Hei!

Puolisoni kanssa meillä on 35v yhteistä vuotta takana. Neljä ihanaa lasta (minun mielestäni ihania, puolisoni ei ole aina samaa mieltä…). Kaksi asuu vielä kanssamme, teini-iän ihanuudet alkamassa.
Vuosiimme mahtuu paljon hyvää, mutta liikaa huonoa. Tunnistan, että olen todennäköisesti itse sairastunut läheisriippuvuuteen. Puolisoni alkoholin käyttö ainaki yhtenä syynä.
Omasta mielestään hänellä ei ole ongelmaa, koska hän ei tarvitse aamulla krapulaan mitään, pystyy käymään työssään jne.. Mutta jos joka ilta menee 10-12 tlk olutta, viikonloppuisin Brandy ”korvaa” niistä osan, juominen jatkuu usein ”unien” jälkeen pe-la aamuyöstä sekä la-su aamuyöstä.. käytännössä siis 9krt vkossa menee nuo annokset, niin kyllä se minun näkemykseni mukaan on jo hieman ongelma käyttöä…
Agressiivinen hän ei ole, hyvin sarkastinen ja hieman myös narsistinen. Henkistä väkivaltaa siis tunnen olevan olemassa. Nuorimmaisemme on ensimmäinen lapsistamme, joka on uskaltanut perheen ulkopuoliselle kertoa ääneen, että isän oluen juonti on hieman pelottavaa.. ei siis varsinaisesti ole sanonut pelkäävänsä isäänsä, mutta oluen juonti pelottaa.. Tästä seurasi sitten vyyhti..
puolisoni ei ota asiaa vakavasti, koska eihän hän ole väkivaltainen.. joo ei ole, mutta jos lapsesta tuntuu pelottavalta, niin kaipa pitäisi mennä itseensä.. asiaa käsiteltäessä, nousee puolisostani voimakkaasti nuo narsistiset ja itsekkäät piirteet, saahan sitä aikuinen ihminen nyt omassa kotonaan olutta juoda, kun ei kenellekään mitään pahaa tee.
Itseäni on vuosia estänyt apua hakemasta pelko.. pelko siitä, miten puoliso asiaan suhtautuisi, mitä jo eroamme, miten hänen sitten käy.. ajautuuko täysin rappiolle… hän harrastaa sellaista asiaa, joka yhdistelmänä viranomaisille tietoon tullessa, pelottaa häntä itseään, että menettää harrastuksensa. Sen menettämisen pelko on hänellekin tärkeämmässä asemassa kuin oma lapsensa ja lapsiensa hyvinvointi..
minä tunnen itseni täysin luuseriksi kun en saa meitä revittyä irti tästä perhehelvetistä.. olisi pitänyt se tehdä jo vuosia sitten.. no olenhan minä kyllä koittanutkin.. yrityksien seuraukset ovat olleet vaikeat, olen koittanut kahdesti riistää hengen itseltäni.. kaikki on saatu pidettyä piilossa, kulissit on kunnossa.. melkein.. aina hän jotenkin saa minut sitten jäämään.. ja uskomaan, että kyllä tämä tästä ja kyllä lapset ymmärtää ettei isi ole paha.. nyt vaan alkaa olla niin taas epätoivoinen olo, kun asiasta ei voi ääneen puhua, kun ei ole mitään ongelmaa josta puhua.. koska voi juoda kun ei ole paha… en tiedä miten kauan tätä jaksaa..