Minä olen 54v, olen samassa tilanteessa. Olen koulutettu ihminen, jäänyt vasta työttömäksi, lomautettu olin kyllä aikaisemmin.
En enää kelpaa mihinkään.
Minulla ei ole lapsia eikä miestä. Kun heidän aika olisi ollut, minä olin uraputkessa ja vain työ oli tärkeää. Nyt ei ole mitään tärkeää, kuolemaa vain odottelen.

Kiitos aloituksesta. Olen täällä tukinetissä, sen vähän aikaa mitä olen ollut, tuntenut itseni tyhjänvalittajaksi. Olenhan kuitenkin terve ihminen, mistä pitäisi olla suuresti kiitollinen.

finnsat kirjoitti 21.10.2009 15:36

Nyt ei ole mitään tärkeää, kuolemaa vain odottelen.

Tuo tuntuu tutulta. Monta kertaa kotona ollessa kuuntelen seinäkellon raksutusta ja mietin kuinka monta vuotta kuuntelen vielä tuota samaa ääntä. Vaikka olen perhekeskeinen ihminen niin myös työ on ollut tärkeää. Ja tunne siitä, että tekee jotain merkittävää ja itsellä on jotain merkitystä. Miten paljon työntantajat menettävät, kun meidät kypsät ja viisaat naiset siirretään sivuraiteille. Meillä olisi vielä paljon annettavaa työyhteisöön monien vuosien ajan.
🙂

Minulle ehdotettiin kouluttautumista lähihoitajaksi. Olen ikäni ollut töissä talousalalla. Kun sanoin etten kykene hoitoalalle, minulle sanottiin ettei tässä iässä saa olla enää kovin valikoiva vaan pitää ottaa mitä annetaan.
Tammikuussa alkaa valmistava kurssi johon minun pitäisi hakea.
Olen aivan kauhuissani, nytkö tässä iässä minun pitää mennä sinne minne käsketään.

Onhan minulla oikeus kieltäytyä, sitten olisin karessissa ja siihen ei ole varaa. Mutta ei minusta ole hoitoalalle.

Hei, olen myös viisissäkymmenissä ja työtön. Kyllä systeemissä mukana pysyäkseen on haettava sellaistakin koulutusta johon ei välttämättä omasta halusta haluaisi. Hakijoita on nyt niin paljon, että jos kokee ettei kykene tai halua sitä ko.koulutusta, tulee karsituksi pois eli ei pääse sellaiseen koulutukseen, mutta siten pysyy mukana eikä menetä työttömyysturvaansa. Turhaa siis mutta ellei tee mitään eikä ota vastaan tarjottuja töitä, saa karenssin, sama siis jos ei hakeudu koulutukseen on vaarassa joutua karenssiin. Työvoimakoulutukseen ottavat 12-15 hlöä, ja hakijoita usein 150-200, paperihausta läpi pääseminen ei takaa opiskelupaikkaa, haastatteluihin kutsuvat puolet enemmän kuin ottavat sisään. Mutta yritettävä on, ei auta lannistua, jos ei yritä ei voi mitään saavuttaakaan. Elämästä jäljellä vielä useampi kymmen vuosia. Kuinka selvitä pienillä tuloilla kun mitään pidempiaikaista työtä ei enää saa, tarjolla enimmäkseen määrä- tai osa-aikaisia töitä, tai jos ei töitä ollenkaan, se vasta elämisentaitoa kysyykin. Että pysyy jotenkin mukana, on hyväksyttävä jatkuva kouluttautuminen tai kouluttautumiseen hakeutuminen.

finnsat kirjoitti 21.10.2009 20:17

Tammikuussa alkaa valmistava kurssi johon minun pitäisi hakea.
Olen aivan kauhuissani, nytkö tässä iässä minun pitää mennä sinne minne käsketään.

Se on tullut selväksi, että työvoimatoimistossa ei välttämättä ole kovin suurta tietämystä eri ammateista. Minua on kehotettu hakemaan joitakin kertoja paikkoja, joihin minulla ei ole tarvittavaa osaamista. Olen hakenut niitä ja olemme yhdessä työnantajan kanssa todenneet, etten ole se henkilö jota haetaan.

Onko koulutuksissa joku muu joka kiinnostaisi sinua? Jos haet itse jotain muuta niin et ainakaan silloin joudu menemään mihinkään sellaiseen johon et halua.

