Liityin vasta tänne, ja olen lukenut paljon näitä keskusteluitanne ja miettinyt, että kyllä ihmiset voivat kokea parisuhteissaan paljon kaikenlaista pahaa. Itse sain tietää joitakin kuukausia sitten mieheni pettämisestä, joka on lopulta kestänyt koko yhteisen parisuhteemme ajan, muutamia vuosia. Hänen tapauksessaan pettäminen on niin radikaalin kamalaa, että en pysty siitä tänne kirjoittamaan. Julkisesti kirjoittaminen ei tunnu luontevalta, mutta täällä ilmeisesti ei pystyisi edes kirjoittamaan kenenkään kanssa vertaistuen vuoksi yv:nä? Tässä tapauksessa pettämisen taustalla on myös mielenterveysongelmia. En ole pystynyt tekemään vielä päätöstä parisuhteemme tilasta ja koen olevani sellaisessa umpisolmussa josta ei vaan tiedä miten päästä eteenpäin. Jos tässä olisi kyse ns. "peruspettämisestä" päätöksen teko olisi "helpompaa".  Hienoa, kun on olemassa tällainen vertaistukiryhmä, niin voi lukea toisten elämänkokemuksia ja siitä miten niistä joko selviää tai parisuhde tulee päätökseen.

Hei,

Täällä tosiaan ei ole mahdollista kirjoittaa yksityisviestein. Toivoisin sitä itsekin.

Tsemppiä sinulle vaikean asian äärellä <3

Hei! Liityin tänne äskön haluan jakaa tänne myös oman tarinan. Olen 20 vuotias ja olen parisuhteessa ollut Aleksin kans (nimi muutettu) kohta kolme vuotta. Tämä on itselle ollut ensimmäinen parisuhde. Rakastuin Aleksiin aivan täysin ensitapaamisesta lähtien se on tai ainakin joskus oli ” unelmamies” 2020 talvella ruvettiin seurustelemaan ja syksyllä sain tietää, että petti mua parisuhteen alussa. Olin just saanut itseni jaloilleen leikkauksesta ja kaikki oli aivan täydellistä kunnes yks ilta hän sanoi että oli pettänyt mua . Alussa menin johonkin shokkiin ja sanoin vaan että joo ei se mitään kaikki hyvin. Seuraavina päivinä ajatus ahdisti, kuvotti ja mielessä pyöri miljoona kysymystä. Olin ajatellut aina aikasemmin että en voi olla semmosen ihmisen kans yhdessä joka pettää ja että eihän mulle koskaan käy niin. Pidettiin taukoa meidän suhteesta jonkin aikaa ja alettiin uudestaan ennen 2020 joulua. 2021 vuos meni hyvin kunnes päätettiin yhessä syksyllä että pidetään taukoa, kun tuntui että oltiin enemmän kavereita kuin parisuhteessa. Oltiin kuukausi tauolla ja päätettiin jatkaa suhdetta. Nyt 2022 huhtikuussa luin Aleksin snäpin kestkustelut yhden naisen kanssa ja siellä oli naisen naku kuvia ja viestejä mitä en todellakaan olisi halunnut nähä. Aleksi kielsi ottamasta minua yhteyttä siihen naiseen, mutta en voinut olla ottamatta. Nainen laittoi Aleksin ottamat dp minulle ja chat kestkusteluja. Se tuntu niin paskalta ettå taas tää alkaa sama paska mitä jouduin käymään 2020 syksyllä. Päätin että haluan antaa sille mahdollisuuden vaikka tiedän että hän ei ansaitsisi enää yhtään mahdollisuutta.

Voi Santtuliini012, kuulostaa aika kuluttavalle tuo sinun tilanteesi. En tiedä, kuinka korrektia on sanoa tämä, mutta mielestäni sinun ei pitäisi antaa enää uutta mahdollisuutta Aleksille, jos siis ymmärrän oikein, että on uudestaan suhteenne aikana snäppäillyt jonkun toisen kanssa. Todella ikävää 😕 Toki jokseenkin "lieventävänä" voi pitää sitä, että ensimmäinen hairahdus tapahtui suhteenne alussa. Mutta jos sitä on tapahtunut vielä uudestaan, niin en antaisi uutta mahdollisuutta. Mutta kuten itse tiedän, helppo se on täältä huudella.

