Olen vasta nuori, 21-vuotias nainen, mutta haluan kertoa oman tarinani, jos tämä jotakuta inspiroisi tai auttaisi valitsemaan unelmansa tai rakastettunsa väliltä. Itse olin tyhmä ja valitsin unelman ennen rakkautta ja nyt saan sitä katua. Tää on sit varmaan pitkä ja kliseinen tarina siitä, miten helposti voi menettää rakkaansa ja samalla elämänhalunsa mutta lukekoon ken jaksaa 🙂

Seurustelin ns.”elämäni rakkauden” kanssa kolme vuotta ja sitä ennen olimme ystäviä. Kaikki alkoi rauhallisesti, kummatkin olivat vielä suht. kokemattomia parisuhteissa, minä olin seurustellut muutaman kanssa ja hän oli yhden tytön kanssa aikaisemmin. Olimme eri paikkakunnilta, mutta olimme 2 vuotta samassa koulussa, joten meille kertyi ihana ystäväporukka ja näimme joka päivä. Pidin lukion jälkeen välivuoden, työskentelin paljon ja keräsin rahaa yhteistä tulevaisuuttamme varten. Järjestin kuitenkin joka viikonlopun niin että pystyisin olemaan rakkaani kanssa joka oli silloin vielä armeijassa. Vuoden työskentelyn ja rankan armeija-ajan ollessa lopuillaan irtisanouduin työstäni sillä sain toisen työn ulkomailta. Mies oli uutta työtäni vastaan, vaikka hän tiesikin sen olevan ”suuri unelmani”. Sovimme että olen ulkomailla vain lyhyen aikaa ja palaan kun mies pääsee armeijasta ja pääsemme aloittamaan yhteisen elämämme. Itkin ihan kauheasti koska toisaalta en olisi halunnut lähteä minnekkään, olin juuri onnellisempi kuin ikinä mieheni kanssa. Tiesin että hänkin rakasti minua ihan hirveästi ja lähteminen oli todella hankalaa.

No, tämähän suunnitelma ei mennyt lainkaan niinkuin piti…työt ulkomailla paljastuikin aivan kamalaksi, olin lastenhoitotöissä vankina 24/7 vanhempien hoitaessa omia töitään ja avioeroprosessiaan. Kaikki olikin yhtä suurta järkytystä; kielimuuri, kurittomat lapset joita en oikein osannut hoitaa, vanhemmat joita ei koskaan talossa näkynyt… Ainoa hyvä puoli ulkomailla oli se, että sain erään hyvän ystävän joka auttoi minut pahimman yli. Valitettavasti tämä ystävä oli miespuolinen josta tulikin sitten sitten riitaa mieheni kanssa.

Mieheni Suomessa ei sulattanut sitä, että yhtäkkiä minulla ei ollutkaan aikaa niin paljon Hänelle. Hän ei suostunut uskomaan tilannettani että jouduin olemaan neljän seinän sisällä koko ajan ja sain yhden ainoan vapaaillan viikossa. Lisäksi Hän syytti minua aina kun olin tavannut tätä uutta ystävääni ja tämä uusi ystäväni oli hänelle punainen vaate vaikka sanoinkin etten ollut kiinnostunut hänestä. Uusi ystäväni auttoi minua kuitenkin selviämään näistä kokemuksista joihin vieraassa maassa jouduin…

Mieheni alkoi pettää minua Suomessa. Aluksi hän ei kertonut, sanoi vain nähneensä erästä toista kaverina. Luulin, että aivan niinkuin minäkin tapasin miespuolista kaveriani ihan vain ystävänä. Aloimme etääntyä toisistamme eikä mikään ulkomailla tuntunut miltään. Olin maailman upeimmassa kaupungissa, enkä silti nauttinut siitä tippaakaan. Tulin käymään Suomessa sillä halusin vaihtaa perhettä jossa työskentelin ja pelastaa myös suhteeni. Näin tätä miestäni kerran ja kysyin häneltä haluaako Hän yhä yrittää olla kanssani vaikka olisinkin vielä kuukauden ulkomailla ? Hän halusi yhä yrittää ja kun lähdin takaisin sain paljon viestejä kuten: ”olen maailman onnellisin ihminen kun päätimme vielä yrittää”, ”rakastan sua enemmän kuin mitään…”

Meni kuitenkin vain viikko ulkomailla, olin uudessa perheessä jota oikeasti jo pystyi sanomaan perheeksi ja työ tuntui siltä kun sen kuuluikin, kun sain viestin: ”Hmm, en tiiä miten tän sanoisin, mut oon päättänyt olla nyt tän ****:n kanssa, anteeksi kun lupasin oottaa sua mut oon pitkästä aikaa onnellinen ja musta tuntuu et tuun tykkäämään tästä naisesta vielä tosi tosi paljon”

Mun sydän särkyi tässä kohdalla hyvin pahasti. Vastasin hänelle et miten sää voit tehdä noin, tiiät et oon täällä vain enää 3viikkoa ja sit kaikki on taas hyvin.

