Olen hakenut adhd diagnoosin ja kerta käynti vielä niin saan sen virallisesti diagnotisoituna. Iloinen en siitä ole mutta tyytyväinen kyllä vaikka olenkin 40 täyttänyt ja piti nyt vasta kohdata se todellisuus että jokin vaan ei pääkopassa toimi oikein. Oli pakko tehdä jokin radikaali itsensä tutkiminen kun halusin löytää ammatin jota tekisin loppu työikäni ja siinä sivussa sitten kohtasin tämän haasteen kun aloin opiskelemaan. Nyt tiedän mikä mua haastaa opiskelussa sekä työelämässä, mutten enää tunne itseäni tyhmäksi vaan teen asioita toisella tavalla.
Halusinkin aloittaa tämän keskustelun sillä ajatuksella että saisin vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niiden kanssa jotka ovat jo kohdannut itsensä sekä löytäneet ”työkaluja” työhön ja arkeen, samalla tietenkin apuja niille jotka aloittavat samalta pohjalta kuin minä.
En osaa oikein vielä ajatella kaikkia asioita adhd:n kautta vaikka luin kirjan joka oli kirjoitettu juuri minusta (olikohan: adhd-aikuinen) ja siitä löysin joka sivulta niitä asioita joita kohtaan päivittäin.
Esimerkiksi huomaan aina kun keskustelen jonkun kanssa tylsistyväni jos en pääse itse puhumaan, samalla unohdan mistä puhuttiin ja aloitan sitten uuden asian tai vaivun vain johonkin muualle ajatuksiini, toisaalta oma puhe ei lopu jos avaan suuni. Samoin käy tekemieni asioiden kanssa, tylsistyn, unohdan ja turhaudun.
Kyppe
p.s. Olen juuri rekisteröitynyt palveluun ja kaikki neuvot tukinetin käytössäkin kelpaavat 🙂
Glumps kirjoitti 25.11.2013 21:13
Moi vain kaikille!
Muutama päivä sitten eksyin lukemaan tästä aiheesta tuntui että tajusin miksi viimeiset kahdeksan vuotta elämästä on mennyt osittain pahasti mönkään... Tuli sellainen shokki suorastaan kun olen lukenut muiden kirjoituksia ja alkaakin pahasti vaikuttaa siltä etten olekkaan ainut jolla on jänniä kuvoita pään sisällä menossa 🙂
Mulla on päivät sellaista "filminauha" efektiä, vähän vaikea selittää. Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessa havahduin vaan yhtäkkiä kun jumitin tuolilla paikallaan, ajatus hortoili jo jossain omissa maalmoissaan 🙂 liikaakin, koska moni asia minkä aloitan niin keskeytyy siihen kun huomaan että puuhankin jo jotain ihan muuta! Tykkään tehdä käsilläni kaikennäköistä, mutta usein projektit jää sitten aina kesken... Siivous ja yleisen järjestyksen säilyttäminen on mulle ihan mahdottoman tuntuinen juttu.
😭 hävettää kun aina on kämppä ihan sotkussa, kun en vaan ikinä saa aloitettua sitä siivoamista... Eikä se johdu siitä että oisin laiska. Tavaroiden laittaminen takaisin paikoilleen ei onnistu multa olleskaan, tulee aina semmoinen "ping" ja pää tyhjenee kun jätän vaikkapa avaimet johonkin satunnaiseen paikkaan ja myöhemmin etsin niitä.
Koulut jäi kesken kun edes hitusen edistyneempi matikka ei millään menny kaaliin, vaikka päässälaskutaito mulla on aivan huippuhyvä ja ongelmanratkaisukykyä löytyy. Aloin ryyppäämään kun masensi ja tuntuu että oon muita huonompi.. Aina on tuntunut että oon jotenkin muita huonompi kun tahtomattani "sekoilen" ja oon tämmönen mikä oon... Alkanu olee raskasta tän kanssa kun töissä käyn ja joudun siellä käsittelemään rahaa ja tekemään suht tarkasti kassajuttuja sun muuta. Koitan olla tosi pätevänä ja skarppina töissä ja usein onnistuukin, mutta sitten kotiin kun tulee niin on tosi puhkinainen ja stressaantunut olo..
Hävettää ihan sikana kun en aina oikein osaa vastaanottaa suullisia ohjeita ja olen sitten esimerkiksi työkaverin suututtanu ja pahoittanut mielen vaikka oon koittanu tehdä oikein 😯🗯️ Saatan pari ensimmäistä sanaa rekisteröidä päähäni ja sitten onkin jo ajatukset ihan solmussa.
