Hei!

Olin lukevinani rivien välistä, että voit todella huonosti. Olen samaa mieltä jonkun toisen kirjoittajan kanssa, että syömishäiriön kanssa ei pitäisi jäädä liian yksin. Syömishäiriötä ei oikein vieläkään näytetä osaavan hoitaa. Itse en aikoinani opiskelujen alkuaikoina saanut ajoissa hoitoa, vaikka hain sitä ja vaikka tiesin sairastavani ahmimishäiriötä. Hätä oli sen vuoksi suuri, koska en pystynyt hallitsemaan syömistäni yhtäkkiä. Hain heti hoitoa kun ensimmäiset oireet tulivat, mutta silti ei otettu tosissaan En muka voinut olla ahmisishäiriöinen, koska olin hoikka. Luuliin anorektikoksi ja sain terveyden huollostakin hissun hissun kohtelua. Paransin loppujen lopuksi itse itseni ja nykyään haliitsne syömiseni mielestäni melko hyvin. Syömishäiriö on siis mielestäni aina reaktio johonkin. Syy voi olla periaatteessa missä tahansa. Laukaisevia tekijöitä voivat olla mm koulukiusaaminen, opsikelujen aloitus, paineet, kriisit yms. Myös nyky-yhteiskunnan yhä suurempi ulkonäkökeskeisyys voi olla yksi laukaiseva tekijä syömishäiriöihin. Se ei ole sen syy, mutta voi pahentaa jo sairastuneen oirehdintaa. Ratkaisevaa parantumisen tiellä on se, että ei vaadi itseltään mahdottomuuksia. Lahjakaskin voi epäonnistua eikä epäonnistuminen tee sinusta ihmisenä huonoa.
Tärkeää minusta syömishäiriöstä parenemiseen on se, että olet olemassa muille ihmisille ihmisenä, et vartalona. Muutamakin sinun persoonaasi arvostava ihminen on tärkeää parantumista ajatellen. Jaksamista ja toivottavasti sinut otetan tosissaan jos haet apua.

Vielä muutama sana syömishäiriöistä. Tässä vähän ajatuksia siitä, mistä itse ajattelen mistä tässä oireilussa voisi olla kyse. Ruoka voi olla joillekin ihmisille tapa hallita jokin tilanne, johon et itse pysty vaikuttamaan. Se voi olla oireilua esimerkiksi siihen, että sinun persoonaasi ei kunnioiteta. Kannattaa opetella suojelemaan itseään tällaisissa tillanteissa. Syömisellä oireilussa ei ole kaikkien ihmisten mielestä mitään ihmeellistä, vaan toiset oikeasti ymmärtävät sen. Ruoalla oireileva on usein kiltti, hyvään pyrkivä ihminen. Tässä maailmassa toiset voivat todellakin sairastua ruoalla oireiluun, koska maailma on nykyään hyvin rakkaudeton. Syömishäiriön taustalla on usein kova tarve rakkauteen. Ja kun rakkautta ei ole, ruoasta voi tulla ainoa keino kestää tämä tosi asia. Pyri kuitenkin etsimään elämääsi luottamuksesi arvoisia ja ennekaikkea hyviä ihmisiä. Jätä ne ihmiset omaan arvoosi, jotka eivät ymmärrä herkkyyttäsi ja tapaasi hallita tämä elämä. Toisaalta ruoalla oireilun voi kääntää positiiviseksikin. On myös tärkeää oikeastikin syödä tervellisesti. Kyllähän ruoka vaikuttaa hyvinvointiimme. Älä ota myöskään kuuleviin korviisi niitä ihmisiä jotka eivät kohtele sinua ihmisenä.

