Mistä apua tähän toivottomaan olotilaan? Naimisissa ollaan oltu 14 vuotta, lapsia kolme (kaikki jo koululaisia). Ei suuria riitoja, ei alkoholismia, päinvastoin ulkoisesti kaikki hyvin. Ei vaan tunnu miltään. Lähinnä hirveä ärsyyntyminen kuvaa olotilaa.
Töissä kaikki menee hyvin ja on ”hallittua”, mutta kun lähestyn kotitannerta, alkaa jo ahdistaa. Viimeistään kun astun sisään ja kaikki kotityöt huutavat jo ovelta tekemättömyyttään, palaa hihat. Olen aina pahalla päällä, mikään nalkutus ei auta. Mies kyllä leikkaa ruohoa ja korjaa auton ym. hajonneet menopelit, mutta samalla lailla putoaa vaatteet sinne tänne kuin lapsilla. Tästä on vuosien mittaan ollut kyllä puhetta ja huutoa. Olen myös koittanut antaa olla, koska tuntuu, että meidän muu perhe viihtyy sikolätissä, mutta ei vaikutusta.
No- tämä oli vasta ensimmäinen asia. Meillä ei ole koskaan keskusteltu kovin syvällisiä. Olen joskus kyllä yrittänyt, mutta päätynyt yksinpuheluun tai -itkuun ja ajan myötä sopeutunut tähänkin. Emme pysty edes teorian tasolla puntaroimaan asioita, tyyliin mitäs jos, koska mieheni on jotenkin kovin taipumaton ”uudistuksiin”, elleivät ne tule häneltä.
Seksielämä on kuollutta, en tunne minkäänlaista halua omaa enkä vieraita kohtaan (ainakaan toistaiseksi). Meillä ei ole ollut aikaa ja rahaa tehdä mitään kaksin. Tai sanotaan, että ne kerrat voi laskea sormilla, kun jossain olemme olleet ilman lapsia. Olen ajatellut, että ehkä lasten vuoksi luovimme tämän veneen satamaan ja sitten lähdemme omille teillemme. En näe tulevaisuutta paikallaan kyhjöttävänä mummelina…
Kaikki on ollut alusta asti kovin perhekeskeistä, koska meidän ”turvaverkkomme” ovat hakeneet meistä enemmän turvaa, kuin mitä me olisimme tarvinneet takaisin. Joskus lasten ollessa pienempiä olin tästä ajoittain katkera, mutta enää silläkään ei ole niin väliä, kun lapset ovat jo isoja.
Välillä vihaan koko konkkaronkkaa, välillä haluaisin karauttaa rekan alle, jos se olisi kaikille helpompaa kuin ainainen ruikutus. Taidan kuitenkin pitää itsestäni sen verran, että uskon elämällä olevan vielä jotain ihanaa minullekin. Enkä tarkoita mitään suhdesoppaa. Toki olisi mukavaa, jos jonkun kanssa voisi jakaa asioita ja hieman romantiikkaakin kaipaisin.
Raha-asiat ovat rempallaan omalta osaltani. Olen lohduttanut itseäni jossain vaiheessa kotia sisustamalla ja ostellut mm. lapsille vaatteita ja nyt luotot vinkuvat äärimmillään ja kuukausimaksut tekevät sen, ettei palkasta sitten paljoa jää. Mies on hoitanut omat asiansa hyvin, ja näistäkään ei meillä keskustella. Hyvältä kuullostaa?? Laskut ja lainat on aina maksettu yhdessä.
Tätä nykyä tunnen vain olevani niin kovin sekaisin. En tiedä mitä tehdä? Tuntuu, että positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen on mahdoton tehtävä. Mitään yhteisiä suunnitelmia ei ole, kummallakin omansa. Masennusta pukkaa, en ole vain vielä keksinyt keneltä lähden apua hakemaan. Netissä bongailen lanttumaakareita, mutta ei olisi varaa hakuammuntaan. Kuka jaksaa kuunnella keski-ikäisen ämmän jorinoita tunnista toiseen😋. Ja juttuahan mulla riittäisi. Sen verran kriisejä olen matkallani kerännyt ja vähän puolionnetonta lapsuuttakin voisi valottaa. Ihmissuhdesoppaa ja omia ahdistuksia.
