Omakohtaiset kokemukseni lapsen psyykkisten häiriöiden hoidosta perustuvat 1990-luvun alkuun. Pitää muistaa, että nykyään lasten- ja nuorispsykiatrian sairaalahoidon taso on tutkimusten perusteella Suomessa korkeatasoista. Kaikesta huolimatta tutkimusten mukaan yhä useampi lapsi ja nuori kärsii psyykkisistä ongelmista.

Omalta kokemuspohjalta ajateltuna lapsi alkaa oireilla harvoin ilman syytä. Syy voi olla esimerkiksi tasapainoisten vanhempien puuttuminen ja koulukiusaaminen tai näiden ja useampien tekijöiden yhteisvaikutus. En halua syyllistää vanhempia, mutta silti aina kannattaa katsoa peiliin, jos lapsi alkaa oireilla. Onko lapsen kanssa vietetty tarpeeksi aikaa? Ovatko lapseen asetetut vaatimukset realistisella pohjalla? Onko lasta kohdeltu muutenkin kaltoin perheen parissa?

Kaikkein tärkeintä olisi puuttua välittömästi tilanteeseen, mikäli lapsi alkaa oireilla. Puhuisinkin psyykkisestä ensiavusta, jonka ensimmäinen vaihe olisi kysyä, miksi lapsi oireilee? Tätä kysymystä ei esitetty koulukuraattorin taholta ainakaan silloin, kun itse aloin oireilla todella pahasti koulupelon ja masennuksen vuoksi. Minut leimattiin koulupinnariksi, vaikka todellisuudessa oireilin psyykkeeltäni. Tarinani huipentui siihen, kun minut vietiin ”hoitoon” Kuttulan pahamaineisen koulukodin sijaisperheeseen.

En tiedä tarkalleen, millä tasolla opettajien, koulukuraattorien (vrt. rankkureiden) ja terveydenhoitajien tietämys psykiatrisista sairauksista on nykyään, mutta epäilen, että tietoa ei vieläkään ole tarpeeksi edes perusasioista.

Lapsi on pahimmillaan susi toiselle lapselle. Koulukiusaaja alkaa usein ahdistella sitä luokan hiljaisinta ja heikointa oppilasta, jolla ei ole kaveriporukan tukea takana. Sekä kiusatun ja kiusaajan psyykkinen kunto olisi hyvä kartoittaa, sillä voihan hyvin olla niin, että kiusaaja sairastuttaa myös kiusatunkin. Ehkä asennekasvatus olisi yksi tehokkaimmista keinoista taata lapselle edes turvallinen kouluympäristö kotioloista puhumattakaan.

Yksi syy miksi minä en halunnut lapsena hoitoon Pitkäniemen psykiatriseen sairaalaan oli juuri leimautumisen pelko. Leimautumisen pelko oli ilmeinen myös läheisilläni. Toivottavasti lapsen läheisimmät aikuiset ovat nykyään ymmärtäväisempiä, sillä on karhunpalvelus kieltää lapsen psyykkiset ongelmat. Psyykkinen sairaus voi olla ihan oikeasti tappava jo varsin nuoren ihmisen kohdalla.

Toivottavasti kirjoituksestani on jollekin jotain apua!

Terveisin netissä laajalti vaikuttava Kokemustuntija