En huomannut, onko aiheesta meneillään aktiivista keskustelua, ehkä ei. Itselläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö joskus 2008, jolloin oireet olivat todella voimakkaita. Sain tilanteen hallintaan about viidessä vuodessa monen mutkan ja sairauseläkkeen kautta ja opiskelin uuden ammatin itselleni. Nyt kuitenkin työstressi, korona, sota Ukrainassa ja vaikea parisuhde kumppanin kanssa lapsineen nostivat…

Mitä ihmettä.  Psykiatriseen hoitoon oon jonottanut yli puoli vuotta. Sairaslomalla opinnoista olen ollut viime syksystä. Joulukuussa tuli pohjanoteeraus jolloin oli suuri mahdollisuus että olisin vienyt itseni hautuumaalle. Viime viikolla kävi sos. Työntekijät, jotka tuumasivat että tuettu tai tukiasuminen voisi olla hyviä vaihtoehtoja, mutta tähänkin on vähintään usean kuukauden jono ilman…

Olen taas vaihtanut nimimerkkiäni. Tuntui oikealta ratkaista ongelmat nimimerkkiä vaihtamalla.

Monta kymmentä vuotta olen sairastanut masennusta. Välillä parempia aikoja , paljon huonoja aikoja. Tuntuu että tämä on loputon suo, koskaan et pääse eroon täysin. Puolet työkyvystä mennyt, tuntuu että syrjäytyy kokonaan työelämästä. Mihinkä minustakaan enää on?? Turha yrittää opiskella uutta ammattia, ei voimat riitä. Masennus on syönyt muistia, asiat unohtuu…

Otsikko varmasti kertookin kaiken olennaisen.  Taustatietoja hieman, nyt reilu 30 vuotias nainen, joka aiemmin saanut ahdistuneisuushäiriö sekä pakko-oireisenhäiriön diagnoosin.  Kaikki alkoi aikoinaan kamalilla sairauksien peloilla, kävin läpi useat oireet, useat tutkimukset. Koskaan ei löydetty syöpää, keuhkoveritulppaa, eikä aivokasvainta. Tätä jatkui pidemmän ajan. Kaikki kuitenkin tasapainottui. Ilman lääkitystä olin useamman vuoden…

Kyvykkyys itsemurhaan tekee vahvuuden tunteen jolaista en tiennyt itsessäni olevankaan. Kuoleman läheisyys antaa tilaa hengittää. Luulisi että kuolema ovella tekisi levottomaksi? Päinvastoin tulee tarve elää hetkessä, tai pikemminkin olla hetkessä. Nyt tarvii suunnitella hyvin loppu ettei se jää puolitiehen kuten monet asiat elämässäni. Olenko sairas kun en halua elää ja…

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Tulipa sitten tämäkin hetki elämässä, että masennus sai vallan. Muistan ajatelleeni miksei masentunut nyt vain ota reilusti itseään ”niskasta kiinni” ja parane. Noh… nyt tiedän paremmin. Käsittämätön tunne kuinka oma pää ei tunnu omalta ja vähänkään stressavissa keskusteluissa paniikki saa vallan eikä saa edes lausetta muodostettua. Itken sängyssä pahaa oloani…

Uusi kirjoittaja täällä hei. Olen elämässäni umpikujassa ja täysin selkä seinää vasten. Ei mihinkään minne paeta, ei mihinkään minne mennä. Olen työtön päätoiminen opiskelija, ja tein ennen opiskelun aloittamista valintoja, jotka nyt kostautuvat. Toimeentulo loppuu kuin seinään helmikuun aikana ja koska statukseni on opiskelija (ylempi korkeakoulututkinto), en saa mitään tukia.…

Olen ihan rikki. Ahdistus on niin valtava, etten pysty tekemään mitään. En pysty alottamaan talon siivousta, että tästä voisi ottaa kuvat myyntiä varten. En vaan pysty. Katson kaikkia tavaroita ja ahdistun lisää, miten ikinä nämä kakki saan pakattua. Lasten asiat ahdistaa. Miten niiden elämä menee jatkossa? Missä ne asuu? Miten…

Haluaisin hakea 2. tyypin diabetes kurssille. Löysinkin sopivan ja siitä puhuin d-hoitajalle. Sanoi, että tarvii B-lausunnon lääkäriltä mutta lääkärille ei nyt saa aikaa. Eikä tiennyt koska ajan saisi. Pitääkö hakea yksityiseltä todistus ja mitä kokemuksia teillä on Kelan kursseista? ps. ei muuten ole hirveästi ylimääräistä rahaa yks. lääkärille, joten kurssi…