adhd aikuinen

adhd aikuinen

Käyttäjä Kyppe aloittanut aikaan 12.08.2012 klo 21:56 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 12.08.2012 klo 21:56

Olen hakenut adhd diagnoosin ja kerta käynti vielä niin saan sen virallisesti diagnotisoituna. Iloinen en siitä ole mutta tyytyväinen kyllä vaikka olenkin 40 täyttänyt ja piti nyt vasta kohdata se todellisuus että jokin vaan ei pääkopassa toimi oikein. Oli pakko tehdä jokin radikaali itsensä tutkiminen kun halusin löytää ammatin jota tekisin loppu työikäni ja siinä sivussa sitten kohtasin tämän haasteen kun aloin opiskelemaan. Nyt tiedän mikä mua haastaa opiskelussa sekä työelämässä, mutten enää tunne itseäni tyhmäksi vaan teen asioita toisella tavalla.

Halusinkin aloittaa tämän keskustelun sillä ajatuksella että saisin vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niiden kanssa jotka ovat jo kohdannut itsensä sekä löytäneet ”työkaluja” työhön ja arkeen, samalla tietenkin apuja niille jotka aloittavat samalta pohjalta kuin minä.
En osaa oikein vielä ajatella kaikkia asioita adhd:n kautta vaikka luin kirjan joka oli kirjoitettu juuri minusta (olikohan: adhd-aikuinen) ja siitä löysin joka sivulta niitä asioita joita kohtaan päivittäin.
Esimerkiksi huomaan aina kun keskustelen jonkun kanssa tylsistyväni jos en pääse itse puhumaan, samalla unohdan mistä puhuttiin ja aloitan sitten uuden asian tai vaivun vain johonkin muualle ajatuksiini, toisaalta oma puhe ei lopu jos avaan suuni. Samoin käy tekemieni asioiden kanssa, tylsistyn, unohdan ja turhaudun.

Kyppe

p.s. Olen juuri rekisteröitynyt palveluun ja kaikki neuvot tukinetin käytössäkin kelpaavat 🙂

Käyttäjä kirjoittanut 02.11.2012 klo 15:35

Minäpä kysyn nyt teiltä kun täällä ei pahemmin ole munlaisia kirjoittelemassa.
Menikö teillä elämä sekaisin, kun kelloja siirrettiin?

Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 02.11.2012 klo 22:42

maanvaiva kirjoitti 2.11.2012 15:35

Minäpä kysyn nyt teiltä kun täällä ei pahemmin ole munlaisia kirjoittelemassa.
Menikö teillä elämä sekaisin, kun kelloja siirrettiin?

Mulla ei mennyt kun toi unirytmi on muutenkin hieman outo, nukahdan illalla mutta saatan valvoa yöllä kolme tuntia kun en saa ajatuksia hiljaisiksi. Yöllä kun herään on miljoona ajatusta. Mä taiden ennemminkin mennä kellon mukaan ja sen mitä katson telkkarista ja nukahdan sohvalle.

En tiedä miten toiset reagoi, ois ihan kiva kuulla.

Käyttäjä zimba3 kirjoittanut 02.11.2012 klo 23:57

Minun asiat on aina sekasten. Nyt ne on iloisesti sekaisten, kaikki. Kun minun asiat on iloisesti sekaisin niin minä olen tyytyväinen, ei välttämättä muut 😋.
Kun en töissä ole eikä siitä muille ole haittaa niin nukun silloin kun nukuttaa. Ei muiden tulisi siihen puuttua. Teen niinkuin itestä hyvältä tuntuu. No niin, maalaisjärjen käyttö on sallittu😎.
Toisin sanoen kellonsiirrolla ei minuun ollut mitään vaikutusta. Jopa on sekavaa "jokellusta" elikkä unta palloon😴.

Käyttäjä laura93 kirjoittanut 04.11.2012 klo 12:27

Olen 19-vuotias tyttönen ja hyvin todennäköisesti minulla on ADHD. Olen aina ollut ylivilkas törttöilijä, mutta vasta nyt amiksen kautta minut on lähetetty tutkimuksiin, koska kuulema levottomuuteni vaikeuttaa koulunkäyntiä. En pysy hetkeäkään paikoillani, en voi keskittyä mihinkään mikä minua ei kiinnosta, raivostun jos asiat eivät mene haluamallani tavalla, maksan laskut aina myöhässä, en saa aloitettua asioita, unohdan kaiken tärkeän, kotini on samanlainen kaaos kuin päänikin jne. Lisäksi minulla on ADHL tyypillinen levottomat jalat -syndrooma. Olen myös nuoresta iästä huolimatta jo nyt päihdekoukussa, koska yritän päihteillä tasata pääni kaaosta. Samalla olen kuitenkin myös iloinen, luova ja älykäskin. Se on vain se tunne, kun sata kanavaa on päässä yhtä aikaa päällä... 😳

Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 04.11.2012 klo 18:51

laura93 kirjoitti 4.11.2012 12:27

Olen 19-vuotias tyttönen ja hyvin todennäköisesti minulla on ADHD. Olen aina ollut ylivilkas törttöilijä, mutta vasta nyt amiksen kautta minut on lähetetty tutkimuksiin, koska kuulema levottomuuteni vaikeuttaa koulunkäyntiä. En pysy hetkeäkään paikoillani, en voi keskittyä mihinkään mikä minua ei kiinnosta, raivostun jos asiat eivät mene haluamallani tavalla, maksan laskut aina myöhässä, en saa aloitettua asioita, unohdan kaiken tärkeän, kotini on samanlainen kaaos kuin päänikin jne. Lisäksi minulla on ADHL tyypillinen levottomat jalat -syndrooma. Olen myös nuoresta iästä huolimatta jo nyt päihdekoukussa, koska yritän päihteillä tasata pääni kaaosta. Samalla olen kuitenkin myös iloinen, luova ja älykäskin. Se on vain se tunne, kun sata kanavaa on päässä yhtä aikaa päällä... 😳

Hei Laura93
Tunnistan itseäni sun kirjoituksesta ja omaa amis aikaani, tietyt asiat on laimentunut vuosien varrella mutta se mitä pään sisällä tapahtuu ei ole muuttunut.
Toivon että kun olet noin nuori vielä niin hoitaisit myös päihdeongelmaasi samalla. Tiedän että omat keinot ovat nopeampia ja helpompia reittejä saada hetkeksi rauhan ajatuksilta mutta pitempään niistä tulee rasite ja kääntyy itseään vastaan. Se tunne kun kaikki tarvitsisi tapahtua heti eikä jaksa odottaa. Joskus pitempi tie on palkitsevampi ja opettavaisempi.
Tsemppiä Laura 🙂👍

Käyttäjä Ahmed kirjoittanut 08.11.2012 klo 11:47

Kata_K kirjoitti 29.10.2012 11:14

Hei Ahmed,

ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 12 nopeinta mahtuu ryhmään mukaan. Kannattaa siis tulla varmuuden vuoksi "paikalle" heti ryhmän alussa klo 17.

Terv. Kata

ok. kiitokset 🙂.

Käyttäjä Ahmed kirjoittanut 09.11.2012 klo 10:07

Pitkästä aikaa ajattelin taas kirjoittaa. Mulla on siis epäilty ADD:ta, mutta varmuutta ei ole😑❓. Taustasta sen verran, että olen DI, olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja epäonnistumisen pelosta pitkään, ja tämän vuoden alussa jouduin jäämään töistä pois loppuun palamisen seurauksena.

Jäin sairasvapaalle, yritettiin pari kertaa töihin paluuta, ja toisen paluun aikana firmassa oli yt:t käynnissä (epäily ADD:sta tuli viikko ennen tätä toista töihin paluuta..., ja aloin käyttämään adhd-lääkkeitä: Medikinet, Voxra). Paluuyritys oli kammottava kokemus: jäin aika lailla yksin, en nukkunut, ja lopulta minut irtisanottiin 😭. Toisaalta näin jälkikäteen olen ajatellut, että ehkä se oli loppujen lopuksi hyvä, että niin kävi, niin ahdistava työympäristö alkoi olla.

Nyt olen siis työtön, etsin töitä, syön masennuslääkettä (Sertralin) ja välillä olen kokeillut Medikinetiä -en oikein osaa sanoa, auttaako Medikinet vai ei. Töihinpaluu hirvittää, mutta on se yritettävä -ei tänne kotiin voi jäädä.

Tilanne on hankala, kun päivittäin syyttää itseään ja on alakuloinen -sama levy pyörii koko ajan päässä. Urheilu yleensä auttaa. Onneksi on myös ihana puoliso, joka tukee. Hänelläkin tosin välillä pinna kireällä, kun mua on vaikea saada mihinkään lähtemään ☹️. Periaatteessa tilanteeni on ihan hyvä siiinä mielessä, että toistaiseksi ei ole taloudellista huolta, ei ole jälkikasvua ja mulla on lähipiiri, joka tukee. Mutta silti en oikein pääse irti pakonomaisista huonon fiiliksen tunteista, vaikka kuinka yritän.