Hetkeksi tän miehen pää taas kääntyikin ja hän sanoi et on mua ikävä ja soiteltiin taas ja hän sanoi rakastavansa mua enemmän kuin mitään ja että voinko antaa anteeksi tuota toista naista? Oisin antanut anteeksi tämän koska rakastin häntä niin paljon.

Kuitenkin parin päivän päästä kun hänestä ei enää kuulunut mitään ja kysyin että mitä Hän on päättänyt Hän vastasi: ”Oon nyt päättänyt olla sen toisen kanssa”

Kun soitin hänelle, Hän vastasi vaan vihaisena että ei halua puhua nyt kun sen toisen kanssa olis nyt tulossa niin kiva viikonloppu eikä halua mun pilaavan sitä.

Olin niin järkyttynyt että itkin vaan pari viikkoa ihan koko ajan enkä pystynyt syömään enkä nukkumaan. Olin aivan turta enkä pystynyt nauttimaan mistään.

Puhuimme myöhemmin vielä pidempään puhelimessa enkä edes muista mistä puhuimme, olin edelleen niin shokissa. Muistan kuitenkin Hänen sanoneen, että tää on tällaista kun pitää valita ”kahdesta maailman ihanimmasta naisesta ja oli kuulemma ollut vaikee päätös jne” ja kertoi ihastuneensa ****:n koska hän muistutti minua. Hän ei kuitenkaan uskonut enää tulevaisuuteen minun kanssani koska oli jo ihastunut toiseen.

Kun palasin Suomeen, en uskaltanut ottaa Häneen yhteyttä pariin kuukauteen. Kuitenkin onnistuin sattumalta tapaamaan hänet eräänä iltana baarissa ja menimme rauhassa juttelemaan noin puoleksi tunniksi.

Hän kertoi että he olivat kavereiden kanssa juhlimassa hänen ja ****:n tupareita ja Hän oli onnellisempi hänen uuden kanssaan kuin minun kanssa ikinä. **** kuulemma tuli niin hyvin kaikkien hänen kavereidensa kanssa toimeen, paremmin kuin minä ikinä. Kaikkea mahdollista hän kertoi miten hänen uusi rakkaansa oli niin paljon parempi kuin minä… Lisäksi hän sanoi, että hänelle olisi kuitenkin tullut jossain vaiheessa se vaihe et hän halusi olla sinkku (tuota pointtia en tajunnut sillä Hänhän aloitti uuden suhteen vanhan päälle) Kaiken lisäksi hän syytti minua kun minulla oli se ulkomaalainen ystävä siellä tukena (tämä miespuolinen) että hän oli aatellut että haluan olla vain hänen kanssaan… 😭 Ja vielä että hän oli aluksi pelännyt mitä mun ystäväni ajattelevat hänestä ja Hänellä oli ollut huono omatunto, kunnes yksi puolitutuistani oli baarissa sanonut hänelle että ”ehkä sen oli tarkoitus mennä niin…” ja mies oli päässyt näin helpolla huonosta omatunnostaan.

Kaikki tämä tuntuu aivan uskomattoman väärältä. Tämä mies on edelleen parisuhteessa tämän uuden naisensa kanssa omien sanojensa mukaan onnellisempana kuin ikinä. Mietin vain, miten toisen elämästä voi tulla sekunneissa näin helvettiä ja toinen jatkaa elämäänsä maailman onnellisimpana?? 😠 Meidän, siis minun ja hänen oli tarkoitus jatkaa sitä ihanaa onnellista elämää onnellisempana koskaan..nyt hän jatkaakin sitä toisen kanssa…ja minä edelleen ikävöin häntä..en vain osaa päästää irti koska ennen tuota ulkomaanreissuani puhuimme kihloista, yhteisestä perheestä jne. Eikä kukaan ole edes puoliksi sellainen kuin Hän. Olen tapaillut monia monia ihmisiä jotta pääsisin yli hänestä…Lopputulos: tunnen itseni halvaksi. Kukaan ei ymmärrä minua samalla tavalla kuin Hän, kukaan ei ole niin samanlainen ja ymmärrä minun huumoriani.

