Noin se minustakin suurin piirtein on, ainakin itselläni. Kaikilla tuskin on samoin. Osalle ihmisistä elämä vaikuttaa olevan paljon helpompaa ja miellyttävämpää, joskaan ei aina varmastikaan helppoa. Toiset kärsivät enemmän kuin toiset.

Johonkin osaan kärsimystä voi vaikuttaa, osaan ei.

Olen samaa mieltä siinä, että aamulla ei voi päättää, tuleeko tästä päivästä helppo vai vaikea. Tai voi kyllä päättää, mutta päätöksellä ei ole mitään merkitystä sen kannalta, mitä todellisuudessa sitten seuraa. Sitä ei voi tietää. Eikä sitä voi kontrolloida itse. Edes sitä ei voi tietää, millainen olo itsellä tulee tänään olemaan. Näin koen.

Luulen, että suhteellisen tasapainoinen ja terve ihminen voi pääosin kokea elämänsä mielekkäänä ja hyvänä, vaikka siihen sisältyisi vaikeitakin vaiheita. Itse en kuulu heihin.

Olen ajatellut niin, että yritän parhaani mukaan selvittää, mihin osaan omaa kärsimystä voisin vaikuttaa itse tai muiden ihmisten avulla tai lääkkeellä tai muilla menettelyillä. Ja pyrin toteuttamaan niitä. Lopulle kärsimykselle ei sitten voi mitään. Se vaan on.

En ole kuullut kenenkään väittävän elämää helpoksi. Eikä se ole, se on vain kovaa tai helvetin kovaa ja ehkä pitää kehittää sietokykyä ja oppia elämään pimeässä. Minun masennukseni on kroonista enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa. On vain opittava elämään sen kanssa, koska enemmän kuin elämää pelkään kuolemaa.

Ei kyllä vastaa ainakaan noin kärjistetysti ilmaistuna yhtään minun kokemustani elämästä 🙂 Olisiko kuitenkin kyseessä yleistys eikä fakta? 

Sen vähän perusteella mitä sinua ja muutamia muita Tukinet-kaveria tunnen, en epäile yhtään kokemustasi. Joidenkin ihmisten elämä on ihan varmasti kovempaa kuin toisten, ihan jo pelkästään ulkoisten olosuhteiden vaikutuksesta, ilman että siihen pystyy itse vaikuttamaan.

Usein myös elämän miellyttävyys/kovuus vaihtelee ajanjaksosta toiseen - esim. lapsuus voi olla suht. onnellinen mutta teini-iässä alkaa sattua ja tapahtua ja siitä lähtien tuntuu siltä että elämä on ilkeä tyyppi joka potkii tarkoituksella päähän. Tai päinvastoin - lapsuuteen voi sisältyä ahdistusta ja varjoja ja satuttavia asioita, mutta jossain vaiheessa aikuisena huomaa jättäneensä ainakin joitakin niistä  taakseen.

Kiinnostaisikohan sua lueskella resilienssistä?

Muutenkin tämä maailma on sekametelisoppa. Kun miettii tätä data virtaa joka tulvii internetissä. Hirveetä kaaosta koko maailma. Mutta ei auta muu kuin elää päivä kerrallaan. On totta että tieto lisää tuskaa, mutta samalla on pakko tietää maailmasta jotain.

Miettii esim. tätä koko pandemiaa. Lääkefirmat käärii rahaa ja rokotteita ei ole silti hirveän huolella testattu laboratorioissa. Otin kyllä itsekin rokotteet, mutta vähän hämärää hommaa tämä maailman meno. Kukaan enää kohta tiedä että mitä täällä tapahtuu. Tietokoneet kohta tietävät kaiken ja ihminen on niiden pelinappula.

Voihan tietenkin olla että ihminen saavuttaa kuolemattomuuden seuraavien vuosikymmenten aikana tai vuosisatojen aikana. Siis jos tämä maailma ei romahda. Nythän jo jotkut maailman rikkaimmat ihmiset ovat pistäneet rahaa sellaisiin hankkeisiin joissa yritetään tehdä ihmisestä kuolematon tai yritetään että ihminen pystyisi elämään satoja vuosia.

Mutta köyhät eivät tule elämään ikuisesti.

On tämä kummallinen maailma...

Olen joskus kuullut tuosta resilienssi jutusta. Voishan se kiinnostaakin.