Kovat äänet ja pamaukset saa mut hermostumaan tosi pahasti. En tykkää suurista ihmimassoista koska yleensä isossa porukassa en pysy mukana jutun juonessa ilman alkoholia ja pelkään että nolaan itseni ja kämmin... Oon just semmonen että saatan lähteä johonkin pikkujouluihin eriparin sukat jalassa ja paita väärinpäin. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa mulla ei ole mikä on kivaa, töissä juttelen yleensä ainakin sadan ihmisen kanssa joka päivä joten tämä pitää kivasti vireisenä. Inhottavaa vaan törmätä tosi monesti tilanteisiin joissa toiset muistaa jonkun asian, ja itse ei. Jos sattuu joku itseä ei-niin-kiinnostava asia saattaa mun ajatuksenjuoksu mennä ihan omia reittejään enkä muista koko juttua 30 sekunnin päästä 😀
Rahankäyttö ei suju multa yhtään, tosin nyt olen lopettanut juomisen kokonaan (Jeee 😎!) niin en tuhlaile enää niin holtittomasti. Humalatila vain korosti mulla tuota surkeaa rahan käyttöä... 4 jostain marjarasiasta tuntuu mulle tosi kalliilta, mutta voin surutta työntää 10 euroa pelikoneeseen eikä välttämättä ala edes harmittaa vaikka häviäisin kaikki. En muista tuotakaan hommaa enää hetken päästä ja seuraavalla kerralla kun tulee ostoksien aika ihmettelen että miks on näin vähän rahaa ☹️
Teen toistuvasti sitä että saatan pari minuuttia puhua yhtä soittoa kuin papupata jostain tietystä jutusta, ja sitten kun muut kommentoi sitä juttua niin meen jotenkin jumiin keskittymisen kanssa ja ne kommentit menee ihan huti. Tuijottelen lattiaa muka sen näköisenä että kuuntelisin, mitä kyllä yritänkin tehdä, mutta päähän ei oikein tartu mitään 😀 Tulee tosi ahdistunut olo jälkikäteen koska pelkään että toinen luulee, ettei mua vaan kiinnosta..
Anteeksi tämmöinen epäselvä teksti mutta mulla on tosi vaikeaa pysyä tiukasti aiheessa vaikkapa keskusteltaessa. Tulee semmosia asiasta kukkapurkkiin efektejä pään sisällä kokoajan ja kohta höpötänkin ihan mitä sattuu... Tosin jos aihe on minua kiinnostava ja ympärillä ei ole häiriötekijöitä niin voin keskittyä hyvinkin pitkän keskustelun ajan suht onnistuneesti.
Kaverit ja suku on aina pitäny mua vähän erikoisena, mutta lähinnä hyvällä tavalla. Ala-yläasteen olin aika vilkas ja oisin voinu saada paljo parempiakin numeroita, mutta silti oli keskivertoa parempi todistus. En kuitenkaan ollut mitenkään silmiinpistävän yliaktiivinen tms.
Eteisessä esimerkiksi mulla on kengät aina eri paikassa.. En ikinä muista mihin kohti olen ne jättänyt kun "nollat taulussa" sisään saapuessa potkin ne jalastani. Kävelen vain eteiseen ja luotan että siinä ne jossain on 😀
Sukulais ja kaverisuhteet on aikapaljon mun puolelta kärsiny sen takia ku en uskalla olla oma itteni muiden seurassa. En halua tulla tuomituksi hösötykseni ja omituisen ajatuksenkulun takiani.
Tässä oli vain muutamia esimerkkejä mun elämästä. Nyt viimeaikoina olen vasta tajunnut itse kiinnittää tähän enemmän huomiota kun alkanut rajoittaa tekemisiäni aika paljon nämä ihme oireet ☹️ suututan tahattomasti ihmisiä hösötykselläni ja raha-asiat kusee kun ei ajatuksenjuoksu kykene pyörittämään omaa taloutta. Tekemättä jääneistä asioista on kertynyt tosiraskas taakka ja pelkkä tekemättömien asioiden määrän ajatteleminen saa aivot ihan solmuun enkä tule ikinä sitten aloittaneeksi.
Masentavat vaikutukset tällä mokailulla alkaa tuntua eikä enää oikein pysy mieli pirteänä. Liikunta auttaa jaksamaan ja pitämään ajatukset selvänä, vaikkakin juoksulenkillä saattaa mennä 10min niin että yhtäkkiä vaan havahdun, eikä mulle ole mitään muistikuvaa missä mun ajatukset on harhailleet. Aivan hyvin olisin voinut koomassani juosta vaikka suoraan auton alle...
Iltaisin saattaa monesti tulla itku kun jälkikäteen tulee mieleen jotain päivän tapahtumia missä en oo onnistunu olemaan hereillä... Tulee tosi syyllinen olo niistä virheistä ja katkoksista, hävettää että muut pitää jotenkin kahjona ja näin. Virtaa mulla kyllä riittää ja olen tosi pirteä ja tosi sosiaalinenkin(lukuunottamatta niitä isoja porukoita yms) . Yleensä tuo syyllisyyden ja stressin sekainen ajatusmyrsky tulee just nukkumaan mennessä, itseinho nousee kun on tämmöinen mitä on.Työtehtävissä ei tosiaan yleensä kummemmin ongelmia tule mutta kun tulee niin siitäpä vasta jääkin morkkikset..
