Yksinäinen ,Yksinäisempi...Minä
Ajattelin kirjoittaa kun tuntuu niin pahalta,että tekis mieli oksentaa… Olen niin yksin. En tosin oikeasti ole yksin vaan kuuden lapsen kanssa yksin. Kaksitoista vuotta elelin alkoholistin kanssa, joka joi ja lupasi muuttua. Juomaputket ja katoamiset olivat jokapäiväistä elämäämme. Välillä oli toki hyviäkin aikoja, jolloin aurinko paistoi ja elämä oli elämisen arvoista. Sitten taas romahti ja mies katosi. Kaikesta huolimatta jaksoin aina luottaa ja uskoa muutoksen tulevan. Niin ei käynyt koskaan 😑❓
Viime talven aikana mies rupesi olemaan poissa lähes päivittäin. Tietämättäni oli vuokrannut itselleen mökin ja yhtenä päivänä tuli vaan muina miehinä hakemaan tavaroitaan uuteen asuntoonsa. Mulle kehtas vielä valehdella, että tää on vaan sellaista väliaikaista. Kunhan annan hänelle aikaa ja tukea, niin kyllä hänellä on vakaa tarkoitus muuttua ja alkaa huolehtimaan perheestään.
Mikään ei muutu. Tänään soitin hänelle ja kerroin olevani ostamassa lapselle pyörää ja kysyin haluaako hän osallistua kuluihin. En kuitenkaan voinut jatkaa puhelua pitempään kun hän kertoi viettävänsä mukavaa lauantaipäivää tyttöystävänsä ja eräiden muiden ystäviensä kanssa. Mua sattui niin paljon kuin joku olis puukolla iskenyt mahaan… tajuan olleeni todella typerä. Varmaan ovat nauraneet mun naiviuttani. Ei olis pitänyt luottaa ja odottaa 😞
Tuntuu että mun elämältä meni koko tarkoitus. En halua rypeä itsesäälissä, mutta minkäs teet kun ei ajatukset jätä rauhaan. Sitä vaan miettii,että mikä mussa on vikana ja miks mä en kelvannut tai kuka hullu haluaa jättää lapset joista nuorin on vasta 4kk. Kun mä lueskeli noita kirjoituksia kun ajattelin josko jollain olisi ollut samoja ongelmia, mutta kaikilla näytti olevan se puoliso jonka kanssa niitä vaikeuksia on. Mulla ei ole ketään.
Nyt kun mulla on lauma lapsia ja tää vauveli, niin olen kyllä täyspäiväisen jumissa kotona. Tiedän, että heti alkaa helpottamaan kun alan tajuta, ettei mun elämä tästä miksikään muutu. Olinhan mä aina ennenkin melkein koko ajan yksin. Silloin vaan oli olevinaan edes yksi ihminen maailmassa joka rakasti minua. Nyt ei ole ketään.Se sattuu niin paljon… Kyllä kaikilla pitäis olla joku jota edes joskus halata 😭
Oispa mulla kivisydän…oisin jättänyt sen tyypin jo aikapäiviä sitten. Eikä sattuskaan näin paljon. Tulikin nyt valitettua oikein olan takaa, mutta kyllä mä sen tiedän, että olen tässä tilanteessa ihan oman hyväuskoisuuden ja luottamisen takia. Alkoholistiin ei kertakaikkiaan voi luottaa.Tälläkertaa se tieto tuli kantapään kautta, mutta eiköhän pysy muistissa tästä eteenpäin😟
Hei Ruuth,
Ja ihan alkuun oikein pitkä ja lämmin virtuaalihalaus sinulle 🙂🌻
Kuviosi ovat ihan tutut kenelle tahansa alkoholistin lähellä eläneenä. Tosiasiahan on se, ettei kenenkään puolesta voi elää, ja alkoholisti joko itse myöntää ongelmansa ja hakee apua tai sitten ei. Kannettu vesi ei kaivossa pysy tässäkään asiassa.
