Lääkäri oli myöhässä sovitusta ajasta ja yhtäkkiä sanoi, että nyt täytyy lopettaa, kun toinen potilas odottaa.
Meillä on kuitenkin vielä tiistaina se tapaaminen mihin tulee lääkäri, hoitaja ja työnantaja, silloin voisi selvitä mitä teen.
Minulle jäi jälkikäteen sellainen tuntemus ettei lääkäri usko minun pääsevän eläkkeelle.

Osatyökyvyttömyyseläkkeestä soitin eläkeyhtiöön ja sitä voin hakea, jos työnantajalle järjestely sopisi. Mutta itseäni se ei oikein kiinnosta. Joutuisin pitämään autoni ja jos sillä ei tule tarpeeksi työkilometrejä, on sen pitäminen liian kallista.

Sairausloma jatkuu vielä toukokuun loppuun ja sitä ennen käyn fyysisissä testeissä. Joissa selviää olenko vielä työkunnossa.

minun eläkkeelle "joutuminen" kävi niin että olin kuntoutustuella ja olin Kelalta jo hakenut uudelleenkoulutusta uuteen ammattiin ja se oli myönnetty, kaikki näytti hyvältä tulevaisuudessa. Mutta lääkäri torppasi kaiken, hän oli kirjoittanut lausunnon että masennukseni on niin kroonistunut etten pärjää kovassa työelämässä vaan se uusiutuisi. Kehoitti jäämään eläkkeelle. Uskoin lääkäriä kun en uskaltanut kokeilla miten olisi käynyt. Jälkeenpäin olen harmitellut usein sitä asiaa. Mutta viimein monen itkun kautta alkanut tyytymään tilanteeseen. Kävin osa-aikaisesti työssä vielä eläkkeellä, ja nythän se on helpompaakin, esim. voi jättää eläkkeen ja olla välillä töissä jopa kaksi vuotta.

Hei
Itse olen vasta noin 50kymppinen nuorimies!Jouiduin eläkkelle 10vuotta sitten .Se tuntui helpotukselta,ettei joka vuosi tarvinnut jännittää jatketaanko kuntoutustukea vai, ei!
Silloin tällöinolen jotain töitä yrittänyt tehdä,mutta ,kun on asetettu tulorajat,paljonko saan ansaita ilman että eläkkeeseen kajotaan,niin rahallinen hyöty minimi vaikken hyvää eläkettä saakaan! Joten yritän olla vaan ja harrastaa jotain kukkarolle sopivaa!

Kaikki viime viikon kyselyt sai aikaan sen, että aloin pelkään ettei minulle ehdoteta eläkettä. Olen sairauslomalla toukokuuhun ja palaan töihin. Mitä en sitten jaksa tehdä.
Olin jo hyvin väsynyt ennen sydänkohtausta mutten siitä välittänyt, söin vitamiinipillereitä, kävin töissä ja nukuin kaiken muun ajan.

Netistä tulee luettu kaikenlaista ja ohitusleikkauksen jälkeen ihmiset ovat saaneet uuden elämän. Ovat toipuneet työkuntoisiksi muutamassa viikossa. Olen joihinkin keskusteluihin osallistunut ja kertonut leikkaukseni joka on tavallista suurempi sydänleikkaus. Olen ihmettelyt miksen jo ole toipunut ja missä se uusi elämäni on.
Yleensä on vastattu ettei kannata edes haaveilla enää työelämästä.
Mutta jostakin mun pitäisi vielä haaveilla mutta mistä, eläkkeestä vai osa-aikatyöstä.
Tyttö kysyy miksen voi vaan olla rauhassa sairauslomalla ja mennä taas sitten tarkastuksiin ja antaa lääkärin päättää olenko työ- vai eläkekunnossa.

