Onko jollain muulla aikuisella itsensä viiltelyä tai muita itsensä satuttamisia? Tuntuu että tästä aiheesta lukee nuorten puolella ja usein terveydenalan artikkeleissa tai vastaavissa puhutaankin vain nuorten viiltelystä. Itse olen 30v ja sorrun itseni viiltelyyn valitettavasti. Mietityttää että olenko ainoa janjos olen niin millätavoin olette päässeet siitä eroon näin aikuisiällä? Itselläni se alkoi nuorena, muistaakseni 16vuotiaana ja nyt se on harventunut paljonkin, mutta satunnaisesti kun muut hyvät keinot ei enää riitä, niin sanotusti siirrän pahan olon fyysiseen kipuun jolloin se kipu on helpommin hallittavissa. Tätä viiltelyä seuraa aina morkkis siitä että mitä hitsiä mä taas menin tekemään mut unohtuu jokseenkin äkkiä, niinkuin morkkikset nyt yleensäkin häviää.
Kärsin masennuksesta ja epävakaasta persoonallisuus häiriöstä joihin mulla on lääkkeet. Lääkkeet suurimmaksi osin auttaa mut tuntuu etten vieläkään oo selvinny vuos sit tapahtuneesta menetyksestä. Samalla pelkään että psykiatri lopettaa diapamin (rauhoittavan) mun lääkityksestäni jota käytän epäsäännöllisen säännöllisesti ja joka tuntuu nyt olevan ainut joka auttaa ahdistuneisuuteen. Tiedän ettei sitä saa käyttää pitkään sen koukuttuvuuden takia enkä halua kehittää siihen riippuvuutta mut nyt tuntuu et se on mun ainut toimiva sallittu keino poistaa ahdistuneisuus. Pelkään et jos se loppuu, viiltely palaa siihen mitä se oli joskus aikoinaan. Oli jo monta vuotta välissä etten viillellyt tai muutoin satuttanut itseäni yhtään.
Mut olis ”kiva” kuulla muiden aikuisten kokemuksia tai keinoja jolla voisi lopettaa viiltelyn. Vähän kuin vertaistukea. Ja ei, mitkään chilin syömiset tai kananmunan valelut ei auta.
Kiitos domandra! Tarkoitus olisi laittaa lyhythiaisen mekon päälle sellanen Vilan ohut neuletakki. Ite ei millään jaksais selitellä tollasessa tilanteessa jälkiä ja haluais vaan pitää ne piilossa. Toivottavasti muistan pitää hiat alhaalla ja vetää alas aina tiskaamisen jälkeen 😋
Itse olen vajaa kolmekymppinen ja viillellyt säännöllisen epäsäännöllisesti 15 vuotta. Aina joskus se jää vaan pois ja sitten huonossa tilanteessa alkaa uudestaan. Nytkin olin kesän ja syksyn viiltelemättä ja nyt aloitin taas. Olen myös vahingoittanut itseäni monin muin keinoin, mutta nykyään en uskalla enää esim. polttaa itseäni koska sain kerran itseaiheutetusta palovammasta sepsiksen ja meinasin joutua amputointiin/kuolla. Nykyään enää viiltelen ja kynsin... Eihän se sen viisampaa ole toki.
Minulle ei toimi mitkään puristele jääpalaa -keinot enkä niitä edes muista siinä vaiheessa kun se viiltelytarve tulee. Se on niin ihanan rauhoittava tilanne aina ja saa ajatukset järjestykseen. Toki en sitä kenellekään suosittele missään nimessä, mutta sanottava tuokin oli näköjään... Ehkä kun se vuosien saatossa kroonistuu niin jää se shokkiefekti pois ja siitä tulee vaan osa elämää. En häpeä arpiani vaikka niitä on paljon, kuljen kesällä t-paidassa. Tai vähän häpeän, mutta olen liian laiska piilotellakseni. Tuoreita jälkiä en halua kenenkään näkevän, mutta arvet ei haittaa niin paljoa.
tere
Onkohan tämä ketju jo historiaa, mut jos ei niin täällä ois "aikuinen" 39 mies ,
jossain määrin itsensä vahingoittamista , esiintyy myös villtelynä,
kannan mielelläni oman korteni kysyjän koppaan,
jos tarvetta.