Tuli vain fiilis kirjoittaa. Mukavaa, kun on tällaisia forumeja, jossa voi jakaa ajatuksiaan. Aurinko paistaa, pitänee lähteä ulkoilemaan 🙂.

Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 10.11.2012 klo 14:32

Ahmed kirjoitti 9.11.2012
Tuli vain fiilis kirjoittaa. Mukavaa, kun on tällaisia forumeja, jossa voi jakaa ajatuksiaan. Aurinko paistaa, pitänee lähteä ulkoilemaan 🙂.

Mukava kuulla ajatuksiasi 🙂 Olen itsekkin iloinen tästä foorumista 🙂👍

Kohtasin taas perjantaina kaaospäivän, niihin tule nykyään kiinnitettyä huomiota miten joku päivä voi olla parempi ja toinen taas sekava. No siinä samalla oppii itsetutkiskeluun paremmin ja osaa myös kertoa asioita toisille jos huomaa ettei päivä mene oikein "putkeen".
Tuntuu että tämä mun lievä kasvosokeuskin vaihtelee tai sitten toisinaan työyhteisössä ihmiset menevät vahingossa oikeisiin "lokeroihin" joista heidät tunnistan. Onneksi osaan nauraa itselleni ja työkaverit myös näille koomisille tilanteille, vaikkeivat he tiedä vielä kun vasta tiistaina mulla on palautekeskustelu psykologin kanssa jossa kuulen paremmin olenko oikeilla jäljillä tässä adhd diagnoosin haussa.
No toinen asia mikä mulle perjantaina tuli vastaan kun yritin selittää työkaverille H kirjaimella alkavaa sanaa jota en muistanut mutta puhuin koko ajan F kirjaimesta enkä tajunnut sitä kuin hetken päästä ja ihmettelin että miksiköhän mä siitä kirjaimesta puhun kun sillä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa 😐 😀

Ajattelinkin kuinka paljon muilla olisi tälläisä vaihtelevia päiviä ja miten muut huomaavat niitä itsessään. 😐

Joskus on mukava lukea vanhempia kirjoituksia ja löytää sieltä ahaa elämyksiä, joskus taas tekee mieli vain kirjoittaa vaikka vastaus saattaisi löytyä sieltä....tosiasiassa nyt en vain jaksanut selailla vaan lähdin suoraan kirjoittamaan 😀

Käyttäjä rajatapa kirjoittanut 14.11.2012 klo 11:42

Hei kaikki kaltaiset!

En ole pitkilleen pyöriny täällä mutta mukava että adhdstakin jo ruvennu tulemaan juttua.
KEhotan tutustumaan adhd aikuisten foorumiin ( ihan googlettamalla löytyy) ja sielä on paljon juttuja jotka vois kiinnostaa.
Itselläni on adhd joka diagnosoitiin tämän vuoden tammikuussa.
Selittää monta asiaa mutta jättää myös paljon surua siitä, et minkä takia selkeään asiaan kukaan ulkopuolinen ei ole tarttunut?
Noh, muiden sairauksien takia en saa adhd lääkitystä, josko sitä nyt sit tartteenkaan, kun asiat jo paljon selkeemmin ja paremmin.
Toimintaterapia alkaa ens vuonna, jonka koen hyväksi asiaksi.
En tuttuun tyyliini jaksanu lukea tätä koko ketjua läpi, ehkä joku on jo maininnutkin tuosta foorumista, mutta sinne ei siis tosiaan tartte olla mitn dg riittää että asia koskettaa tai ees kiinnostaa. 😉

Haihulihei, taidan tulla jokatapauksessa chättiin kahtomaan minkä moisia tallaajia sinne on eksynyt.
oikein ihanaa joulunodotusta kaikille teille ja pilkettä silmäkulmaan 😍

Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 14.11.2012 klo 23:17

Nyt olen käynyt psykologin kanssa palautekeskustelun niistä testeistä joita tehtiin ja nyt se sitten on varmsitunut että adhd mulla on ja seuraava käynti on lääkärillä jossa se kirjataan sairauskertomukseen ja aletaan suunnittelemaan lääkitystä ja mahdollisia muita tukitoimia minulle.
Tämä vuosi on mennyt tähän varmistuksen saamiseen ja olo tavallaan helpottunut kun nyt tietää ettei ole turhaan lähtenyt tähän ruljanssiin vaan nyt saan ja on helpompikin pyytää tukea kun on virallinen diagnoosi.
Palautekeskustelukin oli jo pelkästään hyvä samoin kuin ne kaikki testit joita psykologin kanssa tehtiin, oppisin paljon itsestäni lisää 🙂
On ollut tosi mukavaa että olette kirjoitelleet tänne ja jatketan samaan malliin aina kun huvittaa, tämä on ollut mulle tukena myös siinä että olen jaksanut odottaa ja käydä kaikki mahdolliset testit ja jutut mitä on vaadittu kun olen lukenut ja kirjoitellut tänne sekä huomannut että en ole yksin 🌻🙂🌻

Ole elämäsi kuski, älä matkustaja 🙂👍

Käyttäjä Viviaana (Työntekijä) (Adhd-liitto ry) kirjoittanut 15.11.2012 klo 10:01

Hei kaikille!

Hienoa, että olette avanneet tällaisen keskustelun! Tukinettiin on aiemmin avattu myös "Keskustelua ADHD:stä" viestiketju https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?pager_current=1;grp=183;mid=50687 , joten sitäkin kannattaa joskus käydä vilkaisemassa.

Tiedoksi Teille kaikille, jos ette vielä näihin teoksiin ole törmänneet, että tänä vuonna on ilmestynyt kaksi suomenkielistä adhd:ta käsittelevää kirjaa. ADHD, diagnosointi, hoito ja hyvä arki (2012) käsittelee adhd:ta elämänkaarellisesti ja siinä käydään ADHD:ta läpi lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa niin diagnosoinnin kuin tukitoimienkin osalta. Kirjassa on myös käytännönläheisiä vinkkejä esim. arjen hallintaan ja opiskeluun liittyen.

TOinen, erityisesti aikuisille tarkoitettu uusi kirja on ADHD-aikuisen selviytymisopas (2012). Näistä molemmista kirjoista voi olla paljon iloa aiheesta kiinnostuneille lukijoille.

terkuin
🙂🌻 Viviaana

Käyttäjä Viviaana (Työntekijä) (Adhd-liitto ry) kirjoittanut 15.11.2012 klo 13:23

Hei vielä!

Kaikille tiedoksi, että ADHD-liiton Liveryhmät kokoontuvat seuraavasti täällä Tukinetissä;

ke 21.11.2012 klo 17-19 teemana Nuoruus ja ADHD

ma 10.12.2012 klo 17-19 teemana Aikuisen ADHD:n vaikutus opiskeluun ja työhön

Liveryhmät ovat reaaliajassa tapahtuvia chat-ryhmiä, joissa meitä liiton edustajia on myös mukana. Liveryhmään pääseminen edellyttää rekisteröitymistä/kirjautumista.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan😉

t: Viviaana

Käyttäjä Naele kirjoittanut 18.11.2012 klo 20:20

Kovin tutulta kuulostavat pohdintanne ja kertomuksenne.

Olen 25-vuotias yliopisto-opiskelija, masennuksesta toipuva nuori nainen ja tunnistin itsessäni ADD:n oireita ja piirteitä jo n. vuosi sitten. Terapeuttini kuitenkaan ei ottanut sitä vakavissaan vaan oli sitä mieltä, että olisi epätodennäköistä, että minulla olisi ADD.

Minua on perheessäni aina varhaislapsuudestani lähtien nimitetty hajamieliseksi professoriksi hajamielisyyteni ja haavemaailmassa (muissa maailmoissa) elämisen takia. Unohtelen asioita kesken tekemisenkin, en muista katsoa kalentereita, hukkaan puhelimia ja avaimia, unohdan tapaamisia ja se hävettää hirveästi. Olen kuitenkin ihminen, joka haluaa AINA olla ajoissa tapaamisissa ja pitää myöhästelyä tai ohareiden tekemistä tosi epäkohteliaana muita ihmisiä kohtaan. Kuitenkin tuntuu, että oma ajantajuni ei toimi ihan normaali-ihmisen tavalla. Saatan vaikkapa lääkekuurin aikana muistaa ottaa lääkkeen vain parina päivänä viikossa, jos sitäkään. Tai ajattelen ennen tenttiä, että onpa minulla paljon aikaa, ja sitten yhtäkkiä 2 kk on mennyt enkä ole lukenut sivuakaan. Kukkia ajattelen kastella kerran viikossa, huomaan kolmen kuukauden päästä, että tuokin kukka sitten kuoli.

