Mä oon toistaseks työkyvyttömyyseläkkeellä, kun en kykene töihin tän masennuksen ja ahdistuksen kaa. Kauan meni, et tuli päätös tosta eläkkeestä mut lopulta sain sen.

Jos mä en olisi aikanaan päässyt sairaslomalle ja pysynyt sillä ja päässyt sitten eläkkeelle, olisin kuollut. Tiesin, että jos sairaslomaa ei jatketa, teen itsemurhan. Olin niin lopussa. Viikko töissä, ja se olisi ollut siinä.

Hei!
Minä koen erilailla, eläkkeelle jääminen on elämäni suurimpia traumoja ja häpeän edelleen etten voi itse tienata omaa eläntoani. Aioinjuuri hakea metrosiivoojan paikkaa eläkkeestä huolimatta mutta mies sai estettyä sen kun arvasi että saattaisin romahtaa.

Hei!
Pakko tulla vielä toista kertaa kirjoittamaan että eikö se tuo teille itsemurha-ajatuksia että on taakkana yhteiskunnalle eikä sen tuottava jäsen. Joka päivä olen miettinyt itsemurhaa sen jälkeen kun eläkkeelle jäin.

Minua taas pelottaa se, etten tule olemaan koskaan kykenevä työelämään ja joudun hakeutumaan sairaseläkkeelle. Tosin johtunee varmaan siitä, että olen vielä nuori.

arka kirjoitti 8.11.2015 13:33

Hei!
Pakko tulla vielä toista kertaa kirjoittamaan että eikö se tuo teille itsemurha-ajatuksia että on taakkana yhteiskunnalle eikä sen tuottava jäsen. Joka päivä olen miettinyt itsemurhaa sen jälkeen kun eläkkeelle jäin.

Hei, Arka! Mä olen kiitollinen yhteiskunnalle siitä, että saan eläkkeeni ja muut tuet. Ei ole mun vika, että sairastuin. Olen joskus ihmetellyt sitä - jotenkin yllättyneenäkin -, että yhteiskunta pitää mua niin tärkeänä, että se pitää mut hengissä. Jos mut olisi pidetty työelämässä, mua ei enää olisi... Olen edelleen "tuottava" jäsen äitinä, puolisona, siskona, sukulaisena, ystävänä, käsityöläisenä... Vaikka en tuota rahaa kuin ehkä jonkinlaisen hyvinvoinnin kautta, tuotan muuta...

Hei!
On hienoa jos pystyy hyväksymään eläkkeelläolon, toivon että joskus siihen itsekin kykenen. Minä häpeän joka kerta kun nousen bussiin ja ajatteleb että bussikuski on siinä tienaamassa leipäänsä rehellisellä työllä, samoin häpeän kaupan kassalla ja joka paikassa missä näenihmisiä töissä. Puolet suvustani olen menettänyt kun en ole kyennyt kertomaan heille että olen eläkkeellä. Syyllisyydentunne siitä ettei ole töissä on aivan hirveä.

Mä en tunne syyllisyyttä siitä, että oon eläkkeellä. Kun ei pysty tekemään työtä nii ei vaan pysty. Ohan se hienoo, et ihmiset ansaitsee työnteolla leipänsä, mut nii sanotusti jokainen ihminen on erilainen.

Hei!
On hienoo jos eitunne syyllisyyttä eläkkeestään. Minulle on vaikea esim. käsitellärahaa kun ajattelen että nämä ovat eläkerahoja ja aina alan kuvittelemaan miten hienolta tuntuisi maksaa jos raha olisi omalla työllä ansaittua. Ja on niin vaikea katsoa ihmisiä töissä, aamu-tvtä juontamassa, kaupoissa myyjänä, lakaisukonetta kuljettamassa ym. Tuska on aivan hirveä. Pidin kiinni töistäni kynsin hampain mm. lopetin sairauslomani kuukautta ja kuutta viikkoa ennemmin ja palasin töihin. Sitten kun jouduin töistä sairaalaan varasin sairaalasta käsin kolme työhaastattelua. Kävin kaikissa mutta kai näkivät ettäiolin sairas kun en niitä paikkoja saanut. Hulluinta oli kun sain paikan päivätoiminnasta, me fyysisesti terveet ihmiset siellä keilattiin, juotiin kahvia, käytiin kävelyillä ja elokuvissa.Kuvittelin että jotain hyödyllistä olis saanu tehä esim. ulkoiluttaa mummoja tai siivota vanhuksille. Lopetin päivätoiminnan heti alkuunsa, niin törkeää on minusta tarjota tuollaista aikuisille ihmisille. On vaikeaa ollahyödytön ja itsemurha on koko ajan mielessä. En käy mammografioissa enkä syö kolesteroli- enkä verenpainelääkkeitä kun en halua elää vanhaksi.Ja jos syöpä tulee en halua kalliita leikkauksia ja sädehoitoja, loppuvaiheessa vaan kipulääkkeet.

