Hei
Kyllä eläkkeellä olo on helvettiä, tunne siitä että on pettänyt lapsensa kun ei saa hyvää palkkaa ja ajatukset siitä mitäkaikkea voisi lapselleen antaa jos olisi töissä on helvettiä. Syyllisyyden tunne ja häpeä ovat niin musertavia, on vaikea katsoa tytärtään silmiin. Mistä saa itsekunnioituksen vanhempana jos ei käy töissä. Vähän helpompaa kai on niillä joilla ei ole perhettä mutta kylläkaisilloinkin syyllisyyttä on siitä että on pelkkä taakka yhteiskunnalle. On vaikea antaa itselleen oikeutta elää kun ei ole niitä rooleja ja tehtäviä joita toisilla on. Olen kovasti miettinyt onko parempi että kuolen ja perhe saa järjestää elämänsä ilman minua mutta mulla on sellainen perhe jossa puhutaan paljon rakkaudesta, halataan ja suukotellaan ja tuntuu siltä ihme kyllä että sitä rakkautta on. Siksi en vielä ole tehnyt itsemurhaa mutta epävärma olen miten olisi paras toimia.

Hei. Jouduin eläkkeelle siinä vaiheessa kun hain uudelleen koulutusta Kelan kautta, kaikki oli kunnossa ja tuntui että elämässä aukenee uusi ura. Mutta mutta... Psykiatri oli aiemmin ehdottanut eläkettä, olin suostunut kun ajattelin että voin kuitenkin mennä kouluun ja ehkä sitten työhön. Juuri kun minulle tuli hyväksyminen uudelleen koulutuksesta tuli myös eläkepaperit, järkytys oli kova kun Kela lopetti tietenkin koulutusjutun. Se oli sekavaa aikaa ja en tajunnut kaikkea mitä nämä "viisaat" päätti minun puolesta, minun "hyväksi". Psykiatri oli sitä mieltä että masennukseni oli kroonista ja uusiutuis paineen alla jos menen kouluun. olin silloin alle viisikymppinen. Sekava tämä minun sepustus, mutta siitä alkoi muutaman vuoden taistelu itsetunnon ja -inhon vuoksi, koska tunsin että olen hylkiö.
Olin kasvanut sellaisessa perheyhteisössä missä isä oli ennenaikaisella eläkkeellä, teki kyllä hommia joista sai vähän rahaa, äiti oli työssä. Se oli sen aikainen ajattelu malli, että vain koulutus tuo hyvää elämään, muutoin on vähintäänkin luuseri. raha oli myös tärkeä. Ymmärrän tänäpäivänä tuon ajattelun. koska olivat sotavuosien nälän nähneitä ihmisiä, jotka olivat sinnillä ja sitkeydellä pysyneet hengissä kovissa oloissa niin väkisinkin heille oli tullut ajatus että lasten ei ainakaan saisi kärsiä sellaista kuin he. Siksi he olivat niin kovia, oli pakko.
Mutta itse häpesin itseäni niinkauan kunnes aloin sanomaan sukulaisille suoraan että olen työkyvyttömyys eläkkeellä. En jaksanut enää piilotella ja surra itseäni. olisinhan voinut käydä koulua ilman Kelan apuakin jos olisin halunnut ja uskaltanut, mutten uskaltanut kun oli jo "tuomio" etten pärjää vaan masennus uusiutuu. Pelko siitä esti.
Tänään en enää ole masentunut, en ole sitä ollut enää vuosiin. menin jopa töihinkin, osa-aikaiseen, ja se oli ihan hyvä juttu. mutta sielläkin sai kuulla siitä ilkeyksiä, että tulen sinne harrastamaan työntekoa kun ei ole pakko, koska olen eläkkeellä. No, eivät he tienneet että eläkkeeni on tosi pieni, alle tonni, koska olin työtön eläkkeelle jäädessäni. Mutta ajattelin että minullakin on oikeus olla jossain, minulla on ihmisoikeus, sanoi kuka mitä tahansa, enkä enää anna muiden pilata sanomisillaan elämääni, en siihen suostu.
Siitä kait se alkoi, kun tajusin ettei muilla ole oikeutta estää minua hankkimasta elantoa jos sitä tarvitsen, muiden sanomiset ovat vain sanomisia, mitä noista. Kipeäähän ne tekee muttei tapa jos en anna. Jonkinlainen kiukku tuli, etten anna muiden pilata elämääni. ja se on edelleen. Jumala on antanut minulle elämän, en anna sitä muiden viedä. Vaikken saa rahaa paljoa, enkä muutakaan, voinvaikka kirjoittaa tänne kokemuksistani ja sekin on jo työtä jos kirjoitan. Nyt en enää ole työssä, kun ikää on jo sen verran. mutta olen kiitollinen kun uskalsin hakea osa-aikaista työtä, vaikka se oli vaikeaa, kun ei kukaan meinnannut huolia eläkeellä olevaa masennusdiagnoosin saanutta ihmistä ja oli pakko olla rehellinen työtä hakiessa. mutta sitten yksi antoi työtä ja sen jälkeen jo sain muutakin kun se loppui. joten menkää ihmeesä hakemaan osa-aikaista työtä se antaa itsetuntoa.

