Suhteet eivät toimi…….

Suhteet eivät toimi.......

Käyttäjä pikku-apina aloittanut aikaan 04.01.2012 klo 14:45 kohteessa Ryhmächattejä koskevat keskustelut
Käyttäjä pikku-apina kirjoittanut 04.01.2012 klo 14:45

Kaikki tekemäni suhteet tuntuvat kaatuvan. Koska valehtelen. Minä en osaa olla oma itseni ja yritän suurentelemalla saada elämän näyttämään paremmalta. Mitä minä voin tehdä kun kaikki luomani suhteet vain ahdistavat ja pelottavat ja ystävät tiuskivat ja haukkuvat. Pelkään että en osaa jutella kenenkään kanssa. Mitä minun tulee tehdä?😯🗯️😭

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 30.01.2012 klo 16:17

Hei Pikku-Apina.
Pidä kiinni siitä mikä on totta.
Oleminen on heppoisella pohjalla jos siinä ei ole tosipohjaa.
Helppo sivusta sanoa, vaikea ottaa muutoksen askelia.
Rehellisyydestä voi olla montaa mieltä.
Tarkoitan sitä, että samasta tilanteesta on monta totuutta riippuen siitä kuka tilannetta tulkitsee ja kenen näkökulmasta katsoo.
Nähdään asioita niin toisin.
Tällä ajan takaa ajatusta, ettei kukaan muukaan ole täydellinen;
siitä saa jonkunlaista voimaa kun pitää totuudesta kiinni.
Jokaisella on jotain parannettavaa omissa kuvioissaan.

Tsemiä sulle.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 31.01.2012 klo 17:04

Katsoin siun käyttäjän kuvausta, jonka vuoksi sanon, että enemmänkin voisit suunnata ajatukset elämisen 'aloittamiseen' .
Miettiä sitä, millaisen elämän haluat - mitä toivot - mitä sinussa on hyviä juttuja -
jokaisessa on hyviä(kin) juttuja, niille ei vaan saa vahvistusta kun niitä ei pääse esiin ja jos pääseekin jotain esiin, toiset ympärillä ei välttämättä noteeraa..
Mielikuvitus jotenkin ajautuu ahtaaseen toimimattomuuteen kun pyörii yksin omissa liemissään.
Rohkeus olla mikä on, se on sankaruutta, se joka on sellaisena kuin on, vaikka maaperä jolta koittaa elämäänsä rakentaa, on ehkä nuivan tuntuinen - verrattuna - toisiin.
Sinussa on omat erityiset omimmat piirteesi, tunnetko ne tai jonkun niistä, niitä on vielä moninkertaisesti - elämäsi on omasi, tsemppaa vaan täysin tai pienin askelin;
puoliksi suunniteltu on jo aika hyvin pohjustettu. Eikun elämään mukaan, vaikuttaa kuin siinä olisi vielä sinunkokoinen puuttuva aukko. Annan sen alkaa tulla täyteen sinua....

🙂👍

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 26.02.2012 klo 12:24

...annA sen alkaa tulla täyteen sinua
- näin oli tarkoitus kirjoittaa,
sorry kirijotusvirhe!