Kyppe kirjoitti 12.8.2012 21:56

Olen hakenut adhd diagnoosin ja kerta käynti vielä niin saan sen virallisesti diagnotisoituna. Iloinen en siitä ole mutta tyytyväinen kyllä vaikka olenkin 40 täyttänyt ja piti nyt vasta kohdata se todellisuus että jokin vaan ei pääkopassa toimi oikein. Oli pakko tehdä jokin radikaali itsensä tutkiminen kun halusin löytää ammatin jota tekisin loppu työikäni ja siinä sivussa sitten kohtasin tämän haasteen kun aloin opiskelemaan. Nyt tiedän mikä mua haastaa opiskelussa sekä työelämässä, mutten enää tunne itseäni tyhmäksi vaan teen asioita toisella tavalla.

Halusinkin aloittaa tämän keskustelun sillä ajatuksella että saisin vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niiden kanssa jotka ovat jo kohdannut itsensä sekä löytäneet "työkaluja" työhön ja arkeen, samalla tietenkin apuja niille jotka aloittavat samalta pohjalta kuin minä.
En osaa oikein vielä ajatella kaikkia asioita adhd:n kautta vaikka luin kirjan joka oli kirjoitettu juuri minusta (olikohan: adhd-aikuinen) ja siitä löysin joka sivulta niitä asioita joita kohtaan päivittäin.
Esimerkiksi huomaan aina kun keskustelen jonkun kanssa tylsistyväni jos en pääse itse puhumaan, samalla unohdan mistä puhuttiin ja aloitan sitten uuden asian tai vaivun vain johonkin muualle ajatuksiini, toisaalta oma puhe ei lopu jos avaan suuni. Samoin käy tekemieni asioiden kanssa, tylsistyn, unohdan ja turhaudun.

Kyppe

p.s. Olen juuri rekisteröitynyt palveluun ja kaikki neuvot tukinetin käytössäkin kelpaavat 🙂

Moikka. Heti alkuun, jotta et pitkästy 🙂, vuodatan hiukan taustaani, koska tällä hetkellä on ns. tilanne päällä itseni kanssa ja on tarve avautua Vastailen ihan lopussa esittämiisi kysymyksiin.

Itselläni on seuraava tilanne: olen korkeasti koulutettu, tehnyt haastavia duuneja työurani varrella (vuodesta 2003 alkaen nyt 6.työpaikka menossa, eli aika kauan olen töissäni keskimäärin viihtynyt), mutta koko ikäni olen huomannut olevani jotenkin erilainen kuin muut. Huomasin sen heti työelämään mennessäni, ett sosiaaliset tilanteet olivat todella vaikeita -en ollut läsnä, jännitikin, pelotti, etc. Hakeuduin lekurille vuonna 2005 ja päädyin silloin ADHD-tutkimuksiin.

Lopputuloksena minulla todettiin silloin sosiaalisten tilanteiden pelko -ok. Noh, sen kanssa tässä nyt ollaan sitten puljattu, ja se on tavallaan kovan työn ja itsensä altistamisen seurauksena parantunutkin.

Viime vuonna sain töissäni ylennyksen ja aika intensiivistä johtajan hommaa se olikin, kunnes uuvahdin vuoden vaihteessa, työuupumuksen kautta masennuin, olin kk:n sairasvapaalla, palasin 2.ksi kk:si, ja uudestaan sairasvapaalle, ja nyt on 3. kuukausi menossa. Tarkoitus olisi palata ensi kuun alussa töihin, jossa riemukkaasti aloitettiin YT:t vähän aikaa sitten. Kesällä vaikeiden lääkekokeilujen jälkeen syön tällä hetkellä Voxraa, joka sai mut sängystä ylös ja liikkeelle.

Viikko sitten psykiatri otti esille mahdollisuuden, että minulla saattaa sittenkin olla ADHD ja sosiaalisten tilanteiden pelko (sanoi, että aikaisempi tutkimus ei sitä poissulkenut, mutta sosiaalisten tilanteiden pelko oli akuutimipi silloin). Ja toden totta, minulla on tiettyjä piirteitä paljonkin.

Täytyy sanoa, että otin tämän uutisen raskaasti ☹️ Olen jo käytännössä itseni diagnosoinut ADHD:ksi (vaikka kuulemma se on vasta alustavaa, ja jos olenkin, oireet ovat minulla keskimääräistä adhd-potilasta huomattavasti lievemmät). Olen hyvin stressaantunut elämäntilanteestani (työhön paluu, mahdolliset potkut, häpeä mennä takaisin pitkältä sairasvapaalta) muutenkin. On varmaan melkoisen haastavaa tehdä oikeaa diagnoosia, koska tässä on niin paljon muitakin kuormitustekijöitä, mutta lääkäri sanoi, että hänellä on potilaita, jotka ovat dosenttejakin. Mun pitäis kuitenkin ajatella, että elämä jatkuu (ja jatkuuhan se) ja olen tällainen, ja koska olen 35 vuotta tämän kanssa mahdolllisesti elänyt, elän jatkossakin.

