien alkuperä, osa 3/4, masennus". Näin lopun ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta! Ehkäpä auttaa ymmärtämään itseään taas piirun verran paremmin?

Tuli miljoonaa asiaa mieleen sosiaali-ja terveysalasta työnä ja omista kokemuksista potilaana, mutta palaanpa ajatuksiin myöhemmin ajan kanssa. Tämä viestiketju oikeasti auttaa minua jäsentämään ajatuksiani, kiitos kaikille teille, jotka olette tänne kirjoittaneet! Vertaistuki on korvaamatonta ☺️❤️

Viveekalle kovasti tsemppiä tähän päivään lasten kanssa! 🌻🙂🌻

Sosiaali- ja terveysalasta. Voisiko olla niin, että alalle hakeutuvat usein ns. kiltit tytöt, jotka ovat eläneet lapsuuden/nuoruuden ilmapiirissä, jossa muiden asiat ovat tärkeämpiä kuin omat ja jossa on totuttu huolehtimaan muiden tarpeista? En tietenkään yleistä, että kaikki sote-ammattilaiset olisivat tällaisista lähtökohdista, mutta itse olen nyt oivaltanut, että olen hakeutunut alalle ihan vääristä syistä, lapsuuden ja nuoruuden traumat ohjaten samaan suuntaan kuin aina ennenkin - itsensä jatkuvaan unohtamiseen/ohittamiseen ja muiden elämään eksymiseen. En tiedä, saatteko kiinni näistä ajatuksista, mutta tämä ajatus tuntui tällä hetkellä auki kirjoittamisen arvoiselta.

Edellä mainitsemani Yle Teeman dokumentti oli tosi mielenkiintoinen! Suosittelen katsomaan. Itselleni tuli vähän ymmärtäväisempi olo itseäni kohtaan (ainakin hetkeksi). Normaalisti syytän ja haukun itseäni tyhmäksi ja huonoksi, kun en pärjää niin kuin muut. Toisaalta enhän minäkään tiedä suurimmasta osasta ihmisistä kuin heidän "kulinssinsa", vaikka ajattelen heidän olevan jotenkin parempia ja normaalimpia kuin minä itse.

Minulla oli onneksi työterveyshuolto silloin, kun ensimmäisen kerran sairastuin. Pääsin psykiatrin juttusille, psykoterapiaan ja mielenterveystoimiston asiakkaaksi, kun määräaikainen työsuhteeni päättyi. Luulen, että tämän jälkeen asiani on otettu julkisellakin puolella vähän vakavammin, kun on historiaa työterveyshuollossa/yksityisellä puolella. Voi olla, että tilanteeni olisi hyvin toisenlainen, jos alusta lähtien olisin ollut julkisella puolella hoidossa - kuten vaikkapa Viveekan kokemus tk-lääkäristä ☹️ Mutta varmasti heistäkin löytyy hyviä tyyppejä tai ainakin siihen on pakko yrittää uskoa 🙂👍

Se on viikonloppu takana ja uusi viikko alkanut. Päivä lasten kanssa meni ihan hyvin, en väsynyt melskeestä onneksi 😀

Voi olla hyvinkin paikkaansa pitävää mitä kirjoitit ammatinvalinnasta. Itsellänikin on rikkinäinen lapsuus, alkoholismia ja eronneet vanhemmat. Kai se on niin, että kun itse kaipaisi alitajuisesti auttajaa, kuuntelijaa ja traumojen ymmärtäjää, sitä itse haluaa tehdä samoin toiselle "avuntarvitsijalle". Saa tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Saa auttaa ja hoitaa ja siitä tuleva hyvä olo korjaa jotenkin omaa oloa siinä samalla. Ehkä?

Se loppuviikon työhaastattelu on alkanut tympiä. En usko että saan paikkaa koska minulla ei ole alan koulutusta. Ei kiinnostaisi mennä sinne kehumaan itseäni tai vakuuttelemaan että olen sopiva hommaan johon en varmaankaan edes ole. Pitikin myöntyä siihen työvuoroonkin, en jaksaisi olla nyt aktiivinen muka-sosiaalinen oppija, se kun on ihan varmasti jonkinlainen työnäyte kyvykkyydestäni siihen työhön. Ärsyttää.

Tein eilen 6km lenkin. Tänäänkin pitäisi jaksaa käydä ulkona.

