60vuotias ei kelpaa mihinkään

60vuotias ei kelpaa mihinkään

Käyttäjä agora aloittanut aikaan 06.03.2015 klo 10:42 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä agora kirjoittanut 06.03.2015 klo 10:42

Jäin joulukuussa sairauslomalle ja nyt lomaa jatketaan ja seuraavaksi haetaan eläkettä.
En ole vielä valmis eläkkeelle. Haluaisin kuntoutukseen ja sitä kautta takaisin entiseen työhöni ainakin osa-aikaiseksi.
Työterveys ei suosittele kuntoutusta.

Palaisinko nyt takaisin töihin heti sairausloman jälkeen toukokuussa vaikka en ole työkuntoinen? Onko minulla edes siihen oikeutta?
Jos palaan töihin vastoin työterveyden lausuntoa, onko minulla kuitenkin oikeus työterveyteen?

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 28.03.2015 klo 08:48

Täälläpä toinen nitrojen käyttäjä, tosin minulla on vanhanaikaiset pillerit. Otan puolikkaan kielen alle kun puristaa tai rinta sekä käsi menee kipeäksi. En tiedä johtuuko vaiva oikeasti että olis jotain sydämessä (todettu sepelvaltimotauti) vai luulenko vain. Samoin kysyin minäkin vuosia sitten että pitääkö tulla päivystykseen kun rintaa ahdisti ja kurkkua kuristi, sairaanhoitaja kysyi olinko ottanut nitroa, ja kun sanoin etten vielä ollut ottanut, niin ihan samoin töykeästi kivahti että ne nitrot on sitä varten että niitä otetaan ja jos ei mene nitroilla ohi niin sitten vasta tullaan päivystykseen. Ei minullekaan mitään kerrottu miten sydänlääkkeet vaikuttaa. Itse piti netistä kaivaa tietoa niistä. Nyt en enää tosin voi ottaakaan kaikkea mitä aluksi määrättiin kun niiden sivuvaikutukset huononsivat oloa, eli verenpaine ja syke laski liian alas yms. Olen tällähetkellä aika hyvässä kunnossa, oireita tulee vain henkisten paineitten alaisena ja usein illalla nukkumaan laittaessa. Nitro auttaa nukkumaan koska aikalailla pelottaa joskus ja se lisää vain tuntemuksia.

Käyttäjä agora kirjoittanut 30.03.2015 klo 08:02

Kiitos daleg ja salainen, minulla oli niin mukava viikonloppu suvun kanssa etten tarvinnut foorumi.

Liikunnasta en ole vielä keksinyt mikä olisi sopiva määrä. Välillä tuntuu, että jaksaisin tehdä lumitöitäkin mutta se on netin kaikkein hulluinta mitä nyt voisin tehdä. Kaikki suosittelevat kävelyä mutta, kun en ole oikein tottunut tyhjää kävelemään, en siitä saa hirveästi nautintoa. Pojan koiran kanssa kävely tuntui mielekkäältä ja sainkin sen kaveriksi koko viikoksi.
Venyttely sattuu leikkausarpiin vieläkin ja sitäkin asiaa pitäisi saada kysyä joltakin, onko ihan normaalia?

Minulle ei ole sanottu että sairastan sepelvaltimotautia. Luin sen epikriisistä ja vasta sen oikein ymmärsin, kun tuli postista uusi Kela- kortti. Luulin parantuneeni kun tehtiin ohitusleikkaukset. Sepelvaltimotauti on kai niin yleinen sairaus, että terveydenhuollon ammattilaiset eivät jaksa siitä enää puhua ja opastaa.

Minulle on myös määrätty verenpainelääkitys vaikkei paineeni ole koskaan ollut koholla. Kysyin siitä ja on niin vaan tapana tehdä. Kysyin myös ostanko verenpainemittarin kotiin ja vastattiin voin sen ostaa, jos siltä tuntuu. Ei ole siltä tuntunut, kun rahatilanne ei ole kovin hyvä vaikka minusta tuntuu, että verenpaineeni laskee liian alas välillä ja huimaa.

