Vauva-arki ahdistaa!
Olen 32-vuotias nainen ja minulla on kaksi lasta, 2,5 v ja 1 kk. Sairastuin jo esikoisestani synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja minulla oli lääkityskin noin puoli vuotta. Sairastumiseeni silloin johtivat mielestäni vaikea synnytys, virheelliset kuvitelmat äitiydestä ja vauvasta, ja oma perfektionismi, kaikki pitää osata ja jaksaa itse. Lapsi oli kuitenkin itkuinen ja hyvin pian tunsin olevani vankina omassa kodissani, en uskaltanut lähteä minnekkään jos lapsi alkaa vaikka itkeä. No, aika kului ja lapsen itkuisuus väheni ja omakin mieliala kohosi osin lääkityksen ja uusien vauvaharrastusten myötä, joissa huomasin että itkee ne muittenkin vauvat. Minulla ei siis ollut paljon kokemusta pienistä vauvoista ennen esikoista.
Esikoisen tullessa 1-vuotiaaksi aika oli kullannut muistoja sen verran että uusi vauvakuume nosti päätään. Puolen vuoden yrityksen jälkeen tulin raskaaksi ja olin onneni kukkuloilla. Ajattelin, että olen nyt vahvempi ja valmiimpi uuteen vauvaan. Raskaus meni kohtuu hyvin, kuitenkin yliaikaiseksi. Synnytys oli helppo ja nopea, ja kaikki tuntui menevän loistavasti. Vauva söi ja nukkui ne ekat 2 viikkoa ja sitten se itkuisuus alkoi. Vauvan on todella vaikea nukahtaa ja olemme käyttäneet tuntikausia vauvan nukuttamiseen erityisesti päiväunille! Vauva ei nukahda helposti vaunuihin, autoon vaan huutaa ensin itsensä väsyksiin. Kantoreppu on ainoa paikka mihin vauva nukahtaa suht kivottomasti mutta äidin pitää silloinkin olla liikkeessä koko ajan. Ei siinä paljon nukuta päivällä, vaikka yöllä on saanut nousta imettämään 1-2 tunnin välein! Vauva myös herää helposti tunnin välein myös päivällä. Esikoinen on osapäivähoidossa kolme päivää viikossa, onneksi! Meidän kuitenkin pitäisi pärjätä kahdestaan ne kaksi päivää viikossa. Tuntuu hirveän pahalta esikoisen puolesta, koska hän joutuu pärjäämään hyvin vähäisellä äidin huomiolla koska kaikki minun aika menee vauvan hoitoon.
Olen ahdistunut tästä tilanteesta suunnattomasti vaikka kaikki sanoo, että 1-2 kuukauden päästä helpottaa. Mutta kun en jaksa seuraavaan päivään! Kurkkua kuristaa heti aamulla noustessa ja tekisi mieli oksentaa. Vauva aloittaa päivänsä itkemällä ja kitisemällä. Ja minä aloitan päiväni nukuttamalla vauvaa, oksettaa! En koe vauvanhoitoa palkitsevana, ja vaikea tuosta rääkyjästä on pitää, saati rakastaa. Koen vain velvollisuuden tunnetta häntä kohtaan. Koen myös syyllisyyttä siitä mitä olen mennyt tekemään esikoiselle, vaikka hieno asiahan sisarukset ovat. Tuntuu, että en ole vähäisimmäsäkään määrin vauva-ihminen, en ole edes varma onko minua tarkoitettu edes äidiksi, koska olen näin itsekäs paska joka ei jaksa tai osaa lapsiaan hoitaa itse. Auttakaa joku!
Meneppä neuvolaan ja kerro koko tilanne, itkun ja kitinän takana voi olla joku syy.
Sinä itse olet vielä väsynyt synnytyksen jäljiltä, kaiken ei todellakaan tarvitse mennä täydellisesti, vaan kunhan jotenkin menee ja ota apua vastaan jos sitä joku tarjoaa.
Ei ole olemassa äitiyden mittapuuta, jokainen hoitaa omia lapsiaan omalla tavallaan ja en usko että kukaan on jatkuvasti hymyillen ja hyvän tuulisena sen tehnyt.