Miten soroppi pystyt elämään sellaista elämää että se on miellyttävää?

Tai toki tiedän että voi olla välillä miellyttäviä hetkiä. Mutta siis kun katsoo kokonaiskuvaa, niin ei tämä kyllä hirveän miellyttävää tämä elämä ole.

Ainakaan minulla ei ole ollut hirveän onnellista teini-ikää. Juuri se että pitäisi käsitellä tietyt asiat uudelleen, mutta kun niistä on niin hirveän pitkä aika että se on hankalaa. Enkä haluaisi niitä enää muistella. Ja sitten pitäisi löytää joku parempi terapeutti joille näistä jutuista puhuisin. Sillä nykyinen terapeutti on aika kehno. Toisaalta tekisi mieli vain unohtaa.

Ahi+Depis=Minä jotkut voivat pelätä jopa elämää enemmän kuin kuolemaa. Toki se on hyvä jos asia on päinvastoin. Minä ajattelen siten että kuolema tulee sitten kun se tulee. En tavoittele sitä, mutta se on vaan julma fakta että se tulee. Pitää vaan jotenkin elää sen ajatuksen kanssa.

Purjevene se on juuri niin, että ihminen voi päättää joistain asioista, mutta jos esim. ihmisellä todettaisiin olevan syöpä, niin eihän syövän kehittymiseen voi välttämättä mitenkään vaikuttaa. Tai ihan mikä tahansa muu sairaus. Niin paljon on säkästä kiinni kaikki. Niin se kyllä on että pitää minimoida kärsimys, mutta useinkaan kaikkea kärsimystä ei pysty poistamaan. Pitää vain kehittää jokin asia mitä tavoitella ja siten ehkä voi kestää kärsimyksen paremmin. Siis vaikka jokin opiskelu juttu tai työ. Koska elämä ei oikein tunne armoa niitä kohtaan jotka syrjäytyvät. Se on vaan karu fakta. Vaikka haluaisi että asia ei ole niin, niin kuitenkin siltä vaikuttaa että asia on juuri niin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Luin tuosta resilienssistä. Minua vaivaa juuri se että pienetkin asiat tuntuvat jättimäisen suurilta. PItäisi vain kestää erilaisia tilanteita...

Minun mielestä kukaan ihminen ei elä ikuisesti, ellei ole jossain vaiheessa tullut tekemisiin uskon ulottuvuuden kanssa. Se avaa oven siihen.ikuisuuteen josta usko kertoo. En kirjaa siitä sen enempää, koska me ihniset ympäri maapalloa kohdataan/on kohdattu joku tie tuohon ulottuvuuteen. Elämä on taistelua hyvässä ja pahassa.

Somessa kuten facessa ihmiset hymyilevät ja kehuskelevat mammonallaan, varsinkin jos sitä on. Minulle elämä on ollut ja on kovaa. Olen epäonnistunut lähes kaikessa. Kärsin rakkaudesta, kun se aina torjutaan. Olen ruma, kömpelö, ikävä ja ilmeisesti hiukan oikeasti tyhmä, tietämätön. Kun masennus on ainaista niin jokapäiväinen elämä on surullista laahautumista hetkestä toiseen. En ole työtön ja työ vaikkakin epämukava ja vuosien kuluessa henkisesti minua järsivä on kuitenkin se mikä pitää minut vielä jotenkin elossa.

Olen myös sitä mieltä että jos yhteiskunta olisi oikeudenmukaisempi niin elämä ei olisi niin kovaa.

Moi.

Factat pohjaa deduktiivisiin tai induktiivisiin päätelmiin. Yleistys on deduktiivistä tieteentekemistä.

Mun elämän ensimmäiset kolmekymmenttä vuotta olivat helvettiä. 0-6-vuotta olivat pahinta psyykkistä väkivaltaa. 6-12-vuotta olivat siedettävää psyykkistä väkivaltaa. 0-12 psyykkinen väkivalta tuli kodin sisältä. 12-18-vuotta pääsin "karkuun" pihalle kotoa...mutta se kaupungin osa jossa asuimme oli todella rankka paikka...ja lapset jotka olivat saaneet ensimmäisen 12-14-vuotta paskaa niskaansa fyysisen, psyykkisen tai molempien käsitteiden kautta alkoivat hakeutua toistensa seuraan...niin se vaan on ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan...alitajuisesti. 18-28-vuotta oli taas siedettävämpää helvettiä.

