Hei

Ei varmaan edes kannata kertoa mitään yksityiskohtia puolisolle.
Kuinka pitkä aika siitä on, kun kerroit puolisollesi? Hän saattaa pystyä käsittelemään asiaa vasta paljon myöhemmin.
Muistan itse, kuinka akuutissa vaiheessa tarrauduin mieheeni, koska pelkäsin menettäväni hänet ja perheeni. Miehellä oli siis suhde työkaveriinsa. Meni pitkään, kunnes koin olevani "turvallisilla vesillä" käsittelemään asiaa ja sen tuomaa ahdistusta.

Olen itsekin ollut toinen nainen. En tässä liitossa, mutta aikaisemmin. Olin pettäjä ja toinen nainen. Jossain vaiheessa jälkeenpäin tuli itseinho. En vieläkään käsitä miten pystyin siihen. Se on kuitenkin asia, jota ei voi muuttaa ja sen kanssa on elettävä. Ainakin siitä voi oppia. Samoja virheitä uudestaan.

Haluatko jatkaa puolisosi kanssa? Jos, niin pyydä anteeksi ja valmistaudu siihen, että hän palaa asiaan ehkä vasta monen kuukauden tai jopa vuoden jälkeen.

Itsesyytökset eivät sinua auta. Ne eivät muuta asiaa mihinkään suuntaan.

elämänsä.pilannut kirjoitti 18.5.2015 14:9

Olen elämäni suurimman kriisin ja tuskan äärellä. Olen pettäjä ja valehtelija. Kyse ei ollut lyhyestä jutusta vaan vuosien sivusuhteesta. Kadun sitä enemmän kuin mitään koskaan. Se on tuhonnut menneisyyteni, nykyisyyteni, tulevaisuuteni. Kaikki on pilalla. Asiasta on jo aikaa, kun suhde päättyi. Yhtäkkiä tämä asia on alkanut vaivaamaan minua jatkuvasti ja yhä enemmän. En saa asialta rauhaa. Se vaikuttaa minuuteen, itsetuntoon, kaikkeen. Tuntuu, että minulla ei ole ihmisarvoa. Tuntuu, että jos ihmiset todella tietäisivät millainen olen, kukaan ei välittäisi minusta.

Puolisolle kerroin asiasta aikanaan. Asiaa ei käyty yksityiskohtaisesti läpi, mutta hän antoi anteeksi. Itse en pysty. En tiedä pystynkö koskaan. Olen niin pettynyt itseeni. Yleensä olen ollut aina se, joka huolehtii siitä, että oikeus tapahtuu ja asiat tehdään oikein. Nyt olen pilannut parhaan asian elämässäni. Tuntuu, ettei liitosta enää koskaan tule samaa, vaikka olemmekin hyvin läheisiä, oikeastaan läheisempiä kuin vuosikausiin. Kuitenkin se jokin oleellinen ydin meidän välillämme on peruuttamattomasti, pysyvästi muuttunut ja minä olen syyllinen. Paha tuli minun kauttani. Olin tietenkin tyhmä ja järjetön enkä halua selitellä tekojani mitenkään.

En tiedä, mitä voisin tehdä. Pohdin asiaa jatkuvasti. Olen lukenut aiheesta ym. Ei helpota. Puoliso ei halua erota. Hän on entistä ystävällisempi, ihanampi ja läheisempi ja ahdistun siitä entistä enemmän. En ansaitse häntä. Toisaalta mietin, että jos hän tietäisi aivan kaiken ja kaikki inhottavat yksityiskohdat hän varmaankaan ei haluaisi jatkaa ja vihaisi minua. Mitä voin tehdä. Välillä kuolema tuntuu ainoalta ratkaisulta. Se toisi vapauden kaikille. En halua kuitenkaan tuottaa surua ja pettymystä enää kenellekään koskaan.

En saa enää elämääni hyväksi millään. Olen neuvoton. Siksi kysynkin täällä muilta pettäjiltä, oletteko pystyneet antamaan itsellenne anteeksi ja miten? Miten kauan siihen meni vai mietittekö asiaa edelleen joka ainoa päivä? Voitteko olla aidosti onnellisia? Onko ero lopulta ainoa ratkaisu ja elämän aloitus puhtaalta pöydältä? Ehkä se olisi se hyvä teko, jonka voin enää tehdä. Puolisoni pääsisi aloittamaan elämän jonkun oikeasti hyvän ihmisen kanssa.