Luin jostain tutkimuksesta jossa kerrottiin että sydänsairauksiin sairastuu tietyntyyppiset ihmiset, en muista kaikkea, mutta muutaman muistan: huolehtija, ylitunnollinen, vastuullinen ja toisten auttaja. Itse yritän olla liikaa huolehtimasta ja auttamisenkin jätän vähemmälle nykyisin.
Olen itsekin opettelemassa että ottaisin vähän rennommin, en stressaisi itseä asioilla mille en voi mitään, enkä kuvittelisi jo ennakolta kaikkein pahinta. Ei ole helppoa olla huolehtimatta ja suunnittelemasta jotain. Tuntuu ettei ole mitään ellei saa jotain suunnitella, siis työtä ja tekemistä. Jäin kuitenkin pois osa-aikaisesta työstäkin , oli pakko terveydellisestä syystä. Jotkut kehoittivat että menisin vapaa-ehtoistyöhön johonkin auttelemaan, mutten halua sellaista, enkä viihdy missään "porukoissa" tai ryhmissä, joten vielä ainakin olen näin, että keksin kotosalla tekemistä, ja ainahan täällä jotain työtä löytyy. Sitten on tuo ulkoilu ja liikunta, niissä mieli nousee paremmaksi. Ehkä se on kun alkaa säännöllisesti liikkumaan ja ulkoilemaan niin siitä tulee päiviin rytmiä, eikä niin paljoa sitten ehdi miettiä mitä tekisi, kun ei ole enää töissä.

Salainen mulla ihan samat ajatukset tosta vapaaehtois työstä,en viihdy missään ryhmässä.Muutaman kaverin kanssa pidän yhteyttä lähinnä puhelimessa.Yksin lenkkeilen ja jossain vaiheessa kesää käydään kavereitten kanssa juoksemassa cooperin testi.

Olen juuri tyypillinen naissydäntautinen kaikkien testien mukaan. Nyt sairaanakin tunnen syyllisyyttä, kun omasta mielestä voisin jotain pientä tehdä työpaikalla. Järki kuitenkin vielä voittaaa ja se sanoo, että olen rapakunnossa. Eilen tytön kanssa kiertelin vaateostoksilla ja yhden puseron sovitin ja piti palata kotiin nukkumaan.

Minä häpeän sydänkohtaustani enkä ymmärrä miten sen sain. Olen aina itsestäni pitänyt hyvän huolen, painoni on normaali, liikuin paljon, en tupakoi ja olin hyväkuntoinen 60vuotias joka suhteessa. Ja saan sydänkohtauksen. En sitä voi ymmärtää enkä myöskään hyväksyä.
Miten sydänkohtaustaan ei voi hyväksyä, onkin mielenkiintoinen kysymys itselleni? Pakko tämä on hyväksyä, syödä kiltisti kaikki määrätyt lääkkeet ja kuntouttaa itseään pienin askelin. Pitää nitrosuihke taskussa.
Olen ylimielinen ja pidän itseäni liian nuorena saamaan sydänkohtauksen. Soitin paikalliseen sydänyhdistykseen kysyäkseni mitä toimintaa heillä on ja ajattelin miten vanhalta ihmiseltä vastapuoli kuullostaa enkä heihin halua liittyä. Taisin hänelle jopa sanoa, että olen vielä työelämässä mukana oleva sydänpotilas.

Mielialani menee edelleen vuoristorataa. Yksi hetki puen intoa puhkuen vaatteet päälle ja lähden tunnin lenkille. Seuraavassa hetkessä itken ja mietin miksen kuollut.
Työterveyshuolto mittaa ja kyselee vain fyysistä kuntoani eikä kukaan koko aikana ole kysynyt miten voin henkisesti.

Varmaan on sydänkohtauksen jälkeen erikoiset tunnelmat ja fiilikset vaihtelevat. Sydänhän on se olin mikä pitää ihmisen elossa joten sen vikaantuminen saisi kenet tahansa sekaisin. Itsekin kuuntelen välillä tykytyksiäni jonkun jumpan jälkeen hieman huolekkaana. Asiantuntijat on sitä mieltä että pitäisi harrastaa liikuntaa jossa pulssi nousee mutta huomattavasti mukavampaa on tuntea että sydän lyö tasaisesti.

Sun pitäisi itse mainita niistä mielialojen vaihteluista kun nekään ei sydänkohtauksesta toipuvalle ole millään lailla eduksi eli kaikenlaista stressiä pitäisi nyt välttää ja ehkä koko loppuelämän ajan.

