Vertaistukea vailla: pettäjä, miten selvisit
Olen elämäni suurimman kriisin ja tuskan äärellä. Olen pettäjä ja valehtelija. Kyse ei ollut lyhyestä jutusta vaan vuosien sivusuhteesta. Kadun sitä enemmän kuin mitään koskaan. Se on tuhonnut menneisyyteni, nykyisyyteni, tulevaisuuteni. Kaikki on pilalla. Asiasta on jo aikaa, kun suhde päättyi. Yhtäkkiä tämä asia on alkanut vaivaamaan minua jatkuvasti ja yhä enemmän. En saa asialta rauhaa. Se vaikuttaa minuuteen, itsetuntoon, kaikkeen. Tuntuu, että minulla ei ole ihmisarvoa. Tuntuu, että jos ihmiset todella tietäisivät millainen olen, kukaan ei välittäisi minusta.
Puolisolle kerroin asiasta aikanaan. Asiaa ei käyty yksityiskohtaisesti läpi, mutta hän antoi anteeksi. Itse en pysty. En tiedä pystynkö koskaan. Olen niin pettynyt itseeni. Yleensä olen ollut aina se, joka huolehtii siitä, että oikeus tapahtuu ja asiat tehdään oikein. Nyt olen pilannut parhaan asian elämässäni. Tuntuu, ettei liitosta enää koskaan tule samaa, vaikka olemmekin hyvin läheisiä, oikeastaan läheisempiä kuin vuosikausiin. Kuitenkin se jokin oleellinen ydin meidän välillämme on peruuttamattomasti, pysyvästi muuttunut ja minä olen syyllinen. Paha tuli minun kauttani. Olin tietenkin tyhmä ja järjetön enkä halua selitellä tekojani mitenkään.
En tiedä, mitä voisin tehdä. Pohdin asiaa jatkuvasti. Olen lukenut aiheesta ym. Ei helpota. Puoliso ei halua erota. Hän on entistä ystävällisempi, ihanampi ja läheisempi ja ahdistun siitä entistä enemmän. En ansaitse häntä. Toisaalta mietin, että jos hän tietäisi aivan kaiken ja kaikki inhottavat yksityiskohdat hän varmaankaan ei haluaisi jatkaa ja vihaisi minua. Mitä voin tehdä. Välillä kuolema tuntuu ainoalta ratkaisulta. Se toisi vapauden kaikille. En halua kuitenkaan tuottaa surua ja pettymystä enää kenellekään koskaan.
En saa enää elämääni hyväksi millään. Olen neuvoton. Siksi kysynkin täällä muilta pettäjiltä, oletteko pystyneet antamaan itsellenne anteeksi ja miten? Miten kauan siihen meni vai mietittekö asiaa edelleen joka ainoa päivä? Voitteko olla aidosti onnellisia? Onko ero lopulta ainoa ratkaisu ja elämän aloitus puhtaalta pöydältä? Ehkä se olisi se hyvä teko, jonka voin enää tehdä. Puolisoni pääsisi aloittamaan elämän jonkun oikeasti hyvän ihmisen kanssa.
Toivon, että en saisi sellaisia kommentteja, että mitäs menit pilaamaan elämäsi. Se on jo pilalla enkä voi palata ajassa taaksepäin. En voi muuttaa menneisyyttä mitenkään, en vaikka mitä tekisin.
Kiitos taas vastauksista ja ajatuksista! Aluksi jo ajattelin, että eikö ketään pettäneitä löydy vastailemaan. Enemmän löytää petettyjen tarinoita. Pettäjän ääni kuuluu harvemmin.
Jostain syystä minun oletetaan olevan mies, vaikka en ole sellaista sanonut. Tietoisesti en sukupuolta kertonut. Näissä taitaa olla ennakkoluulojakin. Mieskö on se joka pettää ja nainen se joka pettyy? Ei se välttämättä ole niinpäin aina.
En tiedä, mihin tuleva vie. Elän päivän kerrallaan. Olen yrittänyt ottaa ajatuksiini ja syyllisyyteeni etäisyyttä. Ei se pohtimalla ratkea tai helpotu kokonaan. Tämän asian kanssa on vaan yksinkertaisesti elettävä, jos elää aion. Olenhan jo asioita vuosikaudet pohtinut eikä se ole siitä selkeämmäksi tullut. Onneksi ajatuksiini tulee kuitenkin eri sävyjä, ei ole pelkkää harmaata ja mustaa. Omaa tilannettani mutkistaa se, että joudun olemaan tekemisissä edelleen tuon salasuhteen toisen osapuolen kanssa. Yritän järjestää elämääni niin, että minun ei tarvitisisi häntä nähdä enää koskaan. Se helpottaisi, koska hän myös hankaloittaa elämääni ilkeydellään, omalla vihallaan jne. Korostan että mitään suhdetta hänen kanssaan ei ole enää eikä tule.