Ja asioihin tarttuminen on kauhean vaikeaa, en saa aikaiseksi. Tästä johtuen en ole vielä edes kandintutkintoani saanut kasaan monen vuoden opiskelunkaan jälkeen ja tällä hetkellä näyttää siltä, että vaihdan alaa ja lopetan koko yliopisto-opiskelun, koska se on ihan liian vapaata ja itsenäistä minulle. En kykene itsenäiseen opiskeluun. Lykkään tehtävien suorittamista. Osallistun kursseille todella ahkerasti koko kurssin ajan, olen erittäin aktiivinen kurssilla, suoritan reippaasti ja aikataulussa kurssin tehtävät, ja sitten kurssin lopussa tehtävä essee on minulle ylivoimainen. Tämän takia tosi monta suoritusta, jotka olen n. 80% suorittanut, puuttuu, enkä saa opintopisteitä sitä tahtia kuin oikeastaan opiskelen (tai aiemmin opiskelin). Siten myös asioiden ja isompien tehtäväkokonaisuuksien loppuun saattaminen on minulle ÄÄRIMMÄISEN vaikeaa. Jo lapsuudesta muistan, miten reippaasti tein viikkosiivousta kotona, ja saatuani tehtävän 90% valmiiksi se viimeinen pieni roskakasa oli mahdoton suoritus, jota venytin ja vanutin tuntikausia epätoivoisena sen rankkuudesta...

Kiinnostun myös parin kuukauden välein aina uudesta asiasta, jota lähden toteuttamaan hurjalla draivilla, olipa se sitten muoti, sisustaminen, työnhaku tai uuden alan opiskelu. Jossain vaiheessa huomio kuitenkin kiinnittyy muihin asioihin ja saatan kokonaan unohtaa aiemman kiinnostuksenkohteeni.

Elämäni on tähän asti sujunut tosi hyvin, sillä pystyn keskittymään lukemiseen ja olenkin nopea lukija. Olen myös aina ollut hyvä koulussa ja kirjoittamisessa, ja olen yhdellä osa-alueella todella lahjakas, mutta esim. matemaattiset aineet olivat painajaista. Unohdinhan kesken laskun, minkä kohdan olin jo laskenut ja laskin ne kahteen kertaan, jne.

Moni asia siis täsmää ADD:hen, ja haluaisin saada elämäni kuntoon ja suosiolla luovuttaa yliopisto-opintojen suhteen ennen kuin kaikki romahtaa. Uskon, että vähemmän itsenäisestä oppituntityyppisestä opiskelusta selviän todella hienosti, ja kunhan opinnot eivät kestä kuin muutaman vuoden eivätkä sisällä paljon kirjallisia töitä, niin ehkä minäkin voin valmistua joskus ammattiin.

Käyttäjä Kyppe kirjoittanut 22.11.2012 klo 20:48

Live-ryhmä keskustelu oli mukava uusi tapa jutella muiden kanssa aiheesta.
Vaikka aihe oli tarkoitettiu nuorille niin oli mukava olla mukana kun toivotettiin heti tervetulleeksi 🙂
Jos muistan oikein seuraava olisi 10.12 ja jos mahdollista osallistun siihen itsekkin.
Toivottavasti tämän viestiketjun kirjoittajia ja lukijoita löytää sinne seuraavaankin mukaan ja vaikka aihe olisi adhd niin uskon kyllä että add:tkin saavat osallistua. Te olette ihan samaa diagnoosia kuitenkin 🙂
Tähän viestiketjuun on muutama add kirjoittanut ja tekin olette auttaneet muakin ymmärtämään itseäni paremmin 🙂

🌻🙂🌻

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 23.11.2012 klo 08:49

Kyppe kirjoitti 22.11.2012 20:48

Live-ryhmä keskustelu oli mukava uusi tapa jutella muiden kanssa aiheesta.
Vaikka aihe oli tarkoitettiu nuorille niin oli mukava olla mukana kun toivotettiin heti tervetulleeksi 🙂
Jos muistan oikein seuraava olisi 10.12 ja jos mahdollista osallistun siihen itsekkin.

Hei Kyppe ja muut!

Muistat Kyppe ihan oikein. Seuraava ADHD-liiton liveryhmä on maanantaina 10.12. klo 17-19 ja teemana on silloin: Aikuisen adhd:n vaikutus opiskeluun ja työhön.

ADHD-liitto jatkaa liveryhmiään Tukinetissä myös ensi vuonna. Ryhmä on kerran kuussa, useimmiten kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 17-19. Seuratakaa ilmoittelua.

Terv. Kata🙂🌻