yksinäisyys ja kylmyys avioliitossa
Olen niin totaalisen väsynyt tähän elämään, etten enään tahdo keksiä yhtään syytä nousta sängystä ja jatkaa tätä. Itsemurha ajatukset ovat alkaneet tuntua ainoalta ratkaisulta jolla pääsen tilanteesta pois. Olen totaalisen yksin tällä paikkakunnalla, ilman ulkopuolista tukea ja ystäväpiiriä. Minulla on 5 vuotias tytär ja kahden kuukauden päästä syntyy toinen. Mieheni ei välitä minusta, hän on kylmä ja tunteeton eikä tee mitään asioita minun eteeni mitä olen häneltä pyytänyt. Me ei enään puhuta keskenämme ja jos yritän puhua ja kertoa tunteistani, hän syyttää kaikesta minua, eikä tee mitään toisin jotta asiat voisivat korjaantua. Raskauden takia olen ollut huonossa kunnossa, enkä juurikaan jaksa tehdä mitään asioita kodin ulkopuolella, selviydyn arjesta juuri ja juuri viimeisillä voimillani ja käytän ne kaikki huolehtiakseni 5 vuotiaasta tyttärestäni.
Olen totaalisen uupunut siihen, että minua kohdellaan koko ajan kylmästi mieheni taholta. Jos itken, hän ei tee mitään lohduttaakseen vaan jättää minut yksin. Jos uhkaan lähteväni hän ei reagoi mitenkään asiaan vaan jatkaa elämää niinkuin mitään ei olisi vialla. Pelkään edessä olevaa synnytystä ja vauvan hoitoa, sillä olen henkisesti niin uupunut ja yksin että pelkään hajoavani palasiksi. Mies ei tästä välitä yhtään, jatkaa vaan elämää entiseen malliinsa suhtauen minuun ja tunteisiini kylmästi ja välinpitämättömästi. Viimeksi eilen harkitsin itseni tappamista, sillä en tiedä enään miten tästä tulisi muuten loppu. En tiedä mitä tehdä ja mistä saada apua, mies ei ymmärrä itsessään olevan mitään vikaa vaan jatkaa täysin välinpitämättömänä elämäänsä. Vaikka kuinka yritän pyytää häneltä apua ja tukea, sitä ei vain tule. Hän vain jatkuvasti jättää minut yksin tunteineni ja ongelman kanssa. Miten tuollaiseen pitää suhtautua ? Mitä apua voi edes hakea jos ei kerran toinen vain välitä eikä rakasta. Ja minne ihmeeseen voi lähteä kahden lapsen kanssa täysin rahattomana ja vailla minkäänlaista tukipiiriä.. varsin sekavaa tekstiä, mutta niin alkaa olemaan ajatuksetkin.
Soitto neuvolaan voisi olla ensimmäinen iso askel parempaan suuntaan. Siellä osataan varmasti antaa tukea ja ohjeita tulevaan. Kovasti jaksamista ja voimia! Muista ettei kenenkään tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa eikä avun pyytämistä ulkopuoliselta tarvitse mitenkään epäröidä. Jo se, että kirjoitit tänne osoittaa mielestäni suurta rohkeutta.
Luin viestisi, suuri huoli heräsi. Otathan heti yhteyttä neuvolaan tai terveyskeskukseen ja kerrot siellä tilanteestasi ja tunteistasi/ajatuksistasi avoimesti juuri niin kuin tässä olet kirjoittanut. Saat sieltä apua ja tukea. He osaavat ohjata eteenpäin.
Sinulla on ihana tyttäresi ja kohta uusi vauva. Olet lapsillesi maailman paras äiti. He tarvitsevat sinua nyt ja tulevaisuudessa. Olet ainutlaatuinen ja erityinen.
Lupaathan hakea apua? Ja kirjoithan pian kuulumisiasi tänne myös? Haluan kuulla sinusta!
Jaksamista ja voimia tuleviin päiviin!
Jos jaksat viimeisillä voimillasi huolehtia 5-vuotiaasta tyttärestäsi, jaksat tästä edespäin myös. En usko, että miehestä on sinulle tukea synnytyksessä ja vauvan hoidossa. Ex-mieheni oli myös todella hankala, mutta osasi tiukan paikan tullen kääntää ulkopuolisten sympatiat puolelleen. Aivan hirveää kädenvääntöä oli pienistä arjen hommista ja yksinkertaisista lapsen hoitoon liittyvistä asioista, joskus jopa päivittäin.
Minäkin luulin pitkään, etten pärjää ilman miestä. Luulin myös, ettei lapseni pärjää ilman isäänsä. Erittäin hyvin on pärjännyt ja molempien voinnit ovat rauhoittuneet. Eron alussa on muutama raskas viikko, mutta niiden yli kun keplottelee, niin eteenpäin pääsee.
Rahaa saa hätätapauksessa sosiaalitoimistosta toimeentulotuen muodossa. Saatat saada sieltä myös apua asunnon hankkimiseen. Lapsen synnyttyä voit mennä ensikotiin lapsiesi kanssa, sinne mennään silloin, kun kotiin ei saa apua toisesta vanhemmasta.
Ole yhtä voimakas kuin tähän asti! 🌻🙂🌻
Sinun ei pidä kuolla, sinua tarvitaan ja tyttäresi aivan varmasti rakastaa sinua. ☺️❤️
🌻🙂🌻
aivan samoja ajatuksia kuin edellisillä.
ota yhteyttä neuvolaan tai vaikka soita johonnkin numeroon.
itse olen hakenut monesti keskusteluapua ja olen sitä saanut; olisin varmasti saanut muutakin apua jos olisin tarvinnut. - aina on ollut ihania ihmisiä vastassa, vaikka pelottanut onkin, että mitä ne ajattelee minusta.
olet tärkeä lapsillesi. ukosta viis.
🙂👍
Itse olen elänyt nuoruuteni ristiriitaisten vanhempien kanssa, tuntuu helpottavalta, että siitä voi puhua. Tuntuu hirveältä ajatella niitä hetkiä kun on puhuttu suoraan asioista ja ajettu ahdinkoon toinen. Tuli mieleen yksi tapaus. Olen seurannut koko ikäni ikävää parisuhdetta. Nuorempana en tiedostanut kun en ymmärtänyt. Ajattelin kirjoittaa tähän jotain kun huomasin tällaisen.
Kyllä sinä selviät. Paljon lämpiä ajatuksia sulle😍