En oikein tiedä mistä aloittaa tai edes mistä kirjoittaa. Toisinaan on niin paha olo ja en oikein tiedä edes mistä se johtuu. Parempi varmaan aloittaa alusta. Olen 20-vuotias ja elän avoliitossa. Äitini kanssa minulla on mennyt välit kokonaan poikki. Minun ja äitini välisiä ongelmia kävin puhumassa jollekin psykologille joka kuitenkin totesi etten tarvitse apua.
Melkein koko viime kesän mieheni oli töissä toisella paikkakunnalla ja minä asuin itsekseni, hän tuli välillä aina kun töiltään kerkesi käymään kotona. syyskuun alussa muutimme sitten takaisin hänen kotiseudulleen (missä hän siis kävi koko kesän töissä). Hän on jatkuvasti töissä ja työ on fyysistä ja raskasta ja on monesti kotiin tullessaan väsynyt ja haluaa olla hetken itsekseen palautuakseen. Minä en taas ole saanut töitä, kun on aika pieni paikkakunta kyseessä, niin työt on aika kortilla. Olen kuitenkin hakenut opiskelemaan (ties kuinka monettako kertaa..) ja toivon todella että nyt vihdoin pääsisin, ainakin opiskelun suhteen motivaatio on kohdallaan ja olisi joku projekti/asia mihin laittaa energiansa.
Minulla ei täällä ole kuin yksi ystävä ja sekin asuu n.30km päässä. En oikein kotoa tällä hetkellä pääse mihinkään, kun minulla kyllä oli oma auto, mutta ajoin ojaan ja on nyt sitten siihen pientä tai vähän isompaakin remonttia ja sekin vasta sitten kun jostain saan rahaa (tämän hetkiset tuloni on 0e). Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi ja ei minulla ole mitään tekemistä.
Minulla on todettu lievä masennus mutta kuitenkin myös todettu etten tarvitse apua. Kuitenkin ajattelin että nyt asun uudella paikkakunnalla ja voisin täältä uudestaan hakea apua ja mieheni on myös samaa mieltä. Ongelmana vain on kun ei sitä autoa ole ja täältä on kuitenkin kaupunkiin matkaa 24km niin en pääsisi sitten niihin tapaamisiin jos saisin sitä apua. Bussi kyllä kulkee muutaman kerran päivässä, mutta sekin niin kallis että ei ole varaa. Mieheni vanhemmat asuvat tässä lähellä ja he käyvät töissä kaupungissa, joten niiden kyydissä pääsisin kyllä aina joko takaisin kotiin tai kaupunkiin mutta edelleen täytyisi kulkea bussilla toinen sivu ja tulee liian kalliiksi. Mieheltä en viitsi pyytää enää yhtään enempää rahaa kun hoitaa käytännössä koko taloutemme.
Ahdistaa muutenkin olla toisesta riippuvainen, kun olen aina tottunut tulemaan omillaan ja hoitamaan itse omat raha-asiani ja laskuni. Tuntuu että muut täällä kylällä ajattelee, että olen vain joku onnen onkia ja tullut elämään tänne mieheni siivellä ja loikoilen vain päivät pitkät kotona. Mieheni kyllä väittää että ei kukaan ajattele niin ja kaikki kyllä tietää mistä asiat oikeasti on kiinni. Mieheni kanssa pystyn puhumaan tästä kaikesta ja ollaan puhuttu paljonkin, olemme hyvin avoimia toistemme suhteen. Hän onkin sanonut kun nyt joudun olemaan kotona tai kun en ole vielä saanut töitä, niin ottaisin tämän kotona olemisen lomana, että lataisin akut täyteen, jotta jaksan sitten olla töissä tai opiskella. Edellisellä paikkakunnalla olin siis töissä ja teinkin koko kesän todella paljon töitä, että lomaa ei oikeastaan jäänyt. Mutta en osaa ajatella tätä lomana kun en pysty vain olemaan neljän seinän sisällä. Olen kyllä ajatellut käydä lenkillä tai aina vähän ulkoilemassa, mutta nytkin on vain koko ajan tullut vettä että ei oikein huvita mennä ulos. Silloin kun ei sitten tule vettä, yleensä olen sitten vain niin masentunut ja väsynyt etten jaksa edes sängystä nousta tai luen vain kirjaa ja ajattelen että pitäisi lähteä, mutta ei vain jaksa. Tulee vain niin laiskaksi ettei jaksa tehdä pienintäkään asiaa. Toisinaan sitten touhuan koko päivän ja aika menee todella nopeasti ja toisinaan se taas matelee ja ei jaksa mitään
Minun on hyvin vaikea uskoa, että joku oikeasti rakastaa minua ja haluaa olla minun kanssa. Joten kysyn vähän väliä mieheltäni että rakastaako tämä oikeasti minua ja haluaako hän oikeasti olla kanssani ja hän alkaa pikku hiljaa turhautua kun kysyn sitä jatkuvasti. Jotenkin nyt kun ajattelen niin tuntuu että testaan hänen rakkauttaan koko ajan, teen tikusta asiaa ja näin ollen haastan koko ajan riitaa ja kun en haluaisi riidellä vaan nauttia elämästä ja olla, mutta jotenkin se on vain niin vaikeaa. Välillä ärsyynnyn vaan niin helposti ja lopulta en edes tiedä mistä olen ärsyyntynyt ja kun vain haluaisin oikeasti olla toisen vieressä. En tiedä miksi teen asioista niin vaikeata ja haluaisin että lopetan sen, mutta jotenkin aina kaikki kuitenkin laukeaa muutaman hyvän päivän jälkeen. Miehenikin sanoo että olen nyt jostain syystä hyvin ailahtelevainen ja en itsekään tiedä miksi, kun kaikki pitäisi olla hyvin.