arka kirjoitti 13.12.2015 9:0

Hei
Kyllä eläkkeellä olo on helvettiä, tunne siitä että on pettänyt lapsensa kun ei saa hyvää palkkaa ja ajatukset siitä mitäkaikkea voisi lapselleen antaa jos olisi töissä on helvettiä. Syyllisyyden tunne ja häpeä ovat niin musertavia, on vaikea katsoa tytärtään silmiin. Mistä saa itsekunnioituksen vanhempana jos ei käy töissä. Vähän helpompaa kai on niillä joilla ei ole perhettä mutta kylläkaisilloinkin syyllisyyttä on siitä että on pelkkä taakka yhteiskunnalle. On vaikea antaa itselleen oikeutta elää kun ei ole niitä rooleja ja tehtäviä joita toisilla on. Olen kovasti miettinyt onko parempi että kuolen ja perhe saa järjestää elämänsä ilman minua mutta mulla on sellainen perhe jossa puhutaan paljon rakkaudesta, halataan ja suukotellaan ja tuntuu siltä ihme kyllä että sitä rakkautta on. Siksi en vielä ole tehnyt itsemurhaa mutta epävärma olen miten olisi paras toimia.

Haluaisin sinulle Arka sanoa, että sinullahan olisi jo tässä hyvä työ, joka antaa paljon toisille kun autat täällä sellaisia joilla on samoja ongelmia kuin sinulla. Jo kirjoittaminen tänne ja toisien kannustaminen hyvään on jo niin iso työ ettei sille löydy vertaa! ole onnellinen että voit kirjoittaa. kaikilla ei ole sitäkään suotu. kiitä kaikesta, vähästäkin, kiitä perheestä. Et silloin voi olla onneton jos kiität?
"isä pitää huolen" laulu on myös yksi hyvä kenio joak lohduttaa.

Hei Salainen
Kiitos sanoistani, helpotti vähän. Siinä me ollaan samanlaisia että sulla tuli myös nuo vaikeat itsetunto-ongelmat ja häpeä eläkkeen myötä. Täällä kun ovatjotkut kertoneet että heillä ei ole minkäänlaista syyllisyyttä eläkkeen takia ja sitä mun on vaikea tajuta. Olen onnellinen puolestasi että elämäsi on nyt helpompaa ja olet monella tavoin oppinut uutta ajattelua ja parantunut. Kyllä mun täytyy silti tuoda esille että te kaikki joilla on vielä iän puolesta mahdollisuudet vaikka mihin taistelkaa ja tehkää kaikkenne että työelämä vielä aukeaisi teille. En usko viralliseen hoitoon mutta seurakunnan, vertaistuen ja itsekseen asioita pohtimalla voi ajan kanssa kuntoutua ja alkaataas etsiä reittiä työelämään. Minä en kyllä ole vielä kuntoutunut mutta esirukoilijoita on ja yritän ylläpitää toivoa että paranisin edes osittain. Työelämään paluu on mulle liian myöhäistä iän takia vaikka olen kyllä nyt eläkkeelläkin hakenut ainakin kolmea työpaikkaa.

Minä olen kuntoutustuella eli väliaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Olen välillä miettinyt sitä, että entä jos en pystykään töihin koskaan. Se tuo vähän ristiriitaisia tunteita, koska itseäni ajatellen olisin erittäin helpottunut, jos nyt saisin päätöksen, että mun ei ole pakko enää koskaan mennä töihin. Olen "hyvällä mielellä" myös nyt sairaslomalla/eläkkeellä. Ainut on sitten juuri se muiden suhtautuminen. En haluaisi sanoa esimerkiksi vanhemmilleni olevani edelleen sairaslomalla. Ja entä jos sitten pitäisikin kertoa, että olen lopullisesti eläkkeellä!? Myös se, että sairastuin AMK:sta valmistumisen jälkeen ensimmäisen työvuoden aikana, tuntuu vähän epätoivoiselta, että enkö sen enempää jaksanut. On toki taustatekijöitä, jotka siihen vaikutti ja kaiken laukaisi. Enkä toisaalta itse sille mitään voi että niin kävi ja että en vieläkään ole parantunut. En minä vapaaehtoisesti masentunut ole.