Toivon, että en saisi sellaisia kommentteja, että mitäs menit pilaamaan elämäsi. Se on jo pilalla enkä voi palata ajassa taaksepäin. En voi muuttaa menneisyyttä mitenkään, en vaikka mitä tekisin.

Kovasti voimia sinulle.

Mielestäni sinun tulisi ensin antaa itsellesi anteeksi. Sen jälkeen varmasti myös itsetuntosi ja muutkin asiat alkaisivat tuntua myönteisemmiltä.
Älä ruoski itseäsi, vaan yritä anteeksiantoa, aivan kuin puolisosi on antanut sinulle anteeksi.
Kannat mennyttä mukanasi, vaikka sitä et voi enää muuttaa. Yritä elää tässä hetkessä ja jälleen kerran: yritä antaa itsellesi anteeksi.

"Ei varmaan edes kannata kertoa mitään yksityiskohtia puolisolle."
Tästä olen eri mieltä niin, että jos toinen kysyy, toistuvastikin, hän on ansainnut rehellisen vastauksen. Rehellisyyden ja avoimuuden opettelu puolisoon päin on tärkeä asia. Jos osaa hyvittää toiselle aiheuttamansa pahan yhtä suurella tai vielä suuremmalla hyvällä, voi onnistua sovittamaan menneisyytensä. Se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun itsestään ja opettelee hyviä parisuhdetaitoja Kirjojen avulla, pariterapiassa, tai miten vain. Opettelee arvostusta ja kunnioitusta. Omaa puolison pitäisi arvostaa ja kunnioittaa enemmän kuin ketään muuta ihmistä, ja sitä voi opetella. Tsempi jatkoon!

Vastaan, vaikken ole pettäjä, vain se petetty.
Jos vaimosi on pystynyt antamaan anteeksi ja hautaamaan asian, jonnekkin mappi ööhön, niin sinun on parempi pitää ne lisäpaljastukset omina tietoinasi ja elää niiden kanssa. Hän ihan varmasti kysyy, jos haluaa tietää, vastaa sitten rehellisesti ja kanna seuraukset.
Onko sinulle tullut tunne, ettei vaimosi välitä sinusta tarpeeksi, kun on voinut tuollaisen asian ohittaa, noin hyvin, olisiko hänen pitänyt pukeutua tuhkaan ja säkkiin, olla kuin maansa myynyt ja kaikkensa menettänyt?
Sinun ei kannata yrittää ajatella vaimosi päällä ja tunteilla, mikä hänelle olisi parasta, hän on tehnyt päätöksensä ja siinä pysyy, kuten on joskus tahtonut sen mustakaapusenkin edessäkin.
Sinulla tosiaan on vaimo, jota et ehkä ansaitseisikaan, mutta vaimosi valitsi sinut. Siinä on sinulle haastetta, kun koetat olla vaimosi luottamuksen arvoinen, jos hän sen menettää, niin sitä et koskaan saa takaisin, vaikka kuinka haluasit. Muista, se luottamus voi olla kuin yksi öinen jää.
Eilinen on mennyt, mitään tehtyä, et pysty muuttamaan, muistoja kannamme aina mukanamme, mutta meidän ei tarvitse elää muistoissa. Tämä hetki on se tärkein, sillä huomisesta emme tiedä.
En malta olla sanomatta, jos olisit ajatellut, jos jokainen petturi ajattelisi mahdollisia seurauksia, kun alkaa vieras liesi hehkua lämpöään, niin paljolta säästyttäisiin.

Kiitos tähänastisista vastauksista ja tsemppauksista. Tiedostan sen, että ellen voi antaa anteeksi itselleni, myös se syö tämän liiton. Asioita voi tottakai hyvittää ja pyrkiä olemaan jatkuvasti parempi ihmisenä. Mutta se ei ole lopulta hyvä asia, jos jää pahasti kiinni menneisiin virheisiin ja tuntee jatkuvaa itseinhoa. Sillä tavalla elämä ei mene eteenpäin. Sen käsitän, mutten tiedä, miten pääsen tämän yli. Puoliso on sitä mieltä, että tämä hetki ja tuleva on tärkein. Hankalaa on se, että minulla on edelleen tarve puhua eikä hänellä. Hän haluaisi unohtaa koko jutun eli jättää asian taakse. Hän ei halua tietää siitä mitään lisää ja aidosti vaikuttaakin pystyvän menevän eteenpäin.