Oon tosi hyvä peittämään tän kaiken ulospäin, ajatuskatkoksista ja omista sähläyksistä ulospäin ei näy kuin pienenpieni osa. Perhe tai kaverit ei juuri tiedä veloista, kämpän sotkuisuudesta tai mistään muustakaan. Sisällä vellovan pahan olon peitän alle luonnollisella pirteydelläni joka masiksen läpi onneksi vielä puskee esiin.
Itseasiassa tää kirjoittaminen oli aika rentouttavaa jumppaa pääkopalle vaikka mulla onkin pakko tarkistaa oma teksti läpi varmaan miljoonaan kertaan... sinne jää varmasti silti virheitä mutta se ei mua haittaa, en vaan jotenkin osaa lopettaa kun tulee muka kokoajan jotain uutta asiaa mieleen.
Mulla siis ei ole mitään diagnoosia ja mietinkin että pitäisköhän mun mennä johonkin testeihin. Työterveyden kautta pääsisin psykologille ainakin, onkohan se oikea reitti lähteä selvittelemään mikä pääkopassa niin pistää mietteet sekaisin? Tai lähinnä kiinnostaisi teiltä muilta kuulla että miltä tämmöinen kuulostaa, mahdanko olla edes oikeilla jäljillä?
Kiva jos joku jaksoi lukea mun enemmän tai vähemmän epäselvän sepostuksen alusta loppuun asti! Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää ja vaikka mitä mutta pitää koittaa käydä nukkumaan.
Hei Glumps,
olet miettinyt, että kannattaisiko lähteä tutkimuksiin selvittelemään asioita eteenpäin. Jos nuo mainitsemasi ongelmat haittaavat normaalia arkea ja sinua asia mietityttää, niin ehdottomasti kannattaa lähteä asiaa selvittelemään. Oli sitten kyseessä adhd tai jokin muu, niin vain oikean tiedon pohjalta voi alkaa suunnittelemaan tukitoimia ja hoitoa.
Työterveyshuolto on ihan hyvä reitti lähteä selvittelemään asiaa, jos se on sinulle helpoin taho. Toinen vaihtoehto on sitten ihan julkisen terveydenhuollon kautta, ihan kuten Kyppekin täällä palstalla mainitsi. Monesti julkisen terveydenhuollon kautta selvitykset voivat kestää pidempään, mutta jatkotoimien kannalta se olisi kuitenkin se paras reitti. Toki on sitten mahdollista kääntyä myös yksityisten lääkäreiden puoleen, jos ei millään pysty odottamaan selvityksiä julkisen puolen kautta tai tutkimusten kustannukset eivät haittaa.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muille tutkimuksiin lähtemisen kanssa painiskeleville. Matka voi tosiaan joskus olla pitkä ja kivinen, mutta kyllä se on ehdottomasti sen arvoinen, jos vihdoin saa selvyyden siihen, mikä vaikeuksien takana on.
Hei ja tiedoksi kaikille!
Tämän viikon keskiviikkona eli 18.12. klo 18-20 Tukinetissä on jälleen ADHD-liiton liveryhmä. Liveryhmän teemana on ADHD ja ihmissuhteet. Liveryhmä eli chat on avoin kaikille, joita teema koskettaa.
Keskustelun ohjaajina toimivat ADHD-liiton asiantuntijat.
Tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia aiheesta! 🙂🌻
Kyppe kirjoitti 12.8.2012 21:56
Olen hakenut adhd diagnoosin ja kerta käynti vielä niin saan sen virallisesti diagnotisoituna. Iloinen en siitä ole mutta tyytyväinen kyllä vaikka olenkin 40 täyttänyt ja piti nyt vasta kohdata se todellisuus että jokin vaan ei pääkopassa toimi oikein. Oli pakko tehdä jokin radikaali itsensä tutkiminen kun halusin löytää ammatin jota tekisin loppu työikäni ja siinä sivussa sitten kohtasin tämän haasteen kun aloin opiskelemaan. Nyt tiedän mikä mua haastaa opiskelussa sekä työelämässä, mutten enää tunne itseäni tyhmäksi vaan teen asioita toisella tavalla.
Halusinkin aloittaa tämän keskustelun sillä ajatuksella että saisin vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niiden kanssa jotka ovat jo kohdannut itsensä sekä löytäneet "työkaluja" työhön ja arkeen, samalla tietenkin apuja niille jotka aloittavat samalta pohjalta kuin minä.
En osaa oikein vielä ajatella kaikkia asioita adhd:n kautta vaikka luin kirjan joka oli kirjoitettu juuri minusta (olikohan: adhd-aikuinen) ja siitä löysin joka sivulta niitä asioita joita kohtaan päivittäin.