Joku täällä mainitsi vielä tuon nettitodellisuuden. Siihenkin kannattaa ottaa se asenne, että jos et netissä jonkun epäkypsän miehen silmissä riitä, niin peili on vääristävä. Se viesti, jonka saat siitä virtuaalitodellisuudesta ei yleensä ole totta. Sitä vääristävää minäkuvapeiliä ei yksinkertaisesti saa uskoa.
Minäkin kuulin tänään joltain tuntemattomalta opiskelijaryhmältä (tyttöjä), että kroppani ei muka riitä. Oli pakko tehdä se, minkä eräs tärkeä ihminen minulle opetti: Eli menin oikeasti lähimmän peilin eteen, sanoin itselleni mielessäni: kyllä sinä riität ja hymyilin itselleni. Näin oikeasti ihmisen, josta itse pidin. Suosittelen tätä harjoitusta. Se ei aina onnistu, mutta kyllä se onnistuu joskus sinullakin.
Syömishäiriöiden taustalla on joidenkin tutkimustenkin mukaan vääristävä minäkuvapeili. Ihminen siis tavallaan kadottaa itsensä, kun toisista ihmisistä ei enää heijastu se ihana tyttö, jota äiti, opettaja yms. on ihaillut. Mutta toistan älä usko niitä viestejä, ettetkö olisi viehättävä. Se ei ole totta. Totta on se, että sinä riität itsellesi aina. Jos miehen katseesta heijastuu se viesti, että ettet muka riitä, älä katso siihen peiliin. Katso aina siihen peiliin myös vastakkaisesta sukupuolessa jonka silmissä sinä riität.

Haluaisin ottaa esiin vielä eräitä seikkoja, joista ihminen voi saada ns. syömishäiriöksi luokitellun diagnoosin. Diagnoosin, joka kuitenkin on asian kanssa elävälle vain hallita jokin tilanne, jota ei hänen omasta mielestään ole ymmärretty hänen näkökulmastaan. Syömisellä elämänhallinta on siis usein tapa hallita jokin tilanne, jotta ei reagoisi esim. ulkonäköön liittyvään ajattelemattomuuteen tai persoonaan liittyvään epäkunnioitukseen ns. yli yhteiskunnassa, jossa ei tätä häiriötä vieläkään osaa hoitaa oikein. Syömisellä elämän hallitseminen ei mielestäni pohjimmiltaan ole ulkonäköongelma, vaikka sitä sellaisena usein pidetään. Syömisellä elämäänsä hallitsevia pidetään usein itsekeskeisinä eikä heitä ymmärretä. Itse kun olin nuorena hyvin kaunis myös ulkoisesti, sain hyvin julmaa kohtelua erityisesti toisten naisten osalta. Nykyään tiedän, että se olin vain kateutta, mutta julmaa sellaista, koska minua ei otettu joukkoon. Minusta on hyvä nykypäivänäkin kirjoittaa tästä asiasta tälle palstalle, koska joukosta ulos sulkeminen puolestaan johti sairauden pahenemiseen. Aina sanotaan, että menneitä ei saisi miettiä, mutta itse olen sitä mieltä, että jos en olisi käsitellyt oman elämäni eri vaiheita, en olisi niin tasapainossa asian kanssa. Tiedän oireiluni syyt, enkä voi vaikuttaa ympäristöni ymmärtämättömyyteen, mutta tiedän että olen pieniluinen ja hoikka yms. Se mitä tulee ulkonäkööni, niin en viitsi siitä täällä avautua, koska se on epäolennaista tässä yhteydessä. Sen sijaan ihminen, joka ei ole parantunut syömishäiriöstä usein vertailee muihin naisiin, eikä koskaan ole tyytyväinen itseensä. Tällainen oikeanlaista hoitoa vaille jäänyt tai hoitokielteinen ihminen on mielestäni erittäin huono roolimalli, ja tällaista ihmistä ei saisi mielestäni koskaan ihailla liikaa, koska syömishäiröiden hoidossahan lähdetään siitä, että ihmisiä ei koskaan vertailla, jotta kaikki paranisivat. Syömishäiriö ja ulkonäkö kyllä liittyvän yhteen, mutta koskaan ei lähdetä siitä kuka on kaikkien kaunein, vaan kuka on kaikkein tervein.
Mielipiteitä on tietysti monia, mutta itse ajattelen näin, ja uskon että tällaisella ajattelutavalla moni kyllä parantuisi, jos ihmisiä ei mihinkään kauneuskisoihin laitettaisi. Kyllä ne syyt vaan syvemmältä lähetevät ihan jokaisella sairastuneella kuin kauneudesta. Kyse on enemminkin kuten olen korostanut riittävyydestä yhteiskunnassa, miehen silmissä ja kaikessa mahdollisessa. Me paranemme vajavaisesti ,koska hoito ei ole vieläkään kehittynyt riittävästi. Toivon kommenttini herättvän yleisellä tasolla keskutelua.