Ja nyt niihin työelämänhallinta-asioihin:
1) Käytä kalenteria ja tee muistilistoja
2) Koita tehdä asioista jollain tavalla rutiininomaisesti: katso muistilistaa läpi tiettyinä aikoina päivittäin -toimi ja tartu asioihin, vaikka kynnys voi olla iso, ole tyytyväinen jos saat aikaa edes osan, koita priorisoida, mitkä ovat ne tärkeimmät asiat, jotka ehdottomasti tulee saada tehtyä

Itse sain suoritettua korkeakoulututkinnon luultavasti siksi, että 1) olin kiinnostunut/hyvin innostunut opiskeluaiheestani , olen luonteeltani kunnianhimoinen, keskityin hyvin voimakkaasti opiskeluun, koska aihe kiinnosti (käytännössä suljin aika paljon sosiaalista ympäristöäni, ulkoisia häiriötekijöitä (suljettu huone, korvatulpat etc.) ja puuhastelin niitä asioita -usein yksikseni-, joka piti mielen hyvänä: käytännössä urheilin, koska huomasin sen rauhoittavan minua > tästä tietysti seurasi sosiaalista kömpleyyttä ja arkuuttakin, mutta tulipahan tutkinto.

4) yritä pinnistellä keskusteluhetkissä, vaikka aiheet tuntuvat tylsiltä, nyökyttele vaikka, jos seurassa useampiakin (ei tarvitse välttämättä jutella), itselleni helpompaa, kun ympärillä vähemmän porukkaa > pyrin välttämään ei-formaaleja, runsaasti porukkaa sisältäviä hetkiä, koska tiedän, että ajatus lähtee karkailemaan ja olen haavelija (toisaalta tämä ruokkii sosiaalisten tilanteiden pelkoa...perkele). 5) arjessa pyrin rutiineihin -siivoukset tiettyinä päivinä-, laskujen maksut välittömästi, kun niitä postilaatikkoon tulee, kauppaan ostoslistat etc.

En tiedä, onko näistä mitään apua. Yllä oleva semikaoottinen viesti on ehkä enemmän oma kuvaukseni tilanteestani jokseenkin stressaantuneena. Täytyy sanoa, että tulevaisuus pelottaa tällä hetkellä. Onneksi mulla on ymmärtävä puoliso, ja jokseenkin hyvä tukiverkosto ja olen päässyt lääkäreille.

Tsemppiä.

PS. Nyt pitäisi siivota kämppä (p....e), sitten hoitaa kissaa, koska sairas (h....i), sitten mennä Avoimeen Yliopistoon kurssille (s....a), koska ajattelin, että alan totuttaa itseäni takaisin työelämän rutiineihin jollain tavalla (eilen tuli skipattua, kun ei huvittanut...), enkä voi urheilla, koska multa poistettiin luomia, enkä saa hikoilla (m....u!) ja muutenkin kyrsii 😎. Että sellaista. Ylihuomenna jatkotutkimukseen tästä ADHD-asiasta ja sitä rataa. Tehtiinkö sulle muuten mitään neuropsykologisia testejä (mä olen täyttänyt vain kysymyslomakkeita, ja aikoinaan tietty perheenjäsenet, ja silloinen kumppani haastateltiin).

Kiitos kirjoituksesta Ahmed 🙂
Itselläni on suuri tarve olla sosiaalisissa tilanteissa ja pidän paikoista missä on paljon ihmisiä, tykkään jutella monien kanssa. Mulla on paniikkihäiriö ollut yli 30 vuotta joka on rajoittanut elämää paljon ja joskus sitä lääkinnyt juomalla, no se ei tietenkään ole auttanut kuin välillisesti. Nyt paniikkihäiriö on hallinnassa niinkuin se vaan voi olla eikä estä mua kovinkaan paljon tekemisissä.
Keskusteluissa mulla tulee silloin ongelma jos pitää keskittyä siihen eli asia keskustelut ja varsinkin silloin jos siinä on kolme tai useampi. Pystyn kyllä seuraamaan useampaa keskustelua samaan aikaan jollen ole niissä itse mukana eikä tarvitse kuin poimia "hedelmät" niistä. Minusta on tylsää jos keskustelut on vakavamielisiä, mä en ole, otan asiat tosissani mutten vakavasti.
Olen usein töissä ollessani miettinyt että miksi niin moni asia menee multa ohi, pomo antaa ohjeet ja tehtäviä ja mä teen jotain mutta suurin osa unohtuu ja käyn kyselemässä että miten se olikaan, tämä on ollut vaikein asia mulle ymmärtää ja yrittää paremmin, no nyt tiedän mistä asia kiikastaa. Nyt opiskellessa olen ollut pitkän aikaa työharjoittelussa ja siellä kohdannut adhd:ta ja sitä kautta nähnyt itseni ja aloin tutkimaan voiko aikuisella olla ja voi ja olikin mulla. Opin paljon siitä miten mun pitää nähdä itseni eikä koittaa muuttaa itseäni mitä olin tehnyt kun luulin itseäni tyhmäksi.
Olen elämäni aikana opetellut tekemään asioita kalenterin kautta ja paljon rutiineja, mutta niistä tuli mulle enemmän rasite kuin hyötyä,en halua että rajoitan elämääni kaavamaisuuteen. Nyt olen jättänyt kalenterin pois melkein kokonaan, vain tärkeät menot siihen ja koittanut päästä rutiineista eroon, tämä siksi että näen itseni millainen adhd:na olen ja sitten ottaa pikkuhiljaa taas järjestelmällisyyttä käyttöön mutta vain sopivasti niin ettei se vaikuta muihin mun unohtamisillani. Elämä on kaaosta se täytyy myöntää enkä vielä tiedä mihin se on menossa.
Opiskelin kymmenisen vuotta sitten asiakaspalvelulähtöisen myyjän tutkinnon ja se oli todella mukavaa, opetus tapahtui luokassa ja kokeet olivat kysymys-vastaus muodoissa, nyt alaa mitä opiskelen opiskellaan niin että muutama tunti viikossa on koulussa ja ammattitaito näytetään etätehtävillä essee muodoissa ja näyttösuunnitelmilla, mä olen niin väsynyt kirjoittamiseen tai paremminkin siihen että se pitäisi olla jollakin tietyllä tavalla kirjoitettu, ei niinkuin tätä kirjoitan, suoraan omasta päästä. Kun kirjoitan esseetä niin jokaisen lauseen jälkeen mulla on kymmenen vaihtoehtoa seuraavalle lauseelle ja sama oravanpyörä jatkuu kymmenen sivua, se on raskasta ja kun koulussa äidinkieli oli mulle vaikein aine.