Esimerkiksi huomaan aina kun keskustelen jonkun kanssa tylsistyväni jos en pääse itse puhumaan, samalla unohdan mistä puhuttiin ja aloitan sitten uuden asian tai vaivun vain johonkin muualle ajatuksiini, toisaalta oma puhe ei lopu jos avaan suuni. Samoin käy tekemieni asioiden kanssa, tylsistyn, unohdan ja turhaudun.Kyppe
p.s. Olen juuri rekisteröitynyt palveluun ja kaikki neuvot tukinetin käytössäkin kelpaavat 🙂
No jee..monelle tuo tuntuu olevan tärkeää, vaikka todellisuudessa kyse on muistakin diagnooseista.
Hauskaa joulua ja vauhdikasta uutta vuotta 🙂👍
kiitos kuluneen vuoden kirjoituksista, monelle varmasti ollut apua, minä ainakin olen saanut tukea ja ymmärrystä itsestäni lisää teidän kirjoituksista ☺️❤️
Kyppe 🙂🌻
Moi vaan kaikille!
Olen 33-vuotias perheellinen mieshenkilö. Miltei koko elämääni on varjostanut tunne siitä, että minussa on jotain omituista. Vaimoni on ehdotellut jo pitkään, että menisin adhd-tutkimuksiin, mutta vuosia olen sivuuttanut nämä ehdotukset, kunnes tänään ryhdyin tutustumaan aiheeseen ja eksyin siten tähänkin ketjuun. Ketjun lukeminen on ollut ällistyttävä kokemus. En arvannut, että jostain voisi löytyä tällaista samastumispinta-alaa. Löydän täältä hämmästyttävän määrän omia ominaisuuksiani ja samantyyppisten ongelmien kanssa painiskelevia kirjoittajia.
En muista, milloin olen tarkalleen alkanut tiedostaa, että jotain on vialla, luultavasti joskus teini-iässä ja voimakkaammin n. parikymppisestä eteen päin. Lapsesta asti olen kärsinyt vaikeuksista sosiaalisissa suhteissa ja minun on aina ollut vaikeaa olla ihmisten kanssa. Tässä asiassa minulla on varmaan ollut onni myötä, sillä en ole koskaan joutunut kiusatuksi, ja minulla on joitain lyhyitä yksinäisiä ajanjaksoja lukuun ottamatta aina ollut melko laaja kaveripiiri. Silti luonteva keskustelu ihmisten, monien pitkäaikaisten kavereidenkin, kanssa on vaikeaa. Hyvän päivän tuttavuuden syventäminen edes hieman "normaalimmaksi" kaveruudeksi saattaa kestää vuosia, vaikka olisin tietyn ihmisen kanssa tekemisissä viikoittain. Monien kohdalla se ei tapahdu koskaan. Kontrastina sille, että jään luultavasti suurimmalle osalle ihmisistä hyvin etäiseksi, saatan töksäytellä mustan huumorin sävyttämiä letkautuksiani sellaisissa tilanteissa, joissa se ei ole laisinkaan soveliasta. Tajuan vasta jälkeen päin, että yleisö ei välttämättä olekaan ollut kanssani täsmälleen samoilla leveleillä, eikä ole pystynyt seuramaan ajatusketjua joka töksäytykseen on johtanut. Tämä on varmaan omiaan antamaan minusta vieläkin omituisemman ja vaikeastilähestyttävämmän kuvan 🙂
Keskittymisen kanssa minulla on ollut aina ongelmia. Tuntuu, että viime vuosina ongelmat ovat pahentuneet. Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa. Viimeiset kaksi vuotta olen koittanut saada kandidaatintutkielmaani tehtyä. Työn valmiiksi saamisen mahdollisuus tuntuu olevan jossain epätodennäköisen ja mahdottoman välimaastossa. Tentteihin valmistautuminen on aina ollut vaikeaa. Pystyn nykyisin lukemaan max. pari tuntia päivässä ja siitäkään ei jää yleensä mitään päähän, sillä mietin lukiessani vähintään yhtä, yleensä vielä useampaa asiaa yhtä aikaa. Näin ollen opiskelutahtini on aivan naurettavan hidasta, enkä varmaan onnistu suorittamaan opintojani vaaditussa seitsemässä vuodessa. Asiat, jotka tuntuvat muille olevan pikkuhommia, näyttäytyvät minulle valloittamattomina vuorina.
Peruskouluaikoina ja lukiossa olin aina vähintään keskiverto-oppilas. Ensimmäisillä luokilla jopa luokan priimus ja hymypoikapatsas löytyy jostain komeron perältä pölyisestä loppusijoituspaikastaan. Myös ylioppilaskirjoitukset sujuivat keskivertoa reippaasti paremmin. Näiden "saavutusten" eteen en kuitenkaan mielestäni joutunut kummemmin ponnistelemaan. Olen elämäni aikana ollut kiinnostunut monista asioista, mutta jotenkin on aina tuntunut, että mikään ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisin nähdä asian eteen vaivaa. Kehitän itselleni usein joitain projektiluontoisia kiinnostuksen kohteita, joiden saatan ajatella olevan se suuri juttu elämässäni, mutta miltei aina ensihuuma latistuu aika nopeasti ja asia unohtuu. Usein nämä kiinnostuksen kohteet ovat myös elämässä etenemisen kannalta suhteellisen turhanpäiväisiä (esim. täydellisen pizzan valmistaminen, vintage-rannekellot, petanque tuhat muuta asiaa).