Minä otin sinulta, salainen, vinkin ja otin nitrosuihkeen illalla. Heräilen öisin siihen, kun vasen käteni on aivan turtunut ja nyt kun otin nitron, nukuin koko yön.
Olen niin vähän elämässäni syönyt lääkkeitä ettei tälläinen itselääkitys tunnu luontevalta mutta, kun ei ammattilaisia kiinnosta, niin on kai itse määrättävä oma lääkityksensä.

Käyttäjä daleg55 kirjoittanut 30.03.2015 klo 10:10

agora kirjoitti 30.3.2015 8:2

Minulle on myös määrätty verenpainelääkitys vaikkei paineeni ole koskaan ollut koholla. Kysyin siitä ja on niin vaan tapana tehdä. Kysyin myös ostanko verenpainemittarin kotiin ja vastattiin voin sen ostaa, jos siltä tuntuu. Ei ole siltä tuntunut, kun rahatilanne ei ole kovin hyvä vaikka minusta tuntuu, että verenpaineeni laskee liian alas välillä ja huimaa.

Minä otin sinulta, salainen, vinkin ja otin nitrosuihkeen illalla. Heräilen öisin siihen, kun vasen käteni on aivan turtunut ja nyt kun otin nitron, nukuin koko yön.
Olen niin vähän elämässäni syönyt lääkkeitä ettei tälläinen itselääkitys tunnu luontevalta mutta, kun ei ammattilaisia kiinnosta, niin on kai itse määrättävä oma lääkityksensä.

Aika erikoista kun määrätään verenpainelääkitys ihan vaan tavanvuoksi, vaikkei paineita oliskaan, vaan olisko jonkinlainen varmistus jos sepelvaltimo alkaisi tukkeentua. Ehkä se mittari kannattaisi hommata sillä tietääkseni huimaus voi johtua myös kohonneesta paineesta.

Pitäisköhän mun olla huolissani kun mullakin vasen käsivarsi on aamuyöllä joskus olkapäästä asti ihan puuduksissa? Olen tulkinnu sen johtuvan huonosta nukkuma-asennosta mutta oliskohan syy pumpussa. Aika usein tykyttelee epämääräisesti mutta senkin luulen johtuvan närästyksestä kun syö liian raskaasti.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 30.03.2015 klo 15:15

Hei. En enää syö mitään lääkkeitä, vain nitroa, kun verenpaine meni liian alas ja sykekin oli liian alhainen. Sairaus on kuulemma stabiilissa vaiheessa. Ei ole leikattu. Ainoa lääke on tuo nitro, ja sitä otan jos tuntuu siltä. Enkä oikeastaan tarvi muulloin kun silloin kun jotain henkisesti raskasta joudun miettimään, tai huolestun liikaa. Kuntoni on tosi hyvä sillä olen koko ikäni kuntoillut ja tehnyt raskasta työtä. Pitkävaikutteista nitroa otan silloin kun tiedän että voin ehkä tarvita. lääkäri neuvoi että aina ennen esim. urheilusuoritusta kannattaa ottaa nitro, ettei tule mitään vahinkoa. Nykyään olen melkein jo unohtanut sairastavani sepelv.tautia.
Huolet ja murehtiminen oli lopetettava, oikeastaan kun opettelin etten jatkuvasti huolehdi niin muukin mielenterveys parani. Opettelin että kirjoitan vaikka kerran päivässä huolenaiheet ylös ja teen jotain jos pitää, ja muulloin yritän olla niitä ajattelematta. Toinen keino on ollut "rukouspurkki", laitan pahimmat ongelmat Korkeimmalle Voimalle esirukouslapussa purkkiin, jos en voi niile mitään tehdä itse.
Jos uni ei meinaa tulla kirjoitan kaikki paperille ja ruttaan sitten roskiin, sekin helpottaa oloa.