Muutin toiselle paikkakunnalla koska en enää kestänyt olla kotipaikkakunnallani, kaikki muistutti hänestä. Kotona odotti kaikki meidän yhteiset tavarat joita olimme ostelleet tulevaan yhteiseen kotiin… myin kaikki hänelle ostamani tavarat, ja kaikki yhteiset jotka olimme ostaneet. En pysty katsomaan tiettyjä ohjelmia enää. En voi ajatella ”onnellisia” lukioaikojani enää koska näen hänet muistoissani. Pahinta on, että hän vei meidän ystäväpiirin mennessään. Minulle ei jäänyt mitään eikä ketään. Nyt Hän ja Hänen uusi naisensa hengaavat baareissa meidän ystäväpiirin kanssa.

Aamulla on hyvä kun jaksan edes nousta sängystä. Kyyneleet ovat silmissä jo ennenkun saan itseni ylös sängystä. En jaksaisi huolehtia ulkonäöstäni, en urheilla, mahassani tuntuu olevan veitsiä, niin tätä oloa voisi fyysisesti kuvailla. Juuri siltä se on tuntunut jo monta monta kuukautta siitä asti kun kaikki tämä tapahtui. Millään ei tunnu olevan enää merkitystä.

Tämä mies ei ole puhunut minulle nyt 9 kuukauteen, lukuunottamatta sitä kertaa kun puhuimme baarissa, ei sen jälkeen mitään kun hän jätti minut. Sitä ennen puhuimme joka päivä. Mietin edelleen näitä asioita joka päivä, asioita joita haluaisin sanoa Hänelle, tuntui että kaikki jäi kesken. Joskus tulee tilanteita joissa ikäänkuin kuulen Hänen äänensä, tiedän tismalleen mitä hän siihen sanoisi.

En ole saanut uudelta pieneltä paikkakunnalta ystäviä. Asun nyt ihan eri puolella Suomea ja ihmiset ovat vaan niin erilaisia eikä täällä pienellä paikkakunnalla ole oikeen mitään baareja tms missä tutustua ihmisiin. Asun soluasunnossa ja sekin ahdistaa. Kämppiksinä on kaksi hyvin hiljaista tyttöä ja musiikin soittaminenkin tuntuu olevan täällä rikos. Olen myös jatkuvassa rahapulassa. Kun tulin ulkomailta en vain jaksanut mennä vanhaan työpaikkaani, pelkäsin ihmisiä ja heidän katseitaan, kaikki tuntuvat tietävän että minulle sattui jotain pahaa. Syksyllä olin myös niin pahassa jamassa, että saatoin ruveta itkemään ihan mistää tahansa aiheesta, en olisi kestänyt..

Kaikki masentaa, yksinäisyys, rahapula…En näe mitään huomista, en tulevaisuutta. Koulussa oleminen jokseenkin piristää, saan muuta ajateltavaa. Vaikka tajuankin olevani väärällä alalla, haluan tehdä jotain ihmisläheisempää työtä, se saattaisi nostaa minut tästä synkkyydestä. En kuitenkaan usko pääseväni muualle kouluun, sillä koulupaperini eivät ole niin hyvät. En ennen pelännyt mitään, sillä olihan minulla Hänet…tiesin että minne tahansa lähtisinkin opiskelemaan tai työhön, hän seuraisi mukanani ja olisi tukenani. Tiedän, että minä ja Hän, olimme aivan toivottoman rakastuneita toisiimme, aivan addikteja, muut harrastukset jäivät kakkoseksi kahdestaan ollessamme. Tämä minua harmittaa eniten; mieheni oli pakko saada heti joku korvaamaan minua kun en ollut ulkomailla ja minä viihdyin taas parhaiten miespuolisen ystävän seurassa jotta tunsin oloni kotoisaksi.

Onko kellään mitään ideaa miten tällaisesta tilanteesta pääsee eteenpäin? Ainoa henkilö joka tietää masennuksestani on äitini joka kysyi minulta asiasta suoraan ja aloin saman tien itkemään ja myönsin masennukseni. Samoin alan edelleen itsemään jos joku mainitsee Hänen nimen jossain, näen jonkin kuvan tms. Miten tällaisesta oikeasti pääsee eteenpäin?? En jaksa enää deittailla muita miehiä, koska siinä ei ole mitään järkeä eikä väkisin yrittämällä saa mitään aikaan ://