28-52-vuotta olen ollut syvimmissä helvetin syövereissä, mutta toisinaan kokenut jotain mm. "Hyvän elämän" jaksoja.

Mielenterveys caseissa 0-6-vuotta on se avain ikä joilloin on sattunut jotain...joka horjuttaa persoonallisuuta...ja perusturvallisuuden tunnetta.

Perustan edellisen Psykoanalyytikko Melanie Kleinin ja Psykologi Alice Millerin teorioihin...

Tässä on lista ihmisitä jotka ovat tehneet erilaisia "vakavasti otettavia" teorioita ihmisyydestä.

• Alfred Adler
• Solomon Asch
• Albert Bandura
• Alfred Binet
• John Bowlby
• Franz Brentano
• Jerome Bruner
• Donald T. Campbell
• Raymond Cattell
• John Dewey
• Francis Galton
• Howard Gardner
• Erik H. Erikson (psykoanalyytikko, ei tieteellisiä opintoja)
• Harry Harlow
• William James
• Daniel Kahneman
• Lawrence Kohlberg
• Aleksei Leontjev
• Kurt Lewin
• Aleksandr Lurija
• Abraham Maslow
• George Herbert Mead
• Alice Miller
• James Elmer Mitchell
• Jean Piaget
• Carl Rogers
• Esa Sariola
• Herbert Simon
• B. F. Skinner
• Charles Spearman
• Roger Sperry
• Benjamin Spock
• Lev Vygotski
• John B. Watson
• David Wechsler
• Wilhelm Wundt

Lisäksi muita psykologian kehittymiseen vaikuttaneita henkilöitä:

• Paul Broca
• Ronald Fairbairn
• Leon Festinger
• Martin E. Ford
• Viktor Frankl
• Anna Freud
• Sigmund Freud
• Erich Fromm
• Carl Jung
• Melanie Klein
• Heinz Kohut
• Hermann Lotze
• Jaques Lacan
• Margaret Mahler
• Stanley Milgram
• Axel Munthe
• Ivan Pavlov
• M. Scott Peck
• Wilhelm Reich
• Hermann Rorschach
• Oliver Sacks
• Donald W. Winnicott

On olemassa joitain "muoti" psykologeja, tai psykoanalyytikkoja...mutta heidän teoriansa eivät ole maailmanlaajoisesti noteerattuja.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Jokuvaan. Tuo Facebook toisaalta hyvä asia ja toisaalta ei niinkään. Kun se menee juuri narsismin puolelle välillä se homma siellä. Mutta toisaalta ihmiset voivat pitää siellä yhteyttä näin korona-aikana. Toki ei siellä Facessa kukaan ikinä kerro mistään murheistaan. Naamio on pidettävä. Kyllä sen ymmärtääkin. Harva ihminen haluaa kertoa kaikki murheensa ihan omalla nimellään. En minäkään mihinkään Faceen ikinä oikein mitään negatiivista laita. Ei tässä yhteiskunnassa voi oikein niin tehdä. Se on vaan sellainen kirjoittamaton laki.

keskustelua: Nuo uskon asiat on sitten asia erikseen. Eipä oikein näyttöä ole Jumalasta tai vastaavasta, mutta tietenkin nuo uskon asiat ovat henkilökohtaisia asioita.

HerKaramazov: Tuo henkinen väkivalta tuntuu olevan liian yleistä tässä yhteiskunnassa. Kouluissa, perheissä ja työpaikoilla. Siitä jää kyllä usein pahat traumat.

jokuvaam kirjoitti:
Somessa kuten facessa ihmiset hymyilevät ja kehuskelevat mammonallaan, varsinkin jos sitä on. Minulle elämä on ollut ja on kovaa. Olen epäonnistunut lähes kaikessa. Kärsin rakkaudesta, kun se aina torjutaan. Olen ruma, kömpelö, ikävä ja ilmeisesti hiukan oikeasti tyhmä, tietämätön. ...

....Olen myös sitä mieltä että jos yhteiskunta olisi oikeudenmukaisempi niin elämä ei olisi niin kovaa.

Tuon jälkimmäisen allekirjoitan. Totta on, jos oltaisi reiluja toisiamme ja itseäkin.kohtaan, maailmassa olisi enemmän onnea, onnellisia hetkiä.