Käyttäjä agora kirjoittanut 30.03.2015 klo 15:27

Jos olisi verenpainemittari kotona, mittaisin paineitani koko ajan ja saisin siitä vaan uuden hermostumisen aiheen. Minullahan on jo lääkitys eikä tilanne mihinkään muuttuisi, jos jonnekin ilmoittaisin mittarin lukemat.

Olen nyt varmasti riehunut koiran ja lasten kanssa liikaa, koska sydämen kohdalla tuntuu lihaskipua. Mutta tietenkin ensin kokeilin menisikö kipu pois nitrolla eli olisi kuitenkin sydänkipua. Ei lakannut nitrolla joten totean sen sitten lihaskivuksi ja lähden koiran kanssa taas pienelle lenkille. Ulkona onkin hirveä koiranilma, jos ei olisi koiraa, oleilisin sohvalla.

Käyttäjä agora kirjoittanut 31.03.2015 klo 08:13

salainen55 kirjoitti 30.3.2015 15:15

Hei. En enää syö mitään lääkkeitä, vain nitroa, kun verenpaine meni liian alas ja sykekin oli liian alhainen. Sairaus on kuulemma stabiilissa vaiheessa. Ei ole leikattu. Ainoa lääke on tuo nitro, ja sitä otan jos tuntuu siltä. Enkä oikeastaan tarvi muulloin kun silloin kun jotain henkisesti raskasta joudun miettimään, tai huolestun liikaa. Kuntoni on tosi hyvä sillä olen koko ikäni kuntoillut ja tehnyt raskasta työtä. Pitkävaikutteista nitroa otan silloin kun tiedän että voin ehkä tarvita. lääkäri neuvoi että aina ennen esim. urheilusuoritusta kannattaa ottaa nitro, ettei tule mitään vahinkoa. Nykyään olen melkein jo unohtanut sairastavani sepelv.tautia.
Huolet ja murehtiminen oli lopetettava, oikeastaan kun opettelin etten jatkuvasti huolehdi niin muukin mielenterveys parani. Opettelin että kirjoitan vaikka kerran päivässä huolenaiheet ylös ja teen jotain jos pitää, ja muulloin yritän olla niitä ajattelematta. Toinen keino on ollut "rukouspurkki", laitan pahimmat ongelmat Korkeimmalle Voimalle esirukouslapussa purkkiin, jos en voi niile mitään tehdä itse.
Jos uni ei meinaa tulla kirjoitan kaikki paperille ja ruttaan sitten roskiin, sekin helpottaa oloa.

Hei, lopetitko itse verenpainelääkkeen tai keskustelitko lääkärin kanssa? Minulla on seuraava lääkäriaika toukokuussa ja siihen asti syön lääkkeeni mutta en enää sitten, jos lääkäri antaa luvan lopettaa.
Millaisen tekemisen katsot urheilusuoritukseksi ja otat nitron? Jos minä lenkkeilen koiran kanssa 1.5 tuntia ei se ole oikein raskasta urheilua, kun pysähdymme nuuskimaan usein ja syke alenee siinä vaiheessa. Mutta, jos yksinäni liikun tunnin verran ja nousen mäkiäkin, tuntuu jo vähän sydämessä ja pitäisikö ottaa ennen lähtöä nitrosuihke varmuuden vuoksi?
Nitosuihkeessa lukee vaikutusajan olevan 20 minuuttia joten kesken lenkinkin pitäisi kai ottaa suihke? En nauttisi yhtään lenkkeilystä, jos koko ajan miettisin nitron ottamista.

Minunkin sepelvaltimotautini on kai nyt stabiilivaiheessa, kun on hienot uudet suonet laitettu? Sen vuoksi kai ammattihenkilöt eivät viitsi minua opastaa mihinkään. Olen päässyt Kelan kuntoutuskurssille mutta vasta elokuussa.