En tiedä kadehtiako teitä jotka voitte suunnitella uutta ammattiakin vielä, minulle se ei enää ole mahdollista. Mutta oli niin koskettavaa aloittajan kertomus siitä kuinka me tämän ikäiset yksinäiset naiset olemme aika turvattomia, yksinäisiä. Olemme raataneet töitä, jotkut pienellä palkalla elää kituuttaen ja sitten huomaammekin että tässäkö kaikki olikin? Tänään pyöräilin kaupungille, kun ei ole rahaa bussiin eikä bensaan, ja ihmettelin minäkin sitä, että olen koko ikäni käynyt töissä, äitiyslomat vain kotona, ja silti olen aina ollut "köyhä". Yhdessä vaiheessa luulin että olen oman onneni seppä ja pärjään, voin hyvin ja olen ihan jees. Mutta nyt ei ole enää niin. Euron tulon jälkeen en enää saa näillä pienillä tuloilla sitä mitä ennen ja minun palkkani, joka on eläke, ei paljoa ole ja siihen ei kovin suuria korotuksia ole tullut.

Minäkin olen samankaltaisessa tilanteessa, tosi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ollut jo kauan.
Usein tuntuu että elämä on eletty, loppuaika on kuoleman odotusta.
Olen kuitenkin ollut jo pitkään mukana vapaaehtoistyössä, vaikka se joskus tuntuukin kaikkea muuta kuin vapaaehtoiselta ja mukavalta, on se kuitenkin yksi keino selviytyä esim kotoa ulos.
Vaikka kuinka tuntee itsensä turhaksi, niin kun on esim jonkun vanhuksen luona, näkee kuinka hän on iloinen kun on juttuseuraa, antaa se itsellekin jotain, oikeastaan paljonkin.
Vaikka en itse osaakaan antaa itselleni arvoa, joskus aina kuitenkin suostun uskomaan kun joku vanhus kiittää seurasta ja pyytää tulemaan uudestaan.

Minun osaani ei kannata kadehtia sillä taitaa olla vaan teoriassa mahdollisuus saada uusi koulutus. Ainakin sellainen missä itse viihtyisi sen lopun elämäänsä.
Minullakin on jo rahahuolia. Kun oli palkka, en juuri ajatellut säästämistä eli kaikki meni mitä tuli. Matkustelin, ostin vaatteita, kävin ravintolassa, kaikkea sellaista mikä silloin oli tarpeellisen tuntuista. Asunnosta on vielä velkaa ja joudun tämän kai myymään.

Minä kävin jo työhaastattelusta hotellin kerroshoitajaksi johon olisi kuulunut paljon asiakaspalvelua. Haastattelija oli minua paljon nuorempi ja hän ihmetteli miksi haen sitä työtä, kun minulla on vahva työkokemus muulle alalle🙂. Epäilen ettei minua oteta työhön.
Olen myös katsellut muuta työvoimakoulutusta ja on kai aivan sama haenko vaikka sorvaajaksi. Voin siinä onnistua aivan yhtä hyvin kuin lähihoitajana. Haen kaikkiin alkaviin koulutuksiin ja menen sinne minne pääsen.

Vapaaehtoistyö ei suoraan sanoen kiinnosta. Minusta ei ole puhumaan vanhusten kanssa. Olen jo melkein itsekin vanhus ja tätä menoa vanhenen päivässä vuoden.

Minä en pysty vapaaehtoistyöhön. Ehkä on jotain asioita käsittelemättä. Olenko liian katkera, vai uskonko jotenkin etten ole sopiva siihen työhön, en osaa sitoutua.
Kotoa kyllä osaan lähteä jo nykyisin. Pyöräilen ja menen aina jonnekin ihmisten ilmoille.
Vielä muutama vuosi sitten olin katkeran pettynyt siihen että elin yksin ja kun lapset olivat lähteneet niin se korostui. lapsille en halua lisätä kuormaa valittamalla yksinäisyydestä, tai toinen asia mikä vaivaa joskus, on turvattomuus.
Olenkin alkanut nyt ihan tosissaan miettimään tulevaisuutta ja sitä miten järjestän oman elämän. On vain yksinkertaisesti järjellä ajateltava eikä odotettava että joku muu tekee minun puolesta. Tai tulee se prinssi joka suojelee ja varjelee minua, mummoa😳

finnsat kirjoitti 21.10.2009 20:17

Minulle ehdotettiin kouluttautumista lähihoitajaksi. ...
Tammikuussa alkaa valmistava kurssi johon minun pitäisi hakea.
Olen aivan kauhuissani, nytkö tässä iässä minun pitää mennä sinne minne käsketään.