Huh 😀 tuli jotain teksitiä, mitähän tuli kirjoitettua, en jaksa tarkistaa 😀

Kiitos vielä kirjoituksestasi, siinä oli paljon asiaa mitä tunnistan myös itsestäni, vaikka sosiaalinen puoli taitaa olla erilainen mutta siinäkin huomasin että olet haaveilija niinkuin minäkin, haaveilut ovat suuria pelastuskeinoja päästä pakoon tilanteista, esim. kassajonot. Itse tykkään myös tarkkailla ympäristöä ja siksi viihdyn vaikka ostoskeskuksissa.

🙂👍

Moi! Kuulostaa niin tutulta teidän kuvaukset, ADD ilman H:ta on usein vaikeampi tunnistaa ja siksi minäkin olen itse diagnosoinut itseni vasta nyt lähemmäs 30-vuotiaana (odottelen pääsyä neurologisiin tutkimuksiin mutta olen 99% varma että add:ta tämä on). Toki kun katson historiaani taaksepäin olen aina ollut add, mutta olen oppinut aika hyvin kompensoimaan sitä että en kuuntele mitä luennolla / pankissa / sosiaalisissa tilanteissa puhutaan. Luulin pitkään että tämä on vain osa taiteellista ja luovaa persoonallisuutta, mutta kun työelämän ja koulun vaatimukset kasvavat ja omat keskittymisongelmat pahenivat, päätin tehdä netissä muutaman adhd testin. bingo. Sen jälkeen olen lukenut aiheesta kaiken mahdollisen, ja suosittelisin kaikille ADHD:ta epäileville Dr. Russel Barkleyn sekä Edward Hallowellin kirjoja ja luentoja (löytyy youtubesta). Kun ADD:ta ymmärtää kokonaisvaltaisemmin (mm. motivaatioon, itsekuriin, ajan- ja tunteidenhallintaan liittyvät ongelmat) on sen kanssa helpompi tulla toimeen. Diagnoosi voi olla aluksi kova paikka, mutta minulle ainakin se on tällä hetkellä enemmän helpotus. Jos saan lääkityksen ja järjestän aikani paremmin, menee elämänikin eteenpäin ja voin vihdoin menestyä siinä missä haluan menestyä. Tällä hetkellä tuntuu että olen vain rämpinyt eteenpäin haaveillen ja suunnitellen tulevaa, mutta minun on ollut vaikeaa toimia suunnitelmallisesti tavoitteideni eteen.

Olisi kiva kyllä tutustua muihin adhd aikuisiin, he ovat varmasti mielenkiintoisia tyyppejä!

Tänään huomasin että on päiviä jolloin elämä on yhtä kaaosta.

Olen ukkon kanssa käynyt kunnostamassa meidän mökkiä kerran viikossa tänä kesänä ja totesin vain että nyt huomaan ettei ole tarkkaavaisuutta ollenkaan enkä pysty sitä kontrolloimaan yhtään.
Ajatukset menevät täysin omia reittejä ja minä omiani, sitten jää ja unohtuu se mitä olin tekemässä sekä kaikki on pelkkää sähläystä. Tämä oli opettaivaista sillä pystyin sitä vertaamaan niin hyvin aikaisempiin kertoihin kun ei ollut mitään uusia muuttujia eikä ärsykkeitä.

Oikeastaan olen tyytyväinen tähän päivään, opin itsestäni lisää 🙂 eikä sattunut vahinkoja 🙂👍

p.s. Kiitos artist29, käyn katsomassa noita suosittelujasi.
adhd:t on varmasti hyviä tyyppejä 😎

Tervehdys Kyppe ja Artist29. Kiitokset viesteistänne -mukava jutella tästä asiasta.

Alla tulee lörpötystä -itsestäni 95% -on jotenkin kova tarve.