Minulla nyt on huoli mitä teen toukokuun jälkeen vaikka voisin vielä kaksi kuukautta olla ihan rauhassa. Mutta en osaa olla huolehtimatta eikä se varmasti tee hyvää sydämelle. Voisin kokeilla huolipäiväkirjaa heti aamusta, enhän todella voi mitään asioille ja turhaan niistä murehdin.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 01.04.2015 klo 07:50

Hei! Siitähän on jo yli 10v kun varjoainekuvauksissa todettiin sepelv.tauti. Tottakai säikähdin ja kiltisti söin mitä määrättiin, en ominpäin ole koskaan lääkkeitä lopettanut eikä niin varmaan saa tehdäkään. Enkä uskaltaisi. Lääkärin tarkastuksissa se huomattiin että verenpaine ja syke ovat liian alhaalla, mutta olin siinä vaiheessa niitä jo syönyt monta vuotta. samoin alussa oli pitkävaikutteinen nitrokin joka päivä käytössä, ei enää. Otan nitroa jos menen esim.tanssilavalle, joskus kun käyn pitkän pyöräilyreissun tms. Mutten ota joka kerta.
Menisin sinuna uudestaan terveyskeskukseen ja kyselisin lääkkeistä tarkemmin, onhan heillä velvollisuus neuvoa ja ohjata kunnolla miten niitä käytetään. Niinkuin kerroin minua ei ole leikattu, joten en tiedä miten sen jälkeen on olotila. Mutta miten olisi sydänpotilaille tarkoitetut ryhmät tai kerhot, tai täällä netissäkin varmaan on sellaisia?
Voimia ja jaksamisia sinulle!

Käyttäjä agora kirjoittanut 02.04.2015 klo 11:22

Salainen55 kiitos sinulle.
Eilen aamulenkillä hieman kompastuin ja tunsin samalla hirvittävän kivun rinnassa. En tiedä kuka soitti ambulanssin mutta siitä heräsin. Sydänkohtausta taas pelkäsin, sain kipulääkettä ja nitroa. Kuljin eri kokeissa ja lopputulos oli se, että olin kaatuessa satuttanut leikkausalueen mutta sydän on kunnossa.
Yön olin sairaalassa ja olen saanut nyt tietoa hoitajilta ja lääkärikin on kertonut nitron käytön. Ensi viikolla käyn röntgenissä ja katsotaan kuinka olen parantunut kolhusta ja pääsen fysioterapeutille myös.

Kovat on vieläkin kivut muttei ole huolta, kun sydän on kunnossa. Ystävällinen ambulanssin soittaja piti koirastakin huolen siihen asti kunnes poika ehti sen hakemaan. Pääsiäiseksi lähden lapsille lepäileen. Nyt kivuista huolimatta on paljon valoisampi mieli.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 03.04.2015 klo 09:48

Hienoa! Niin ne asiat selkenee. Hyvää kesän odotusta!

Käyttäjä agora kirjoittanut 03.04.2015 klo 10:22

Kerron vielä tarkemmin nitrosta, jos joku toinen on samassa tilanteessa.
Minulla ei kuulu olla nitroa mukana lenkkeilyssä enkä sitä tarvitse. Koska minulle tehtiin ohitusleikkaus, ei mulla ole mitään vaivaa johon tarvitsen nitroa. Jos sydänmeeni sattuu lenkillä tai muutenkin, se on joku uusi vika enkä saa sitä häivyttää pois nitrolla vaan pitää soittaa ambulanssi ja he antavat nitron, jos tuntuu tarpeelliselta ja vievät sairaalaan tutkittavaksi.
Kuitenkin minulla on sepelvaltimotauti ja siksi on verenpainelääke ja nyt myös kolesterolilääke. Näillä ennaltaehkäistään uudet sydänkohtaukset.

Nyt keskityn pääsiäisen viettoon ja toivotan Iloista Pääsiäistä kaikille.