Vuosia sitten kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa raitistunut alkoholisti kävi läpi elämäänsä. Hän sanoi, että hänen mielestään vika oli aina kaikissa muissa muttei hänessä. Elämä lähti alkuunsa aivan sitä tavallista rataa, opinnot, tyttöystävä, perhe, lapset jne. Ja kuten moni alkoholisti, hänkin oli lahjakas omassa työssään. Mutta juuri kun elämä mukamas kukoisti, se myös alkoi hajota, vaimo, lapset, työ... kaikki romahti pikku hiljaa. Vasta kun kaikki oli menetetty ja terveyskin räjähtämässä käsiin, hän uskoi, että ehkä hänkin oli tehnyt elämässään jotain väärin ajautuessaan sellaiseen tilanteeseen... ja lähti hakemaan apua. Kerron tämän siksi, että alkoholistin ei ole todellakaan helppoa myöntää edes itselleen, että jossain klikkaa. Ja valitettavasti moni ei sitä sitten tee koskaan. Ei edes pakon edessä. Joten älä sinä itseäsi suotta syyttele hyväuskoisuudesta... niin me kaikki teemme, jotka alkoholistin lähettyvillä olemme. Kunnes sitten jokin saa aikaan sen äkkikäännöksen.
Mun mielessäni on kuitenkin yksi kysymys sulle, jota itse itselleni hoin pitkään alkoholistin taakse jätettyäni: miksi tein itselleni sellaista vääryyttä ja vielä niin pitkään? Miksi suostuin väkivaltaan jne. Lopulta löysin vastauksen, en rakastanut itseäni, enkä mielessäni kuvitellut ansaitsevani sen parempaa. Tai sanotaan niin päin että ajattelin saavani ansioni mukaan. Sitten vasta sen tajusin, kun vihdoin uskalsin itselleni myöntää, ettei vika ollutkaan sen alkoholistin, vaan itse olin sellaiseen leikkiin lähtenyt ja aivan kieroista syistä. Auttaisiko tämä sinua suunnistamaan vuorollasi parempaan suuntaan? Ettet siis lähtisi uudelleen sellaiseen pyöritykseen, sillä kokemuksesta tiedän, että meillä on vaara valita itsellemme uudelleen ja uudelleen partnerimme väärin perustein. Joten silmät ja korvat hörölleen - tästä lähtien ole itsellesi hyvä. Olet sen ansainnut!
Jos sulla ei ole ystäviä, mikä sekin on valitettavasti tavallista, sillä alkoholisti "omii" itselleen, hakeudu ens alkuun vaikka alkoholistien läheisten tukiryhmiin. Se ainakin auttaisi sinua näkemään, että kuviot, jotka olet läpikäynyt ovat ihan tuttuja ja tavallisia niille, jotka itse sen ovat kokeneet. Etkä siis olekaan yksin.
Uusi lämmin halaus sinulle ja paljon paljon voimia 🙂👍. Olen iloinen puolestasi, että sinulla on monta lasta. Ne antavat varmasti sinulle voimia katsella eteenpäin, ja oikeitakin haleja eikä vain virtuaalisellaisia 🙂🌻.
Halaus minultakin sinulle.
Arkesi menee varmaan aivan 100%:sti huushollin pyörityksessä ja lasten kanssa ollessa. Onko sinulla ketään, joka voisi tulla edes pariksi tunniksi kerran viikossa katsomaan katrastasi, jotta pääsisit hetkeksi vaikka kävelylle ulos tai harrastamaan jotain? Tarvitsisit hetken omaa aikaa, että voisit koota itseäsi ja ajatella omia asioitasi tai sitten olla vain ajattelematta mitään - huilata vaan. Jos sinulla ei ole sukulaisia tai muita tuttavia, voisitko yrittää hakea kunnalta jotain tukihenkilöä tms. Tilanteesi on sellainen, että sinulla on taatusti kaikkien, niin maalikkojen kuin ammatti-ismihtenkin, silmissä siihen oikeus. Pyörität isoa perhettä, jolloin SINUN jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää.