Aina ajattelin, että ihminen jalostuisi elämän myötä, mutta tätä nykyä olen taantunut pahasti. Perheterapia olisi poikaa, mutta kun en tiedä enää tahdonko edes tahtoa. Toiveeni olisi olla yksin, mutta ei yksinäinen. Kun kuvittelen lähteväni, en kuvittele lapsia mukaani. Tämä tuntuu pahalta. En jaksa olla kiinnostunut lasten ainaisista toivomuksista. Aivan kuin minusta imettäisi kaikki mehut ja rahat, eikä kukaan ole valmis tikkua ristiin laittamaan.
Hei Lapsellinen!!
Kuulostaa ihan siltä kuin olisit meille tulossa. Sotku, raha-asiat jne. Paitsi, että meillä riidellään ja lapsia on neljä. Itselläkin on välillä tullut ajatus lähteä kokonaan pois.
Tekisi varmaan hyvää, jos pääsisit vaikka viikonlopuksi pois. Mä en ole mikään hyvä näissä ehdotuksissa, kun olen aika pihalla itsekin. Kyllä me varmaan välillä tarvitaan perheestä aikalisää. Multa ei nyt irtoa enempää, kun olen niin väsynyt.
Tsemppiä sulle!🙂🌻
Heippa
Kyllä minä jaksan kuunnella
Onkos sinulla ystäviä / kavereita ??? joille voisit kertoa iloja ja suruja niin se helpottaa
elämää varmasti.
Mene nettiin ja googleen ja laita hakusanaksi tukihenkilö niin sieltä löytyy heti keskustelu apua
kuin myös laita hakusana perheasiainneuvottelu keskus niin saat upeaa ammatti apua ja mielestäni sitä kumpikin tarvitsisitte.
Mut perhe elämä täytys kyllä saada ekaksi kuntoon sillä se on suurin voima vara ja jos se
menee huonosti niin sitten kaikki menee huonosti kuin myös seksi elämä täytys olla kunnossa
Mut teeppäs näin kirjoita miehellesi kirje laita siihen hyvät ja huonot puolet / asiat
ja katsokaa toisianne silmiin ja keskustelkaa asioista ( yleensä toimii )
Joo ei mietitä ikinä mitään itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään ratkaisu
Onni koostuu ihan pikku asioista ja se ei vaadi oikeastaan rahaa ollenkaan tai saa ihan juhlat
muutamalla eurolla.
Nyt vaan puhumaan,puhumaan ja puhumaan niin siitä ne solmut aukenee mut vaatii kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa niin kyllä asiat järjestyy.
Kirjoita miten olet jaksanut
kaunista syksyä sinulle
Terve!
Siis mikäs tuossa, ihan tervettä reagointia kun on tyytymätön elämäänsä. Minäpä tässä olen paras puhumaan, kun juuri tänään sanoin perheelle, että painukaa helvettiin tai minä painun. Sitten kun mies ehdotti, että lähde ulos hetkeksi, vastasin että jos lähden, takaisin en tule.
No, onhan tässä tietysti itselläni työstä johtuva burn-outin rajakin lähellä, että vyyhti on siis kasassa. Tunnistan, että pitäisi mennä hakemaan sairaslomaa, mutta totta puhuen en halua jäädä kotiin. Hermot menisi, kun pitäisi siivota, pyykätä ja yrittää hallita tämä kaaos, jota kukaan ei muuten hallitse. Parasta on olla poissa täältä mahdollisimman paljon. - Eikä moittimista miehen suhteen. Ei, todellakaan. Hän hoitaa kaiken, kun minä olen stressaantunut ja aina töissä. Hän käy kaupassa, tulee ajoissa kotiin ja laittaa ruoan. Jotain virkaa yritän itselleni saada tässä huushollissa: yleensä pyykinpesu on minun heiniäni.
Jaa mitä seksielämää tai haluja? Mistä niitä voisi syntyä?