Moi!
Toivottavasti ei ole vielä ihan hiipunut ketju, itelle ainakin todella tärkeä aihe 😀 lueskelin just koko viestiketjua uudestaan läpi, en ollut eet muistanut että olin noinkin monta viestiä tänne laittanut. Mutta tosiaan tää on asia mistä ei hirveesti höpötellä, niin ihanaa että on joku paikka mihin sitä saa purettua.
Itsetuhosuuden kanssa on kyllä tosi vaikea taistella, ainakin itsellä. Luoja ties monet valheet on pitänyt keksiä että pystyy selittelemään uusia haavoja/palovammoja, joista kuitenkin suurin osa on itseaiheutettuja. Oh well, ei siinä auta kun yrittää taistella jokaista mielitekoa vastaan...
Ja tosiaan, on kyllä aika hirveetä kuunnella vieressä kun ihmiset puhuu siitä kuinka viiltely/ittesä satuttaminen on säälittävää huomiohuorausta. Yleensä vaan kuuntelen taustalla, yritän sanoa että eipä se varmaan aina oo ihan niin mustavalkoista jne. Lähimmät kaverit on kyllä nähny mun arvet, ja kysyy yleesä uusimmista että onko ollu vahinkoja vai ei. Välillä valehtelen, välillä sanon suoraan että joo tulipahan tehtyä. Yksi tärkeä ihminen sanoi, että häntä harmittaa että teen niin, eikä ymmärrä miksi teen mutta kuunteli kun yritin selventää. Onneksi löytyy myös ihmisiä jotka välittää, ja jotka kuuntelee.
esim vaikea masennus ja itsensä vahingoittaminen on aiheita jotka pistää kyllä myös
lähipiirin kuetukselle.
Toivon kaikille voimia seuloa piirinsä sen mukaan kuka yrittää ja/tai kuka ei yritä ymmärtää
tahi auttaa.
Itse olen erittäin tyytyväinen läheisistäni joista osa ymmärtää ja osa yrittää kovasti vaain ei,
muut on tippunu kelkasta jo kauan sitten, yksinäistä mutta tarpeettoman / haitallisen
diipadaapan määrä minimaalinen.
diipadaapa lähipiiri voi myös olla masennusta ruokkivaa.
Oiskohan mahdolista vaikka tähän ketjuun tai minulle suoraan , saada ihan minkalaista
palautetta keski-ikäisten mieluiten naisten ( tai miesten) itsensä vahingoittamisesta
, palaute tarkoittaa kokemusta kyseisestä aiheesta , (esim viiltelely) ,
Pointti kuitenkin on et kokemuksia aiheesta keski-iässä.
Kiitos
Myrtti_Fly kirjoitti 7.7.2018 21:50
Oiskohan mahdolista vaikka tähän ketjuun tai minulle suoraan , saada ihan minkalaista
palautetta keski-ikäisten mieluiten naisten ( tai miesten) itsensä vahingoittamisesta
, palaute tarkoittaa kokemusta kyseisestä aiheesta , (esim viiltelely) ,Pointti kuitenkin on et kokemuksia aiheesta keski-iässä.
Kiitos
Hei, Myrtti_Fly.
Mä oon keski-ikäinen (nainen) ja viiltelen. Ilman tikkaamista vaativia naarmuja. Mulla syynä ei ole niinkään ahdistuksen purku, vaan haluan vahingoittaa itseäni. En halua niiden enää näkyvän, mutta sairaanhoitohenkilökunnalle - en muille - kerron tekemisistäni. En halua aiheuttaa muille ahdistusta.
JP
Vahingoittaa itseä ... ?
Itseisarvo ... miinuksella?
Tavan_vuoksi ...?
Uusiutuva esim teini_vuosilta opittu tapa ...?
Oli mikä tahansa , olen kovin kiinnostunut tietätääm miten tää homma toimii keski-iässä.