Alkoholistien omaisryhmä olisi myös hyvä, kuten edellinen kirjoittaja kommentoi. Sieltä löydät kohtalotovereita, jotka todella ymmärtävät, mistä on kyse. Alkoholistiperheessä kasvaneena tunnistan hyvin tuon tunteen ikuisesta uuden mahdollisuuden antamisesta ja toivosta, että kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu. Joillakin muttuukin, mutta ainakaan meillä ei muuttunut. Jos sitä jää odottamaan, oma elämä valuu ohi.
Toivotan sinulle voimia lähteä hakemaan apua ja uusia reittejä elämään. Sitä kautta alkaa aurinko paistamaan sinun ja lasten elämään - pysyvä aurinko. 🙂👍
Kiitos teille!
Kiitos niistä haleista ja neuvoista🙂🌻 Olen tässä koittanut kursia elämääni kokoon, mutta enpä pysty sanomaan päässeeni hyvinkään pitkälle. Vika ei ole tälläkertaa kenessäkään muussa kuin itsessäni. Jostain kumman syystä olen alkanut tuntemaan enemmän ja enemmän häpeää yksinhuoltajuudestani. Epäonnistumisen tunne ei oiken suostu jättämään minua rauhaan.
Minulla on kyllä perheellisiä ystäviä, jotka ovat varmasti tukenani, mutta heidän luonaankin vain mielessäni vertailen elämääni heidän onneensa omistaa puoliso. Kotiin tultuani sitten itken yksinäisyyttäni. Äiti käy toisinaan minua myös auttamassa, että kyllä minä lepoa ja apua saan kunhan sitä osaan alkaa ottamaan vastaan. Täällä vain jökötän kotona, koska en osaa yksin lähteä minnekään ja mikään ei huvita. Minne sitä yksin oiken voikaan lähteä? Jokin aika sitten suunnittelin matkaa, mutta kaikki olivat kahdelle hengelle räätälöityjä tai jos matkustaa yksin saa maksaa itsensä kipeäksi "yhden hengen lisää"
Masennuskin on alkanut pikkuhiljaa nostamaan taas päätään. Tunnistan sen hillittömästä halustani eristäytyä. Kauheinta tässä oikeastaan on, että ystäväni ja tuttuni kehuvat miten hyvin minä oikein jaksan kun olen aina niin iloinen ja osaan suhtautua huumorilla asioihin. Tietäisivätpä vain miten surullinen ihminen tämän hymyilevän kuoren alla oikeasti asustaa.
Olispa kiva saada sellainen neuvo miten elää hyvää tätä päivää, kun nyt vain odottaa sitä parempaa huomista joka tuntuu olevan aina käden ulottumattomissa.🤔
Hei!
Tämä voi kuulostaa pieneltä ja masennuksen keskellä jopa mahdottomalta neuvolta, mutta sain sen vastikään, ja muutaman päivän perusteella siitä on ollut apua. Minulla on nimittäin taipumus masentua lisää, kun en saa mitään aikaan. Ajattelen myös monella tapaa itsestäni negatiivisesti, syyllistän itseäni ja sitten masennun vain entisestään. Hän kannusti minua muuttamaan ajattelua, jos vain siihen kykenen.
Niinpä minä yritän nyt joka päivä pitää päiväkirjaa (se voi olla paperilla tai ihan mielessäkin), mitä minä olen saanut aikaan ja missä minä olen onnistunut. Se vie ajatuksiani pois oman huonouden, aikaansaamattomuuden ja masennuksen miettimisestä edes jonkin verran. Yritän kiittää itseäni ihan pienistä asioista, ihan jo siitäkin, että hienoa, kun jaksoin nousta sängystä ylös, tehdä ruokaa, ulkoilla, ottaa vastaan lapsen kiukkuryöpyn tyynesti ja rakentavasti jne...
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan 🙂👍 Voimia sinulle 🙂👍