Itse olen nyt viime aikoina ollut aika ahdistunut. En oikeastaan tiedä, mistä se lähti tai ei ole mitään tiettyä juttua, mikä tämän ahdistuksen on laukaissut.  Huomaan, että yleensä kun on kuukautiset alkamassa alan ahdistumaan ja pettämiskuviot tulevat enemmän mieleen. Silloin olen ottanut asian esille miehenikin kanssa. Hän tuntuu olevan aika kypsä siihen, että tuon asiaa "yhä" pöydälle. No, niinhän se taitaa usein olla, että pettäjä ei haluaisi enää käsitellä asiaa, mutta petetyltä se ottaa enemmän aikaa. Yleensä mieheni on ollut hyvin katuvainen ja anteeksipyytelevä, kun olen ottanut asian esille. Nyt alan huomaamaan hänessä enemmän ärtymystä ja tuohtumista. Sanoo, ettei jaksa loputtomasti pyydellä anteeksi enkä minäkään tietenkään sellaiseen usko. Mutta minkä minä ajatuksilleni voin. Toki sanotaan, että ajatuksia voi ohjata eteenpäin, ettei jää niihin vellomaan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Tuntuu, että olen toisinaan niin solmussa. En tiedä mikä tunne on päällimmäisimpänä. Viha sitä toista naista kohtaan, pettymys miestäni, ahdistus, suru...

Hei! En ole hetkeen käynyt tässä, mutta samalta kuulostaa täälläkin, jos ottaa asian esille niin ärtyy ja sanoo että onko pakko taas puhua siitä tai että siitä on niin kauan jne… täällä olisi niin hyvä jos pystyisi puhumaan yksityis viesteillä niin olisi jotenkin parempi puhua. Jonain päivänä tuntuu että ihan sama mitä on joskus tapahtunu, mutta samaan aikaan mielessä kalvaa se että entä jos vielä tulee jotain paskaa niin en jaksa enää

Heippa,

Miten teillä menee? Onko mitään uutta auringon alla, suuntaan tai toiseen? Itsellä menee vaihdellen, mutta huomattavasti enemmän on niitä hyviä hetkiä, päiviä, viikkoja. Terapiassa olen käynyt, mutta aikaisempi ajatus, että tarvitsisin säännöllistä tiheää terapiaa, on kaikonnut. Huomaan terapiassa käyväni samoja asioita läpi ja alkaa jo itseäänkin kyllästyttämään 😀 Mutta toki niistä on hyvä puhua silloin kun siltä tuntuu. Nyt kun vuosipäivä (sen kun sain tietää) lähenee, huomaan, että ikävät ajatukset valtaavat enemmän mieltäni. Toivoisin, että "vuosipäivän" koittaessa voisin päästää siitä toisesta naisesta irti. Nythän on nimittäin niin, että olen alkanut stalkkaamaan häntä ig:ssä 🙈. Tiedän, kuulostaa pahalta, mutta tiedättekö, toisaalta koen, että se on myös auttanut asian käsittelyssä. Kerroin tämän miehelleni ja terapeutillekin. Se toinen nainen ei näyttäydy mielessäni enää minään seksin jumalattarena tai jonain upeana yli-ihmisenä. Ihan tavallinen hänkin on. Ja sitähän miehenikin on minulle hokenut. En oikein tiedä, miksi roikotan sitä naista mukanani näin. Mieheni kuitenkin on päästänyt selvästi irti. Terapeutilta yritin saada vastausta tähän. Onko urkkimiseni keino yrittää hallita jotain? Vai onko se kuitenkin vielä sitä, että jollain tasolla haluan selvittää millainen tyyppi hän on/oli?  En tiedä, toisaalta toivoisin, että minäkin antaisin sen naisen jo mennä. Kuten terapeuttini sanoi, kyse ei enää ole siitä naisesta vaan miehestäni ja minusta. Mieheni teki ihan yhtä paljon väärää ja minun pitäisi keskittyä ainoastaan meihin kahteen. Tunnistaako kukaan mistä puhun?

Loppuun kuitenkin vielä pakko lisätä, että hieman toi tyydytystä, kun näin, että sen naisen koti meni myyntiin. Tietenkin tein johtopäätöksen, että hänellä ja miehellään on mennyt lusikat jakoon 😈 Hän silloin vuosi sitten viestitellessämme sanoi, ettei halua tuhota omaa liittoaan, mutta toivon, että näin on kuitenkin käynyt. Can't help it!

