Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee.
Luulen että otsikko on fakta. Vai mitä mieltä olette? Elämä on kovaa siitä ei pääse yhtään mihinkään. Minusta on outoa, kun jotkut sanovat että elämä on helppoa. Mitä mieltä tästä? Luulen että jos on vähääkään elänyt tässä maailmassa niin voi olla samaa mieltä että elämä on kovaa. Mutta mitä väliä sillä oikeastaan on vaikka se on kovaa? Tuo kovuus täytyy vain kestää. Sitä se oppiminen on että oppii kestämään elämän kovuuden. Vai mitä tästä ajattelette? Mitä muuta sitä sitten voi tehdä kuin kehittää sietokykyä, mennä sosiaalisiin tilanteisiin ja vain yksinkertaisesti kestää? Elämä on kovaa, mutta sitten se on kovaa. Ei ihminen voi päättää aamulla että tästä päivästä tulee helppo päivä. Ei se vaan mene niin. En usko että yksikään tälle sivustolle kirjoittava voi sanoa että on elänyt esim. 40 vuotta ja elämä ei ole missään vaiheessa ollut kovaa. Tai jos sellainen ihminen on tässä maailmassa niin haluaisin kuulla, että miten hän on pystynyt sellaisen taikatempun tekemään?
Ahdistun ihan mitättömistä asioista. Esimerkiksi siitä että pitää lähettää opettajalle jokin viesti. Tai siitä että pitää mennä kauppaan.
Tuntuu välillä niin kaoottiselta kaikki. Varsinkin jos on ollut paljon yksin. Ja jos on ollut kämpässä pitkään.
Hirvittävää taistelua koko ajan käyn mielessäni.
Sitä en käsitä, miksi ahdistun koko ajan kaikista asioista...
Onko kellään teillä vastaavia ongelmia? Että on ahdistunut koko ajan? Ja tarkoitan nyt että oikeastaan ihan koko ajan. Että miettii tulevaa ja mennyttä ja kaikki asiat ahdistavat?
Ja eniten ahdistaa se että pitäisi puhua jollekin suurelle joukolla esim. koulussa. Ja silloin varsinkin ahdistaa kun ei mene johonkin sovittuun tapaamiseen, mutta toisaalta siellä paikan päälläkin voi ahdistaa. Jatkuva tuska päällä...
Ja kun ajattelee kaikkia tulevia asioita, niin aivan hirveä ahdistus tulee. Kun miettii, että pitäisi tehdä kaikenlaista. Mennä moneen paikkaan. Tavata uusia ihmisiä. Aivan kaaokselta kyllä tuntuu koko tulevaisuus...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
Moi.
Mulla jatkuu avioero vääntö asianajajien välityksellä...ei mitenkää suositeltavaa kenellekkään.
Helvettiä tämä kaikki välillä on. Pitäisi vaan jaksaa. Vittu kun koko ajan jotain vaivoja...
Ei sitä ole vanhaksi tulemista. 25- vuotiaana elämä oli hyvää. Nyt ei niinkään.
Koko elämä ollut viime vuosina vaan selviytymistaistelua.
Sitä on katkeroitunut tähän kaikkeen.
Helvetti kun mikään lääke ei auta...
Mulla jatkuu avioero vääntö asianajajien välityksellä...ei mitenkää suositeltavaa kenellekkään.
Voi olla kyllä aikamoista vääntöä. Itse painin näitten vaihtelevien olotilojen kanssa...
Ahdistus jatkuu ja jatkuu vaan. Jos mietin tarkasti niin minua on varmaan ahdistanut jo noin kymmenen vuotta.
Mutta kun elämässä on kaksi reittiä: voi olla joko luuseri tai sitten voittaja. Luuserin tie vie usein itsetuhoon ja voittaja kestää elämän vastoinkäymiset.
Näin olen elämää tarkaillessani käsittänyt. Voi vapaasti valita jomman kumman reitin.
Luuserin reitti on se kamalin. Toki voi olla jotain luuserin ja voittajan väliltäkin. Mutta ääripäät on luuseri ja voittaja.