Eiköhän sinun nyt kannata ensi töikseen, vaikka neuvolassa kertoa tilanteesta, varsinkin kun on aiemmin ollut masennus päällä. Heti vain puhumaan, ettei tilanne pääse pahemmaksi!
Itse muistan, kuinka väsynyt olin, kun kaksoset syntyi. Nukuin maksimissaan 4 tuntia yössä (senkin ajan pätkissä) noin puoli vuotta ja päivällä en ollenkaan. Tyttö oli koliikki ja todella päivät meni kotitöitä tehden, tyttö rintarepussa. Oli rankkaa, en valittanut, menin kuin bumerangi, hoidin kodin, tein ruuat yms., joten eipä siinä muusta maailmasta tiennyt mitään. Silmät olivat kuin santaa täynnä päivät ja niin väsynyt olin, ettei aina saanut unta syöttöjenkään välillä. Olo oli niin ylikierroksilla. Eipä sillon auttanut, jos joku sanoi, että parin kuukauden päästä helpottaa. Mutta tosin mulla on äärimmäisen pitkä sietokyky, liian pitkä, joten väsymys kostautui myöhemmin. Kun vihdoin sain nukkua kunnon yöunia, niin en sitten herännytkään ihan pieniin risauksiin, vielä nykyisinkin arvostan kunnon yöunia niin paljon, etten hevi ala niitä tahallaan rikkomaan.
Mutta päivisin sitä vaan meni sumussa, enkä kokenut mitään ahdistuksia, vaikka olin kuoleman väsynyt. Pääasiassa olin iloinen ja hyvällä mielellä kuitenkin, toisin kuin sinä. Siksi sinun tarvitsee mennä jutusteleen jonkun kanssa.
Kiitos vastauksistanne! En ole päässyt vastaamaan aikoihin mutta tilannepäivitystä tässä, olen käynyt psykologin luona juttelemassa tilanteestani ja hän suositteli lääkityksen aloittamista. Aionkin nyt hankkia masennuslääke reseptin ja toivottavasti siitä on apua. Eihän se tuota vauvaa itkuttomaksi saa mutta jospa ne auttaisi kestämään itkuja paremmin.
Muutoin itkuisuus on lisääntynyt, lienee normaalia. Vauva on lääkärin mukaan täysin terve. Mutta silti ahdistaa kun hän on jotenkin herkkätunteinen ja hermostuu ihan täysillä monesta asiasta, esim. turvakaukaloon laittamisesta yms. Tai jos menee liian väsyneeksi. Aina karjutaan täysillä! Ja kun hänelle ei kelpaa tutti, eilenkin huudettiin lääkärin tarkastuksesta kotiin asti, että pääsi tissille, huokaus! Onneksi matkaa oli vaan kilometri ja oltiin autolla..Päiväunet on pätkittäisiä ja niiltä herätään jo valmiiksi väsyneenä ja tietysti HUUTAEN isoon ääneen. Voi miksi minun lapset eivät voi olla iloisia herätessään..
Hei Celia78,
Älä syyllistä itsäsi, kuulostaa niin raskauden jälkeiseltä masennukselta.
Onko sinulla lasten isä kuvoissa? Jos on, niin yritä saada hänet ymmärtämään missä menneään ja jos ei onnistu, niin apua neuvolasta. Itse hoidin kahta lasta lähes yksinhuoltajana vaikka isä oli mukana, mutta hän ei ymmärtänyt raskauden jälkeistä masennusta vaan piti minua välinpitämättömänä ja laiskana ihmisenä kun en jaksanut joka päivä olla kodinhoitaja ja illalla seksikäs rakastajatar, itselläni oli tarpeeksi kestettävää esikoisen kanssa jolla oli krooninen sairaus ja vastasyntyneen kanssa kaikkien yö heräämisten kanssa. Lapsia rakastan yhä yli kaiken, miestä rakastastan yrittäien antaa anteeksi hänen tekosenja, mutta miksi olen täällä palstalla, mieheni purki ahdistustaan pussien tyhjennykseen huor..... mielemmin kuin vaimonsa kanssa keskustelluun!!