Meillä on takana 37 yhteistä vuotta. Olen ollut onnellinen ja luulin, että kaikki on hyvin. Yhtäkkiä tuli ilmi mieheni 5 vuotta kestänyt salasuhde työkaveriin. Täysin puun takaa. Päivää ennen joulua. Se oli kauhea kokemus. Olen ollut ihan shokissa, joulun selvisin jotenkin lasten ja lastenlasten takia. En heille toki kertonut.
Minulla ei oikein ole ketään kaveria kelle kertoa. Kaikki sanoisivat, että eroa. Mutta historia on pitkä ja rakastan edelleen miestäni. Tämä olisi ystäväpiirillemme myös melkoinen yllätys, kestämistä on kovasti arvostettu ja hän on kovin pidetty.

Mieheni kertoi kaiken, tai siis paljon. Hän häpesi ja katuu kovasti, näin ainakin näytti. Haluaa jatkaa minun kanssani ja jätti suhteensa. Meni terapiaan etsimään syitä tähän.

Itse olen ollut kovin itkuinen, nyt pari kuukautta olen tätä tuskaa kantanut. Kävin työterveydessä itkemässä pari tuntia, seurakunnan terapiassa myös. Olen halukas jatkamaan avioliittoa. Kolme viikkoa lähes joka päivä keskusteltiin tuosta, välillä huudettiin, välillä pystyimme ihan normaalisti keskustelemaan. Minulla on tarve tietää kaikki ja mieheni on kertonut. Sanoi, ettei pysty valehtelemaan oikein minulle. Tuokin on tapahtunut niin, ettei vaan ole kertonut mitään, muttei suoraan ole koskaan valehdellut.

Tiedän tiedän, että luottamus on nyt kokonaan mennyt ja kaikkea epäilen. Toisaalta olen aina arvostanut häntä ja hänen arvojaan. Siksi tämä olikin niin iso yllätys. Arvostan, että hän on kertonut asioita ja mennyt terapiaan heti. Häpeää ja kärsii itsekin teostaan valtavasti. Ei osaa selittää, miksi ei lopettanut aika koko ajan tiesi tekevänsä väärin.

Nainen on minua 16 vuotta nuorempi. Tietenkin. Itse täytin juuri 60v, itsetunto toki koetuksella ja syvissä vesissä. Olen vielä ihan kaunis ja pidän itsestä huolta, siitä tuskin on kyse. Mies järjesti hienot juhlat. En nalkuta, meillä on aina ollut hyvä boogie yhdessä. Tai niin olen luullut. Mutta vika ei ole minussa, hän sanoo. Toki se on, meissä molemmissa. Olen ollut osapuolena meidän elämässä, jossa kai läheisyys on vähentynyt tms. En tiedä vielä, en ehkä koskaan ymmärrä tätä.

Pelkään yksinäistä vanhuutta, en haluaisi erota. Olemme suunnitelleet kaikenlaista enkä meinaa oikein ymmärtää tätä. Jotain hän tietenkin tältä naiselta sai. On ostellut koruja ja lahjoja hänelle vuosien varrella. Nämäkin hän kertoi. Pahinta, että ovat työkavereita. Nainen oli kolmen vuoden suhteen jälkeen eronnut omasta miehestään. Minun mieheni oli sanonut, ettei koskaan jätä minua. Mutta nyt viiden vuoden kohdalla jäivät kiinni, naisen ex-mies otti minuun yhteyttä ja kertoi. Tai itse asiassa ex-miehen pari vuotta sitten lähettämät katkerat viestit löytyivät roskapostistani. Vahingossa. Ihan kauheaa.

Tämä on nyt tällaista tajunnanvirtaa, tekee hyvää kirjoittaa. Kuulla ehkä toisten ajatuksia. Vaikka itse tietenkin päätökset tehdään. Elämä ei ole mustavalkoista ja voi tuoda kaikenlaista vastaan. Nyt se toi minulle tällaisen surun ja tuskan. Onneksi on lapset ja lapsenlapset ja muutenkin elämässä ihan kivaa. Mies on ollut mukava. Myös kaikki nämä 5 vuotta hän on ollut samanlainen, en ole huomannut mitään. On tehty remontteja mökeillä ja kotona ja suunniteltu eläkepäiviä jo valmiiksi. Matkusteltu tosi paljon. Koko ajan taustalla on ollut tämä toinen, myös meidän kotona. Tuosta kyllä raivostuin, se oli törkeää. Myös miehestä itsestään. Millainen nainen tulee toisen naisen kotiin ja sänkyyn ja millainen mies tuo toisen naisen kotiinsa ja vaimonsa sänkyyn? Tämä koko juttu on ihan absurdi ja sen käsittely vie varmasti lopulta aikaa. Saa nähdä, miten selviämme. Päivä kerrallaan.

