Vuosien on-off-suhde

Vuosien on-off-suhde

Käyttäjä Kaulin aloittanut aikaan 13.02.2018 klo 21:18 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kaulin kirjoittanut 13.02.2018 klo 21:18

Saisiko täältä tukea selviytyä vuosien on-off-suhteesta? Että pääsisi lopullisesti irti. Minä olen se jätetty. Olimme jo edellisen eron jälkeen pitkään erossa, yli vuoden. Seksisuhde kyllä jatkui melkein koko tuonkin ajan. Olen todella rikki. Vaikka helpompaa tämä on jo kuin aiemmin. Viimeksi olin varma, että toinen ei enää halua minua enää ikinä takaisin. Mutta jotenkin siinä sitten kuitenkin kävi niin. Tai ei siis hän minua halunnut, mutta tuli takaisin ei-imartelevista syistä kuten yksinäisyys. Hän siis on jatkuvasti sitä mieltä, että ei toimi, en ole oikeanlainen ja jättää. Minä olen tehnyt joka kerta päätöksen, että nyt myös riittää. Mutta tämä jättäjä on joka kerta myös se, joka tulee takaisin. Olen välillä yrittänyt ihan tosissani pitää hänet kaukana, mutta hän on ollut silloin todella sinnikäs, enkä vain sitten lopulta ole enää jaksanut vastustella.

Tämä edellinen kerta, en tiedä edes mitä se oli. Hänen puoleltaan ei kuulemma edes ollut mikään suhde. Oli jopa yllättynyt, kun minä olin sen niin käsittänyt. Olimme ihan jatkuvasti yhdessä, viestittelimme joka päivä, puhuttiin matkoista, puhuttiin yhteisestä tulevaisuudesta (tosin hän ei sittenkään ollut kuulemma puhunut siitä niin kuin minä sen ymmärsin). Niinkö eronneet käyttäytyvät? Oli pahoillaan siitä, että oli minun antanut ns vahingossa ymmärtää väärin ja että ei ollut tarkoitus antaa mennä niin pitkälle. Ja oli yllättynyt, että minuun sattuu. Että eikö tähän nyt olisi jo tottunut? No niinpä….

Olemme aiemmin asuneet yhdessä vuosia. Tämä todella pitkittynyt ero on nyt kestänyt vuosia ja vuosia. Elämä tässä menee hukkaan, kun elää jatkuvaa tuskaa läpi uudestaan ja uudestaan. Enkä enää mikään ihan nuori ole. Keski-ikäinen ja mukana tällaisessa teininäytelmässä.

Minun on vaikea ymmärtää toisen logiikkaa siinä, että ei halua minua, mutta sitten tulee kuitenkin aina takaisin ja repii minut rikki. Minä olen hänelle siitä sanonutkin, että en halua hänen tulevan tähän ellei sitten ole tosissaan. Hän haluaa aina pysyä ystävänä. Minä en pysty, vaan tarvitsisin taukoa yhteydenpidosta. Hän ei ole pahemmin sitä kunnioittanut, koska ”ei se ole ongelma”. No, ei ehkä hänelle. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat kuolleet jo kuulemma vuosikausia sitten. Takaisin tulee omien sanojensa mukaan yksinäisyyden ja epätoivon takia. Todella imartelevaa. Ja rikkovaa.

Tiedän olevani aivan tajuttoman tyhmä. Olenkin vihainen nimenomaan itselleni, kun annan tehdä näin, vaikka tiedän itsekin, että ei toisella ole mitään tunteita ja vain leikittelee minulla. En ymmärrä silti sitä. Etenkin, kun olen kieltänyt tekemästä niin. Miksi hän toimii niin? En varmaan ikinä tule sitä tietämään.

