Kirjoitin aiemmin tuonne "kuinka monta mahdollisuutta kannattaa antaa". Niin, kaiken kokemani jälkeen, siis tiesin tuosta toisesta naisesta, että hän on ollut aina siinä välissä kun meillä oli välirikko, tai kun mieheni halusi olla yksin ja elää vain omaa elämää :-). Silloin tiesin, että tämä nainen on mukana kuvioissa, eikä mies edes sitä kieltänyt minulta jälkeenpäin. Kerran hän jopa sanoi minulle meidän eron taas kerran tullessa, että mikäli tämä hänen suhteensa ei tuohon naiseen onnistu, katsotaan jälleen meidän suhdettamme, no tuo ei ollut outoa, tuo on tapahtunut aiemminkin. Selityksenä oli jälkeenpäin se, että oikeastaan suhde ei ollut mikään suhde, nainen oli hänen joogaohjaaja ja reikivalmentaja, jolta hän sai ohjeita elämälleen ja todistuksen käydyistä reikikoulutuksista, huh, tuotako reiki onkin :-).
Mutta, nyt viimeisen eron tapahtuessa otin yhteyttä tähän kolmanteen osapuoleen, joka yllättyneenä :-), ohos, ei muka tiennyt, että asuimme yhdessä ja meillä oli yhteinen talo ja olimme olleet yhdessä kymmenen vuotta??? Ihmettelin hänen hyväuskoisuuttaan, koska koko suhteemme ajan tämä mies oli pitänyt häneen yhteyttä, he olivat tavanneet. Nainen vain ihmetteli, että kuinka mies soitteli hänelle vain aamuisin kun lähti töihin ja töistä lähtiessä ja hänen soittonsa sattuivat aina huonoon aikaa, tietenkin! Tosin, en tiedä kuinka paljon hän valehtelee, mutta itse sain aikajanan täsmäämään ja ne paikat, jotka olivat itselleni ihmeellisiä, täyttyivät nyt tuolla toisella naisella. Jokainen lähtö ja minun poisheittäminen oli vain sitä, että tuo toinen nainen oli petattu jo valmiiksi. Niin myös nyt, siirtyminen miehelle oli helppo, koska hän oli jo pedannut suhteen toiseen naiseen ja tämä oli valmis vastaanottamaan, vaikkakin nainen kertoi minulle, että panee välit poikki, koska ei ole muka tiennyt minun olemassaoloa. No, tämä nainen toimii sellaisessa työssä, jossa tulee olla rehellinen ja auttavainen, hän jopa ennustelee toisille ja tekee jos jonkinmoista regressioterapiaa, mutta ei näe, että mies, jonka kanssa pelehtii on täysin valehtelija. Mutta sen sain selville ottaessani yhteyttä kolmanteen osapuoleen, että mies, jota olin palvonut, rakastanut ja tukenut kaikessa, oli täydellinen valehtelija, jota normaali ihminen ei voi käsittää.