Tällä hetkellä olen aika kypsä edes uskomaan muutokseen. Mutta toisaalta, olishan se ihanaa, jos jostain löytyisi vielä se kipinä... Kyllä mä tiedän että tuo mies on ihana ja kyllä mä muuten haluaisin sen kanssa eläkeläisenä istuskella puistonpenkillä auringon lämmöstä nauttimasta, mutta kyllä mä haluaisin haluta seksiäkin vielä... Puistonpenkkiin on toivottavasti aikaa vielä pari kymmentä (intohimoista) vuotta?!
Mistä kipinää siis?!!!!
Hei taas hei!
Tällä hetkellä hieman parempi olo kuin viimeksi vuodattaessa. Olen tosiaan ottanut sitä omaa aikaa, lähdin ystävättäreni kanssa mökkiviikonloppua viettämään: Herkuteltiin, käveltiin luonnossa, saunottiin ja uitiinkin, otettiin muutama lasillinen ja ruodittiin elämän suuria ja pieniä kysymyksiä... Oli kyllä aivan ihanaa ja paikallaan ja olen ikikiitollinen, että minulla on ystäviä.
Ihan niinkuin olisi uutta puhtia tullut kaikkeen muuhunkin tästä. Ja raha-asiat ovat myös rauhallisessa vaiheessa, ei akuuttia ongelmaa. TIEDÄN; että olotila ei ole pysyvä, mutta tahdon tahtoa edes yrittää, enkä velloa pahoissa fiiliksissä. Kävin myös juttelemassa psykiatrilla, jolle varasin uuden ajan. En ole ihan vakuuttunut kuitenkaan, haluanko maksaa tunnin valituksesta 85e....
Juu, Kiitos että olette vastailleet ja toivottavasti kohtalotovereillakin aina välillä pilkahtelee iloa😉. Kuullaan taas!
Minä oon monasti ajatellu, että kun tämä yhteiskunta ja joskus myös ympärillä olevat ihmiset anatvat elämälle ne tietyt normit, ihmiset helposti rakentavat itselleen elämästään ikäänkuin esteradan: Kaikkien esteiden yli täytyy hyppiä palkkiin koskematta, kantaen ikäänkuin kaikkia ja kaikkea taitavasti selässään ja tadaa, se joka saa tyädet pisteet, on voittaja. Jos epäonnistumme, suremme sitä kaikkein eniten.
On aivan päivänselvää, että kaikki eivät ole aina superäitejä, eivätkä supervaimoja, muuta on aivan turha itselleen esittää, muille voi, jos jaksaa.
Mutta usein me lasten vanhempana ajattelemme lapsiemme hyvinvointia niin pitkälle ja niin sokeasti, että unohdamme oman itsemme kokonaan.
Jos itse on uupunut, väsynyt ja rikki kaiken hulabaloon keskellä, on vaikea kiinnostua yhtään mistään. Sitä vain yrittää saada kaikin keinoin lapsille hyvän elämän, eikä enää näe, että lapset kärsivät siitä, ettei äiti voi hyvin.
Siksi arvostan äitejä, jotka uskalatavat olla väsyneitä silloin, kun eivät oikeasti jaksa. Saa sanoa, ettei jaksa tänään olla äiti, vaan haluaa elää itselleen. Oma aika, ystävän, miehen tai ihan yksinkin on elintärkeää, koska saa etäisyyttä asioihin ja oppii tekemään mielessään sitä työtä, mitä jokainen saa nimenomaan välillä tehdä, kysyä niitä elämän syvimpiä kysymyksiä, hajota ja vaikka huutaa ja taas koota itsensä.
Nyt huomasit, kun vietit ystävän kanssa aikaa, kuinka terapeuttista se sinulle oli. Jatka samaan malliin.🙂
Joinakin aikoina tarvitset omaa tilaa enemmän, toisinaan saatat jaksaa arkeasi huikean paljon paremmin pitempiäkin aikoja, kuka tietää.
Ennenkaikkea anna itsellesi aikaa, se kertonee, mihin suuntaan tässä tien risteyksessä loppuen lopuksi tie vie.
Kaikkea hyvää!🙂🌻