Sivusuhde, etenkin pitkä sellainen, pistää elämän ja pääkopan ihan sekaisin. Toinen pettäjä osoittautui hyvin narsistiseksi ja matkan varrella tapahtui monenlaista ikävää. Ihana ja valloittava persoona oli lopulta jotain aivan muuta. Ja mikä sen tietää, vaikka olisin narsisti itsekin. Kylmä, epärehellinen, tunteeton ja empatiakyvytön ainakin. Sillä tavalla olen ainakin toiminut.

Helemi: niin tietysti, tottakai toivon, että saisin tehdyn tekemättömäksi ja olisin ajatellut loppuun asti kaiken jo etukäteen. Ollut virheetön ja toiminut oikein. En vain voi sitä tehdä enää jälkikäteen vaikka kuinka toivoisin. Tämähän se piinaava ajatus onkin. Tätä asiaa en voi koskaan täysin sovittaa, en mitenkään. Vähän sama tunne kuin toinen pettämisestään kertonut, ettei voi ymmärtää, miten on siihen pystynyt. Sen tiedän, etten petä enää koskaan.

Hei Elämänsä pilannut. Itse olen myös petetty osapuoli ja jos johonkin tartun tarinassasi, on se tuo viimeinen lause; En petä enää ikinä. Toivon todella, että muistat tämän hetken ja tunteen, jos joudut vielä kiusauksen eteen. Ihminen tekee virheitä, mutta viisas ihminen oppii niistä. Anteeksi antaminen on sellainen taito, jota minä en ole vielä oppinut; mutta jos sinä ja puolisosi molemmat siihen pystytte, olette löytäneet maailmasta jotain, jota kaikki eivät löydä koskaaan. Takerrun sanoihisi omassa tarinassani, minun pettänyt puolisoni toimii juuri niinkuin kirjoissa ja kansissa sanotaan: hän ei halua enää asiasta puhua. Minä haluaisin. Mutta toisaalta liika puhuminen tuottaa lisää tuskaa ja kaikki yksityiskohdat joita olen kysynyt ja vastauksen saanut, ei suinkaan ole helpottanut oloani vaan aiheuttanut mieleeni videon, joka pyörii päässäni non stoppina, halusin tai en. Toivoisin pystyväni antamaan anteeksi, mutta toivoisin myös voivani uskoa sanoihisi, joita olen itsekkin kuullut, ettei tämä toistu... Mutta elämää ei voi ilman sydäntä ja riskejä; itse olen ottanut riskin ja koitan jatkaa eteenpäin ja toivon myös, että mieheni on omiensa ( ja sinun) sanojen mittainen. Luottamus onkin sitten ihan toinen asia; se ei rakennu hetkessä, kuukaudessa eikä vuodessa, ehkä ei koskaan. Mutta sen näyttää aika. ..ja suurin niistä on rakkaus... Zemppiä!

"Elämänsä pilannut", olen puolisosi asemassa. Mieheni oli uskoton pitkään ja hartaasti, mutta ei halunnut erota silloin eikä asian tultua ilmikään. Puolisosi tavoin minäkään en olisi halunnut tietää:
suurista tunteista - totta kai niitä on täytynyt olla
monista valheista - muutenhan asia ei olisi pysynyt salassa
ihanasta salarakkaasta - kuka riskeeraisi kaiken ikävän tyypin takia
salaisista retkistä - fyysistä kontaktiakin tarvitaan

Halusin kuulla vain, että kaikki se on nyt takana ja yhdessä me selvitään mistä vain. Tehdään kaikkemme ennen kuin erotaan, tutustutaan uudelleen toisiimme ja arvostetaan kaikkea, mitä meillä on.

Totta kai irrottautuminen pitkästä suhteesta on tuskallista ja vaikeaa. Siitä mieheni olisi voinut mennä puhumaan terapeutille. Samaa suosittelen sinulle.