Taitaa olla niin, että ne joilla on sama kokemus ja päässeet siitä täysin tai lähes täysin yli, eivät vain enää vieraile tällaisella palstalla. Ne, joilla haava on vielä tuore tai asia jollakin tapaa käsittelemättä, ovat vastaamassa ja asiasta keskustelemassa. Haluan uuden mahdollisuuden ihmisenä ja toivon, että pystyn sen itselleni antamaan. Ainakin olen oppinut olemaan tuomitsematta muita niin jyrkästi. Toivon silti, ettei tarvitsisi loppuelämää hävetä tai kulkea kumarassa tämän virheen takia, vaikka se iso ja pitkäkestoinen virhe olikin. Edelleen koen kipeänä sen asian, etten voi tätä koskaan täysin sovittaa ja menneisyydessäni on aina tämä iso tahra ja virhe. Olen loppuelämääni se joka teki virheen ja erehtyi. Toivon että voisin olla myös muuta kuin tämä virhe eli että tämä virhe ei määrittäisi koko loppuelämää.
Tuntuu tutulta, että pettäjällä on taustalla muitakin ongelmia. Esim. masennusta, ahdistusta jne. Näin on myös minun kohdallani. Myös itsetuntemuksen ja -varmuuden puutetta. Olen miettinyt tämän tapahtuneen asian takia elämääni paljon ja rakkaudesta olen oppinut paljon. Tiedän, etten enää lähde huuman perässä haahuilemaan. Arvostan sitä aitoa rakkautta, joka minun ja puolisoni välillä on. Se on läheisyyttä, vuorovaikutusta, yhteenkuuluvuutta, toisen tukena olemista myös vaikeilla hetkillä, kumppanuutta, anteeksiantoa. Näitä asioita arvostan. Ne kestävät silloinkin, kun elämä koettelee. Sellaisessa rakkaudessa ei ole kyse mistään kilpailuvietistä tai saalistuksesta, paremmuudesta tai haihattelusta. Ajattelin vahvistaa tätä elämäni peruskalliota. Pilvilinnoista on huonoja kokemuksia. Suuntaa ei kannata muuttaa ja sivupoluille eksyä. Olen miettinyt tarkkaan omia arvojani ja tulevaisuuden toiveitani ja miten haluan todella elää. Itsekkyys on vähentynyt radikaalisti. Tiedostan myös sen, että näitä asioita pitää aika ajoin miettiä ja omia arvojaan vahvistaa. Niistä pitää pitää kiinni silloinkin, kun se ei ole helppoa ja luulee kohdanneensa "elämänsä rakkauden". Olen ennen tätä juttua ollut nimenomaan äärettömän järkevä ja luullut olevani ns. turvassa tällaiselta. Mutta niin vain erehdyin ja eksyin minäkin. Ehkä siksi lankesinkin, kun aiemmin oli ollut niin helppo kieltäytyä ja tehdä oikein. Luulin olevani parempi ja tällaisen yläpuolella.
"Syitä" pettämiseen en tietoisesti ole aiemmissa viesteissäni lähtenyt kirjoittamaan. Mielessäni olen kuitenkin nämä "syyt" läpikäynyt. Mikään syy ei ole riittävä sille, mitä tein. Se oli minun valintani, virheellinen sellainen. Paljon laitan tyhmyyden piikkiin. Huuma vei mennessään ja isosti. Aiemmin olen houkutuksista kieltäytynyt vaivatta. Nyt koetan viisastua, kasvaa ja eheytyä. Toivon että päivä päivältä etenen edes vähän.
Itselläni on sellainen tilanne että mies kertoi vuosien jälkeen pettäneensä minua. Pettäminen ei ole jäänyt vain yhteen kertaan, vaan on toistunut useasti. Nyt on kuulemma kuitenkin ollut jo vuosia uskollinen.
Omat tunteeni ovat tämän tunnustuksen jälkeen heittäneet kuperkeikkaa. En enää itsekään tiedä mitä tunnen miestäni kohtaan. Olen tyytyväinen että mieheni kertoi asiasta minulle, mutta samalla olen hänelle katkera että tämä risti piti minun harteilleni kaataa. Hän myös teki sen virheen että ensimmäiset viikot tunnustuksensa jälkeen minun piti tukea häntä hänen omantunnon tuskissaan vaikka itsekin olin ihan hajalla.
Olen itsekkin pettänyt avokkia.tunnen itseni kylmäksi ja inhoa.aikaa on kyllä kulunut.itseäni vaivaa todella paljon.Alkaa jopa välillä ahdistaa.mutta puhuminen auttaa,mutta ei pyolison kanssa.Päivä kerrallaan mennään eteepäin.😉
En pysty millään saamaan sinusta vaikutelmaa empatiakyvyttömänä ihmisenä, jollaiseksi itseäsi jossain vaiheessa kuvasit. Olet työstänyt asiaa paljon ja edellisestä kirjoituksestasi alkaa löytyä jo itselleen anteeksiantavaa ja myös uskoa siihen, että elämällä voi kuitenkin vielä olla hyviä asioita tarjottavanaan. Mielestäni oli hienoa, että olet palauttanut mieleesi, millaisista tekijöistä todellinen rakkaus koostuu ja ymmärrät, kuinka tärkeää on välillä herätellä itseään näin tärkeiden asioiden äärellä.
Olet mielestäni ansainnut sen, että annat itsellesi anteeksi. Olet omalta kannaltani katsottuna oppirahat erheestäsi maksanut. Jos liitossanne vallitsee vuorovaikutteinen ja avoin ilmapiiri, kumppanisi voi tarpeen vaatiessa palata asiaan. Tärkeintä kuitenkin olisi, ettei tapahtunut jää pysyväksi kiviriipaksi suhteeseenne.