Terve, onneksi löysin tämän ketjun sillä olen akuutin vertaistuen tarpeessa.

Vaimoni tuli eilen töistä kotiin ja kertoi viikonloppuna harrastaneensa seksiä vieraan miehen kanssa. Olen niin järkyttynyt. Olemme molemmat 32 vuotiaita ja olleet yhdessä 14 vuotta. Ja naimisissa siitä kolme vuotta.

Olemme olleet siis yhdessä pitkään ja kokeneet yhdessä kaikkea. Muutimme jo nuorena yhteen ja nuoruuden rakkaus oli meillä haastavaa mutta selvisimme siitä ja mielestäni suhteemme syveni. Olemme olleet toistemme tukena ja kehittäneet suhdettamme ja vuorovaikutusta jo nuoresta pitäen. Meille keskustelu on aina ollu tärkeää ja olemme loistavia riitelemään. Mikään ei ole koskaan jäänyt meillä kaivelemaan ja kaikki on aina saatu sovittua. Nyt ei enää tunnu siltä

Kysyin vaimoltani miksi hän petti minua ja hän sanoi että hänellä on suhteessamme näkymätön olo. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Olemme aina antaneet toisillemme tilaa ja tehneet asioita yhdessä. Vaimoni on kotoisin alkoholisti perheestä ja kärsinyt lievistä mielenterveys haasteista joissa olen aina ollut tukena. Olin myös tukena kun vaimoni nuorin sisar joutui huostaanotetuksi ja minulle oli alusta asti selvää että ryhdymme hänen huoltajikseen. Meistä tulikin perhe, kaksi 25 vuotiasta ja tuo 16 vuotias nuori. Hänen asiansa kääntyi tuolloin oikealle uralle ja on sittemmin muuttanut pois kotoamme ja pässyt opiskelemaan. Ihanaa.

Olimme valmiita työntämäön elämämne sivuun ja antamaan vaimoni siskolle terveellisen ja turvallisen kodin. Tuon takia menimme naimisiinkin niin myöhään. Kun vaimoni sisko muutti meiltä omaan kotiin vaimoni alkoi opiskella uutta alaa ja meille tarjoutui mahdollisuus muuttaa vanhaan kotitalooni asumaan.

Vaimo ei oikein viihtynyt siellä vaikka saimme asua ilmaiseksi ja hän ei tuntenut sitä kodikseen. Asuimme siellä kaksi vuotta kunnes totesimme että tarvitsemme oman kodin, jonka myös vaimoni tuntee omakseen. Emme ikinä uskoneet että saisimme asuntolainaa koska vaimo opiskelee, mutta saimme ja unelmiemme asunto löytyi ja muutimme tänne alle kuukausi sitten.

Nyt sitten vaimoni kertoi pettämisestään. Mitä helvettiä minun pitäisi tehdä. Olen aivan shokissa. Olen aina yrittänyt olla hyvä mies, raitis, keskusteleva ja tunteistakin olen oppinut puhumaan. En ole koskaan ollut väkivaltainen tai alistava.

Miksi minulle kävi näin? En voi käsittää. Hän on joskus väläytellyt että nauttii vieraiden miesten huomiosta ja olemme asiasta keskustelleet. Luottamus on ollut aina suhteemme peruskulmakivi ja olemme voineet luottaa siihen että kukin tahoillaan ei ole mitään flirttailuja vienyt eteenpäin. Minä toki en oikein osaa edes flirttailla. Olen kuitenkin ilmaissut vaimolleni etten usko vapaisiin suhteisiin enkä hyväksy pettämistä. Mitä olen tehnyt väärin. Ja mitä helvettiä teen nyt?

Minulla ei ole varaa yksin jäädä tähän asuntoon. Ja vaikka olisinkin miten kehtaan pankista pyytää lainaa asunnon lunastukseen kun vaimo osottautuikin pettäjäksi.

