Onko muita tätä outoa sairastavia?

Onko muita tätä outoa sairastavia?

Käyttäjä Zan-86 aloittanut aikaan 18.11.2010 klo 22:42 kohteessa Ryhmächattejä koskevat keskustelut
Käyttäjä Zan-86 kirjoittanut 18.11.2010 klo 22:42

Minulle iskee kaikenlaisia kiputiloja varsinkin klo 18-21 välillä ja tällä hetkellä epäilen ahdistukseni laukaisijan olevan talven pimeys tai hämärän alkaminen. Minä saan ensin erilaisia pistoksia esim. selkäsärkyä, mahasärkyä, sitten saattaa tulla rintakipua ja pistää johonkin ja lopulta kipujen paikat vaihtelevat. Mies hieroo selkää hullun lailla eikä olo silti aina helpota. Samoin olen kokeillut Voltarenia, mutta ei taida oikeaa kipua olla.

Kuvittelen, että on vaikea hengittää ja joskus menen totaalipaniikkiin, että kohta kuolen. Alkaa kuumottaa ihan älyttömästi ja olen varma että kohta lähden maailmasta. Minulla on ihana aviomies ja lapsia enkä ymmärrä miksi heidän läsnäolonsa ei auta enää nykyisin, vaan kohtaukset iskevät päälle päivittäin. Ahdistus on jatkuvaa koko ajan, synnytyksestä on nyt 9 kk, voiko sekään enää vaikuttaa hormoneihini. Olen ehkäisyrenkaankin jo aloittanut pari kk sitten jospa hormonit tasoittuisivat edes.

Minulla voisi olla paniikkihäiriön ja hypokondrian sekoitus mutta tuntuu että syömisen jälkeen tulee aina huono olo joten jonkunlainen syömishäiriökin voisi olla lisäksi. Oksennan ihan milloin tahansa, mutta pystyn myös olemaan oksentamatta, teen sitä tietoisesti silloin vain kun se tuntuu oloa helpottavan. Nykyään ei tunnu enää auttavan.

Kun yritän rentoutua lämpimässä suihkussa niin hetken päästä makaan lattialla oksentamassa ja itkemässä sitä että kohta kuolen ja kuinka tulee ikävä kaikkia läheisiä yms. Sairaus on hirveä enkä tiedä miten tästä pääsee eroon.

Minä olen kokeillut Citalopraamia, Paroksetiinia ja Cipralexia sekä lisäksi Mirtazapiinia ja Propralia. Mikään lääke ei ole vielä ehtinyt alkaa vaikuttaa kunnolla koska minä lopetan ne 2 viikon kuluessa sen takia että ahdistus pahenee niin voimakkaaksi että herään keskellä yötäkin paniikkiin, jota en normaalisti tee. En halua kokeilla enää masennuslääkkeitä, ne vievät seksielämänikin pois. Minulla on nyt resepti Triptyl, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla. Kuinka monella auttaa bentsot, niitä en ole vielä mistään osannut hommata, jospa ne voisivat toimia minuun?

Eli mielummin olen ilman lääkkeitä ja yritän löytää vertaistuki henkilöitä joilla samoja oireita ja jotka haluavat jakaa tuntemuksia kanssani. Tärkeintä olisi huomata että paniikkilaisia on muitakin enkä kuolekkaan vielä. 😯🗯️

Käyttäjä Hätäinen kirjoittanut 03.03.2011 klo 20:59

Hei,

en itse kuulu paniikkilaisiin mutta kyllä paljon porukkaan mahtuu, sen tiedän. On se ihan aitoa kipua, sillä kaikkihan kipu on aitoa, vaikka se olisi henkistä alkuperää. Et varmaan haluaisi, että kirjoitan, kun en itse koe samaa, mutta halusin vastata joka tapauksessa. Minullakaan ei ole helppoa, vaikken kärsi tuota samaa.

Paniikkiin on olemassa omat lääkkeensä, jotka auttavat yhdessä terapian kanssa. Sitten voi ihan hyvin olla, että pääset tuosta keksimällä oman terapiasi siihen. Joka tapauksessahan sitä ei voi keksiä kukaan muu kuin sinä muutenkaan.

Ensimmäinen upee juttu on, että puhut asiasta- askel parantumiseen. Sympatiaa täältä joka tapauksessa paljon, sillä tuo ei ole helppoa! Olen tuota elämässä nähnyt ja paniikkilaiset eivät valita turhasta- heillä on kamalaa!!!Sinulla on varmasti ihan hirveää. Onneksi voit parantua! Ootan täällä, että olet parantunut. Tässä sinulle kukkasia: 🌻🙂🌻!

Käyttäjä TuonenJoutsen kirjoittanut 08.03.2011 klo 09:45

Hei!

Et todellakaan ole yksin paniikkihäiriön kanssa. Aika moni tavallaan häpeää omaa paniikkihäiriötään eikä siitä halua enempää puhua. Toki oireet ovat pelottavia ja sitä kuolemanpelkoa, mikä kohtauksen aikana syntyy, ei toivoisi kenellekään ☹️

Minun oireeni ovat hieman erilaisia. Heräsin yhtenä aamuna siihen että kasvojani nyki ja käteni nykivät. Yhtäkkiä oireet pahenivat ja muistuttivat epilepsian kaltaista oireitta: tärisin kauttaaltani. Kävin tk:ssa tutkimuksissa ja mitään fyysisisiä syitä ei oireilleni löytynyt. Terapeutin kanssa jutellessani hän tiesi oireidein johtuvan paniikkihäiriöstä, koska oli kohdannut samankaltaisia oireita muillakin. Parin vuoden jälkeen oireeni ovat helpottaneet, mutta esim. stressi, jännitys, pelko tai viha voivat laukaista joko kasvojen tai käsien nykimisen, vapinan tai pahimmillaan kaikki kerrallaan 😞

Yksin ei todellakaan pidä jäädä, sillä elämä voi rajoittua todella pahasti tämän takia! Voimia sinulle ja kerro kuulumisisasi! 🙂🌻