Tuttuja tuntemuksia täällä. Tosin en sen kummemmin niihin kaivaudu, kun vain masennun niistä.
Finnsat ei todellakaan kannata mennä alalle mihin ei halua. Minäkin pelkään, että päädyn piikittämään insuliinilla vanhuksia, jos tarpeeksi pakottavat.

No, jokatapauksessa, niin lähihoitajakoulutukseen nykyisin pääsee joka kymmenes hakijoista, ja jos sintu kutsutaan papereiden perusteella vielä haastatteluun, niin ei sielläkään tarvitse mitenkään loistaa. Voit varmasti ihan rauhassa hakea, voisin vaikka vannoa, että et sinnne pääse. Helpommin taitaa lääkikseen nykyisin päästä sisään.

Onhan niitä talouskurssejakin työllisyyskursseinakin. Ainakin Hesan alueella. Jos yhään kiinnostaa. Ylipäätänsä tällähetkellä kursseille on aika vaikea päästä.

Hei !
Olen 58 vuotias ja juuri joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle. poikani kuoli vuosi sitten 30 vuotiaana ja teen täällä kotona surutyötä. Minäkin olen aika yksinäinen vaikka on perhe tässä lähellä, mutta heillä on omat perheet jo.
Kaikki ovat sitä mieltä että minun pitäisi jo jatkaa elämääni eikä surra niin kovin koska vuosi on jo mennyt , mutta ei se niin vaan suru käskemällä lähde.
Tuosta lähihoitajakoulusta olen sinun kanssasi samaa mieltä. Jos ei hoitoalalle halua niin on se väärin kiristää karenssilla. Ei kaikki siihen työhön halua , eikä se silloin onnistu jos itse tuntee ettei siihen hommaan kykene. Tiedän sen koska itse olen sillä alalla tai siis olin.
se on raskasta työtä.
Tuntuu siltä että kaikki jo vähän iäkkäämmätkin halutaan lähihoitajiksi. Tunnen monia jolle sitä on tarjottu ja se johtuu siitä kohta on kova pula hoitajista. Se on niin huonosti palkattuakin ettei kukaan nuori halua raskasta työtä sellaisella palkalla tehdä.
Minä kyllä pidin työstäni mutten enää kykene työtä tekemään.
Ajattelen usein samoin kun sinä että tässäkö tämä elämä oli. Kaikki ihanat nuoruuden haaveet ovat jääneet taakse.
Vapaehtoistyö on tosi tärkeetä kun meillä on niin paljon vanhuksia jotka yksinään odottavat että kuolema korjais pois. Heidän päiväänsä piristää kun joku jolla on aikaa käy juttelemassa. he muistelevat vielä pitkään kuinka oli mukavaa kun joku käy.
Yritän itsekkin vapaaehtoistyöhön sitten kun jaksan.

Voimia toivotan ja yritetään päivä kerrallaan🙂👍

Olen käynyt toisinaan työssä, ihan mitä vain teen mitä osaan ja olen kiitollinen, että pääsen vielä johonkin. Kävisin enemmänkin, mutta niissä on palkka niin huono, joskus alle 8e etten uskalla riskeerata eläkettä, joka kuitenkin on vakitulo. Työ antaa kuitenkin jotain iloa ja tuntee olonsa osaavaksi.
Enemmän suren sitä, että olen eronnut yli 15v sitten ja lähtenyt pois alkoholistisesta elämänympyröistä ja luulin että onnistun vielä luomaan uuden "piirin" mihin kuulun, eli jonkinlaisen perheen tai mikä se sitten olisikaan. Olen yrittänyt pitää lapsiin ja lapsenlapsiin yhteyttä, mutta ne eivät toimi vaikka kuinka yritän. Minulta päin odotetaan lahjoja ja muuta mukavaa, mutta esim. eivät soita, edes korttia en saa joiltain lapsilta, lapsenlapsista puhumattakaan. tytär on erilainen ja muistaa, ainakin joskus. Ongelmia on paljon, ymmärrän niiden johtuvan nuoruudestani, heidän lapsuudestaan ja suvusta johon ovat syntyneet. Siksi en syytä itseäni enkä heitä mistään enää, yritän vain järkeillä miten saisin elämäni siten raiteilleen että en olisi niin yksin. Vaikka joskus tuntuu hyvältä olla yksin,enkä muista näitä huonoja päiviä,voi olla että huomenna taas olen pirteämpi.
Kiitos kun sain kirjoittaa tästä asiasta. Ja kertokaa miten saatte elämänne tuntumaan sosiaalisesti mukavalta. Kun en esim. tänään ole puhunut kenenkään kanssa sanaakaan.🙄