Kaiken kaikkiaan koko aikuiselämääni on leimannut jonkinlainen ajelehtiminen. Ikinä en ole ollut kiinni ns. normaalissa arjessa. Toisaalta ajatus "normaalista arjesta" aiheuttaa minussa myös voimakasta vastustusta. Tämä sama ajelehtiminen leimasi myös veljeni elämää. Omalla kohdallani ajattelen, että lukioajoista jatkunut parisuhde ja perheytyminen on auttanut minua pitämään elämäni jotenkuten kasassa. Veljelläni tällaista turvaa ei ollut. Hän ajelehti 37 vuotta kestäneen elämänsä huikeaa potentiaalia omaavana pitkäaikaistyöttömänä, alkoholisoitui, masentui ja lopulta riisti oman henkensä. Lapsuuden perheeseeni ei koskaan kuulunut asioista puhuminen, eikä minulla ollut veljenikään kanssa helppoa puhua, vaikka koimmekin varmasti molemmin puoleista syvää yhteenkuuluvuudentunnetta. Muistan aina, kun veljeni joskus muutaman oluen jälkeen kysyi kostein silmin: "Me ollaan viallisia ihmisiä. Mutta mikä meissä oikein on vikana?"
Myöhemmin veljeni kuoltua määrittelin tuon vian olevan jotain vaikeasti määriteltävää irrallisuutta maailmasta ja todella syvää levottomuutta. Silloinkaan en osannut edes ajatella adhd:ta, vaan minulla oli outo tarve jotenkin mystifioida tuota "viallisuutta", tehdä siitä jotain uniikkia.
Tuntuu miltei koomiselta ajatella, että vastaus on ollut suhteellisen lähellä koko ajan, sillä siskonpojallani (aikuinen jo) on diagnosoitu autismin kirjon oireita ja ADD (itsellänikään ei ole ylivilkkauden kanssa koskaan ollut ongelmia, lapsena olin jopa tavallista rauhallisempi). Jälkeen päin ajateltuna myös yksityisenä hammaslääkärinä työskennelleen isäni päivittäinen kolmen tunnin ruokatunti saattaa kertoa jotain isäni työhön keskittymisen ongelmista. Omista kaksoslapsistani pojalla on hyvin selvästi havaittavissa itselleni tuttuja ominaisuuksia, tytöllä ei ollenkaan. Levottomuus tuntuu siis kulkevan nimenomaan sukuni miespuolisissa edustajissa vahvana, tämä voi toki olla sattumaa. Jostain syystä oman poikani kohdalla ne piirteet, jotka tunnistan itsessänikin, ärsyttävät kaikkein eniten, ja joudun todella kamppailemaan, jotta voisin olla lapsilleni tasapuolisesti hyvä isä.
Olen vuosien ajan ajatellut, että minun täytyisi mennä puhumaan ammattihenkilölle keskittymisen ja toiminnanohjauksen ongelmistani, mutta tämän ketjun ja parin adhd-testin jälkeen olen päättänyt, että ensi viikolla otan asian tiimoilta yhteyttä YTHS:ään. Määrittelemätön levottomuus on vihdoin saanut jotain konkretiaa ympärilleen. Kiitos kaikille ketjuun osallistuneille.
Ja käsi ylös, jos jaksoit lukea loppuun asti. Lyhyeksi tarkoitettu postaukseni saavutti miltei romaanin mitat ja vielä jäi vaikka kuinka paljon sanomattakin.
Antisankari 🙂👍
Täällä käsi pystyssä, kirjoitit hyvin ja jaksoin lukea loppuun mikä on harvinaista 😀
Hienoa että olet päättänyt selvittää asian, itsesi ja myös lapsesi kannalta se on tärkeää 🙂🌻
Facebookissa on ryhmä nimeltä: "Avoin AD(H)D vertaistukiryhmä" Tervetuloa joukkoon, sieltä saat realiaikaista tukea ja tietoa, ollaan aika aktiivisia keskustelijoita ja hyvää ymmärtäväistä hauskaa porukkaa 🙂👍
Halusin tsempata sua näin lyhyesti tulemaan mukaan, kuulut selvästi addeihin 🙂
Kyppe
Hei Antisankari!
kiitos kirjoituksestasi! Luin loppuun, hiukan hyppien🙂. Toivon myös omasta puolestani onnea matkaan tutkimuksiin! Jos kaipaat apua ja tukea, niin tiedäthän ADHD-liiton auttavan mielellään!
Terve kaikille!