Eräs sukulaispoika sai sydänpysähdyksen 18 vuotiaana ja jatkaa elämäänsä tahdistimen varassa. Luultavasti hän oli menehtynyt kohtaukseen jos hänen äitinsä ei olisi lähihoitaja ja osasi antaa ensiapua. Poika oli perusterve nuorukainen ja ei olisi hänenkään luulleen saavan sydänkohtauksen eli sydän sairaudet tulevat ilmeisesti satunnaisesti kelle hyvänsä, vaikka eläisi miten terveellisesti hyvänsä. Tietysti ylipaino, tupakointi liika viina pahentavat riskiä mutta eivät nekään silti tuo väistämättä sydänsairautta. Isälläni on vaikeat rytmihäiriöt olleet riesana vuosikymmeniä mutta lääkityksellä elää porskuuttaa ties kuinka kauan.

Sanoisin minä mielialastani, jos siihen olisi joku tilaisuus. Aina kaikilla on silmät tietokoneen ruudussa tai papereissa ja kysymyksiä tulee ja niihin koetan miettiä vastausta. Kun paperit on täytetty, aika loppuu siihen ja en ehdi mitään muuta sanoa.
Minä nyt taidan varata ajan terveyskeskukseen ja menen sinne vain puhumaan mielialastani.

Yöllä on tullut lunta, nyt himottaa lähteä lumitöihin ja kokeilla mitä sydän kestää. Lumi ei ole raskasta ja sen terveenä loisin pois hetkessä. Jos en sitä itse tee kuitenkaan, polkisin vaan pienen polun ja odottaisin pullan ja kahvin kanssa, tulisiko naapurin poikamies apuun. On minullakin haaveet taas.

Kyllä on vaikeaa ja huolia, töitä ei ole ja aikuista perheellisiä lasta pitää auttaa rahallisesti, tuntuu ,etten jaksa kotihommia tehdä, enkä osaa iloita mistään ,nukkuminen on huonoa ,vaikka väsymystä poden, huoli on tulevaisuudesta, paniikki meinaa iskeä.

agora kirjoitti 23.3.2015 9:17

Sanoisin minä mielialastani, jos siihen olisi joku tilaisuus. Aina kaikilla on silmät tietokoneen ruudussa tai papereissa ja kysymyksiä tulee ja niihin koetan miettiä vastausta. Kun paperit on täytetty, aika loppuu siihen ja en ehdi mitään muuta sanoa.
Minä nyt taidan varata ajan terveyskeskukseen ja menen sinne vain puhumaan mielialastani.

Yöllä on tullut lunta, nyt himottaa lähteä lumitöihin ja kokeilla mitä sydän kestää. Lumi ei ole raskasta ja sen terveenä loisin pois hetkessä. Jos en sitä itse tee kuitenkaan, polkisin vaan pienen polun ja odottaisin pullan ja kahvin kanssa, tulisiko naapurin poikamies apuun. On minullakin haaveet taas.

Hei valkovuokkonen, tervetuloa keskusteluun. Miksi autat aikuista lastasi?

Olen käynyt neuvottelut loppuun ja työnantaja sanoi ettei hän voi pitää työntekijää joka ei ole täysin iskukunnossa. Hän sanoi myös ettei halua, että tulen töihin ja muutaman viikon päästä jään taas puolen vuoden sairauslomalle. Minä en juuri ole ollut sairauslomalla tätä ennen joten tuo kyllä tuntui pahalta.
Muuten päätettiin ettei tehdä mitään päätöksiä ja tilannetta katsotaan seuravan kerran toukokuussa.
Lääkäri näyttää olevan sitä mieltä ettei eläkettä tulisi, puhui vain kuinka vaikea sitä on saada. Joten minä nyt kai lopetan eläkkeen ajattelun ja jatkan työtäni sitten, kun olen taas työkunnossa.

Lunta sataa taas mutta sain verran aikaiseksi, että kävin sopimassa naapurin kanssa lumenluonnit ja samalla kerroin sydänkohtaukseni. Helpotti oloa, kun nyt on lähellä joku jolta voin pyytää apua.