Arka: Minä ymmärrän hyvin sen, jos joillakin ei ole mitään syyllisyyden tunnetta eläkkeellä olosta. Siis en ajattele heitä jotenkin huonompina, enkä myöskään ajattele, että sitä kuuluisi hävetä tai kuuluisi kokea syyllisyyttä. Voi olla, että heidät on vain kasvatettu OIKEIN näihin arvomaailmoihin. Mielestäni on ihan oikein ja ok olla eläkkeellä, jos ei oikeasti siihen työelämään pysty. On hyvin harvassa kuitenkin ne ihmiset, jotka huvikseen kotonansa elämän viettävät. Ja minua ärsyttää ihmiset, jotka ajattelevat, että kyllähän sitä pitäisi töissä olla; vaikka tietäisivät että on sairaslomalla.

Hei Annikki
Ihan hyvä jos joku pystyy ilman syyllisyyttä sitä eläkettä nostamaan, minulla vaikea syyllisyys kun koko nuoruus ja puolet aikuisiästä yhteiskunta on panostanut ja kouluttanut ja kyllä minulla oli kova halu vastineeksi antaa pitkä työura ja hyvä panos tälle yhteiskunnalle. Syyllisyys vaikuttaa kaikkeen elämään mm. paljon syömiseen, ei voi ostaa pullaa, lohipalaa tai mitään muutakaan herkkua kun ei ole sitä omaa rahaa vaan eläke. Normaalinkin ruuan syöminen alkaa olla vaikeaa ja siitä on meillä kotona keskusteltu paljon. En tosin ole laihtunut kuin seitsemän kiloa. Ja väkisinkin ajattelee mitä yhteiskunta säästäisi jos nyt pääsisin pois tästä maailmasta.

Tuli tuossa vain mieleen, että eläkkeelläolo keskustelu voi keskittyä välillä aika pitkälti rahaan. Onhan elämässä muutakin...

Jardin prive: Aivan! Itse en ole niinkään miettinyt sitä rahapuolta tai että olisin siitä syyllinen. Tottakai sitä aina vähän ajattelee, että yhteiskunta maksaa kaiken mun elämän tällä hetkellä jne. kun esim. opiskellessa sitä ei tietenkään ajatellut, koska on ihan "oikeutettu" saamaan tuen siihen. Vaikka siis tottakai sairaslomallakin on oikeutettu, mutta niin.. Mutta silti minulla enempi huoli eläkkeelle jäämiseen olisi ihan muu kuin raha. Siis juuri se, mitä pitäisi aina kaikille selittää ja etenkin omalle perheelle ja sukulaisille. Se on kaikkein vaikein.

Jardin Prive kirjoitti 25.12.2015 19:31

Tuli tuossa vain mieleen, että eläkkeelläolo keskustelu voi keskittyä välillä aika pitkälti rahaan. Onhan elämässä muutakin...

Elämässä on muutakin kuin raha, mutta huoli toimeentulosta on kyllä nykyisin enemmän kuin todennäköistä jos on eläkkeellä tai vaikka määräaikaisella kuntoutustuella. Harvan taviksen eläke on 3-4 tonnia kuussa niinkuin nelikymppisillä eläköityneillä kansanedustajilla. Minullakaan ei olisi mitään huolta jos eläkkeeni (tai omassa tapauksessani ansiopäivärahani) olisi yhtä suuri kuin palkkani oli. Tulisin toimeen, eikä tarvitsisi miettiä minkä laskun maksaa nyt ja minkä joskus. Nyt joudun koko ajan miettiä milloin pystyn hakea töitä, pystynkö lainkaan ja jos pystyn, miten kestän pettymyksen jos ja kun en tule valituksi.

Eräs eläkkeellä oleva tuttavani asuu nykyään Kanariansaarilla. Olen siitä kyllä kateellinen. Luulen, että minunkin mielenterveyteni olisi parempi jos en asuisi täällä pimeyden keskellä.

Amassados: Aaa.. ymmärsin tuon rahajutun väärin. Tai toisella tavalla. Siis lähinnä ajatukseni oli rahakommenteissa se, ettei pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että elää valtion tuella, jos ei töihin oikeasti vain pysty. Kukaan ei ole sairauttaan valinnut. Sen sijaan toimeentulohuolet on sitten toinen juttu rahan suhteen.

Amassados, olet kyllä tuossa toimeentulossa ihan oikeassa. Ja voin tuon toimeentulemis-ongelman itsekin allekirjoittaa...

Hei
Minusta eläkkeiden ei tarvi niin suuria ollakkaan kun se on vastikkeetonta rahaa. Ruuan saa pöytään ja pystyy vuokran maksamaan, se riittää. Vaatteisiin rahaa ei ole, ei edes kirpputorivaatteisiin, eikä mihinkään vapaa-ajanmenoihin kun eiole varaa matkustaa bussilla. Itsensä kohdalla tämä on helppo hyväksyä ja pidän sitä oikeudenmukaisena. mutta kärsin suurta tuskaa siitä etten voi tytölleni enempää antaa. Syyllisyys siitä on läsnä joka hengenvedolla enkä tunne itseäni aikuiseksi hänen silmissään kun en voi sitä rahaa antaa.