Satuin eksymään tälle sivulle kun nyt jo jonkun aikaa harrastanut enemmän itseni tutkiskelua. Olen aina tuntenut itseni hieman erilaiseksi. Tällä hetkellä olen 23-vuotias ulkomailla Englannin top-10 yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva nuorukainen. Ajattelin olevani lievästi masentunut mutta kun eksyin tälle sivulle ja luin muutaman tarinan niin pystyin samaistumaan 120%.
Itsellä ajatukset eivät pysy sitten millään kasassa ja pitemmän ja varsinkin järkevän tekstin tuottaminen aiheuttaa suurta stressiä. Koen olevani erityisesti matemaattisesti hyvin lahjakas. Perheessäni kaikki ovat korkeasti koulutettuja ja erityisesti veljeni on menestynyt erinomaisesti. Hän on aina sanonut että olen muka häntä lahjakkaampi mitä itse en allekirjoita.
Pahoittelen jo tässä vaiheessa tekstiäni, toivottavasti joku löytää jonkun punaisen langan.
Tosiaankin olen aina saanut alakoulusta asti erittäin hyviä arvosanoja ja koulussa pärjännyt hyvin erityisesti matikkaan liittyvissä aineissa (mm. fysiikka ja kemia). En koe olevani mitenkään ylivilkas, mutta jalkat ja kädet eivät millään pysyä paikallaan. (Nytkin oli sormi suussa ja kynsien syöminen on paha tapani) Tosiaankin yläasteen ja lukion olin heittämällä kiitettävän oppilas ja oli paljon "kavereita". Tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen mutta varsinkin isommassa porukassa keskusteleminen on aina ollut hankalaa sillä en meinaa jaksaa useampaa ihmistä. Kahdenkeskeinen keskustelu onnistuu jotenkin, mutta jos minulle selitetään asiaa mikä ei minua kiinnosta niin asia menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nuorempana koulussa minulle tuli poikkeuksellisen paljon huolimattomuusvirheitä ja varsinkin kaksoiskonsonantit tuottivat vaikeuksia yllättävän pitkälle (hetken minulla epäiltiin lukihäiriötä).
Tykkään matematiikasta ja laskemisesta mutta varsinkin esseiden tekeminen tuottaa suurta tuskaa sillä saatan kuluttaa useita tunteja muutaman lauseen kirjoittamiseen. Huoneen siistinä pitäminen on lähes mahdotonta ja suunnitelen siivoavani huoneen useita kertoja päivässä mutta koskaan en saa ajatusta muuttumaan konkretiaksi. Suuren osan päivästä suunnittelen erilaisia asioita ja uusia harrastuksia mutta hyvin usein (98%) ne jäävät ajatuksen/haaveen tasolle. Luennoilla en pysty keskittymään 15minuuttia pidempään ellei aihe ole erittäin kiinnostava.
Jos en ole vielä maininnut niin ajatukseni pomppivat suuresti ja keskittymisvaikeudet ovat alkaneet vaikuttamaan entistä enemmän mitä vaikeammaksi opeteltavat asiat koulussa tulevat. Olen näillä näkymin valmistumassa ajallaan tulevana keväänä ja valmistumisen jälkeen suunnitelmissa palata Suomeen ja löytää työpaikka, mutta nytkin lähetin useita hakemuksia, mutta pelkästään työhakemuksen kirjoittaminen tuottaa tuskaa. Tällä hetkellä en tiedä yhtään mitä haluan tulevaisuudessa ja välilä tuntuu että olen ihan väärällä alalla ja välillä taas opiskelemani ala tuntuu oikealta.
Nyt jotenkin pää ihan tyhjänä, alkuun kun päätin kirjoittaa tämän tekstin mieleen tuli todella paljon asioita ja esimerkkejä elämästäni mutta nyt en enää niitä muista. 😠
Aina olen myöskin ollut perheeni mielestä ns. hajamielinen ja unohdellut useasti asoita.
Toivotaan että joku sai tästä tekstistä kopin tai löysi punaisen langan. Pakko kirjoittaa tälle palstalle lisää! Täytynee käydä jo täällä kouluterveydenhuollossa ja sitten Suomeen palatessani siellä käydä lääkärillä puhumassa näistä asioista.
Moikka Roina
Luin juttusi muutamankin kertaan ja hyvä että olet löytänyt itseäsi näistä kirjoituksista. 🙂👍
Mulla on ollut ihan sama juttu matikan suhteen, olen tykännyt mutta kirjoittaminen on ollut vaikeaa, se ei ole helpottunut yhtään vanhetessa, päinvaistoin. Moni muukin asia tuntui tutulta kirjoituksessasi,esim. keskittymiseni on juuri tuo 15 minuttia.