Nyt yritän olla vahvana, mutta olen näitä lupauksia tehnyt niin tuhottomasti itselleni, että ei kyllä usko kauheasti kanna. Minäkin olen yksinäinen ja ehkä tarvitsisin jotain kanavaa, jonne voisin tulla purkamaan, jos tässä nyt vielä huonosti olisi käymässä. Tosin nyt tämä toinen on kyllä ollut jo pari vuotta hyvin varma tästä erosta ja tämä viime kuukausien ”suhde” oli jotain, en tiedä mitä ihmettä se edes oli, hänelle ei mitään ilmeisesti. Eli ehkä minun ei edes tarvitse olla enää vahvana, vaan toinen pysyy nyt kaukana.

Ja vaikka asuimmekin vuosia aiemmin yhdessä, niin tämä ”jättämisleikki” alkoi jo kuukausi seurustelun aloittamisesta. Silloin jätti ensimmäisen kerran. Palasi kyllä puolessa tunnissa takaisin. Sitten näitä on tullut tasaisin väliajoin. Muutaman vuoden välein ja nyt tämän varsinaisen on-off-suhteen aikana niitä on ollut ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ensimmäisen kerran sanoi jo vuoden jälkeen, että ei enää rakasta. Ja silti ollaan vielä 15 vuoden jälkeen samassa tilanteessa. Hän ei kyllä kaikkia jättämisiä ole edes ottanut itse erona. Minulle ne ovat olleet eroja täysin. Ovat tuntuneet todella pahoilta. Ollaan oltu yhdessä ja sitten toinen vain ns. häviää, muuttuu kylmäksi ja sanoo, että tämä oli nyt tässä. Mikä se on, jos ei ero? Sitten muutaman kuukauden päästä tulee taas takaisin. ”Mutta mehän ollaan erottu”. Sitä olen saanut kuulla usein. Että sitä voi tulla ja leikkiä minulla ja jättää kuin nallin kalliolle, kun leikki on ohi, koska ”eihän me olla edes yhdessä”. Minut on jätetty varmaan ainakin 10 kertaa tämän ”suhteen” aikana. En pysty edes laskemaan kertoja.

Antakaa minulle voimaa päästä tästä yli. Minä olen todella yksinäinen ihminen. Minulla ei ole ketään kenelle puhua, ei ketään kehen tukeutua.

Käyttäjä Bara jag kirjoittanut 14.02.2018 klo 12:50

Ensinnäkin, sinä et ole tyhmä.

Minä elin itse 6 vuotta on-off -suhteessa. Ensimmäinen vuosi normaalia yhdessäoloa, sen jälkeen ero toisen naisen takia ja siitä alkaen 5 vuotta on-offia samaan aikaan kun miehellä oli kymmeniä muita suhteita, yksi vakavempi ja muut satunnaisia. Lopulta katkaisin välit täysin, ja se vaikutti mieheen voimakkaasti, hän tuli takaisin luokseni, pelkäsi kai menettävänsä.

Tämän jälkeen palasimme yhteen, lupasimme sitoutua ja aloitimme yhteisen elämän, siitä on nyt kymmenen vuotta. Mentiin naimisiin ja meillä on kaksi ihanaa lasta (6 ja 7 v) ja kuinka ollakaan niin täällä olen taas tukinetin sivuilla.

Kymmenen vuotta on siis mennyt todella hyvin mutta viime perjantaina mieheni tiputti pommin: hän on ihastunut työkaveriinsa ja mites nyt tehdään. Erosta puhuttiin. Pari päivää myöhemmin kuitenkin kävi ilmi että toinen nainen ei missään nimessä ollutkaan jättämässä perhettään, joten mieheni ei halunnutkaan erota enää.

Nyt minä istun tässä ja mietin, mitä olisi pitänyt tehdä silloin viisitoista vuotta sitten. Rakas ystävä, lue tarinani ja mieti. Toivon koko sydämestäni että se antaisi sinulle voimaa. Et ole yksin, ja ansaitset paljon parempaa. <3

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 14.02.2018 klo 15:59

Kaulin, valitettavasti vain on niin, että ainoastaan omalla toiminnallasi pääset irti on/off -suhteesta. Ei hyödytä pohtia kumppanisi syitä käyttäytymiseensä.