Vielä muutama sana teeman ympäriltä.
Minusta elämänhallinnasta syömisellä on kyse juuri pitkälti minäkuvan säilyttämisestä. Tätä ajattelutapaa on toisten vaikea hyväksyä ja ehkäpä jopa tajuta. Jos hallintakeinon taustalla on vääristävä peili (ihmisessä nähdään jokin ihan muu mitä hän on) , josta olen aiemmin maininnut, niin silloin ruoalla elämänhallinta voi usein olla ainut keino säilyttää ns. eheä identiteetti. Syömisellä elämänsä hallitseva (en itse haluaisi käyttää syömishäiriö nimeä) on hyvin usein ahkera, lahjakas, hyvä koulussa yms.
Ihmisten arviointi ulkonäön perustella on myös asia, jota ei tarvitse hyväksyä.
Se, että syömisellä elämänsä hallitseva nähdään hänen ruumiinpainonsa mukaan milloin epäseksuaalisena ihmisenä (alhainen ruumiinpaino) ja taas hänen painon noustuaan aletaan kohtelemaan eri tavoin on mielestäni aikamoisen jakautunutta sosiaalista kohtelua. Olen aiemminkin korostanut, että myös monet muut sairaudet voivat aiheuttaa laihtumista tai lihomista. Jotkut ovat myös luonnostaan hoikkia tai lihovat helposti.

On mielestäni myös jokseenkin outoa, että jotkut meistä, jotka ovat tarkkoja syömisistään otetaan silmätikuiksi jo nuoruusiällä. Toisaaltahan ruokaa pitääkin ajatella, koska ravitsemus vaikuttaa terveyteemme.

Ehkäpä koskaan ei olisi koskaan pitänyt alkaa edes tekemään mielenkiintoisesta asiasta nimeltä ravitsemus mitään ongelmaa jota kutsutaan syömishäiriöksi. Sen sijaan voitaisiin lähteä siitä ajattelutavasta, että on tervettä ajatella ruoan ravitsemusmerkitystä. Faktahan on se, että toisia vain kiinnostaa loputtomasti ruoan terveysvaikutukset ja he ovat siitä jo pienestä pitäen tarkkoja. Se liittyy usein elämäntapaan joka on liikunnallinen, jolloin terveellinen ruoka on luonnolisesti osa elämäntapaa ja mielenkiinnon kohteita.

Haluaisin tuoda aihepiirin tiimoilta myös erään uuden näkökulman, jonka toivon lisäävän ymmärtämystä ihmisistä, jotka hallitsevat elämäänsä ruoalla.

Ruoka voi olla joillekin ihmisille myös yksi tapa rakentaa identitettiä.
Kun ihminen hallitsee elämäntapansa, hän kokee onnistuvansa.. Ihmisen identiteetin rakennusta ei saisi horjuttaa.
Syömishäiriö-näkökulma on mielestäni vain yksi tapa nähdä suhde ruokaan. On olemassa muitakin ajattelutapoja ruoasta, joissa lähdetään siitä, että huomion kiinnittäminen ruoan terveellisyyteen onkin normaalia eikä siitä tehdäkään mitään ongelmaa. Näyttää siltä, että vieläkin esim. anorektikot on laitettu syömään kamalia määriä rasvaisia ruokia, jolloin heidän ikäänkuin pitää todistella asiantuntijoille ja muille ns. normaaleille olevansa muka terveitä. Tässä mennään mielestäni ihan äärimmäisyyksin, enkä usko, että tuollainen parantaa ketään lopullisesti. Syömisellä elämäänsä hallitsevat ovat kaikki kuitenkin yksilöitä, eikä heitä tulisi laittaa kuin kloonit samalle viivalle. Anorexiahoidon ikävä seuraus on monesti ahmimishäiriö, joka seuraa hoidon vaatimuksista. Itse kehittymätön hoito voi mielestäni siis sairastuttaa. Omassa kodissani tarkkaa ruokavaliotani on aina pidetty normaalina, osana minuuttani, eikä siihen kukaan ole koskaan mitenkään sen suuremmin puuttunut. On osoitettu, että se hyväksytään, eikä kukaan sitä oudoksu. Tuntuu siltä, että ongelmana on ollut se muu ympäristö, joka ei ole hyväksynyt sitä osaksi identiteetin rakennusta.