Häpeä ja pahoillaan olo on ihan tervettä. Et ollutkaan niin hyvä tyyppi kuin luulit, niin kuin suhteesikaan ei ollut ihan niin ihana ja rakastettava kuin luulit.

Eli jos haluat jatkaa liittoa, kunnioita puolisosi toivetta ja katso eteenpäin. Näe ne hyvät asiat, joita elämässänne on nyt. Jos puolisosi pystyy jättämään uskottomuutesi menneeseen, niin kyllä sinunkin pitäisi pystyä jättämään se muistoksi ja keskittymään nykyisyyteen.

Et ehkä voi rakastaa puolisoasi jos et rakasta itseäsi.
virheet on virheitä; jokaiselle sattuu jotain.

haluatko olla miehesi kanssa? vai onko alitajunnassa jotain, mikä ehkä askarruttaa muutenkin kuin vain sinun tekosi osalta?
- mitkä oli ne syyt, jotka "ajoivat" sinut pettämään?
- onko asiat varmasti puitu 100% läpi? - vaikeaa tietysti jos toinen ei halua... mutta teidän suhteenne takia.

mietin vaan...

Hei 🙂🌻
Suosittelen sinulle ammattiauttajaa; hänen kauttaan voi selvitä se, miksi et pääse eroon syyllisyydestä.
Itse olen petetty ja mieleeni on jäänyt se, että mies taitavasti ohitti totuuden väittämällä tuolloin, ettei muka muista suhteen alkamisajankohtaa, yksittäisiä,tapaamisia jne. Sen hän muisti mainita, ettei seksiyritys onnistunut ollenkaan ( kertoja kaksi ), sillä hän ei päässyt naisen yrityksiin mukaan...Totuus satuttaa mutta itse koen nyt, että niin tekee myös salaaminen. Totuuden kiertäminen luo pidemmäksi aikaa epäluottamuksen kehän, josta on vaikeaa petetyn toipua.
Vieläkin asia kummittelee mielessäni, vaikka tapahtumista on aikaa jo yli kaksi vuotta.
Ja nykyään en saa edes mainita ääneen mitäänmuuten mies hermostuu älyttömästi.
Hän laittoi kiellon aiheesta puhumiseen vedoten siihen, että tapahtumista on pitkä aika ja nyt pitää vaan miettiä tätä,päivää ja tulevaisuutta.
Siksi käynkin n.kerrsn kuussa juttelemassa eri asioista oman mielen rauhan vuoksi.
Toivon, että sinä, ketjun aloittaja, saisit tunne-elämäsi tasapainoon 🙂🌻

Hei.
Minä pilasin oman elämäni noin 10 vuotta sitten. Jos jaksat kaivaa keskusteluni, se taitaa olla otsikoituna Menneisyyden vanki. Ehkä löydät samoja fiiliksiä sieltä, ehkä joidenkin vastaukset auttavat sinua? Mutta.. En pääse asiasta yli enkä näillä näkymin tule koskaan pääsemäänkään. Kukaan ihminen ei tunnu miltään eikä mikään tunnu miltään. Olen yrittänyt rakentaa elämääni uudelleen terapian avulla, välillä on ollut ihan iloisia pilkahduksia, mutta en pääse syyllisyydestä ja tästä tuskasta. Kuolema on ainoa joka voi minua auttaa. Aika tuskin auttaa, koska asia ei ole kymmenessä vuodessa edistynyt. Olin kovin onnellinen silloin joskus puolisoni kanssa. En tiedä miksi tein mitä tein, en pääse asiasta koskaan yli.

En silti ole tappamassa itseäni, koska sitä en läheisilleni tekisi. En vaan todennäköisesti enää pysty koskaan olemaan onnellinen.

Sinulla on varmasti kuitenkin toivoa. Olette yhdessä ja vaimosi valitsi sinut. Nyt on tärkeintä, ettet pilaa suhdettanne syyttämällä itseäsi, koska lopulta vaimosi ei enää tunnista sinua siksi mieheksi, johon rakastui. Minun kohdallani virheet olivat todella anteeksiantamattomia. Ne olivat sen luokan virheitä, ettei suhteessamme ollut enää mitään tehtävissä ja mies halusi lopulta erota. Ymmärrän häntä täysin ja ansaitsin sen kaiken.

