Voiko suhde jatkua hyvänä uskottomuuden jälkeen? Kokemuksia?

Voiko suhde jatkua hyvänä uskottomuuden jälkeen? Kokemuksia?

Käyttäjä Pohtija00 aloittanut aikaan 29.04.2024 klo 13:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Pohtija00 kirjoittanut 29.04.2024 klo 13:13

Mieheni jäi pari kuukautta sitten kiinni vuosia jatkuneesta sivusuhteesta harrastuskaverinsa kanssa.Olivat vaivihkaa viikottaisen harrastuksen parissa ihastuneet. Toinen osapuoli oli myös tahollaan naimisissa. Kumpikaan ei ollut halunnut tuhota avioliittojansa ja suhde oli harrastuksen lomassa jatkunut luontaisesti ilman että asiaa oli varsinaisesti edes sovittu tai keskusteltu. Jonkinlaista seksiäkin suhteeseen liittyi.

Otin yhteyttä toiseen naiseen ja hänen puolisoonsa, kerroin tietäväni sivusuhteesta.Tein tämän siksi että vihaan salaamista ja selän takana puuhastelua yli kaiken. Toivoin yhteydenotollani asiaa käsiteltävän toisenkin pariskunnan taholla, jotta sivusuhde päättyisi.

Puolisoni ei itsekään ymmärrä miksi suhde jatkui ja jatkui vaikka siitä oli yritetty pyristellä pois. Puolisoni kertoi rakastavansa toista naista, mutta ei missään vaiheessa pohtinut yhteistä elämää tämän kanssaan.

Sivusuhteelle hän ei löydä mitään järkevää syytä, ei mitään vikaa meidän parisuhteessammekaan. Halusi ja haluaa edelleen panostaa suhteeseemme.

Ehkä hän koki saavansa jotakin huomiota, miehekkyyttä ja tarpeellisuutta toiselle mm.tyydyttäessään toista seksuaalisesti ja toisen elämän murheita kuunnellessan.

Asia on keskusteltu perusteellisesti ja tällä hetkellä molempien toive on kuitenkin yrittää jatkaa avioliittoa luottamuksen rikkoutumisesta huolimatta.Takana yli 20- v yhteistä elämää. Olemme keskustelleet miten jatkossa asia otetaan puheeksi, jos puolisoni vastaavaan tilanteeseen ( ihastuminen/rakastuminen/uuden suhteen virittely) ajautuu. Salailua ja valehtelua en enää hyväksy ja hän myös kertoo häpeävänsä tältä osin tekoaan. Hän on miettinyt sitäkin miten välttää vastaavanlaista ihastumista tulevaisuudessa omilla aktiivisilla valinnoillaan.

Oma tunne-elämä on edelleen hyvin vaihtelevaa.Epäilyttää voiko jatkaa näin ja onnistuuko suhde joltakin uudelta pohjalta.Rakkaus ei ole kadonnut, mutta luottamuksen rikkoutuminen kyllä jollakin tasolla häiritsee sitoutumista ja uskoa sopimuksiemme pitämiseen.

Olen sinut sen kanssa, että toisen ihmisen kautta ei omaa onnellisuuttaan voi rakentaa. Mutta jos parisuhteessa tahtoo tasapainoisena elää, koen että siihen liittyy luja molemminpuolinen uskollisuus, luottamus ja rehellisyys toisiamme kohtaan.

Onko kenelläkään kokemusta, miten vastaavassa tilanteessa avioliitto on jatkunut? Korjaantuuko luottamus ja jos niin mille tasolle?

Voiko laadittuihin sopimuksiin luottaa, loppuuko salalilu?

Käyttäjä Satuniks kirjoittanut 09.05.2024 klo 08:18

Hei,pakko vastata ja samalla purkaa omaa sydäntä kuormasta.Me olemme miehen kanssa olleet 17 vuotta yhdessä,on lapset yms. Peruslitanja kaikkea. Mieheni petti minua vuonna 2021 ja edelleen työstän tätä asiaa.Käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa,tuloksetta jo toista vuotta. Inhoan miehen kosketusta yms. En ole enää kyennyt seksiin tai muuhunkaan läheisyyteen,tuntuu,että olen sisältä kuollut.

Toiset lukemani mukaan selviää uskottomuuden jälkeen,harmi että itse olen edelleen alkuviivalla kaikesta selviytymiseen. En luota enää mieheeni,arkisissa asioissa kyllä..Aluksi vaadin tutkia puhelimet yms mutta nykyään minua ei edes kiinnosta.

Minä ainakin olen ihan toivoton tapaus tässä ratkaisussa päästä eteenpäin.

Olen täysin rikki,seksuaalisuuteni ja naiseuteni.Kaikki on varissut tämän takia.

Kaipaan läheisyyttä,mutta en kykene siihen. Välillä oikein harmittaa olla minä itseni kun en pääse asiasta yli.