sinä olet Jatuli selkeästi yksi niistä ihmisistä täällä, jolla on aivot ja sydän ihan oikealla paikalla. Älä sinä huoli, vaan aloita jokin antoisa vapaaehtoistyö, jossa ei oteta vaan myös annetaan yhteisöllisyyttä ja sisältöä elämään. Ja elä tämä vapaa osa elämästäsi juuri sillä tavalla kuin hyvältä tuntuu. Unohda työnteko. Unohda uhrautuminen. Minusta sinä olet loistava tyyppi🌻🙂🌻.

Minulla ei ole sosiaalista elämää juuri yhtään. On päiviä, kuten sinulla jatuli, etten yhtään sanaa puhu. Sunnuntait ovat vaikeita päiviä, yksi viikko takana, seuraava yhtä tylsä edessä.
Harmikseni huomaan lipittäväni viiniä pitkin päivää, oli sitten arki tai viikonloppu. Kohta olen alkoholistikin.
Olen kyllä inhottavan negatiivinen ihminen.

Kuitenkin olen nyt tehnyt päätöksen asunnon myymisestä, huomenna soitan välittäjälle. Minulla ei ole varaa tätä pitää ja voin muuttaa mihin tahansa mistä saisin töitä.

Vapaaehtoistyötä on molenlaista. Olen itse tehnyt sitä kolmessa eri järjestössä nuorista aikuisiin. Toki työn tekemistä auttaa se, että on sinut itsensä kanssa eikä jää kiinni työssään tapaamien ihmisten ongelmiin. Kieltämättä vapaaehtoistyössä on tullut vastaan ihmisiä, joiden olisi parempi keskittyä ensin omien ongelmien läpikäymiseen.

Ja jottei mikään olisi liian helppoa tässä niukassa ja tiukassa elämässä niin nyt nähtävästi tuli seinä vastaan. Tein keväästä tämän kuun alkuun osa-aikatyötä 28 tuntia viikossa. Palkan lisäksi sain soviteltua päivärahaa työttömyyskassasta. Nyt kassa ilmoitti, että en saakaan sitä elokuulta. Valitin päätöksestä ja päätös pysyi samana. Ratkaisua haetaan nyt työttömyysturvanvalituslautakunnasta. Sen käsittelyaika on vain n. 6 kk!!! Ja henkilökohtaisesti minulle on kyse sadoista euroista.

Ensi viikolla saan lopputilin ja se on n. 800 euroa. Siitä pitäisi maksaa yli 700 e vuokra, lisäverot 60 e, laajakaista- ja puhelinlasku 21 e. Ruokaan, puhtauteen ja kaikkeen muuhun jää sitten loput. Seuraavan kerran rahaa on luvassa joulun aikaan. 😞

Sossuun on turha mennä pyytämään yhtään mitään. Kuulin, että niiden kohtuullinen vuokra yhdeltä ihmiseltä on 550 euroa. Ja siellähän tunnetusti menot ovat suorastaan tuloja. Ja miten tästä muutat mihinkään? Muutto vaatii auton, muuttolaatikoita, kantajia ja mitään niistä ei ole omasta takaa - autosta nyt puhumattakaan. Ja mistä se asunto löytyy? Ai niin, en muistanut: Etuovi.comista 😀

Toivottavasti teidän muiden elämään kuuluu jotain muuta kuin tällaista. Tässä ei enää tiedä itkeäkö vai nauraa. Kai tuota läheistä metsikköä pitää ruveta katselemaan majan rakennuksen kantilta.