[Itsellä on kyse uusiutuvasta teini kokeulusta pahassa elämän tilanteessas noin keski-iän
paikkeilla, ilmenee viiltelynä ja raapimisena, plus alkoholisti, eli verta lattialla lähes
päivittäin]
[Varhain jo lapsuudessa opittu turva_pako_välttely_käyttäytyminen ilmenee itsensä
vahingoittamisena , rupien repinen , viiltely , raapinen.]
[Ahistus jne irrationaalinen häpeä ja pelko , saa toimimaan itseään vastaan jne alkoholismi
ja ruhon särkeminen.]
Kysymystä ei varsinaisesti ole , mutta kun joka paikassa puhutaan teinien masennuksesta,
ja viiltelystä , mutta missä on aikuisten keskustelu aiheesta.
Ehkä se on tässä ...
Rohkaisen muita keski-ikäisiä jakamaan tarinansa, kun aiheeseen liittyy itsensä
vahingoittaminen , esim vaikka viiltely.
MINÄ OMISTAN TÄMÄN RUHON , mutta kun armoa oppisi lisää antamaan, ja elämästä nauttimaan.
ps. viilto ja päivä kerrallaan.
Kun miehet ei puhu , mennään metsään haulikon kanssa ja sen on siinä.
Itse olen erittäin tyytyväinen läheisten tapaan puhua asioista , esim sisko vainaan ,
mikään aihe ei ollut tabu.
Mutta opiskelu jäi omalle vastuulleni , eli siitä tämä topikin teko_hengitys.
Hei!
Viiltely, polttelu... samaan sarjaan kuuluvia. Itselläni on enemmän ongelmana ranteiden ja nilkkojen polttaminen sytkällä. Aikaisemmin tupakalla, mutta lopetin tupakoinnin, mutta jatkoin sytkärillä polttelemista yhä sen jälkeen ja vieläkään en siitä ole eroon päässyt. Olen yli 40v nainen.
Kun on niin paha olla, että sitä oloa ei vain kestä... silloin lähden helpolla, liian helpolla, miettimään vahingoittaa itseäni. Kuvioissa on ollut myös lääkeyliannostukset liiankin reippailla annoksilla, mutta usein miten mietin itseäni polttelemista. En halua omistaa sytkiä kotona, koska se olisi ihan liian helppoa siten, mutta lähikauppa on myös liian lähellä. Moniakohan kertoja oon elämässäni tätä tehnyt..? Niin monia, että hävättäisi edes itse tietää asiaa.
On se noloa, kun tulee haavat, rakkulat, rupi, arvet ja mahdolliset tulehdukset. Nuorena en niistä yhtään välittänyt, mutta aikuisuudessa se ei ole ihan niin yksin kertaista. On minulta niin tutut kuin vähän vieraammatkin kyselleet arvistani. Olen kyllä nähnyt pahempiakin arpia kuin itselläni on, mutta näiden kanssa olen ja elän. En ole ylpeä "saavutuksistani" ja mielellään arvista eroon haluisin. Ne ovat kuitenkin osa mua ja kulkevat kanssani hautaan asti. Elämä sisältä onneksi muutakin.
Arvet on osa elämää , muistaakseni joskus itselleni ilmaisin asian , elämästä jää aina jäljet
kuten myös synkästä elämästä jää synkät jäljet , itse en nykyään "piilottele" arpia , ja myös
kysyjille vastaan , mutta ilmeisesti piirissäni tiedetään asiasta tai ei hehdata kysyä ,
minulle ei sinänsä ole suurtakaan merkitystä kumminpäin.
Jos itse häpeää se toimii itseään vastaan, jos joku lähipiirissä häpeää se on heidän ongelmansa,
jos aikoo tavalla tahi toisella päästä tahi matkustaa elävien kirjoihin , arvet pitää ja
niiden merkitys pitää selvittää itsensä kanssa.
Jos joku läheinen ei ymmärrä että vaikeasta masennuksesta voi jäädä jälkiä , tai että esim
vaikea masennus voi tappaa , jäljet on hyvin pieni juttu sen rinnalla, ehkä kannattaa
valistaa / karsia lähipiiriä.