Tänään oli lääkärissä käynti, ja tapaukseni on aika epäselvä ja hankala päällekkäisten liitännäissairauksien (masennus, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden) pelko vuoksi sekä ehkä hiukan poikkeavan "hyvästä" opiskelu- ja työhistoriasta verrattuna tyypilliseen adhd:hen.

Anyways, lääkäri sanoi, että 85% todennäköisyydellä minulla olisi ADHD. Perusteena on aikaisemmat tutkimukset ja jatkuvat liitännäisoireet, joita minulla tuntuu elämässäni olevan ja joita ahdistus ja masentuneisuus eivät oikein selitö. Kyseinen psykiatri on ADHD:hen erikoistunut -ja vielä erittäin mukavakin- neuropsykiatrian dosentti, joten hänen arviointiinsa on luotettava.

Mulle määrättiin Medikinet nimistä lääkettä, joka on lyhytvaikutteinen metyylifenidaatti (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinestäjä). Jos minulla on ADHD, positiivinen/rauhoittava vaikutus on kuulemma välitön, ja voidaan päätellä, että minulla on adhd. Jos lääkkeellä ei ole vaikutusta, se ei toisaalta sulje pois adhd:ta... Olen viime Torstaista asti analysoinut ja kaivellut tietoa ADHD:sta niin julmetusti, että ihan alkaa olla jo hapoilla. Mutta minkäs teet? Tiedonjano on kova, ja haluaisi tietää.

Kolmevitosena kun saa tietää, että on todennäköisesti neurologinen sairaus, niin kyllä se pysäyttää ☹️ Vertaistukea tässä kaipailee. Miten helvetissä mä selviän töihinpaluusta ja loppuelämästäni? Kai se on ajateltava, että kun on tähänkin asti tsempannut ihan hyvin, niin pitää vaan puskea eteenpäin. On vaan kiusaus siihen, että alkaa elää oireiden mukaan ja passivoituu ("en jaksa, olen adhd, ei huvita, olen adhd, etc."). Eilen olin alkamassa syödä kahden haarukan kanssa...Totesin itselleni, että juu, adhd. Lähdin kävelylle, urheilu rauhoittaa mieltäni aina tosi paljon, ajattelin jo siitäkin, että juu adhd.

Mä en voi jotenkin mitenkään vielä hyväksyä, että mulla kyseinen sairaus olisi. Miten ihmeessä mä olen selvinnyt elämässä tähän asti tehden duunia vaativissa asiantuntijatehtävissä ja vielä johtajana, käynyt intin, korkeakoulun etc.? Beats me. 🙄 Miten kukaan ulkopuolinen ei ole tätä poikkeavuutta koskaan havainnut? Miten pystyn keskittymään lukemiseen, shakkiin etc. Lääkärin mukaan vastaus on tarkkaavaisuuden säätelyssä: keskittyminen on mahdollista itseään kiinnostaviin asioihin, oma persoonallisuus (kunnianhimo, menestymisen halu) mahdollistaa asioita, kuten opiskelu, kun on PAKKO (duunia on vähän niin kuin pakko tehdä). Ne ei-itseään kiinnostavat asiat on ilmeisesti se juttu, ja kun se on niin voimakasta se niihin suhtautuminen (ja mulla se sitä on), eli että ei kiinnosta tipan vertaa. Ja arjen sellanen laiskuus suoraan sanottuna.

Oletteko te yhteydessä joihinkin vertaistukiryhmiin-/yhdistyksiin? ADHD-liitto http://www.adhd-liitto.fi/adhd-tietoa/aikuiset vaikuttaa hyvältä. Pisti silmään, että siellä näyttää olevan aivan uusi opuskin, jonka aion hankkia.

Vielä noista arjen-/työasioiden hallinnasta: mun on kyllä ihan pakko tehdä itselleni aina muistilistoja ja kalenterimerkintöjä. Jos jätän tilan luovuudelle, siitä ei tule kyllä mitään.

Näin niin kuin itseironian kukkaseksi haluaisin kysyä, että mikä on teidän hassuin/pöhköin juttu, jonka olette tehneet, ja ehkä sitten myöhemmin kaduttanut mentaliteetilla "olinpas ehkä hiukan impulsiivinen". Ei tietenkään tarvitse vastata 🙂

Listaan itse "huippu"suoritukseni:

Muutama vuosi sitten olin menossa asiakaskäynnille. Jostain käsittämättömästä syystä (hävettää vieläkin) kiipesin tehtaan pääportin yli 😐 Jäin luonnollisesti kiinni rysän päältä siisteissä tamineissa (näky oli varmaan jokseenkin komea) tehtaan turvallisuuspäällikölle > virallinen varoitus firmaan ja sitä rataa. Olin kuitenkin hyvä työntekijä, joten asia sivuutettiin "pojat on poikia"-mentaliteetilla. Hyvä niin, mutta oikeesti, halojaa....

Noh, huomenna apteekkiin. Saas nähdä, kuinka käy.

