Ke 23.2. liveryhmässä erikoisteema: Keskustellaan pelkästään positiivisista asioista

Ke 23.2. liveryhmässä erikoisteema: Keskustellaan pelkästään positiivisista asioista

Käyttäjä Kata_K aloittanut aikaan 31.01.2011 klo 15:31 kohteessa Ryhmächattejä koskevat keskustelut
Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 31.01.2011 klo 15:31

Keskiviikkona 23.2. liveryhmässä on erikoisteema. Liveryhmässä keskustellaan pelkästään positiivisista asioista. Keskustelun tarkoituksena on löytää kunkin omassa elämässä olevat hyvät asiat ja pohtia niiden merkitystä. Ikävät asiat kun yleensä jäävät päällimmäisenä mieleen ja ne hyvät jäävät taka-alalle tai joskus jopa unohtuvat.

Liveryhmä poikkeaa tavallisesta liveryhmästä siten, että kaikkien ryhmään osallistuvien toivotaan tulevan mukaan heti ryhmän alettua klo 13. Keskustelu jatkuu klo 15 asti. Liveryhmän aluksi keskustelijat saavat kertoa taustaa omille negatiivisille ajatuksilleen/tuntemuksilleen. Ryhmän aikana keskitytään pelkästään positiivisiin asioihin ja ryhmän lopuksi pohditaan miltä tuntui keskustella positiivisista asioista.

Tervetuloa positiiviseen keskusteluun keskiviikkona 23.2. klo 13!🌻🙂🌻

Käyttäjä kirjoittanut 01.02.2011 klo 14:01

Saako sinne tulee mukaan, jos paikkoja on vapaana vaikka kello 14?
Vai sotkeeko sitä ryhmän posiitiviista keskustelua, jos ei heti alussa ole kertomassa negatiivisia ajatuksiaan, kuten ohjeessa sanotaan?

No jos sitten saa tulla kello 14, jos mahtuu, niin pitääkö silloin heti olla positiivinen?

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 01.02.2011 klo 14:50

maanvaiva kirjoitti 1.2.2011 14:1

Saako sinne tulee mukaan, jos paikkoja on vapaana vaikka kello 14?
Vai sotkeeko sitä ryhmän posiitiviista keskustelua, jos ei heti alussa ole kertomassa negatiivisia ajatuksiaan, kuten ohjeessa sanotaan?

No jos sitten saa tulla kello 14, jos mahtuu, niin pitääkö silloin heti olla positiivinen?

Hei Maanvaiva,

Osallistujien toivotaan tulevan mukaan heti alussa tai ainakin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Ryhmän rakenne on hieman erilainen kuin tavallisesti. Jos joku kuitenkin tulee mukaan vasta klo 14, niin siinä vaiheessa ei enää voida keskittyä niihin asioihin jotka ko. osallistuja kokee negatiivisiksi, vaan keskustelu on jo suunnattu positiivisin asioihin.

Tervetuloa mukaan!

Kata