Onko kukaan koskaan oivaltanut, että kaikista meistä voi ainakin hetkeksi tulla ns. syömishäiriöisiä?
Ruoka on sen makuineen ja ravitsemuksellisine faktoineen ainakin minulle osa mielenkiinnon kohteitani. Makunautinto on kaikille ihmisille myös sosiaalinen kokemus. Hyviin tapoihin kuuluu, että ruokapöydässä pitää osata olla tietyistä asioista hiljaa. Makunautinnon voi pilata esimerkiksi puhumalla arkaluontoisista ja perversseistä asioista esim. opiskelijaruokalassa. Tieteellinen faktahan psykosomatiikasta on, että aina on mahdollisuus, että ruoka meinaa tulla ylös, jos sosiaalinen tilanne on jotenkin likainen. Ruokahan on puhdasta, mutta olen havainnut, että ihmisten jutut eivät sitä aina ole. On kiusallista, kun herkullista ja terveellistä ruokaa syödessään viereisessä pöydässä puhutaan sellaisia juttuja, jotka eivät ole ihan sopivia mitä tulee yleisesti hyväksyttyihin puheenaiheisiin. En tässä sen tarkemmin viitsi edes sanoa mitä tarkoitan. Eli varmaan korrektia olisi, että opiskelijaruokaloissa ja yleisestikin kaikenlaisissa ruokapaikoissa sosiaalisesti ns. pitkäänkatsottu puheenaihe olisi nämä likaiset jutut. On hieman epäkorrektia, että täytyy muutama päivä vältellä ruokaloita, että pystyisi nauttimaan ruoasta. Ja kukaan ei varmastikaan toivo, että ihmiset alkaisivat oikeasti oksentelemaan sosiaalisesti epäkorrektien puheiden vuoksi julkisissa tiloissa.

T. Nimim. Läheltä piti

Haluaisin vielä jatkaa syömishäiriömäärittelyn kyseenalaistamista. Faktahan on se, että ruoka vaikuttaa terveyteemme. Ihmettelen sitä, että itsestään huolehtiminen siten, että ruoan tarkkailu mukamas jonkun kirjanoppineen mukaan on mennyt äärimmäisyyksiin määritellään YKSILÖN psyykeen ongelmaksi. Taustallahan saattaa olla esim. patologista kiusaamista, syrjintää, rajojen rikkomista, luottamuksen pettämistä yms., jolloin elämänhallinta ruoalla voi olla keino hallita tilanne, johon ei näytä olevan ratkaisua. Tarvitseeko siis johonkin tilanteeseen liittyvästä reaktiotavasta tehdä muka vielä syömisHÄIRIÖINEN? Eikö voitaisi vihdoinkin puhua ihmisestä, joka REAGOI psyykelle sietämättömiin olosuhteisiin, joihin ei ole hänen yrityksistään huolimatta tullut ratkaisua? Tarvitseeko aina leimata? Kaikilla meillä on jokin raja sille, mitä psyykeemme kestää ja mielestäni tapa hallita elämänsä ruoalla ei ole yhtään huono tapa. Turha miettiä sitä, että mitä jos ei oltaisi petetty luottamusta, mitä jos persoonaa olisi kunnioitettu, mitä jos perättömiä juoruja ei olisi levitelty. Näin ei ole minun kohdallani ainakaan tapahtunut. Minä ainakin ajoittain reagoin näin.

Yksi syy, miksi jotkut reagoivat ruoalla syömällä esim. terveellistä voi olla se, että ihmistä kohdellaan jonkin ulkonäköön liityvän ominaisuuden vuoksi väärin sosiaalisesti. Esim. rikollisena. Se onko tämä sitten sairaus vai vain tapa reagoida lienee tulkintakysymys, koska on kyse sosiaalsiesta kohtelusta. Toisille tervellinen syöminen on saadun kohtelun vuoksi jo niin pysyvä asia, että siitä on turha keskustella mitä se on. Jos ihminen saa fyysisesti ja hekisestikin väärän peilin, niin siihenhän sitä juuri voi reagoida. Rehellisen ja oikeudenmukaisen ihmisen pitäminen esim. rikollisena, jos hän nyt jonkun mielestä vähän muistuttaa sellaista vaikka ulkoisen olemuksen mukaan on seikka johon reagoi tietysti jotenkin. Jotkut ihmiset näyttävät olevan vielä aikuisiälläkin konkretian tasolla kehityksessä (lapsella tämä on ymmärrettävää), ja se on juuri tekijä joka saattaa laukaista ruoalla reagointitavan, jos ei ihmisen persoonaa ja vartaloa osata erottaa toisistaan. Syömisellä reagoinnista ei aina pääse, mutta tarvitseeko siitä tehdä sen suurempaa ongelmaa? Ihmise minäkuvan vääristäminen väärillä persoonan ja fyysisillä peileillä on yksi olennaisimpia syitä ruoalla reagointiin.