Luulin kanssa että olisimme asian perusteellisesti puhuneet,mutta aina pikkuhiljaa selvisi,että joko mies on jättänyt jotain tarkotuksella kertomatta tai värittänyt asiaa parhain päin.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisätty tekstiä
Käyttäjä Pohtija01 kirjoittanut 10.05.2024 klo 13:54

Onpa ikävä tilanne… mutta varmasti varsin tyypillistä, että kestää vuosia toipua. Eräänlainen surutyöhön tämä tuntuu olevan, vaikka pettäjäosapuoli täällä ei sitä sellaisena ymmärrä.

Selvisikö sinulle koskaan puolisosi motiivit tai syyt uskottomuuteen? Onko puolisosi selvittänyt ammattihenkilön tuella näitä itsestään tai valmis selvittämään?

Itse olen pohtinut, että ensisijaisesti keskityn nyt itseni korjaamiseen, mutta edellytän kyllä puolisonkin selvittämään tahollaan  omia sisäisiä mörköjään. Muutoin näen riskin, että sama toimintamalli jatkuu aina vaan uudelleen.

 

Suhteen osalta olemme päättäneet yrittää jatkaa uudelta pohjalta eteenpäin. Varmasti elämänmittainen särö jää, mutta jos tilalle tulisi jotakin uutta ja kenties osin parempaakin, olen valmis katsomaan mahdollisuutta suhteen rakentamiselle.Toisaalta luotan nyt vahvasti oman elämäni kantavan jokatapauksessa, jos tämä suhde jostakin syystä lopulta päättyisi.En koe olevani riippuvainen puolisostani.

 

Toivoin sinulle kovasti jaksamista oman voimaantumisesi kanssa!

Käyttäjä MarttaL kirjoittanut 04.06.2024 klo 09:36

Hei, olen erittäin pahoillani puolestasi. Tiedän tunteen ja voin kertoa, miten oma suhteeni “selvisi” vastaavasta tilanteesta. 

Nyt tapahtumista on tasan 10 vuotta, joten muisteleminen ei enää tuo tunteita pintaan. Tilanne muistutti paljon teidän omaanne: miehellä oli aikaa vievä harrastus ja sieltä löytyi “ystävä”. Vähitellen edettiin ja lopuksi oltiin vuosien salasuhteessa. Miehen mukaan monta kertaa yritettiin lopettaa, mutta ei voitu mitään, kun tunteet olivat niin syviä.
 

Miehen käytös oli tuolloin ailahtelevaa. Välillä hän lopetti puhumisen ja  ei katsonutkaan minuun. Kyselyihin hän töksäytti, ettei ole mitään ongelmia. Seksistä oli turha haaveillakaan, kun mies kavahti kosketustakin. 

Olin kuitenkin 30 vuoden yhdessä olon jälkeen täysin luottavainen (ja sinisilmäinen), joten suhteen (melko huvittavan) paljastumisen jälkeen tuntui, kun kaikki romahtaisi ympäriltä. Mies sanoi, ettei kadu muuta kuin paljastumista. Hän sanoi heti, ettei lähde mihinkään terapioihin. Toivoi vielä, että minäkin saisin vielä kokea jotain yhtä ihanaa.
Erota mies ei halunnut. Toinenkin osapuoli oli tahollaan naimisissa, joten salaisuus oli keskeinen osa suhdetta. 

Kävin sitten yksin terapiassa. Päätin jäädä, mutta sanoin, että suhteen/suhteiden tulee loppua ja seksinkin tulla vähitellen osaksi elämää. Päätin myös, etten ota asiaa enää esille, ellei jotain uutta ilmene. Ei ole ilmennyt ja nyt asiasta ei ole kahdeksaan vuoteen puhuttu. 

Suhteemme kuitenkin muuttui. Ennen luotin mieheen kuin vuoreen, mutta nyt taka-alalla on ajatus, että voi olla, ettei mikään ole totta. Kyseessä ei ole epäilys, vaan ennemminkin toteamus. Se ihaileva, rakastava katseeni, joka näkyy 20 vuotta vanhoissa valokuvissa, ei ole palannut. Kaiken kaikkiaan suhteemme on laimennut, mikä olisi tietysti voinut tapahtua muutenkin. 

Jälkikäteen ajatellen, olisin lähtemällä saanut enemmän suuria tunteita: rakastumisia ja pettymyksiä. Ehkä olisin kokenut sen suuren ihanuuden, mitä mies minulle toivoi,  

Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen elämääni. Minulle on näiden kymmenen vuoden aikana kertynyt paljon uusia ystäviä, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Suhteeni aikuisiin lapsiini on lähentynyt. Mies elää täsmälleen samaa elämää kuin 10 vuotta sitten, paitsi että suhteen toinen osapuoli on lopettanut harrastamisen.  

Lopuksi: parasta, mitä voit itsellesi tehdä, on hyväksyä tapahtunut osaksi historiaanne. Tee sitten omat päätöksesi, niin että hyvinvointisi ei ole riippuvainen toisten päätöksistä.