Vaimo kai kuvittelee että voisin antaa anteeksi mutten voi. Enkä usko että unohdan tätä ikinä. Tämä tulisi nousemaan aina vain uudestaan mieleen. Käykö siinä niin? Rakastan kuitenkin vaimoani. Mitä minä nyt teen? Kun näen vaimoni minelle nousee vain suunnaton viha ja halveksunta häntä kohtaan. En pysty puhumaan hänelle kun minua vai ällöttää ja oksettaa kun tekee niin pahaa. Olimme aikeissa perustaa perheen enkä nyt ehkä saa lapsia kun olen jo kuirenkin yli kolmen kymmenen. auttakaa joku

Moi,

Sulla on nyt shokkivaihe menossa ja oot kaikista akuuteimmassa vaiheessa.  Älä tee mitään päätöksiä nyt. Puhaltele läpi tän vaiheen. Sä selviät tästä. Voitte selvitä jopa yhdessä. Mut sitä sun ei tartte päättää tässä hetkessä.

Tsemppiä!

Hei Lumipallo,

Minun elämässäni on tapahtunut valitettavasti moni asia samoin kuin sinulla. Ollaan suht samanikäisiä, yli 40 vuotta olen mieheni kanssa kulkenut onnellisesti yhtä matkaa, 1,5 vuoden pettäminen selvästi minua nuoremman työkaverin kanssa tuli täysin puskista viime vuoden loppupuolella, sivusuhde loppui heti, olemme päättäneet edelleen jatkaa yhdessä jne.

Mies ei jaksaisi enää puhua. Sanoo ettei tekemättömäksi saa, väärin on tullut tehtyä eikä ole koskaan aikonut minua jättää, koska rakastaa minua ja meillä on aina ollut kaikki hyvin. Mutta ei osaa sanoa miksi näin kävi tai miksi suhde kesti noin kauan.

Minulla tietty tarve puhua ja asia edelleen mielessä lähes 24/7. Pääni hajoaa enkä tiedä miten saisin ajatukset muualle. Miehestäni en halua erota, sillä se olisi vielä kamalampaa kuin tämä. Kuitenkin kalvaa valehtelu ja kunnioituksen puute tuolta pettämisajalta.

Sitä naista inhoan syvästi ja haluaisin hänelle pahaa. Hän tiesi koko ajan minusta ja halusi itsekkäästi mieheni itselleen.

Ollaanko hulluja kun yritetään tässä paskassa tarpoa? Ikinä en anteeksi anna, mutta ehkä ymmärtäisin, jos saisin enemmän vastauksia.  Ja todellakin myös minun tulee katsoa peiliin ja tehdä enemmän parisuhteemme eteen.

Porridge on oikeassa. Olet syystäkin shokissa ja se vaihe voi kestää pitkään.

Oliko kyseessä vain yksi kerta? Sellainen on helpompi antaa anteeksi kuin pitkään jatkunut valehtelu. Ihmiset tekevät  virheitä.

Itseä on auttanut keskustelut puolison kanssa sekä parisuhdeterapia. Pystyisikö vaimosi avaamaan enemmän omaa tunnettaan siitä, miksi hänestä tuntuu näkymättömältä? Kuuntele häntä hermostumatta. Jos ei heti onnistu, pitäkää tauko.

Entä mikä vaimollesi on tärkeää: flirttailu vai hyvä parisuhde kanssasi?

Olette uuden edessä ja sen alkumetreillä. Älkää heti luovuttako vaan selvittäkää rauhassa mitä kumpikin tahtoo.

Hei! Kirjoitanpas nyt itsekin oman kokemukseni. Olen niin pahoillani kaikkien muiden petettyjen kokemuksista.

Olen ollut (ex)- mieheni kanssa teini-iästä asti yhdessä, yhdessä olimme yli 13 vuotta, naimisiin menimme vasta viime kesänä. Olemme noin kolmekymppisiä molemmat, mies oli minulle ensimmäinen suhteeni, miehellä oli aikaisempia lyhyitä suhteita ennen minua. Olimme rakentaneet hienon elämän, rakentaneet talon, meillä oli koirat sekä yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Olimme viimeiseen asti sydänjuuriamme myöten rakastuneita, naiivejakin varmasti.  Elämämme oli rauhallista ja helppoa, olemme molemmat suhteellisen hyväpalkkaisissa töissä, joten rahasta ei ollut koskaan aikuisiällä pulaa, matkustelimme paljon ja nautimme elämästä. Olimme kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Minun omaa elämääni on varjostaneet erilaiset mt-ongelmat, pääasiassa ahdistuneisuushäiriö, jonkun verran myös ollut masentuneisuutta. Nämä ovat tietysti omalta osaltaan hiertäneet välillä suhdettamme. Olen kuitenkin käynyt yksilöterapiassa useita vuosia, ja tätä kautta saanut paljon apua ongelmiini ja tätä kautta olen ollut parempi puoliso myös miehelleni. Isompia vastoinkäymisiä meillä ei suhteessamme varsinaisesti aikaisemmin ole ollut.