Jos on kokenut vaikean toistuvan masennukset , arvet on todella pieni juttu ja ehdottomasti
kannattaa pyrkiä itselleen se kertomaan tavalla tahi toisella että ne ovat vaan jälkiä
matkalla synkällä eli armoa.
Toivon kovasti että esim "nuoriso" kykenisi käyttämään muita keinoja avun hankintaan kuin
itsensä viiltelyn , tiedän se ei missään nimessä ole niin yksinkertaista , mutta toivon
kovasti voimia heille.
mutta ne jäljet niistä synkistä elämän kausista, voi myös kääntää itselleen suotuisiksi
mutta se onkin sitte ihan eri juttu.
Mutta miten voi saada muutettua elämän tilanteen kun veren haju antaa turvallisuuden
tunteen, kun homma on riittävän pitkällä, jos joku tietää ky tilanteen , olisin erittäin
kiinnostunut kuulemaan heitä?
Hei Uni_keiju,
Minäkin yritin viillellä, kun olin teini. Mutta eihän se rohkeus riittänyt kunnon viiltoihin, vaikka tiesin miten se oikeaoppisesti tehdään. Sen verran kuitenkin leikittelin, että arvet ovat muistuttamassa ajasta. Sitten keksin alkaa pyörittelemään pieniä paperipalloja sormieni välissä. Teen sitä edelleen yli viisikymppisenä. Tapa sai alkunsa, kun sätkänkääriminen meni pieleen ja piti purkaa epäonnistunut sätkä. Puretun sätkän paperin ruttaaminen tuntui ihmeen hyvältä sormien välissä. Ja aikansa kun sitä paperimössöä pyörittelee, se muuttuu ihmeen kovaksi palleroksi, kuin pieneksi kiveksi - vertaisin jopa pyörätiesoraksi. Ja ai kun sen puristaminen sormien välissä tuntuu hyvältä!! Joskus se tekee jopa liian kipeää, muttei se hidasta tahtia. Tahtia hidastaa vain se, kun sormenpäät kovettuu ja niistä lähtee tunto - se vasta kamalaa on; ei voi enää nauttia paperipalloista ja nahkan uusiutumiseen menee tosi pitkä aika. Terve ihminen häpeäisi mokomaa sormenpäitten kuntoa, minä en koskaan. Odotan vaan epätoivoisesti aikaa, että paperipallojen pyörittely toisi taas saman auvon tunteen. En usko, että koskaan edes yritän päästä tavasta eroon. Todennäköisesti jatkan tapaani lopun elämääni. On se parempi vaihtoehto kuin viiltely. Ja tuottaa "sairasta" mielihyvää.
Hei Maanvaiva
Minä puolestani revin itseäni.
Revin kirjaimellisesti ihoa irti itsestäni eri puolilta kehoani. Joskus vuotaa verta, usein ei. Mutta olen aiheuttanut itselleni paljon pysyvää vahinkoa tällä pakko-oireellani joka jo itsestään on niin häpeällistä että on mennyt vuosikymmeniä ennen kuin pystyin myöntämään itselleni mitä teen. Olen niin tehdessäni vain siirtynyt johonkin erilaiseen moodiin, ikään kuin transsiin, ja lähes kyennyt sulkemaan silmäni itseltäni.
Tämä on vain yksi monista psyykkisistä oireista joita minulla on, mutta kaikista häpeällisin.
En pysty uskomaan että joskus voisin päästä irti tavastani. Enkä oikeastaan enää usko sitäkään että kykenisin hyväksymään sen osaksi itseäni.
Heips! Täällä 37 vuotias nainen ilmoittautuu mukaan. Viimeksi viiltelin eilen. Ensimmäistä kertaa viiltelin 15 vuotiaana. Viiltely tuottaa minulle mielihyvää ja rankaisen itseäni. Sairastan vaikea-asteista psykoottista masennusta. Miten tästä pääsee eroon?! Tällä hetkellä elämäni on pohjalla ja viiltely toi mielihyvää elämääni pitkästä aikaa!Huoh.. 😭