Vaimosi ei tule ymmärtämään, jos säälit ja syytät itseäsi niin, että uhriutat itsesi. Hän on tässä se uhri, et sinä, vaikka syyllisyytesi on valtava. Vaimosi voi kokea loukkaavana, että sinua pitäisi tässä koko ajan auttaa, hänen on saatava rakkautta ja hänen on saatava tuntea olevansa arvokas. Sinulla on tuskainen olo, tiedän miltä sinusta tuntuu, sinä et silti ole uhri tässä vaan vaimosi. Hänelle teit väärin, sinä teit itsellesi myös väärin. Silti sinä et ole uhri eikä vaimosi tulisi koskaan ymmärtämään, jos hänen on pidettävä sinua pystyssä. Se on liikaa vaadittu. Mutta en tarkoita, että teidän on erottava, se on vihoviimeinen asia, joka kannattaa tehdä. Sinun on saatava apua heti. Sinä voit vielä onnistua vaimosi kanssa, voit olla vielä onnellinen!

Haluan vaan sanoa sinulle, että tee kaikkesi ettette eroaisi. Elämäsi ei alkaisi siinä vaiheessa puhtaalta pöydältä, vaan syyttäisit itseäsi entistä enemmän. Tiedän, että syyllisyys tuo jonkinlaista "lohtua", tuntuu että ansaitsee kaiken paskan mitä tulee, eikä ansaitse enää koskaan mitään hyvää. Sekin on omanlaisensa lohtu, itsensä rankaiseminen. Mutta mieti. Haluatko tällaisen elämän kuin minulla on? Jos eroatte, se ei ole mikään ratkaisu. Se on vielä pahempaa. Sen jälkeen et oikeasti voi enää hyvittää tekoasi mitenkään. Ole nyt hyvä mies vaimollesi. Ole sinä. Ole se mies, johon hän rakastui. Mene pikimmiten terapiaan, tee kaikkesi niin itsesi kuin vaimosi vuoksi. Hän ansaitsee nyt parasta, ja se paras on se, että sinä voit hyvin. Ymmärrätkö? Sinun on voitava hyvin, jotta suhteenne voi hyvin. Vain niin te molemmat voitte olla onnellisia.

Ole nopea. Toimi heti. Älä anna tilanteen päästä siihen pisteeseen, ettei virhe olisi enää korjattavissa. Sinä mokasit, niin tekee osa meistä, myös ns. "parhaat". Aina elämä ei mene putkeen. Mutta älä tee uutta virhettä ja pilaa tieten tahtoen parisuhdetta, jolla on vielä toivoa. Sinulla on toivoa!

Toivotan kaikkea hyvää. Minä olen menetetty tapaus. Älä sinä ole. Et ole vielä menettänyt Teitä. Minulla ei ole kuin muistot. Ja ne muistot pitävät minua vankilassaan, josta en taida koskaan päästä pois.
Älä päästä elämää lipumaan ohitsesi. Toimi heti. Lupaathan?

mariella kirjoitti 24.5.2015 2:1

Itse olen petetty ja mieleeni on jäänyt se, että mies taitavasti ohitti totuuden väittämällä tuolloin, ettei muka muista suhteen alkamisajankohtaa, yksittäisiä,tapaamisia jne.

..Totuus satuttaa mutta itse koen nyt, että niin tekee myös salaaminen. Totuuden kiertäminen luo pidemmäksi aikaa epäluottamuksen kehän, josta on vaikeaa petetyn toipua.
Vieläkin asia kummittelee mielessäni, vaikka tapahtumista on aikaa jo yli kaksi vuotta.

Sama minuakin jäi ahdistamaan. Toinen ei muka muistanut miten pitkään suhdetta oli jatkunut. Ensin sitä oli kestänyt muka kolme viikkoa. Sitten löytyikin kolmen kuukauden takainen viesti, jossa mies kiitteli naista "viimeisestä". Sitten viesti, jossa joululoma oli mennyt "kutsua odotellessa". Eli vähintään sen neljä kuukautta oli suhteen pitänyt kestää, mutta mies ei muka muistanut.

Meillä asiasta on kolme vuotta, enkä siltikään ole unohtanut edes yksityiskohtia.