Voi herran pieskut kun minua ahdistaa päivän kokous. Minulle kai työnantaja ja työterveys ovat suunnittelemassa osa-aikatyötä. Mutta se kai kestäisi vain sen aikaan kunnes kykenisin kokopäivätyöhön.
Tehtäisiinkö mulle uusi työsopimus joksikin aikaa?
En minä missään nimessä luovu kokoaikaisesta työsopimuksestani edes muutamaksi kuukaudeksi.
Minua ei voi irtisanoa sairauslomalla eikä pakottaa osa-aikatyöhön eikä osatyökyvyttömyyseläkkeelle.
Molemmat ovat kai määräaikaisia, osaako joku kertoa onko näin?

Se on tietysti asetus jonka perusteella päätös tehdään. Kun omaa eläköitymistäni pohdittiin minulle ei paljon vaihtoehtoja kerrottu mutta kaipa minun hyvin kävi kun eläkettäni ei ole muuksi muutettu. Sellaista olen kyllä vähän pelännyt mutta ilmeisesti tehtyjä päätöksiä ei niin vain voida purkaa. Työkykyäni ei ole sen päätöksen jälkeen kukaan arvioinut tai jos on, niin mulle ei ole siitä kerrottu.

Mitä siitä paineita kannattaa ottaa. Kaipa viranomaiset tietää mikä sulle on parasta. Keskustelupalstoilta voi löytyä myös vastauksia.

Otanhan minä paineita enkä sille voi mitään. Niin paljon hermoilen tilanteestani että jouduin eilen ottamaan ekat nitrosuihkeet. En tiedä pistikö sydämeeni oikeasti vai ahdistiko minua. Soitin päivystykseen ja kysyin pitääkö tulla käymään ja sain töykeän vastauksen ettei tarvi, kun sitä varten ne nitrot on ettei täällä turhaan koko ajan laukota.

Kukaan ei ole minulle selittänyt noita nitroja, olen vaan ne apteekista ostanut ja eilen paketin avasin. Luin netistä ettei niitä ole mitenkään vaarallista ottaa varmuuden vuoksi ja niin kai sitten jatkossa toimin.
Mutta ei otettu suihke auttanut vaan rintaan sattui edelleen, se oli sitten kai pelkkää ahdistusta.
Minä otan ahdistukseen nitrosuihkeen.

agora kirjoitti 27.3.2015 6:53

Otanhan minä paineita enkä sille voi mitään. Niin paljon hermoilen tilanteestani että jouduin eilen ottamaan ekat nitrosuihkeet. En tiedä pistikö sydämeeni oikeasti vai ahdistiko minua. Soitin päivystykseen ja kysyin pitääkö tulla käymään ja sain töykeän vastauksen ettei tarvi, kun sitä varten ne nitrot on ettei täällä turhaan koko ajan laukota.

Minä otan ahdistukseen nitrosuihkeen.

Ehkäpä odottava tilanteesi ei ole sinulle helppoa kun ilmeisesti olet ennen sydänkohtausta ollut määrätietoinen luonteeltasi mutta sairauksilla on sellainen vaikutus että alkaa tarkkailla kaikkia tuntemuksiaan erityisen herkästi. Muistan hyvin kuinka vauhkona isäni oli kun sai tietää rytmihäiriöistään ja että joutuu lopunikänsä ottamaan ne häiriöt huomioon kaikissa tekemisissään mutta ukko ei enää edes kunnolla muista että hänellä tuo tauti on edelleen.
Nitroja on hänelläkin ensiapuun ja varmaan sitä voi ottaa huoletta kun alkaa ahdistamaan. Jonkinlainen rauhoittava lääke se on.

Minulla ei ole oikeastaan muita terveyshuolia kuin selkäni mutta kyllä senkin kanssa joutuu elämään varpaillaan etten rasita liikaa liikunnalla. Jatkuva jumppa ja voimistelu on ihan pakollista ja jos esim. flunssan aikana en jaksa voimistella, menee monta päivää ennen kuin taas alkaa luottamaan siihen että jalat kantaa. Jos liikun päivittäin olen aika normikunnossa ja pystyn työtäkin tekemään, tosin omaan tahtiini, myös lumitöitä.