En nyt tiedä saako tästä kukaan selvää ja olisiko minun pitänyt kirjoittaa tämä jollekin muulle palstalle, mutta en oikein tunne muita palstoja semmoiseksi että haluaisin niihin kirjoittaa tai en minä tiedä Ehkä haluan vain jutella muiden kanssa, joten olisi kiva jos joku edes vastaisi tai juttelisi.
Hei yksinäinen,ajattelin vastata sinulle,koska tarvitset jonkun ulkopuolisen tukemaan sinua.Oletko saanut lievään masennukseesi lääkityksen?Ehkä tarvitsisit mielialalääkkeen.Olet uudessa elämäntilanteessa,uusi paikkakunta ,ihmiset ja ei työ-tai opiskelupaikkaa,jo yksikin noista voi stressata kovasti.Minusta sinun kannattaa puhua miehellesi ,niinkuin olet tehnytkin.Kerro hänelle omasta pahasta olostasi ja rahan ja ystävien puutteestasi ja toimettomuudestasi.Sitä rahattomuuttasi jäin ihmettelemään,saat kai kuitenkin työttömyyskorvauksen?Pyydä rohkeasti rahaa,että pääset harrastamaan jotain tai keskustelemaan ulkopuolisen kanssa.Aloita jokin mukava liikuntaharrastus esim. kuntosali ,spinning,sauvakävely tai uinti.Tai ryhmäliikuntaa kansanopistossa.🙂👍 Nokka pystyyn olet nuori ja tulevaisuus edessä!
Hei ja kiitos vastauksesta!
Viimeksi kun hain apua (kesän alussa), kävin pari kertaa terapeutilla tai jollain psykologilla (en nyt muista hänen oikeaa ammattinimikettä), mutta hän karkotti tilannetta ja päätti mihin minut ohjataan ja totesi sitten etten tarvitse apua ja se loppu sitten siihen.
Työttömyyspäivärahaa olen hakenut ja nytten odotan tässä jo toista kuukautta päätöstä kelalta, niillä tuntuu kestävän, joten toistaiseksi en saa yhtään mistään rahaa. Olen yrittänyt aloittaa sauvakävelyä, kun aivan talomme vierestä lähtee pururatalenkki, mutta jotenkaan en ole saanut aikaiseksi tai kun ei vain sitten kiinnosta lähteä, ajattelen vain että pitäisi ja pitäisi. Vesijuoksikin olisi mukavaa mutta uimahalli sen verta kaukana, että ei ole ikinä kyytiä tai kun pääsen halvemmalla uimaan arkisin ennen klo 16, mutta kaikki on sillon töissä niin en pääse koskaan.
Avomieheni kanssa olen puhunut useaan otteeseen että en kestä olla enää sisällä ja kun ei ole tekemistä ja ei ole rahaa ja muuta. Hän kyllä sanoo ymmärtävänsä, mutta ei osaa oikein muuta sanoa että ei auta kuin odottaa sitä kelan päätöstä. Hän kun tekee nytten vielä pitkää päivää kun on maatilalla töissä ja kaikki syystyöt on parhaillaan menossa.
ei auta kun odottaa...
☺️ ehkä olet ihminen joka tarvitsee tosi paljon rakkautta j a osaa sitä myös antaa.
aloita ihmeessä vesijuoksu, minä tykkään siitä lajista niin se on sinulla niin kaukana.
se uimahalli. mutta jos alkaisit ulkoilla, välillä sitä ei vaan ole tyytyväinen olo.
ilman mitään syytä.
Hei! Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä sinne Kelaan ja kysellä missä päätös viipyy ja missä vaiheessa käsittely on! Se on sellainen laitos, että siutä toimintaa täytyy hiukan potkia persauksille jos tahtoo jotain tapahtuvan 😀 Luulisin, että saat kuitenkin tuolta toiselta kuukaudelta ainakin takautuvasti maksun. En muista tarkkaa miten kauan omavastuu aika on, mut muistelen sen olevan kuukauden luokkaa.
Kiitos molemmille viesteistä.
Olen ollut kelaan yhteydessä melkein viikkoittain ja ovat pyytäneet joku miljoona lappua sinne, nyt pitäisi ihan näinä päivinä tulla se päätös, kun tuli lappu että alkavat käsitellä sitä mun tapausta 12.10.07. Luin kyllä lehdestä (oliskohan ollut ilta-sanomat), että siellä oli kans mielipidekirjoituksiin kirjoittanut tyttö (minun ikiäni), että on odottanut samaa päätöstä heinäkuulta!
Jotain lohdutusta sentään, että sain 3kk töitä ja on ihan mielekästä hommaa, niin pääsee vähän touhuamaan jotain muuta ja ei tarvii kotona kökkiä. Niin ehken mielikin pysyisi nyt hiukan vireämpänä!🙂🌻
Tulipa nytten sitten kelalta se kauan odotettu päätös ja hylkäsivät sen ! ja sen kun piti olla ihan selvä homma, niin kaikki virkailijat mulle sano. Töissä on menny ihan hyvin, mutta sieltäkään kun ei saa tarpeeks tunteja ni on tiukkaa ja vielä tässä odotellaan sitä ensimmäistä palkkaakin.
Mun tuurilla kun saanu 3kk työkeikan niin olen nyt sit tulossa kipeeks ☹️ kun nimenomaan nyt ei sais tulla.
Koitetaan jaksella, ei auta muu.