Kirjoittaminen on hyvä ja täällä on lukijoita jotka savat kirjoituksista aoua niinkuin minä ja sinäkin, jatka vain, mä kyllä luen ja löydän sen punaisen langan jutuista, mä oon hyrräpääaddi joten samaoilla aaltopituuksilla mennää 😀
Kiitos kirjoituksestasi, sain taas itsekkin vertaistukea siitä 🙂👍
Kyppe
Tervehdys,
oli aika hurja lukea näitä viestejä ja huomata niin paljon samaa. Olin kyllä joskus vitsaillut adhd- piirteilläni mutta varsinainen selvitys lähti liikkeelle vasta kun poikani sai diagnoosin. Sitten kun aloin asiaa tutkia niin aika selkeä tapaus. Siitä sit vaan terveyskeskukseen ja sitä kautta tutkimuksiin jonka jälkeen tuloksena niin motorisella kuin keskittymisakselilla selvä adhd. Nyt olen aloittanut concertalla kokeilun, joskin ei siitä mitään konkreettista hyötyä ole ollut, kenties hieman motorinen levottumuus rauhoittunut.
En pitänyt diagnoosia itselleni sopivana siksi että lapsena olin aika rauhallinen ja ujo, en ollenkaan riehakas. Ajatukset kyllä harhailivat kovasti ja sisäisissä maailmoissa tuli viihdyttyä reaalitodellisuuden kustannuksella. En aina osaa ottaa muita huomioon, unohtelen paljon, en pysty keskittymään kuultuun yms. Motorinen levottumuus, impulsiivisuus ja lyhytjännitteisyys kyllä nykyään kuuluvat piirrekartastoon. Koulut sain käytyä kohtalaisen hyvin, joskin gradun tekemiseen meni aika monta vuotta ja tuskin olisi tullut valmiiksi ilman silloista tyttökaveria. Jotenkin sitä ajatteli että kun on jotenkin pärjännyt, ei voi olla adhd.
Yksi alue kuitenkin paljasti vaivan selkeimmin, nimittäin ihmissuhteet. Ihastuin ja kyllästyin nopeasti, hurmasin ja vein toiselta jalat alta ja kun suhde oli varmistettu, vetäydyin omiin kuvioihin ja jätin toisen emotionaalisesti yksin. Lisäksi pidemmissä suhteissa toisen harteille jäi käytännön asiat ja unohteluiden ja sähläilyjen paikkailu. Aika pian poikamainen charmi varisi ja tyttö lähti etsimään aikuisempaa seuraa. Myös empatiakylmyys ja herkkänahkaisuus aiheutti ihmissuhteissa tuhoa. Lapset ovat pitäneet musta aina, olen sellainen hassu ja kekseliäs isä, joka tosin unohtelee aika paljon kaikkea.
Oman lapsen diagnoosi siis herätti tutkimaan asiaa ja miettimään ratkaisukeinoja. Itseni, lasteni ja myös parisuhteeni takia. En mitään poppakonstia oireiden korjaamiseen vielä oikein ole keksinyt( tai olen jotain muttta aika harvoin mikään hieno idea manifestoituu käytännön tasolle). Jotenkin olen skeptinen lääkityksen suhteen mutta siitä on helppo lähteä liikkeelle.
Kuulostaa tutulta on itselläkin se että ajatukset harhailee siellä täällä kotona pitäisi aamulla syödä se aamupala niin saatan tehdä leivät ja laittaa lautaselle sen jälkeen ajatukset taas harhailee vien leivät koneelle hidasta syöminen unohdan sen kun syönyt ekan leivän samalla luen jotain niin jään miettimään muuta yhtäkkiä mietinkin mistä olen masentunut ja katson huoh kello vaan menee eteenpäin pitäisi kauppaankin lähteä mutta istun vain ja tuijotan ikkunasta. Minun pitäisi kirjoittaa terapia tehtävääni mutta en keksi siihen mitään pitäisi keksiä neljä asiaa mitkä tehneet minun elämästä tälläisen ja lopputulos olisi mikä tekee minut onnelliseksi en keksi en tiedä mitä ne olisi sehän olisi kun ennustaisi tulevaisuuden mietin en pysty siihen. No yksi asia oli ylä-asteella oli niin etten pystynyt keskittymään ollenkaan tunneilla kuuntelemaan kun hetken sen jälkeen pakko piirrellä omiaan ja katsella kelloa kotona en koskaan pystynyt keskittymään kirjoihin, jos ne tylsiä en pärjännyt siksi koulussa kun en saanut edes luettua eteenpäin ,kun ajatukset heitti minne sattui unelmoimaan. Aika sama nykyäänkin en jaksa keskittyä kovinkaan kauan mihinkään harmittaahan se siksi masennuinkin ,kun tunsin suurta tyhmyyttä.
Moikka
Taas tuttua kirjoitusta tullut.
Itse olen itsestäni vitsaillut muinoin että jos aikuisella olisi adhd niin mulla olisi se kunnes sitten tajusin että vitsini olikin totta, sitä oli laitajuisesti jotenkin vaan tiennyt että jokin on mihin itse ei pysty vaikuttamaan, jokin häiriö, vaikka itse sitä piti vikana ja tyhmyytenä. Tyhmyys taisi kuitenkin olla se että pidin itseäni tyhmänä vaikken sitä olekkaan, en vain tiennyt mistä kaikki haasteet elämänhallintaan tulivat ja miksi kaikki normaalitkin asiat ja tekemiset tuntuivat niin vaikealta.
