Olen aikuinen, joka on kärsinyt vuosia ahdistuksesta. Välillä se on niin lamauttavaa, että tuntuu että fyysisesti ei saa henkeä ja aivan kuin puristuisi kasaan. 

Koen olevani täysin arvoton ihminen, huono, ruma, lihava ja tarpeeton ihminen, jonka kuolemista ei kukaan edes huomaisi. Jota kukaan ei kaipaa.

Kyllä, minulla on silti parisuhde, joka on kestänyt jo kymmenen vuotta. Välillä on hirveän vaikea yrittää esittää normaalia ihmistä, kun toinen ei ymmärrä yhtään. Joskus harvoin kun päästän esiripun laskemaan niin hän vain kehoittaa reipastumaan. Meillä ei ole seksiä kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, en ymmärrä miksi hän on tämmöisen ihmisen kanssa edes. Epäilen, että hän ei vain osaa olla yksin koska on aina hypännyt suhteesta toiseen ja lähtee vasta kun löytää uuden. Neljä vuotta sitten sain hänet kiinni siitä, että oli tinderissä ja viestitteli muiden kanssa. Tämän jälkeen en ole pystynyt luottamaan ja hän on paljon kännykän ääressä ja joka kerta mietin, että onko sillä taas joku uusi ja kohta se varmaan lähtee. Olen miettinyt paljon itse lähtemistä, mutta en uskalla koska en kelpaa kellekään muulle ja olisin sitten loppuelämäni yksin. Nyt saan edes vähän joskus huomiota.. 

Olen työelämässä, vihaan työtäni, mutta otan kaikki ylimääräiset työvuorot koska tarvitsen rahaa (olen pahasti velkaantunut )ja työ on ainoa paikka jossa on pakko välillä kasata itsensä toimimaan. 

Olen asunut 18v eri paikkakunnalla, kuin mistä olen kotoisin ja nyt olen tänä vuonna päättänyt muuttaa takaisin lapsuuden kaupunkiini. Tämä pelottaa minua vaikka haluan muuttaa, koska pelkään että en enää aikuisiällä löydä kavereita sieltä. Välillä olen miettinyt peruvani muuton, mutta se ei ole enää mahdollista.. 

Päivittäin voin niin huonosti että googlaan erilaisia itsemurha -tapoja ja haluan vain pois. Haluan kuolla, minä en jaksa enää tätä huonoa oloa.