Näinhän se menee tässä maailmassa. Voittajat saavat usein hyvän tai ainakin siedettävän elämän. Luuserit taas usein alkoholisoituvat yms. He yleensä kuolevat nuorempina kuin voittajatyypit.
Luuserit sairastuvat usein helpommin kuin voittajat erinäisiin sairauksiin. Luuserit ovat yhteiskunnan pohjalla.
Toki nämä on vain yleistyksiä. Joskus ihminen voi olla luuseri ja taas välillä voittaja.
Mutta olen huomannut että aika usein ihminen on jompaa kumpaa sorttia. Toki se olisi kaikista paras asia että kaikki olisivat voittajia, mutta se ei varmaankaan ole mahdollista tässä maailmassa...
Koulua taas tänään.
En ymmärrä, miksi energia tasot niin nollissa.
Käyn aina aamuisin kaikki pahimmat tilanteet päässä läpi.
Tekisi välillä mieli ruveta juomaan...
minäitse89 kirjoitti:
Joo. Tuo koulu kyllä stressaa kun jotkut opettajat piikittelevät. Pään kestokykyä tässä treenaan.Kun tulee kauheat tuntemukset tuosta piikittelystä.
Olisinpa päässyt sinne yliopistoon. Ehkä siellä olisi sellaisia opettajia, jotka ei piikittelee. ..
Tulee meinaan sellainen olo kun palaa kotiin, että opettajalla on ollut jotain mua vastaan...
Piikittely opettajien taholta on kyllä aika kurja tapa, eikä yliopistossa opiskelu valitettavasti ole tae siltä välttymiseltä. Ehkä ne eivät tajua miten se vaikuttaa... Tai ovat salaa epävarmoja omasta asemastaan ryhmässä, ja yrittävät nostaa arvoaan opiskelijoiden silmissä näyttämällä älykkäältä? Sarkastisuus-ironia-kyynisyys voi olla viihdyttävää seurattavaa silloin kun pystyy olemaan varma ettei itse ole pilan kohteena - sitä kuuluu ikäänkuin joukkoon tajutessaan mistä on kyse ja huvittuessaan siitä - mutta niille joilla näin ei ole, ne nakertavat tunnetta siitä että tila on turvallinen, riippumatta siitä onnistuuko vai epäonnistuuko luokassa toimiessaan.
Ehkä opettajalla ei oikeasti ole mitään henkilökohtaisesti sinua vastaan, mutta hän ei vain ole kovin taitava opettaja. Ilman virheitä ei voi oppia, mutta virheiden pelko (jota opettajan kyyniset/piikittelevät kommentit saattavat lietsoa) voi myös lamauttaa siinä määrin ettei oikein uskalla tehdä mitään. Ja se jos mikä torppaa oppimisen.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Joo. Eilen olin koulussa. Opettaja ei sentään piikitellyt, mutta puolen päivän maissa tuli hirveä ahdistus silti tunnilla. Tuntui että on päästävä pois. Jotenkin sinnittelin.
Ei tunnu olevan normaalia tämä, että koko ajan ahdistaa...
Voi olla että jätän koulun kesken...
Jotenkin tässä alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään minkä takia ihmiset juovat alkoholia. Vaikka en itse juo, niin ymmärrän täysin. Minulle se vaan ei sovi. Mutta ehkä se joillekin sopii.
Elämä on niin hemmetin raakaa. Ja jossain vaiheessa saattaa voimat loppua.
Varsinkin kun elää niin yksinäistä elämää. Vaikka toki kavereita näen välillä.
Vaikka olen ollut niin alkoholia vastaan, niin ehkä se joitakin rentouttaa. Elämä on muutenkin sellainen karuselli, joka loppujen lopuksi heittää ihmisen jorpakkoon...
Oikeastaan sitä tarvitsisi kumppanin. Siitä tässä kaikessa nyt on kyse.
Olen käynyt treffeillä yms. mutta en vaan löydä kumppania.
Kun olisi arjessa joku jolle puhua. Toki näen vanhempia ja kavereita, mutta ei se sama asia ole.