Viime syksynä mieheni kertoi avoimesti tavanneensa naisen firman juhlissa (kuka  yllättyy) ja kertoi pitäneensä häneen jonkin verran yhteyttä. Yhteydenpito kuitenkin loppui hetkellisesti, lähinnä naisen ahdistavan/päällekäyvän käytöksen vuoksi. Mies kertoi, ettei enää pidä häneen yhteyttä. Kuitenkin syksyn aikana mieheni oli toistuvasti ärtynyt, poissaoleva, ylitöissä, pitkillä kävelylenkeillä. Kyselin toistuvasti, onko kaikki hyvin, mies sanoi, että kaikki on ihan hyvin, stressiä vain. Epäilin työuupumusta ja/tai masentuneisuutta (voi kuinka naiivi olinkaan). Kevättä kohden (helmi-maaliskuu) mies alkoi olla todella ärsyyntynyt, tiuskiva ja poissaoleva kotona, joka johti meidän riitoihin monista asioista. Mies halusi jatkuvasti mennä kavereiden kanssa ties minne ja kotona vietetty aika oli lähinnä vastenmielistä.

Mies syyllisti minua kaikesta maan ja taivaan välillä, minä en osannut kuunnella, ymmärtää tai puhua oikein, jonka takia suhteemme ja hän on tuossa tilassa. Jatkoimme kuitenkin yhdessä, asioista keskustellen ja välillä riidellen.  Kävimme myös kerran pariterapeutilla, jossa mies ei enää toista kertaa halunnut käydä. Terapian jälkeen mies halusi aivan yhtäkkiä asumuseron. Hän muutti muutaman päivän harkinnan jälkeen pois kotoa. Tapasimme kuitenkin viikoittain, jolloin mies oli todella etäinen, ei halunnut enää läheisyyttä ollenkaan, oli henkisesti muualla. Torjui kaikki yritykseni, eikä esimerkiksi suudellut minua enää, eikä sanonut rakastavansa. Tunsin henkisen muurin välissämme. Pääni on ja oli aivan pyörällä, kun asiat etenivät niin valtavaa vauhtia.  Mieheni mukaan liitossamme ei ollut enää kipinää, sitten oli vain kaverillisia tunteita. Muutaman viikon asumuseron jälkeen olin niin valtaisan ahdistunut, että vaadin mieheltä jonkun selityksen/päätöksen asioille. Tästä on nyt reilu kuukausi aikaa. Samalla hengenvedolla mieheni jätti minut ja sanoi, että hänellä on koko syksyn ajan ollut toinen nainen. Elämältäni putosi pohja. Ensimmäiset pari päivää on minulle täyttä sumua, en muista niistä mitään. Myöhemmin olemme keskustelleet asiasta, ja mies väittää kivenkovaa, että kyseessä oli vain "ihastus/säätö", eikä juttelua pidemmälle ole menty, vaikka tunteita on ollut molemmilla. He ovat kuitenkin käyneet yhdessä esim. hotellissa, joten en taida uskoa. Olen laihtunut lähes kymmenen kiloa  ja nukkuminen onnistuu vain lääkittynä. Olen kuitenkin täysin, jopa robottimaisesti asiallisesti hoitanut kaikki asiat. En ole anellut  miestä jäämään, olen vain antanut hänen mennä. Nyt uusi, meille rakennettu talo on jo myynnissä. Olen todella surullinen ja tuntuu, että olen matkustajana omassa elämässäni, ilman tietoa tulevasta. Koirat jäivät minulle, ne tuovat toki paljon lohtua, mutta myös paljon vastuuta. Lapsia meillä ei onneksi (?) ole, niin ei joudu kukaan muu kuin aikuiset kärsimään tästä. Asun toistaiseksi tässä meidän omakotitalossa, kunnes se menee kaupaksi. Miehen osoitetta en enää tiedä. En tiedä myöskään, onko hän tämän naisen kanssa vaiko ei. Nainen oli miestäni reilusti vanhempi, itsekin naimisissa oleva äiti, joka on koko ajan tiennyt mieheni olevan naimisissa. Mies on sanonut katuvansa asiaa ja häpeävänsä itseään, mutta samalla haluaa kuitenkin erota. Kaikki läheiseni ovat täysin pöyristyneitä asiasta ja mieheni etenemisnopeudesta. Luulen, että pääsen tätä itsekin prosessoimaan vasta, kun pääsen muuttamaan omaan asuntoon. Tsemppiä kaikille kanssa sisarille, ei tällaista kenellekkään toivo.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Täydennys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: korjaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: korjaus

