aikuinen syömishäiriöiden kanssa
on hermoja raastavaa todeta itselleen käyttäytyvän, monen hyvin menneen vuoden jälkeen, toistavansa samaa kaavaa kuin joskus huonoina aikoina. En ole vielä kertonut kenellekkään läheiselle tai ylipäätänsä kenellekkään tutulle miten vaikee minun on syödä☹️ kuinka inhoan itseäni pelkän ulkokuoren vuoksi. toistuvat rutiini iltaisin ja aamuisin tekevät hulluksi, mutta niiden tekemättäjättäminen vasta hulluksi tekeekin. En taas tarvinnut kuin pienen töytäisyn ½ vuotta sitten sairastuessani ja sen johdolla aloin laihtua, nyt kun olen ns terve en saa tuota laihduttamista poikki millään..aina vaan vähän enemmän ja enemmän. Asetan hulluja tavoitteita ja kun ne saavutan asetan uuden. eli ihan klassisia oireita😯🗯️ samalla kun taistelen itseäni ja lähinnä kehoani vastaan karkoitan kaikki ystäväni oma-aloitteisesti luotani. He eivät tiedä todellista syytä siihen miksi minulla ei ole enää aikaa heille, mutta minä tiedän ja sen olen nyt myös kertonut sinulle joka luet tämän. ymmärtäähän sen ettei minulla ole aikaa kaiken tämän lisäksi ystäville, ei minulla ole vapaa-aikaa!!😞
avun saanti on kiven takana, suurinosa on tarkoitettu nuorille mutta missä on aikuisten mahdollisuus paantua?😐 olen vasta juuri yli 20 ja olen tällaisen tappavan sairauden kanssa täysin yksin ja ommillani😞 kukaan ei tule huolehtimaan minusta ja patistamaan minua puhumaan saati tarjoamaan apuansa.😭 kaiken saa itse vaatimalla vaatia ja sittenkin joutuu odottamaan..ei kukaan halua syövän kanssakaan odotella tietämättömänä hoidosta kuukausi tolkulla!!
Syömishäiriöluokittelu on joidenkin koulukuntien mukaan nykyään vähän vanhanaikaista. Mutta olennaista on se, että esim. seksuaalisten rajojen loukkaaminen julkisella repostelulla loukkaa aina persoonaa ja seksuaali-idetiteettiä. Kuten olen aiemmin todennut herkät ja älykkäät ihmiset kypsyvät hitaammin. Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen yksityisreviiriä. Toisen ihmisen seksuaalisten asioiden levittely kertoo vain näiden ihmisten omasta rikkinäisestä seksuaali-identiteetistä ja epäkunnioittavasta asenteesta tietynlaisia persoonallisuustyyppejä kohtaan. Seksuaalisesti ehyt ihminen ei levittele kenenkään seksielämän asioita.
Haluaisin vielä lisätä, että toisilla entisillä syömishäiriöisillä ruokakeskeisyys jää syistä, joille ei enää voi mitään ja jälkiviisastelu on ihan turhaa. Voi olla kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin vastakkaisen sukupuolen torjunta. Tapahtunutta ei saa tapahtuneeksi, joten monella ruoka on siksi edelleen tapa hallita jokin tilanne, johon ei vain näytä omista yrityksistä huolimatta olevan ratkaisua. En nää itse kyseisessä reagointitavassa mitään pahaa saatika sairasta, koska eihän mielenkiinto ruokaan ole huono juttu. Naiseuteen kuuluu osittain myös parisuhde, ja jos tässä on paljon pettymyksiä, saataa ruoka olla edelleen se keino säilyttää eheä seksuaali-identiteetti. Tarkoitus ei ole syytellä ketään, mutta kyseenalaistaa yleensäkin se, miten pitkälle ruoalla reagointia sitten on oikeus patologisoida? se saattaa nimittäin juuri olla keino selvitä sen enempää kiinnittämätä huomiota ihmisen painoon.
Myös jatkuvat hylkäämiset sosiaalisesti voivat olla syy siihen, että ihminen kehittää defensikseen ruoan. Se voi olla tosiaan ainut keino kestää tilanne. Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että tästä reaktiosta ympäristöön tehdään sitten vielä muka patologista. Jos ympäristö suhtautuu kauan patologisesti, niin silloin ei mielestäni ole mitenkään ihmeelistä, että siihen reagoi esim. ruoalla. Tietysti, jos ihminen on laiha ja näkee itsensä lihavana, voidaa puhua syömishäiriöistä, mutta sitten on niitä, jotka tarvitsevat sitä maailmaa pärjätäkseen itsenäisesti, vaikka ympäristö ei muutu. Olen sitä mieltä, että on aika kyseenalaista, miten pitkälti tätä reaktiotapaa saa sitten mennä "sorkkimaan". Kyllähän ruoasta kiinnostuminen on lähinnä itsestään huolehtimista.
Muistan vielä kun hain apua siihen, kun ahmin ja en tienyt miksi. Koulu oli pettänyt luottamuksen, vaikka olimme tuleet vastaan perheessä. En luottanut juuri kehenkään. Olin lahjakas, pämäärätietoinen, hyvistä, rehellisistä ja oikeudenmukaisista olosuhteista taloudellisesti. En oikein tiennyt mikä minua vaivaa, mutta halusin edelleen parantua, koska tajusin, että epäterveellisestä ravinnosta voi saada vaikka sydän- j verisuonitaudin. Olin ollut kiltti, ja tunnollinen oppilas, jolla oli ollut aina selkeät päämäärät elämässä. Minulla oli harrastuksia, joissa menestyin. Tähtäsin aina johonkin. Kuitenkin se, mikä minut erotti muista opiskelijoista, oli sisimmässäni tunne siitä, että minulla ei ole muka oikeutta valita seuraani. Hakeuduin alitajuisesti seuraan, jolla oli jotenkin rikollinen omatunto ja minulla oli tarve auttaa heitä, vaikka itse tiesin mikä on oikein ja mikä on väärin. En tiennyt miksi toimin näin. Kuitenkaan en saanut oikeanlaista apua. Minua ei ymmärretty. Minäkuvani vääristyi. Olin täysin yksin tilanteessa johon tosiaan tarvitsin apua. Mutta en luottanut juuri kehenkään opiskelijaan. Nykyään kuitenkin tiedän, että se miksi reagoin ruoalla, ei johdu minusta, eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Se ei ole minun omatuntoni joka kluttaa, vaan jokun muun. Tätähän nuori ei voi ymmärtää. Tulen aina reagoimaan ruoalla, koska ne eräät eivät olleet pyytäneet anteeksi ajoissa. Kuitenkaan en halua enää auttaa rikolisen tasoisia ihmisiä. Tiedän, että siinä on minun uusi riskini sairastua anorexiaan.Tiedän, että koska en ole asiantuntija rikollisen tasoisessa omassatunnossa, en voikaan auttaa. Silti opettelen antamaan itselleni joka päivä anteeksi sen, että en ole niin menestynyt kuin ne jotkut muut. Koska minua ei tultu ajoissa vastaan. Minussa nähtiin siis joku toinen henkilö. Siinä anorexiani perimmäiset syyt. Kyllä aiempi terapeuttini oli oikeassa. Ei minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.