😳

Mitäs teille kuuluu?

viveeka kirjoitti 26.9.2016 11:54
Voi olla hyvinkin paikkaansa pitävää mitä kirjoitit ammatinvalinnasta. Itsellänikin on rikkinäinen lapsuus, alkoholismia ja eronneet vanhemmat. Kai se on niin, että kun itse kaipaisi alitajuisesti auttajaa, kuuntelijaa ja traumojen ymmärtäjää, sitä itse haluaa tehdä samoin toiselle "avuntarvitsijalle". Saa tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Saa auttaa ja hoitaa ja siitä tuleva hyvä olo korjaa jotenkin omaa oloa siinä samalla. Ehkä?

Loistava pointti! Olen itse ajatellut asian niin päin, että kun on lapsuutensa elänyt jonkin asian varjossa (oli se sitten alkoholismi, riitelevät vanhemmat tai vastaava), niin sitä jotenkin hukkaa itsensä eikä tiedä, mistä olisi kiinnostunut, vaan jatkaa samalla linjalla ja on kiinnostunut ennemmin muiden asioista kuin omistaan. Mutta varmasti tuo, mitä kirjoitit, pitää paikkaansa ja sitä haluaa olla tärkeä ja tarpeellinen ja sillä tavalla ehkä löytää myös sen oman olemassaolonsa oikeutuksen? Varmasti sitä myös etsii lohdutusta itselleen työstään ja siitä, että on tärkeä jollekulle ja voi auttaa. Kiitos uudesta näkökulmasta 🙂

Täällä on vähän surua ja murhetta perhepiirissä, mutta jotenkin on turtunut olo kaikkeen. Ei tunnu hirveän pahalta tällä hetkellä, vaikka ehkä pitäisi. Päivät kuluvat hitaasti, mutta illat ovat onneksi helpompia. Huomenna yritän jaksaa/uskaltaa ulkoilla, onko muita lähtijöitä ja moneksiko sovitaan lenkkitreffit? 🙂👍

viveeka kirjoitti 26.9.2016 11:54
Se loppuviikon työhaastattelu on alkanut tympiä. En usko että saan paikkaa koska minulla ei ole alan koulutusta. Ei kiinnostaisi mennä sinne kehumaan itseäni tai vakuuttelemaan että olen sopiva hommaan johon en varmaankaan edes ole. Pitikin myöntyä siihen työvuoroonkin, en jaksaisi olla nyt aktiivinen muka-sosiaalinen oppija, se kun on ihan varmasti jonkinlainen työnäyte kyvykkyydestäni siihen työhön. Ärsyttää.

Jos yrität ajatella niin, että se on vain yksi työvuoro ja yksi haastattelu - jos se on kamalaa, niin sun ei tarvitse mennä sinne enää toista kertaa! Tai ehkä se onkin hyvä ja sulle sopiva paikka? Saako kysyä, minkä tyyppistä työtä se on ja onko pitkä päivä tiedossa? Tsemppiä joka tapauksessa! 🙂👍

Se on kyllä totta, eihän minun tarvitse sitä paikkaa ottaa vastaan jos homma todella tökkii. Ei ole onneksi työkkärin työhönosoitus vaan itse hain tuonne. Olisi osa-aikaista työtä, jotenkin ajattelen että se sopisi minulle nyt paremmin kuin kokoaikatyö jossa väsyn totaalisesti (enemmänkin siis henkisesti). Työ liippaa läheltä catering-alaa. Josta siis omaan työkokemusta mutten koulutusta.

Sain itseni ulos sen verran äsken että lenkkeilin puolisen tuntia. Eli, huomenna voisin jaksaa innostua myös, olen tennarit jalassa noin klo 14☺️

Täällä on kaunis aamu. Lähden iltapäivällä asioille - kävellen, joten se lenkiksi laskettakoon 🙂 Olette ajatuksissani, kun tuolla yksin taaperran. Jännittää, tuleeko tuttuja vastaan, mutta menen silti.

No niin, puolen tunnin reipas lenkki tuli pyörähdettyä. Tuo metsätie tekee just tuon pituisen matkan, se on sellainen 3km lenkki. Ja kännykkä tietenkin mukana mittaamassa lukemat ylös 😀

Miksi pelkäät että joku tuttu saattaa tulla vastaan? Minä inhoan smalltalkia, siksi en yleensä pysähdykään tervehdyksen jälkeen juttelemaan, jos joku puolituttu tulee vastaan esim. kaupassa. On vain niin noloa jutella siinä pari lausetta (oot lähteny?) ja poistua hyllyjen välistä toiseen suuntaan muka jatkamaan ostoksia vaikka juuri tulin sieltä suunnalta, vältellä sit siellä kaupassa törmäämästä uudestaan ja loppujen lopuksi rento kauppareissu menee pilalle, enkä muista enää mitä piti ostaa. 😋 Olen introvertti henkeen ja vereen. Ehkä siksi minulla ei ole liiemmin ystäviä, loppujen lopuksi viihdyn omassa seurassa parhaiten.