Kulkee varmaa taas huhua, että olen syömishäiriöinen. No, enhän saanut koskaan apua vaikka hain. Mitä sitä taas jauhamaan. En muka voinut ahmia, koska en ollut lihava. Kulkee negatiivisia juoruja siitä, että minulla olis ortoreksia. En kommentoi. Harmi, että ette olleet eilen illalla näkemässä kun ihan oikeasti söin muutaman suklaakeksin, enkä ollenkaan väkisin. Ja tänä aamuna söin loput keksipaketista. Mutta en todellakaan ahminut. Harmi, että minulla ei ole antaa teille kuin sanani. Olen positiivisella tavalla kiinnostunut ruoasta. Oivallukseni ruoasta eri näkökulmasta alkoi ravitsemustieteen farmasian tentistä. Kyllä ruokaa pitää ja saa ajatella. Kiinnostukseni ravitsemukseen on oikeastaan aina ollut loputon. Tästä on vain tehty negatiivinen asia ja oikein ongelma. Alunperin olisin halunnut opiskelemaan ravitsemustiedettä, koska ajattelin kääntää sen, joka nähtiin niin negatiivisena positiiviseksi ja vahvuudeksi. Ei oikeastaan olekaan vaihtoehtoja. Minua ravitsemuksen maailma kiehtoo. Mutta mietin paljon muitakin asioita. En pidä sanasta syömishäiriö, koska koko se maailma on niin negatiivinen. Pidän sanoista ravitsemustiede ja terveys.

Täällä joku oli kommentoinut, että kukaan ei näytä välittävän. No näinhän se on. Ja siksi varmaan monet pyörivät ruoan ympärillä entistä pahemmin. Vaikka oikeasti haluisivat esim. ihmisen johon luottaa. Toisia tarkkaillaan syömisistään jo tavallisissa kehityskriiseissä. Heidät sairastutetaan ajattelmaan asiasta ihan patologisesti. Ei se sitten mikään ihme ole, jos käytösmallista jää pysyvä. Ihmiset suorastaan halutaan nähdä siten, että syömisenajattelu ei olisikaan normaalia. Mutta entäs kodit sitten? Toisten kodeissa ollaan niin totuttu tähän, että ei se kaikille kodeille ole mikään ongelma. Mutta ei kaikki kodit vaadi mitään huippusuorituksia silti. Ei kaikkien kotien tavoite ole joku huippumenestyjä. Toisissa kodeissa hyväksytään elämä sellaisena kun se tulee. Ja eikö nyt suuri osa naisista pyöri enemmän tai vähemmän ruoan ja terveyden ympärillä? Esim. huumeidenkäyttäjänä kohtelu voi laukaista uudestaan tällaisen tavan eheyttää identiteettiä. Näillä kahdella tavalla reagoida milloin mihinkin ei todellakaan ole mitään yhteistä. Ruoalla reagoiva ihminen ei halua usein muuta kuin hoitaa itseään. Se on heille tapa hallita jokin tilanne (seksuaalisten rajojen rikkominen, ykisityiselämään sekaantuminen jne.) Onko tllainen reaktio sitten edes sairaus? Toiset oikeasti ovat kiinnostuneita ruoasta, ja kokevat että saavat silloin jotain aikaiseksi, kun keskittyvät terveellisiin ruokiin. Heistä on haastavaa ja motivoivaa tietää, että ovat tehneet parhaana terveytensä eteen. Ei kaikki ihmiset edes nää tällaisessa mitään sairasta. Tietysti jos ihminen luulee olevansa lihava vaikka on laiha tai oksentaa psyykkisistä syistä hän varmaan on sitten syömishäiriöinen. Syömisellä reagointi on tapa myös olla nainen ja pitää rajansa, jos ne yritetään rikkoa. Raja terveen ja sairaan välillä on niin pieni, että kuka sen loppujen lopuksi määrittelee? Kyllä minua ainakin kotona pidetään ihan normaalina vaikka reagoin näin.