Olen hyvin pahoillani puolestasi. Olet tehnyt kaikkesi. Näin kaukaa ja sivusta katsoen tuntuu, että miehesi toiminta on niin tarvitsevaa ja itsekästä, etten jaksaisi hänen kanssaan yrittää ratkaista tilannetta yhdessä saati muutenkaan elää eteenpäin. Minunkin mieheni petti minua, mutta yritän vielä jatkaa, kun hän sentään katuu ja on oikeasti tehnyt asioita toipumiseni eteen alun selittelyn ja asian vähättelyn jälkeen. Se lienee pettäjillle tyypillistä.

Pettämisen aiheuttama häpeä on käsittämätön tunne. Tunnistan itsekin, että häpeän vuoksi en pysty kertomaan kuin hyvin vähälle joukolle ihmisiä pitkän harkinnan jälkeen asiasta, vaikka minä en ole pettänyt yhtään ketään! Sen verran kerron kokemuksestani, että kun kuitenkin päätin kertoa neljälle hyvin läheiselle henkilölle, se oli suorastaan läpimurto omassa prosessissamme. Sitä ennen elimme kahdenkeskisessä kuplassa, jossa minä itkin päivätolkulla ja toinen kyllä koki syyllisyttä, mutta epätodellisessa suojassa sai elää jotenkin välitilassa. Kun kerroin asiasta yksi kerrallaan läheisille, sain itkeä ja surra ja toisaalta läheiseni kokivat puolestani vihaa ja kiukkua, jota en itse oikein pysty kokemaan surun ollessa niin voimakas. Se oli äärettömän terapeuttista. Pettäjälle kävi puolestaan niin, että vasta tämä muutamalle tärkeälle ihmiselle kertominen teki teosta näkyvän ja hän tajusi sen suuruuden ja vaikutukset. Se käynnisti hänen suruprosessinsa ja vasta se sai häneltä (mies) kyyneleet virtaamaan. Kaikkineen jos jotain haluan neuvoa, älä pidä asiaa sisälläsi. Se on pettämisen kokeneena tärkein neuvoni.

Shokkivaihe on kamala. Useimmat ovat työkyvyttömiä ja kuvotus on niin tuttu tunne. En olisi ikinä uskonut toipuvani siitä, mutta kahden kuukauden päästä pystyn nyt ajattelemaan järkevästi eikä jokainen päivä täyty pakkomielteisesti yrityksillä ymmärtää pettämistä.

Tuntuu siltä, ettet sinä ole tehnyt mitään selvää kovin väärin, ollut ehkä liiankin hyvä ja vastuullinen. Usein sanotaan kevyesti, että pettämiseen tarvitaan aina jokin tila tai tausta avioliitossa, ettei se synny tyhjiössä. Onneksi olen lukenut myös toisenlaisia kirjoituksia siitä, että pettäminen voi johtua pelkästään pettäjän omasta tilanteesta. Itsekkäästi toimittu, se on selvä. Ehkä asiat olivat liiankin turvalliset ja vastuulliset, niin jännitystä elämään sai tuosta itsekkäästä teosta.

Helpota oloasi puhumalla ihmisille. Murra häpeä omalta osaltasi, ei sinussa tarvitse olla mitään vikaa, jonka takia näin kävi. Itselläni ammattiapu, asiasta puhuminen ja itkeminen olivat tärkeimmät keinot päästä toipumisen alkuun. Toki sekin auttoi, että mieheni myös teki omaa osaansa tuekseni.