-Tomi

artist29 kirjoitti 15.8.2012 20:51

Moi! Kuulostaa niin tutulta teidän kuvaukset, ADD ilman H:ta on usein vaikeampi tunnistaa ja siksi minäkin olen itse diagnosoinut itseni vasta nyt lähemmäs 30-vuotiaana (odottelen pääsyä neurologisiin tutkimuksiin mutta olen 99% varma että add:ta tämä on). Toki kun katson historiaani taaksepäin olen aina ollut add, mutta olen oppinut aika hyvin kompensoimaan sitä että en kuuntele mitä luennolla / pankissa / sosiaalisissa tilanteissa puhutaan. Luulin pitkään että tämä on vain osa taiteellista ja luovaa persoonallisuutta, mutta kun työelämän ja koulun vaatimukset kasvavat ja omat keskittymisongelmat pahenivat, päätin tehdä netissä muutaman adhd testin. bingo. Sen jälkeen olen lukenut aiheesta kaiken mahdollisen, ja suosittelisin kaikille ADHD:ta epäileville Dr. Russel Barkleyn sekä Edward Hallowellin kirjoja ja luentoja (löytyy youtubesta). Kun ADD:ta ymmärtää kokonaisvaltaisemmin (mm. motivaatioon, itsekuriin, ajan- ja tunteidenhallintaan liittyvät ongelmat) on sen kanssa helpompi tulla toimeen. Diagnoosi voi olla aluksi kova paikka, mutta minulle ainakin se on tällä hetkellä enemmän helpotus. Jos saan lääkityksen ja järjestän aikani paremmin, menee elämänikin eteenpäin ja voin vihdoin menestyä siinä missä haluan menestyä. Tällä hetkellä tuntuu että olen vain rämpinyt eteenpäin haaveillen ja suunnitellen tulevaa, mutta minun on ollut vaikeaa toimia suunnitelmallisesti tavoitteideni eteen.

Olisi kiva kyllä tutustua muihin adhd aikuisiin, he ovat varmasti mielenkiintoisia tyyppejä!

Kiitti viestistä. Hyvä, että hakeudut tutkimukseen. Varmistathan, että menet asiantuntevalle taholle.

Moi

Asioiden unohtelu on arkipäivää ja raskasta kun itse vihaan unohtelijoita, se syö luottamusta. Olen pitänyt kiinni siitä että jos lupaan tehdä jotain niin teen ja jos lupaan mennä niin menen, nyt vain on tullut sellainen vastaan että en ole varma olenko kuitenkaan ollut niin luotettava kuin olen luullut. Minuun on kyllä luotettu. Kalenteriin olen laittanut kaikki menot ylös ja puhelimeen riittävästi muistutuksia, tämä on ollut käytössä mulla vuosia vaikken ole osannut ajatella että taustalla voisi olla adhd vaan olen elämäni aikana sopeutunut ja etsinyt omaa tapaa muistaa asioita.
Esimerkiksi aamuisin kun lähen jonnekkin, vaikka töihin niin teen itselleni sellaisen "palokunta" herätyksen jolloin lähtemiseen ei ole aikaa vaan kaikki tarpeellinen on tehty etukäteen illalla, aamulla vain pakolliset rutiinit ja ulos ja mukaan kassi joka on illalla valmiiksi pakattu.
Seurustelun aikana huomasin ja sain siitä palautettakin että unohdan asioita, pakko myöntää, näin tapahtuu. Lupasin tehdä jotain heti ja sitten seuraavana päivänä multa kysyttiin teinkö, en tehnyt sillä siinä hetkellä kun nousin siohvalta unohdin asian. Sitten kun ollaan oltu johonkin lähdössä saatan alkaa järjestelemään vaatekaappia kun haen sieltä puseron. Kerran sanoin että nyt täytyy olla tarkkana kun haen puseroa kaapista etten jää järjestelemään ja kävelin kaapille, no siinä sitten oli vaatepinoja sängyllä ihan huomaamatta eikä sanomisesta ja kaapille menon välillä ollut kuin kolme metriä. Vaatekaappi on mulle sellainen paikka johon jotenkin uppoan järjestelemään, en tiedä miksi kun muuten en välttämättä ole järjestyksen ihminen. Tai tietenkin tähän on sellainen poikkeus että esim. keittiössä ja muuallakin pitää olla tavarat tietyssä järjestyksessä muuten en löydä mitään ja saatan alkaa tekemään jotain muuta.

Tässä hieman omaa unohtelua, vain hieman sillä olen unohtanut mitä unohdan 🤨

Omia hölmöilyjäni voi olla vaikka sellainen että ajelen helposti polkupyörällä tolppia päin kun seuraan mitä ympärillä tapahtuu ja jään niitä tutkailemaan 😀 Joskus ajattelenkin että maailma pitäisi olla tyhjä lentokenttä jossa voisi pyöräillä turvallisesti, sillä minusta näyttää omin silmin tyhmältä kun aikuinen mies ajelee fillarilla tolppia päin kaupungin keskustassa jossa on hiemen liikennettä 😎

Moi. Oireet vaihtelevat paljonkin ihmisestä toiseen: mulla ei ole juurikaan törmäilyjä tai unohtelua, ainoastaan sitä aloitekyvyttömyyttä ja vetäytymistä tilanteista, jotka eivät itseään kiinnosta/stimuloi.