En minä tarvitse työtä. En minä oikeastaan mitään muuta kaipaa kuin kumppanin jonka kanssa puhua.
Yksinäisyys on niin raastavaa, että sen takia on kaikenlaisia ongelmia.
Mutta se on sen naisen asia sitten aina päättää että haluaako hän jakaa elämänsä minun kanssa.
Toki sitä on tavannut treffeillä joskus sellaisia ihmisiä joiden kanssa ei halua itse olla. On todella haastavaa löytää sopiva kumppani. Kaikenlaisia treffisovelluksia sitä on, mutta kun ei voi oikein ikinä olla varma että minkälainen ihminen siellä kuvan takana oikein on...
Haluaisin vain yrittää olla jonkun kanssa. Voihan sitä sitten erota, jos ei tule toimeen. Liian kauan sitä on ollut yksin...
Joskus sitä tosin miettii, että minkäköhän helvetin takia tänne maailmaan edes synnytään? Kun elämä on yksinäistä, kivun täyttämää, synkkää ja kurjaa. Ja sitten ihmiset vielä kaiken lisäksi kohtelevat toisiaan huonosti.
Tuhansia vuosia ihmiset ovat pohtineet, että mikä on elämän tarkoitus. Voin sanoa että elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Elämä on vain helvetti joka päättyy tyhjyyteen. On ihan turha yrittää löytää elämälle mitään tarkoitusta.
Elämä on sattumalta syntynyt maapallolle. Alku liemissä elämä sai alkunsa.
Ihmisen olemassaololla ei ole mitään suurempaa tarkoitusta. Ihminen on eläin, jonka ei ole pakko elää. Elämä on vain valinta.
Ihmisellä ei ole mitään velvollisuutta elää. Ihminen on siltä osin vapaa valitsemaan.
Tavallaan valtio käsitekin on täysin turha. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin aika samanlaisia.
Ihmistä ohjaa hänen oma biologia.
Ihminen ei ole velvollinen noudattamaan mitään Jumalan käskyä. Koska Jumalakin on vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Kaikki taivas näyt ja vastaavat mitä ihmisillä on historian saatossa ollut ovat vain ihmisten aivojen tuottamaa harhaa.
Itsemurhan tehnyt ihminen ei joudu helvettiin sillä mitään helvettiä ei ole. Elämä voi olla tosin helvetti. Mutta niin kuin sanoin: Ihminen voi tehdä minkä valinnan tahansa elämässä...
minäitse89 kirjoitti:
Haluaisin vain yrittää olla jonkun kanssa. Voihan sitä sitten erota, jos ei tule toimeen.
Tämä kuulostaa minusta hyvältä asenteelta, kannustan kokeilemaan jos tilaisuus tarjoutuu 🙂
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: tarkenne
Joo. En vain tiedä miten sen pystyisi toteuttamaan?
Kaikki pienetkin asiat tuntuu niin isoilta, niin en tiedä miten se parisuhteessa eläminen onnistuisi... Siis meinaan sitä että sosiaalisten tilanteiden jälkeen sitä aina miettii pieniäkin nyansseja mitä keskustelussa on ollut ja niitä paisuttelee jälkeenpäin. Vaikka toki sitten ihminen tarvitsee sosiaalisia tilanteita. Mutta se on vähän outoa, että ihminen tarvitsee sosiaalisia tilanteita, mutta sitten niitten jälkeen on huono olo henkisesti. On tämä maailma niin pirun kummallinen paikka. Että ihminen joutuu vasten tahtoaan tekemään niin monia asioita...
Sitä vaan toivoo että olisi nuorempi. Nuorempana sitä toivoi että olisi vanhempi. Vähän ristiriitaista. 😀
Kun olisi vielä 25-vuotias niin kaikki olisi hyvin. Ainakin luulen niin...
Seurustelukin varmaan olisi mukavampaa...
Ihmisen ei ikinä pitäisi täyttää 30 vuotta. Pitäisi olla ikuisesti parikymppinen...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä