Ahdistuneisuus ja tyhjyys
Elikkä tilanteeseeni on tullut muutos noin pari viikkoa sitten. Tein tyhmästi ja join lääkkeen aikana josta saattaa tulla antabusreaktio. Siitä asti olen kärsinyt eriasteisesta ahdistuksesta ja tyhjyyden tunteesta. En voi käsittää miten niin rankat olotilat olleet. Epäilen, että saamallani akupunktiolla noin kolme viikkoa siten saattanut olla solmuja avaava vaikutus, että päässyt tunteet oikein pintaan.
Stressiä myös ollut varmaan niin paljon, että sen on automaattisesti työntänyt johonkin. Koulun aloittaminen ehkä ollut kovempi juttu kuin olen tajunnutkaan. olen siis 21v, mutta tunnen välillä kuin olisin noin 30v. Omia diagnooseja tullut tehtyä, tuosta ikäjutusta sellainen, että ajattelemalla kaikesta ”aikuismaisesti” torjun tunteet ja hautaan ne. Kunnes ne nyt ovat päässeet valloilleen.
Käyn sairaanhoitajan luona juttelemassa 3kk:tta jotta pääsen KELA:n tukemaan terapiaan. Oman tilan tarkkailu ja kehämäinen ajattelu ei johda tilanteessani eteenpäin. Tuntuu myös, että on vaikeaa puhua ystäville tilanteesta, koska olen ollut niin vahva. Vaatimustasoni itseäni kohtaan on kova. Täytyy olla vahva, että pysyy omilla jaloillaan ja ettei mikään kolhu tunnu missään. Kuinka tuhoisaa ajattelua.
On niin sellainen olo välillä, että olen tilanteen kanssa yksin ja vaikka mitä tapahtuisi niin tilanne ei helpotu. Tilanne tyrmää jokseenkin. Mutta silti minulla on toivoa.
Tervehdys!! En nyt tiedä kirjoitanko oikeeseen paikkaan, mutta...kirjoitan silti. En ole aikoihin käynyt Tukinetissä. Se ei todellakaan kerro siitä, että asiat olisivat kohdallani menneet mainiosti eteenpäin-kaikkea kanssa...mutta hengissä ollaan!!
LUin nuoren kirjoituksen omasta elämäntilanteestaan ja se jotenkin kosketti. Haluaisin sanoa hänelle, "vanhempana" ja ainakin elämää nähneenäkin: Ole itsellesi armollinen ja hellä. Ihan totta on se ettei meidän tarvitse tässä ihmisen elämässä pärjätä ilman toisten apua ja tukea!! Elämä ei ole helppoa kenellekään, vaikka väillä tuntuu ja näyttääkin siltä. Tarvitsemme lisää myötätuntoa toisiamme kohtaan, mutta ennen sitä meidän tarvitsee opetella olemaan itseämme kohtaan myötätuntoisia.
joskus kun tuntuu niin pahalta ettei enää jaksa, niin lupaa itsellesi jaksaa seuraavaan aamuun ja kun et voi silloinkaan tehdä muuta niin hengittele rauhallisesti sisään ja ulos (sitä pystyt tekemään kuitenkin) ja keskity siihen, niin ihme ja kumma, pääset seuraavaan hetkeen jne ja ehkä jossain kohdassa voi jopa jo helpottaakin!!
Laitan vielä lopuksi ajatelman, minkä olen kuullut aikoja sitten, mutta se on jotenkin vaan niiin kaunis: Ilman jaettua lämpöä ja ymmärrystä ihmistä ei ole.
Siinäse!! Voimia teille ja meille!! T. meko🙂
En tiedä oikein , kirjoitanko oikeaan paikkaan .. Mutta eikai sille voi mitää , kai täälläki kuunnellaan .. Mulla on ongelmia kotona.. Vanhemmat eronnu kun olin 5-vuotias , ja nyt toki olen 14-vuotias .. Asun suurinosin äidillä , ja isillä vklp .
Mua pelottaa asua äidinkaa .. Se huutaa ja syyttelee mua yhden mulle tärkeen ihmisen kuolemast , ja väittää etten tunne mitää .. IHanku olisin tyhjä.. ;s mutta niinhän ei ole .. Tunnen liia paljo ... Se alkaa siitä , äiti syyttelee mua , mä huudan takasi , se tulee raivoo mun huoneesee , mä suutun ja alan itkee , pia se lähtee omaa huoneesee suuttue , mä pistän vaatteet päälle ja juoksen pihalle...
Itken ja juoksen .. Itsemurhakin ollut pari kertaa mieles , äidin takia mulla menee oikeasti järki ... Vastatkaa joku tähän pliis , mä en haluis pelätä enää ! ☹️😭
Älä jää nyt yksin! Puhu isällesi, opettajalle, terveydenhoitajalle... Kenelle tahansa! Sinun ei tarvitse selviytyä yksin!
Viestisi on tuskaista luettavaa! Olet vahva, kun olet kestänyt tähän asti! Jokin muutos on kuitenkin tapahduttava.
Siis voimia sinulle siihen, että pääset läpi tämän sinulle tuhoisan tilanteen!🙂👍
Jardin Prive