Olen nyt syönyt lääkettä, ja se on tuntunut minua rauhoittavan ☹️ Kyllä tämä on vaan nyt kova paikka mulle, sairaus on kyllä nyt melko lailla sitten varma (stimulantin ei pitäisi rauhoittaa ei-ADHD:ta) -masentaa. Luen kirjaa "ADHD-aikuinen ja aivojen salaisuudet" ja tunnistan sieltä kyllä itseni. Suosittelen kirjaa, todella maanläheistä ja hyvää tekstiä.

Hmm, tänään aion kertoa asiasta hyvälle ystävälleni. Onko teillä muuten paljon ystäviä? Mulla on aika rajoitetusti, ehkä 3-4, ja niistäkin ainoastaan yhden kanssa olen kanssakäymisissä päivittäin/viikottain (naapuri). Välttelen aika paljon sosiaalisia tilanteita...

Noh, tästä on nyt vaan pyngerrettävä eteenpäin.

Hyvää Sunnuntain jatkoa 🙂👍

Mun kaverisuhteet on oikeastaan seurustelu ja liikunta harrastus, muut kaverisuhteet jää kun en jaksa/viitsi pitää yhteyttä, se on myös sitä saamattomuutta ja huonoa itsetuntoa kun ajattelee ettei ne jaksa mun juttuja kuunnella enkä viitsi tyrkyttää omaa seuraani.
Olen sosiaalinen ja pidän sosiaalisista paikoista, esimerkiksi työ johon opiskelen on yhteistyötä ja sosiaalisuutta vaativa, siksi oikeastaan haen tätä adhd diagnoosia virallisesti kun tulevat työkaverit ymmärtävät mitä hyvää siinä on ja huomioitavaa minun kanssa yhteistyössä tarvitaan.
Sosiaalisuus on raskasta ja uuvuttavaa jos joutuu sen eteen tekemään töitä mutta esimerkiksi istun kahviloissa mielelläni seurailemassa maailmanmenoa ja se rauhoittaa omaa levottomuutta sekä auttaa ajattelemaan asioita, samoin kävelylenkitkin on mulle omia terapiaistuntoja 🙂
Mun tarkkaavaisuus on se mikä aiheuttaa ongelmia eniten, olen aina ihan "pihalla" kun ei ole mitään mielenkiintoista ja sitten kun kuljen julkisilla paikoilla katseeni ja ajatukseni harhailevat ja aiheuttavat näitä törmäilyjä. Muutaman kerran isommassa kaupassa ollessani luullut olevani toisessa kaupassa ja vasta kun olen mennyt ulos tajunnut että kotiin onkin paljon pitempi matka kuin ajattelin, pyörällä liikkuessa matka kestää ja siksi noiden pakasteitden/jäätelön kanssa se harmittaa, no sille osaan nauraa kyllä itse 😀

Itselleni asian tajuaminen oli kova paikka ja tutkin sitä kolmepäivää kirjaston kirjoilla ja netistä, sitten kesti kauan että aloin hyväksymään asiaa, en oikein vieläkään hyväksy ja halua nähdä itseäni adhd:na ja se on myös yksi syy miksi aloitin tämän keskusteluketjun. Vaikka löydänkin kirjasta itseni niin silti pääni koittaa pistää vastaan ja kaipaankin enemmän keskustelua ja vertaisukea, kiitos siitä teille 🙂

Kavereille on hyvä kertoa ja siinä samalla saada vaikka palautetta miten toinen näkee sinut, sitä kyllä helposti kieltää mutta jossain kohtaa alkaa myöntämään itselle omaa käytöstä.
Mulle seurustelussa vaikeinta on se että saatan ärsyyntyä pienistä asioista mikä näkyy vaikkei olisi toisen syy, onneksi kumppanini on ymmärtänyt sen ja hyväksynyt, helppoa se ei ole ollut kummallekkaan.

Tsemppiä ja toivotan hyvää keskustelua keverisi kanssa 🙂👍

Kyppe

Ajatustulva
Yksi vaikeimmista asioista itselläni on se että päässä on jatkuvasti "tuhat" ajatusta ja sitten seuraan niitä. Jos teen jotain ja mieleeni tulee jokin asia mikä tarvitsisi tehdä niin mun täytyy tehdä se heti, tai ei tarvitse mutta sillä hetkellä alan vain tekemään ettei se jäisi tekemättä, sitten jää se aiempi kesken. En tiedä miten voisin pysäyttää itseni ja jatkaa tekemistä sillä aloitettu homma häiriintyy joka tapauksessa.
Kahvin keittoon voi mennä kymmenen minuuttiakin. Teen koko ajan monta asiaa yhtä aikaa aina kun tulee mieleen mitä oli tekemässä.
Esim. Aloitan kahvinkeiton, laitan veden ja huomaan että pitäisi tiskata sitten laitan tiskejä altaaseen ja veden valumaan, huomaan että pitäisi pyyhkiä kaapinovet ja aloitan sen, sitten mieleen tulee pyykinpesu, nyt katkaisen astianpesuveden ja laitan astianpesuainetta, sitten muistan kahvinkeiton ja laitan kahvinpurut sudattimeen ja lähden laittamaan pyykkiä, sitten saatan putsata vessaa, laitan koneen päälle ja sitten laitan kahvin tai pesen astiat.
Televisiota katson viisitoista minuuttia, joko nukahdan tai sitten alan touhuamaan jotain.