Ei minulla ole minkäänlaista morkkista eläkkeellä oloni vuoksi. Tiedän että en olisi kestänyt sitä enää ja sairastuminen mihin hyvänsä sairauteen johtaessaan eläkkeelle jäämiseen, ei ole kenenkään oma vika eikä sitä saisi hävetä. Kun se vie työkyvyn niin ei ole muuta vaihtoehtoa!
Itse ehdin myös tehdä aika pitkän työputken jo.
Meillä on vain tää yksi elämä ja loppuelämä kannattaa käyttää muuhun kuin turhaan morkkikseen asialle jolle ei mahda mitään.
Saikun alussa podin häpeää siitä että sairaus ei ollut fyysinen, mikä oli ihan typerää mutta sehän meihin on istutettu että mielenterveyden sairaus olisi hävettävä. Toisaalta, oli niin rikki että ei jaksanut edes sitä ajatella.

Hei Arka

Mulla ei ole eläkkeellä olosta omaa kokemusta, mutta työttömänä oon nyt. Helpostihan siitä voi tulla syyllinen olo, mutta oikeasti sun hyvinvointi on tärkeämpää kuin se että tuottaisit yhteiskunnalle rahaa. Ei se oo kenenkään oma vika jos on sairas eikä pysty työskennellä. Ja voi olla että jos nyt annat itselles aikaa parantua, niin vielä joskus pääset taas työelämään.
Voiskohan noita syyllisyydentunteita helpottaa jos menisit vaikka vapaaehtoistöihin, esim. kerran kuukaudessa tai kerran viikossa? Esim. punaisella ristillä on jotain ystävätoimintaa vanhuksille ja yksinäisille. 🙂

Se on käsittämätöntä että niin monet jaamme tätä samaa tunnetta hyödyttömyydestä. Minäkin ensimmäisinä vaikeina sairausvuosina mietin vain ja ainoastaan, mitä työtä kykenen tekemään ja syyllistyin kaikesta näkemästäni työhön liittyvästä. Vasta useamman vuoden terapian ja itsetyöstämisen jälkeen on sisällä syvällä jossain pikkaisen sellainen olo että näin tässä kävi ja tämän kanssa eletään nyt. Silti tuo syyllisyys on aina läsnä milloin radio- ohjelmassa tai tv:ssä tai täällä netissä, milloin kadulla ihmisten ilmeissä ja eleissä. "Vihjeitä" saa kiusakseen mistä milloinkin. Jotain järjetöntä on siinäkin, että täällä perusluterilaisessa tallaamisessa työ ja raha ovat ne mittarit joilla saa ja joista puhutaan, arvostetaan. Vaikka nyt olen hieman sinne päin jo, että olen hyvä tällaisena ja sillä hyvä.

Hei Tarukissa!
Käyn jo vapaaehtoistyössä, kiitos kun kirjoitit.Ja Zorbas, hyvä että olet alkanut sopeutua, sitä rukoilen itsellenikin.

Hei
Pakko kirjoittaa vielä että mistä olette löytäneet sellaisen elämänfilosofian joka vie pois syyllisyyden siitä että elämällä ei ole tarkoitusta kun ei voi rakentaa yhteiskuntaa omalla työpanoksellaan eikä kykene elättämään perhettään. Sanotaan että ihminen selviää mistä vain kun elämällä on tarkoitus. Mistä eläkeläinen sen voi löytää. Ei television katselu tai lukeminen ole mitään elämää. Vapaaehtoistöitäkin on niin vähän.

Hei
Jäi äskeisestä kirjoituksesta pois se tärkein elämäntehtävä joka minulla kyllä on ja josta Jumalaa kiitän, nimittäin mies ja perhe. Siksi en ole tehnyt itsemurhaa. Siinä on vaan se että tiski, kauppa ja ruuanlaitto vie päivästä vain kaksi tuntia. Muu on hukka-aikaa.