En ole selvinnyt enkä selviä. Petin miestäni 17-18 vuotta sitten, en edes muista vuotta, mtta tapahtuman kyllä. Olin nuori, tapahtumahetkellä kärsin keskivaikeasta masennuksesta, posttraumaattisesta stressireaktiosta, huonosta itsetunnosta yms. nämä ovat faktoja, mutta silti pelkkiä selityksiä. Kyse oli kertahairahduksesta hirveässä kännissä. Silloin tulin lopputulemaan, että en kerro aiasta, kävin tapahtuman jälkeen vuoden terapiassa, sain hoitoa masennukseeni yms.

En siis kertonut miehelleni, en vaan pystynyt, lähellä on ollut monta kertaa. Nyt koen, että on mennyt liikaa aikaa, olen salannut asiaa liian kauan, jotta voisin koskaa kertoa ja päästä pahasta olostani. Meillä on lapsia, en haluaisi rikkoa tätä, en haluaisi alkaa kaivelemaan vanhaa asiaa, käymään sitä läpi. Miksi tein niin? Ymmärrän, olin ihmisromu. Miksi salasin? Se onkin jo vaikeampi ymmärtää.

Asia vaivaa minua. Olen huono, epärehellinen, en ansaitse mitään, mitä minulla on. Saan kärsiä omaa elinkautistani omien typerien valintojeni takia. Jotkut aina jauhavat, että jos kerran pettää, pettää aina, paskanmarjat, sanon minä! Ei pidä paikkansa, olen siitä esimerkkinä. Pettäminen on ollut minulle niin karmea kokemus, etten todellakaan toista sitä enää koskaan, enhän pääse yli siitä ensimmäisestäkään.

... mutta sinä "joku toinen".
Meneekö teillä hyvin; onko aina mennyt silleen keskimääräistä hyvin parisuhteessa? niin että kumppanisi ja sinä olette olleet tyytyväisiä suhteeseen?
itse miettisin niin, että ehkä kertoisin... tuossa vaiheessa, siksi että jos liitto on vahva, ei se voi kaatua tuohon tunnustukseen. - olet jo tarpeeksi kärsinyt.

Itse olen pettänyt monesti ... 3 eri ihmistä(kaksi niistä tietää ja suhde on ollut jo melkein kuopattu pettämisen aikoina, joten eroja en kadu) . - aina joku rakastuu minuun.
En vain ole vielä löytänyt itseäni, oppinut rakastamaan itseäni. ehkä sekin päivä tulee joskus. Osaanko _rakastaa_ ketään oikeasti?

-- oi oi. kylläpäs kuulostan kylmältä ihmiseltä. varsinainen psykopaatti, kieroutunut valehtelija ja kylmä petturi.

😭

Juu, liitto on hyvä, rakastan ukkeliani ja ukkeli minua. Olen miettinyt kertomista, en vaan pysty, en halua satuttaa vaikka olen satuttanut jo, vaikkei hän tiedä. Toinen syy on se, etten halua käydä sitä asiaa läpi, varmasti mieheni sitä haluaisi. Pelkään myös, että mieheni pitäisi koko yhteistä elämäämme valheena. Toisaalta, huono omatuntoni on koko ajan välissä, minun on paha olla. En ole kertonut tapahtuneesta edes ystävilleni, olen pitänyt sen sisälläni.

Tämä tekoni on jo sairastuttanut minut, kärsin yleistyneestä ahdistushäiriöstä (tosin olin jo lapsena usein ahdistunut eli kuuluu luonteeseeni) ja kärsin paniikkikohtauksista. Minun sisälläni on niin suuri ristiriita, kuinka olen saattanut tehdä niin ja kuinka olen saattanut pimittää asian? Olen selkeästi kasvanut aikuiseksi, en tunnista sitä typerää pentua, joka toimi,kuten toimi, en voi uskoa, että se olin minä.

Olen käynyt jopa kirkossa anomassa synninpäästöä, ei auttanut.

Aloittajalta kysyisin. Jos lukisit itse kirjoituksesi ns. ulkopuolisin silmin, miten itse neuvoisit? Minkälaisen neuvon antaisit, jos kyseessä olisi joku muu, kuin sinä?
Oletko käynyt keskustelemassa asiasta jonkun ulkopuolisen esim. ammattilaisen kanssa, parisuhdeneuvojan, psykologin tai muun kanssa?