Miten voin rauhoittaa itseni ja tehdä yhden asian loppuun, tämä on kysymys joka kummittelee mun mielessä. Joskus onnistun rauhoittamaan itseni mutta tavallisesti mun kaikki tekeminen on tälläistä.

Miten muilla, onko samoja ongelmia ja löytyykö tähän hyvä ja kätevä ratkaisu tai edes helpotus?

🙂👍

Kyppe kirjoitti 21.8.2012 21:47

Ajatustulva
Yksi vaikeimmista asioista itselläni on se että päässä on jatkuvasti "tuhat" ajatusta ja sitten seuraan niitä. Jos teen jotain ja mieleeni tulee jokin asia mikä tarvitsisi tehdä niin mun täytyy tehdä se heti, tai ei tarvitse mutta sillä hetkellä alan vain tekemään ettei se jäisi tekemättä, sitten jää se aiempi kesken. En tiedä miten voisin pysäyttää itseni ja jatkaa tekemistä sillä aloitettu homma häiriintyy joka tapauksessa.
Kahvin keittoon voi mennä kymmenen minuuttiakin. Teen koko ajan monta asiaa yhtä aikaa aina kun tulee mieleen mitä oli tekemässä.
Esim. Aloitan kahvinkeiton, laitan veden ja huomaan että pitäisi tiskata sitten laitan tiskejä altaaseen ja veden valumaan, huomaan että pitäisi pyyhkiä kaapinovet ja aloitan sen, sitten mieleen tulee pyykinpesu, nyt katkaisen astianpesuveden ja laitan astianpesuainetta, sitten muistan kahvinkeiton ja laitan kahvinpurut sudattimeen ja lähden laittamaan pyykkiä, sitten saatan putsata vessaa, laitan koneen päälle ja sitten laitan kahvin tai pesen astiat.
Televisiota katson viisitoista minuuttia, joko nukahdan tai sitten alan touhuamaan jotain.

Miten voin rauhoittaa itseni ja tehdä yhden asian loppuun, tämä on kysymys joka kummittelee mun mielessä. Joskus onnistun rauhoittamaan itseni mutta tavallisesti mun kaikki tekeminen on tälläistä.

Miten muilla, onko samoja ongelmia ja löytyykö tähän hyvä ja kätevä ratkaisu tai edes helpotus?

🙂👍

Tere Kyppe!

Kyllä vaan, juuri noin se menee täälläkin. Erityisesti väsyneenä se korostuu. Jännittääkin joskus aloitella kokkaus ja laittaa levy päälle+pannu siihen, kun en voi olla täysin varma, että mistä kohta löydän itseni haahuilemasta. 😋 Käytän paljon kännykän muistutuksia. Ja sitten tsemppaan kovasti. Aikataulutuskin toimii ja se, että on ymmärtäväinen anti-ADHD kumppanina ja valvojana 🙂🌻

T.Sininenuni

Tere Kyppe!

Kyllä vaan, juuri noin se menee täälläkin. Erityisesti väsyneenä se korostuu. Jännittääkin joskus aloitella kokkaus ja laittaa levy päälle+pannu siihen, kun en voi olla täysin varma, että mistä kohta löydän itseni haahuilemasta. 😋 Käytän paljon kännykän muistutuksia. Ja sitten tsemppaan kovasti. Aikataulutuskin toimii ja se, että on ymmärtäväinen anti-ADHD kumppanina ja valvojana 🙂🌻

T.Sininenuni

Kiitos Sininenuni vastauksesta, on hyvä kuulla että on muitakin haahulijoita 😀 Mä olen kans aina käyttänyt muistutuksia ja ajastimia, se on tullut ihan luonnostaan, tai kun on ruuat polttanut niin kokemuksellakin. En ole koskaan aiemmin niin itseäni tuolla tavalla seurannut mutta yhdessä vaiheessa kun oltiin kumppanin kanssa muuttamassa yhteen niin sanoin sille että pelottaa kun olen niin levoton eikä hän ollut mua sellaisena nähnyt kun olen yksin kotona, yhdessä oltaessa mun levottomuus ei ollut niin paha kun keskityin enemmän yhdessäoloon. No silloin seurasin omaa haahuilemista ja sekasortoa tarkemmin yksin ktona ja tajusin millaista kaaosta se oli, silloin vielä en osaanut ajatella adhd:ta, kohtasin sen vasta itsessäni myöhemmin ennen yhteen muuttoa muissa merkeissä.

Yksi asia mikä tulee nykyään mulle vastaan kanssa on se etten ymmärrä aina mistä joku puhuu kun kerkeän tekemään jostakin oman johtopäätöksen eikä se ole välttämättä oikea, luulen ymmärtäväni mutta sitten todellisuus tulee ilmi ja olen taas puhunut omiani, se tunne mikä tulee siitä ymmärtämättömyyden ahdistuksesta päänpuristaminen tuntuu ikävältä, olen kyllä nopea luovimaan asioissa takaisin kärrylle ja osaan nauraa omalle tyhmyydelleni mutta kuinkahan paljon niitä asioita menee ohi niin etten itse huomaa. Vastaan kesken lauseen, puhun omiani, ymmärrän väärin.. ne on ihan nrmaalia mihin olen tottunut ja sopeutunut elämäni aikana mutta oiskohan jokin keino miten pysyisin aremmin keskittyneenä keskusteluun, sitä koitan myös löytää.