viveeka kirjoitti 27.9.2016 16:12

Miksi pelkäät että joku tuttu saattaa tulla vastaan? Minä inhoan smalltalkia, siksi en yleensä pysähdykään tervehdyksen jälkeen juttelemaan, jos joku puolituttu tulee vastaan esim. kaupassa. On vain niin noloa jutella siinä pari lausetta (oot lähteny?) ja poistua hyllyjen välistä toiseen suuntaan muka jatkamaan ostoksia vaikka juuri tulin sieltä suunnalta, vältellä sit siellä kaupassa törmäämästä uudestaan ja loppujen lopuksi rento kauppareissu menee pilalle, enkä muista enää mitä piti ostaa. 😋 Olen introvertti henkeen ja vereen. Ehkä siksi minulla ei ole liiemmin ystäviä, loppujen lopuksi viihdyn omassa seurassa parhaiten.

En haluaisi törmätä nyt tuttuihin, sillä kesällä vielä hehkutin uutta työtäni facebookkia myöten ja nyt ollaan sitten tässä tilanteessa taas (työttömänä ja sekaisin). En jaksaisi selitellä kenellekään mitään, kun kyselevät, että "mites uudessa työssä sujuu / missä oletkaan töissä nyt / mitä kuuluu?"

Tunnistan niin myös itsessäni nuo sun kauppareissu-fiilikset! Itse olen kehitellyt muutamia hyviä tekosyitä, jos tulee tuttuja vastaan, että pääsee äkkiä pakoon
😀 Hirveä kiire jonnekin tms. Olen nyt parina päivänä muuten käynyt pyöräilemässä ja se tuntuu tosi hyvältä ja omalta. Pyöräillessä voi coolisti vaan tervehtiä tai jopa kuvitella olevansa tunnistamaton kypärä ja aurinkolasit päässä 😀 Voin suositella muillekin 🙂👍

Hyvää viikonloppua kaikille tämän lukeville ☺️❤️

Miten viveekalla meni työhaastattelu?
Voi ei, voin niin samaistua tuohon, ihan sama mihin menee, niin pelottaa jos joku tuttu tulee vastaan ja alkaa kysellä kuulumisia.. 😎

Minäkin onnistuin menemään useaan otteeseen lenkkeilemään tällä viikolla, mutta avopuolison kanssa.. 😀 Sitten tää yksin meneminen onkin aivan toinen juttu.

Ihanaa viikonloppua kaikille🙂

Hei taas!
Työhaastattelu meni hyvin ja olinkin sen jälkeen kaksi päivää töissä. Sopimusta en saanut jatkolle, eivät tällä kertaa kuulemma tarvitse tuuraajia. Mutta voi kamala miten väsynyt olin noiden päivien jälkeen! Kaikki uuden opettelu, uudet ihmiset ja jatkuva sosiaalisten tilanteiden kaaos saivat minut henkisesti väsyneeksi. Mutta kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus ja sain siitä lisää itseluottamusta. Että minustakin on johonkin eikä vain makaamaan omassa masennuksessani.

Miten teillä menee? Onko mitään uutta työrintamalla? Ensi kuussa työkkäristä otetaan yhteyttä. Silloin olen ollut 4kk työttömänä. Oliko se niin että se oman alan suoja-aika on vain 3kk? Sen jälkeen pitää ottaa vastaan työtä kuin työtä?😐

Jumitan vain tässä koneella, en ole saanut juuri mitään aikaiseksi ja kohta jo puolipäivä.

Hienoa, oon kyllä ylpeä viveeka sinusta !🙂 Kyllä tuommoiset aina kasvattaa itseluottamusta ja voi sitä onnistumisen tunnetta, kun saa jotain tehtyä vaikka tuntuisi miten vastenmieliseltä.

Minulle piti viimeviikolla työkkäristä soittaa, mutta ei soitettu. Katsoin omia sivuja niin olivat lykänneet soittoaikaa maaliskuuhun asti
😀 mutta todennäköisesti soittavat jonkun yllätyspuhelun ja auta armias jos en satu olemaan luurin päässä, he kyllä soittelevat milloin heille itselleen sopii. Joo, oman alan suoja oli 3kk. itselläkin meni sen jokunen aika sitten umpeen.

Juuri nyt tuskailen heidän työtarjouksen kanssa jonne en oikein haluaisi. 😴