Lisää omia oivalluksia tavasta reagoida ruoalla milloin mihinkin. Yksi ratkaiseva tekijä mielestäni tässä reaktiomallissa on persoonaan liittyvä epäkunnioitus ja rajojen rikkominen. Säilyttääkseen eheän identiteettinsä ihminen reagoi näin tilanteissa, joissa muita keinoja ei ole. En nää itse sitä huonona tapana reagoida, vaan se voi olla myös minuuden suojelua joltain pahemmalta sairastumiselta. Kyseenaalalaistan kyllä vieläkin sen vuoksi koko syömishäiriöluokittelun mielestäni perustelluista syistä. Aina tähän reaktiotapaan ei saisi puuttua. Myös ihmisen negatiivinen tarkkailu elämän ruoalla hallinnassa (ajattelutapa häiriö , sairaus yms.) voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa negativisen minäkuvan ja kehonkuvan. Sen sijaan reaktiotavan näkeminen normaalina voi mielestäni olla ratkaisevaa, koska voi olla kyse myös herkkyydestä reagoida persoonan lähestymiseen vaikka ihan kulttuurissa. Kaikki on tässäkin yksilöllistä. Siksi ei koskaan pidä vertailla kuka on parhaiten selvinnyt.

Lisää omia ajatuksia ruoalla reagointiin. Monet herkät ihmiset kypsyvät seksuaalisesti hitaammin kuin keskiverto ihminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he olisivat jäljessä seksuaalikehityksestä. Mielestäni on tärkeämpää, että kunnioittaa itseään tässä mielessä, kun että hankkisi suosiota rohkeudellaan miesten keskuudessa. Yksi syy, miksi nainen reagoi ruoalla, voi olla se, että mies arvostelee hänen ulkonäköään, persoonaansa ja seksuaalista kokemattomuuttaan. Tällöin hän saa riittämättömyyden peilin vastakkaiselta sukupuolelta. Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen yksityisasia. Seksuaalisuus on nyky-yhteiskunnassa ikävä kyllä mennyt jo sille tasolle, että kehitys kuvaa mielestäni lähinnä hyvin rikkinäistä ihmistä, joka on seksuaalisten rajojen kanssa surullisen hukassa. Totta, saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta.

Lisää tekijöitä, joiden vuoksi ihminen voi reagoida ruoalla. Yksi näistä voi olla kulissien murtaminen, julkisuuskohut tai eri henkilönä näkeminen. Se sijaan ihmisen jättäminen rauhaan kohuilta, persoonaa kunnoittava kohtaaminen ja perheen jättäminen rauhaan ovat hyväksi. Kateus on suomalaisella usein kova, kun on illuusio jostain jota itse ei ole kokenut. Kuitenkin jenkeistä on siinä mielessä oppimista, että sen sijaan, että häpäisisi maineen kannattaa tavoitella samaa mitä toisessa kadehtii. Jos se on esim. sivistys, kannattaa opetella sitä.

Vielä lisää omia oivalluksia ruoalla reagoinnista identiteetin eheyttäjänä. Ihmisen näkeminen ratkaisevassa kehitys vaiheessa eri henkilönä hänen etsiessään identiteettiään voi aiheuttaa minävaurion. Vaikka syömisellä oireilevan äiti näkisi normaalina ja hänelle ruoalla oireilieva pysyisi samana voi silti minävaurio olla niin ratkaiseva identiteettiä loukkaava tekijä, että ainut keno säilyttää oma kuva itsestä on ruoalla reagointi. Terveydenhuollon ammattilaisten ongelma on usein se, että he eivät tunne ihmistä, joka lähtee hakemaan apua. Terveydenhuollon ammattilainen ei aina välttämättä osaa erottaa omaa käsitystään ruoalla oireilevasta hänen persoonastaan. Kuitenkin persoonan erotus on juuri olennaista. Tämä on kuitekin vaikeaa, koska eihän asiakasta nähdä esim. opiskelijana, työntekijänä tai harrastusten parissa. Tällä havainnolla ei ole tarkoitus loukata terveydenhuollon ammattilaisia, vaan vain todeta sen, että harvoin he kuitenkaan tuntevat asiakastaan. Potilastapauksena tunteminen ei ole ihmisenä tuntemista. Fiksu ihminen tuntee syömisellä reagoivan ihmisen persoonana, ei potilastapauksena. Ihmisenä kohtelua ei voi oppia kirjoista, vaan se on osa sellaista sivistystä, joka on osa muunlaista kulttuuripääomaa.