Kyppe

Jatkan taas asioitani joita huomaan itsessäni ja kun joku lukee ja vastaa onko vai ei samaa kokemusta, opin lisää 🙂

Olin kumppanini kanssa reissussa ja kierreltiin ja katseltiin nähtävyyksiä, no mä menen kuin elohiiri paikasta toiseen enkä välttämättä huomaa väsyykö toinen, mutta siinä on kummankin vastuu ilmoittaa mitä haluaa.

Oikeastaan kohtasin tällä reissulla sen mikä on saanut mut ajattelemaan että olenpa tyhmä, ainakin töissä tämä tunne on tuttu, eli: Oltiin tilaamassa grillistä ruokaa ja mä tarjoa ja kysyn mitä toinen haluaa ja pyydän että kertoo myyjälle, no hän sanoo sen mulle mutta toivon uudestaan että sanoo myyjälle, ei käynyt joten kun hän sanoo mitä haluaa ja sitten mitä maustetita grilliruokaan haluaa tai ei halua niin mulle tulee ahdistus, en pysty muistamaan kaikkea, no saan kuitenkin tilattua mutta joudun miettimään sitten uudestaan mitä itse haluan.
Voiko muisti tosiaan tyhjentyä noin, tää on vaikea tilanne mulle ja sitten jälkeenpäin mietin että näin töissäkin on joskus mennyt ja olen tuntenut itseni tyhmäksi kun joudun tarkistamaan uudestaan ja uudestaan miten asiat menikään ja piti tehdä.

Tämä ei varmaankaan ole pelkästään adhd:n ongelma.
Tänään viimeistään tajusin kuinka hankalaa tekstiviestin kirjoittaminen on. Aina se on ärsyttänyt, mutta ensimmäisen kerran pohdin sitä. Asioiden kertominen ja keskustelu tekstarilla on hankalaa kun sanottavaa olisi enemmän mutta kirjoittamalla siitä tulee niinsanottu oravanpyörä, yksinkertaisen asian sanominen on vaikeaa ja sitä yrittää parhaansa mukaan kertoa sitten monella eri tavalla, sitten ärsyttää kun on kirjoittanut vartin kahta lausetta ja toisen voi poistaa. Liikaa ajatuksia päässä.

Miten tekstarit saa lyhyeksi 😐
Jotkut osaa sen samoin kuin muutkin kirjoittamalla tehdyt viestit, sähköpostiinkin saatan laittaa älyttömästi tekstiä mitä valuu päästä ja tuntuu tarpeelliselta kertoa.

Kyppe kirjoitti 27.8.2012 20:29

Jatkan taas asioitani joita huomaan itsessäni ja kun joku lukee ja vastaa onko vai ei samaa kokemusta, opin lisää 🙂

Olin kumppanini kanssa reissussa ja kierreltiin ja katseltiin nähtävyyksiä, no mä menen kuin elohiiri paikasta toiseen enkä välttämättä huomaa väsyykö toinen, mutta siinä on kummankin vastuu ilmoittaa mitä haluaa.

Oikeastaan kohtasin tällä reissulla sen mikä on saanut mut ajattelemaan että olenpa tyhmä, ainakin töissä tämä tunne on tuttu, eli: Oltiin tilaamassa grillistä ruokaa ja mä tarjoa ja kysyn mitä toinen haluaa ja pyydän että kertoo myyjälle, no hän sanoo sen mulle mutta toivon uudestaan että sanoo myyjälle, ei käynyt joten kun hän sanoo mitä haluaa ja sitten mitä maustetita grilliruokaan haluaa tai ei halua niin mulle tulee ahdistus, en pysty muistamaan kaikkea, no saan kuitenkin tilattua mutta joudun miettimään sitten uudestaan mitä itse haluan.
Voiko muisti tosiaan tyhjentyä noin, tää on vaikea tilanne mulle ja sitten jälkeenpäin mietin että näin töissäkin on joskus mennyt ja olen tuntenut itseni tyhmäksi kun joudun tarkistamaan uudestaan ja uudestaan miten asiat menikään ja piti tehdä.

Hyvä Kyppe,

Elä suotta tunne itseäsi tyhmäksi, koska et ole sitä. Minulla kanssa muisti tyhjentyy tuolla lailla, varsinkin jos vielä vähän jännittää. Jos vaikka menen apteekkiin ja seison odottamassa vuoroani, joudun joskus jatkuvasti vilkuilemaan sitä numeroa, kun se koko ajan unohtuu mielestä. Tai sitten varmistelen vaan. Tosin näin ei ole aina, ehkä tosiaan kiireessä se korostuu. Mulla on muutenkin numeroiden kanssa sellainen ihmeellisyys, että numerot eivät meinaa pysyä muistissa, kun muuten (näkö-)muistini on todella hyvä.🙂🌻