Kannustan puhumaan ongelmasta täällä ja kaikissa muissa mahdollisissa paikoissa. Jos haluat eroon kumppanistasi, yritä löytää omaa kivaa tekemistä. Harrastuksia, uusia ystäviä. Löydät mukavaa, korvaavaa tekemistä.

Käyttäjä Kaulin kirjoittanut 14.02.2018 klo 16:40

Kiitos kirjoituksestasi Bara jag.

Itse asiassa minä olen jo ollut kengissäsi 10 vuotta sitten. Mies rakastui työkaveriinsa, kun minä odotin meidän kuopustamme. Meillä on siis kaksi lasta ja elimme avoparina monta vuotta. Tuo aika oli kamalinta aikaa suhteessamme. Mies oli todella kamala minua kohtaan, eikä auttanut kotona yhtään. Mies ei kuitenkaan lähtenyt, vaikka sitä mietti. Ei halunnut olla "paska jätkä", joka jättää perheensä. Tiesin ihastuksesta jo ennen kuin mies siitä minulle kertoi. Merkit oli niin selvät. Minä olin niin turta, että ei se silloin sitten lopulta edes kovin pahalta tuntunut. Mutta olipa kiva kuunnella miehen itkuja hänen rakkausdraamastaan. Elämänsä rakkaus, eikä voinut aloittaa suhdetta sen kanssa. Oli niin järkyttävää aikaa hänelle. Ei tuntunut käyvän mielessä, että se oli kamalaa aikaa KOKO perheelle.

Ja kyllä, todellakin sitä ansaitsee parempaa. Meillä on suhteessa ollut myös mukana henkistä väkivaltaa ja sairaalloista mustasukkaisuutta. Ne nyt ovat ainakin enimmäkseen loppuneet viime vuosien aikana. Varmaan, kun en enää ole niin tärkeä toiselle.

Käyttäjä Margaret kirjoittanut 15.03.2018 klo 20:52

Kaulin kirjoitti 14.2.2018 16:40

Ja kyllä, todellakin sitä ansaitsee parempaa. Meillä on suhteessa ollut myös mukana henkistä väkivaltaa ja sairaalloista mustasukkaisuutta. Ne nyt ovat ainakin enimmäkseen loppuneet viime vuosien aikana.

En voi muuta samoa kuin kiitos tästä avauksesta. Olen 24-vuotias, olen ollut on/off-suhdeessa 19-vuotiaasta asti. Aina samalla kaavalla, mies jättää, minä yritän jatkaa elämääni, ja loppujen lopuksi mies on se joka haluaa myös takaisin. Minä tyhmänä aina vakuutan itselleni "ehkä tällä kertaa.." vaikka järkikin jo huutaa ettei edes kannata yrittää. Ehkä tämä aloitus nyt herätti maanpinnalle ettei se todellakaan siitä parane.

Käyttäjä Kaulin kirjoittanut 28.03.2018 klo 09:02

Niin siinä sitten taas kävi, että mukaan lähdin uudestaan ja eipä mennyt montaa viikkoa, kun tulin taas jätetyksi.

Mistä niitä ystäviä saa? Minä olen ollut koko tämän 15 vuotta niin yksinäinen. En ole yrityksistä huolimatta onnistunut tutustumaan kehenkään. Minun itsetuntoni on niin nollissa, että ei tällainen ihminen kykene löytämään ketään. Saati sitten päästämään lähelleen. Vuosia olen käynyt terapiassa, mutta sekin loppui. Se apu siitä oli, että ainakin tiedän miksi toimin kuten toimin, mutta olen niin rikkinäinen etten osaa korjata itseäni. Itsestä tuntuu, että tarvitsisin normaaleja tukevia ihmissuhteita. Ihmissuhteita, joissa huomaisin, että en ole se ihmiskammotus jollaiseksi minut on haukuttu ja arvosteltu 15 vuoden ajan. Vaan että minusta saatettaisiin ehkä jopa pitää. Mutta kun ei tällainen rikkinäinen ihminen voi muodostaa ihmissuhteita. Häpeän itseäni aina, kun astun ovesta ulos.