Tuntea itsen tyhmäksi, se on hetkellisesti totta jokaisen.kohdalla, väittäisin.

Se miten itsen.näkee, voi heijastua toisiin verratessa. Jos näjee itsen heijastuvan toisen silmistä, näkee mikä on totuus, onko sitä loppupeleissä sittenkään niin ikävä tai kömpelö jos puunoksaan kerran tai toisinaan kupsahtaisikin....

Hyvä kun avasit ajatuksiasi!

HerrKaramazov, kiitos noista koonneista, juuri noin, ensimmäiset alle kouluiän vuodet on ratkaisivimpia.perusturvallisuuden kannalta. Sitten kaikki muu painolasti kasvuvuosien aikana kuormittaa syntyneitä ihmissuhteita elämän aikana myöhemmässäkin vaiheissa. Ellei joku elämänvaihe ala avata jnkn tapahtuman kautta umpisolmuun.mennyttä.minää.

Itsellä alkoi elämän viimeinen kolmannes, jos kolmanneksen ajatellaan olevan 30 vuotta. Pitkäikäistä sukua nykyihmiset taitavat olla yleisestikin, ellei satu jotakin.joka vie kyvyn liikkua edes ajatusten tasolla. Tämä kesä osoitti miten syvässä on tuo turvan haku, kun paniikki sotkee elämän.

Facebook on kuin peilisali. Halutaan näyttää hyvältä.kuin elämä olisi tanssia, jota se ei ole(jota sen toivoisi olevan?) Tai pidättymistä mitään ilmaisemasta, toisten seuraamista mitä ruutu eteen avaa. Viisasta taitaa olla olla oma itsensä mutta pysyä ruudun 'tällä' puolen. On ainakin turvassa, tai niin ainakin herkästi sulkeutuva oma mieli sanoo.

Helvetillinen taakka tulee kyllä noista vaikeista kokemuksista. Vaikka mullakin niistä kokemuksista on jo melkein 20 vuotta. Vieläkin ne palaa uniin.

En tiedä. Nehän voi olla mun mielessä koko loppu elämän.

Luulen että olen elänyt jo puolet elämästäni. Tai mistä sitä tietää kauanko sitä enää elää.

Teini-iän kokemuksista huolimatta se nuoruus oli sinänsä hyvää aikaa että ainakin oli fyysisesti hyvässä kunnossa. Siis kun pelasin jalkapalloa niin paljon ja olin aika hyväkin siinä. 4. divariakin pelasin yhden pelin. Toki vieläkin aina välillä potkin palloa.

Se minua tässä vaiheessa elämää eniten harmittaa, että keho ei enää palaudu urheilun jälkeen yhtä hyvin kuin ennen...

Elämä senkin takia niin helvetin kovaa, kun mitään ei saa anteeksi. Kaikki mitä ihminen tekee niin on pysyvää. Kun aikaa ei pysty kelaamaan taaksepäin.

Ja sitten se vielä että elämä kuluttaa ihmisen loppuun.

Luulen että sen takia niin monilla ihmisillä on itsemurha-ajatuksia, koska elämä on tavallaan vienyt kaikki mehut.

Toisaalta ihminen voi jäädä kotiin mutta ei kotonakaan jaksa koko päivää olla. Ja toinen vaihtoehto: ihminen voi olla koko ajan menossa. Mutta sekin voi kuluttaa loppuun. Elämässä on kyllä paljon vaihtoehtoja, mutta kun tuntuu että niistä mikään ei oikein toimi pitkässä juoksussa.

Ja just se että tuntuu välillä että pitäisi olla aina jossain muualla kuin missä on nyt. Että kun menee kouluun niin tuntuu että olisi pitänyt jäädä kotiin. Ja kun on kotona niin tuntuu että pitäisi olla koulussa. Missään ei ole hyvä olla. Sehän on se suurin ongelma kai...

Minulla ei ole näihin sinun ajatuksiin muuta ajatusta kuin, että nyt tilanne kerrallaan. Asia kerrallaan. Mielen jos pystyy rauhoittamaan käsilläolevaan on se sitten koulussa opiskelua tai kotona jotain puuhaa mikä lataa akkua, jotain mukavaa tekemistä, niin tuota haittaavaa monessa-oloa yhtä aikaa ei ole. Sulla voi itellä olla joku parempia idea?