Nyt tiedän, nyt olen viisaampi enkä enää tyhmä 😀
Arjen haasteet väsyttävät ja sitä kautta tulee masennus, sitten on siinä oravanpyörässä kun ei pääse pois ja tuntuu ettei enää jaksaisikaan.
Pienillä asioilla pääsee väsymyksestä pikkuhiljaa pois, tärkein on kuitenkin tuki, vertaisen ymmärrys ja puhuminen ja/tai kirjoittaminen. Lääkkeet auttavat, coutsausta on saatavilla, tarvii vain itse ottaa se pieni askel kohti apua vaikka se tuntuisikin isolta, en siis vähättele vaan tarkoitan että todellisuudessa se on pieni askel mutta addille se on iso mutta kun sen on tehnyt niin se on alku jollekkin suurelle 🙂👍
Facessa on ryhmä: "Avoin AD(H)D vertaistukiryhmä" ,siellä löytyy paljon vertaistukea ja ymmärrystä.
Itse olen valmis myös jutteluhetkiin ja tapaamisiin jos matkat ei ole este. Täällä olen anonyyminä vaikken itseäni piilottelekkaan sillä olen sinut ja avoin adhd:ni kanssa 🙂
Kaikille tsemppiä 🙂👍 ja voimia 🌻🙂🌻
Kyppe
Moikka
Talviväsymys tai oikeastaan pimeyden jälkeinen palautuminen on vielä hieman kesken, tuntuu ettei ole huomannut kuinka päviät ovat tulleet pidemmiksi ja pieni yleisväsymys painaa päälle.
Pientä piristystä ja havahtumista valoisuudesta ja saa taas lisää virtaa, tuntuu kuin olisi ollut talvihorroksessa, nyt vain hierotaan silmiä ja katsotaan kun kevät puhkeaa kukoistukseen.
Kohta sitä taas mennään aamusta iltaan johonkin suuntaa mutta se on ihan kivaa 🙂
Pirteää kevättä kaikille.
Muistakaa vertaisryhmät ja pitää itsestänne huolta 🙂👍
Kyppe
Moi,
just niin, nautitaan valosta ja vihreydestä, kukista ja linnuista. Pidetään itsestä ja läheisistä hyvä huoli ja kun on tiukka paikka, saa vertaistuesta apua. Ja kun on tosi tiukka paikka, on viisautta hakea apua.
Aurinkoista kevättä ja kesää!😎
Itse käyn terapiassa aspergeriin tiedän kyllä on myös tarkkaavaisuus häiriö siihen tarvitsisin myös jotain ja oma efexer ei toimi tällä tasolla ollenkaan nyt ollu väsymystä alavireisyyttä johtunee sain tiedon mikä masensi läheinen on sairas joten jäin miettimään tuhansia kysymyksiä miten ne hoitaa ja haluan miettiä ne etukäteen etten ole ihan suu auki. Jotenkin aina haluan kaikkeen varautua niin voin selvitä paremminkin ,koska minulle suurin ongelma on juuri liian kova suru niin masennun ja saatan vain unohtaa kaikkea kaiken aikaa eikä millään ole silloin suurta merkitystä. Näin meni lapsesta asti ,koska ei selvinnyt adhd ja aspergerin kanssa niin masennuin ja en välittänyt enään koulusta tai mistään tavotteista. Oli niin monta asiaa mitä piti ymmärtää ensin se pääset kouluun jo suuri juttu ruokailet toisten kanssa , teet harjoituksia toisten kanssa, välitunnit olin yksin en tajunnut miksi tärkeää olla ryhmissä. Mailma oli outo paikka minulle ja minä vain seurasin sivusta ,mutten elänyt siinä. Toisten energisyys ja jaksavaisuus oli itselle kova paikka ja masensi itseä, en ymmärtänyt pilkkaa ja toisten läppä vitsejä. moni ihminen tuntui itsestäni naurettavalta.
Nykyään tiedän masennuksen tultua ,että tämä ei kestä kauan jatka vain elämääsi tee jotain vaikka ei olisi juuri sitä mitä olit alunperin ajatellut. Välillä ajatukset on jumiutuneet että ajattelen olet paska olet paska koska et mennyt tekemään sitä alkuperäistä se vaatii sinulta enemmän. Nyt en tee niin ,koska tiedän kaikella on oma paikkansa ja aikansa. Vaikeinta ollut myös päättää asioista mitä haluan tehdä ja tehdä se myös välillä se onnistuu hyvin toisinaan huonommin yleensä se onnistuu ilman parhaiten mitää tiukkoja järjestelyjä joskus kirjoittamalla listaa mitä tein tänään.
Myös minun pitää päättää mitä jaksan tehdä ja mitä en milloinkin ite uuvun nopeasti sen kanssa mennään siis sitä en ala muuttamaan.