Voiko parisuhteen miettimisajasta selvitä yhdessä?

Voiko parisuhteen miettimisajasta selvitä yhdessä?

Käyttäjä sinisiipi78 aloittanut aikaan 12.09.2011 klo 14:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä sinisiipi78 kirjoittanut 12.09.2011 klo 14:13

Hei,
muutama päivä sitten avopuolisoni ilmoitti ettei tiedä rakastaako minua enää, ja harkitsee eroa. Tarvitsee aikaa miettiä asioita. Järkytyin. Olemme olleet yli kymmenen vuotta yhdessä ja tottakai tuohon aikaan on mahtunut hyviä ja huonompia hetkiä. Koko tämä vuosi on kuitenkin ollut minun mielestäni hyvinkin seesteistä ja onnellista – fyysistä läheisyyttäkin on ollut enemmän kuin joissakin aiemmissa vaiheissa.

Järkytykseltäni olen saanut hänelle sanottua kuinka paljon rakastan, miten yllätyksenä tämä tulee jne. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaa ajatella asioita (mitä hän sanoi tarvitsevansa) mutta ei ole helppoa vain katsoa hiljaa vierestä ja olla yksin omien tunteiden kanssa kun ei ole mitään käsitystä mitkä ajatukset ovat tähän tilanteeseen johtaneet.

Nyt haluaisinkin tietää kokemuksia, onko tälläisistä parisuhteen miettimisjaksoista selvitty? Onko kenelläkään tiedossa nk. onnellista loppua? Olen ahdistunut kun mietinkin että joutuisin elämään loppuelämäni ilman avopuolisoani. Olen aina uskonut että hänessä on minun sielunkumppanini. Nyt hän on muuttamassa ei paitsi omaa elämäänsä myös minun elämääni.

Kamala olo 😭 . Ihanaa olisi jos jaksaisi vastata.

Käyttäjä sinisiipi78 kirjoittanut 12.09.2011 klo 18:57

..ja jatkoa vielä tuohon aloitukseen - mitään kokemuksia, kommentteja siitä, kumpi olisi parempi: kertoa omasta rakkaudestaan siinä hengessä että kyllä tästä selvitään, vai olla vain omissa oloissaan hiljaa ja "antaa tilaa". Pelkään että jos nyt vetäydyn liian kauaksi, annan vaikutelman että "tämä on sinun ongelmasi, hoida se yksin". Olen jo sanonut että olen valmis tekemään mitä tahansa jotta tämä suhde jatkuisi. Rakastan.

Haluaisin uskoa että mun rakkaus jaksaisi kantaa meidät tästä yli. Onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta?

Käyttäjä ero_kesäk_2006 kirjoittanut 13.09.2011 klo 09:00

Vaikeaa vastata kun en tiedä tarkkaan tilannettasi. Ehdotan kuitenkin, että annat
puolisollesi tilaa ja olette vähän aikaa eri osoitteissa jos mahdollista. Etäisyys lienee
ainoa pelastaja ja saatte kumpikin tahollanne aikaa miettiä. Älä turhaan nyt mieti
miten selviät ilman häntä, jätä tunteet sivuun ja ota järki käteen. Jos hyvin käy
jatkatte onnellisena, jos taas ei, niin maailmassa on muitakin miehiä. Suhteessa
roikkuminen ei liene kuitenkaan paras vaihtoehto jos toinen haluaa tilaa ja miettimisaikaa. Voimia, jaksamista ja hyviä päätöksiä 🙂

Käyttäjä Brokenflower kirjoittanut 05.01.2012 klo 15:43

Hei sinisiipi!

Voi miten tutulta kuulostaa sinun tilanteesi! Olen samankaltaisessa tilanteessa, mieheni haluaa muuttaa pois kotoa ja miettiä, mitä elämältään haluaa. Asiaan liittyy kiinteästi mieheni masennus-ja ahdistusoireilu, ja hän kokee tarvitsevansa yksinoloa jäsentääkseen ajatuksiaan. Minäkin luulin löytäneeni sielunkumppanin, jonka kanssa voisi rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja joka ei karkaisi ensimmäisten vastoinkäymisten myötä vaan jaksaa tehdä töitä parisuhteen eteen. Toisin kuitenkin näyttää käyvän.

Olisi mukava kuulla, mitä sinulle tällä hetkellä kuuluu? Onko asiat selvinneet ja jos ovat, mikä auttoi?