Oikeasti, suojelusenkeli ei väsy. Toivon että kohtaat Hänen voimansa ja saat rauhan elämääsi. - Uskonasioita voi perustella muttei mielipiteillä vaan kokemuksilla. Toivon sinulle kokemuksia, enkeleitä elämääsi.☺️❤️☺️

Minulla on melkein samat kokemukset, nuorena naimisiin ja kun tuli luvattua, niin kantaa se piti, vaikka mikä olisi ollut, ihan omaa ylpeyttään, muuksi en sitä voi mieltää.
Jos oliskin ollut tämä järki silloin, niin heti ensimmäisen ryyppyreissun jälkeen -pois, ensimmäisen pahoinpitelynb jälkeen -pois, ensimmäinen pettäminen -pois...Hyvänen aika, itsensä kiusaamista se oli, minäkin olin muka joku suojelusenkeli. vasta jälkeenpäin tajusin, että mikään enkeli, vaan ihan tavallinen tyhmä ihminen. Sillä vaikka olisin maat kääntänyt, kuskannut miestä itään tai länteen, kantanut ruuat vaikka sänkyyn, jopa purrutkin ne valmiiksi, niin ei elämä olisi sen somemmaksi muuttunut, ei koskaan. Kukaan ei ole niin hyväuskoinen ja toiveikas kuin alkoholistin akka, ..jospa tämä olisi viimeinen kerta...kyllä sekin sieltä joskus tulee, jos ei pitkästy odottamaan, vimeistään kun kuolee.
Mutta en sinua tuomitse, olet osasi valinnut ja itse päätät, miten elät loppuelämäsi, mutta minä elän toisin ja ainoa asia mitä kadun, miksi en älynnyt lähteä aiemmin, siihen päätökseen ei auta toisten ihmisten neuvot, kun se mittatikku tulee täyteen, sitä osaa itsekkin lähteä.

Kiitos, asiaa puhuit.

Kyllä minä olen monet kerrat syyttänyt itseäni, kun en lähtenyt jo silloin, kun olin nuori ja olisin jaksanut vielä luoda uuden elämän ilman tuollaista kurjuutta.
Olen tullut siihen pisteeseen, että jotain pitää tehdä, tämä syö hengiltä. Kumpa joskus vielä sais edes vanhuuden elää rauhallisissa oloissa. Kun vain jaksaisin. Tällä hetkellä on niin voimaton olo, aivan kuin olisin kuollut ja vankina enkä osaa enää ulos. Ihan kaput.

Tänäänkin tuo ukko on tuolla lukkojensa takana ja juo koko ajan. Yritin mennä avaimilla kurkkaamaan, onko edes hengissä, kun sieltä ei kuulu mitään. Oli hengissä ja karjaisi ensimmäisenä, että mitä helvettiä tänne tulet ja tönäisi oven päin naamaa. Sen, minkä ehdin nähdä, niin oli sekaisin kuin käkikello ja näytti aivan zombielta.

Hermostutti niin kovasti, että soitin päihdekeskukseen, että mitä pitäis tehdä. On nimittäin ollut nyt neljä päivää syömättä ja juo vaan viinaa. En jaksais vielä raahata henkihieverissä olevaa jonnekin hoitoon, jos edes sitä on, kun lopettaa. Olivat sitä mieltä, että kyllä kohta jotain pitäis tehdä, mutta sovittiin, että katsotaan vielä yön yli.

Nyt on vain niin akuutti vaihe päällä, enkä voi tehdä oikein mitään.

Tervehdys. Tiedän tasan tarkkaan tilanteen, jossa nyt olet. Lähdin aivan samasta tilanteesta toista vuotta sitten.

Et ole suojelusenkeli, en ollut minäkään, vaikka ihan samaa tein kuin sinäkin. Mutta väsynyt olet, olin minäkin ja kas kummaa, asia väsyttää vieläkin ja vie voimia, vaikka nuo kuvaamasi tilanteet itselläni ovatkin jo elettyä elämää.

Tosiasia on, että miehesi juo ja sinä mahdollistat sen hoivallasi. Itseäsi voit sensijaan auttaa ja suojella. Aloitat oman elämän ilman jokapäiväistä ahdistusta eli lähdet. Anna hänelle vastuu omasta elämästään. Voit yllättyä.

Hän lukitsee nyt ovet ja sulkeutuu omaan umpioonsa turvallisesti, koska tietää, että sinä käyt välillä tarkistamassa tilannetta. Ehkä olet laittanut hänelle ruokaakin, jota hän voi noutaa huikopalaksi. Kyllä, hän luottaa siihen, että jääkaapissa on murkinaa ja hän saa sitä noutaessaan tapansa mukaan ärjäistä sinulle jotain, niinhän se kuvio menee. Tuttua ja turvallista hänelle. Yllätä hänet. Anna hänen kokea jotain ihan uutta. Että talosta se pääty, jossa sinä asut, onkin pimeä eikä jääkaapissakaan ole valmiiksi laitettuja voileipiä.

Avioliitto ei ole tarkoitettu vankilaksi, kuritushuoneeksi eikä elinkautiseksi tuomioksi.

Kun itse tajusin sen, olin valmis lähtemään. Jos minä pystyin, pystyt sinäkin.

Joskus voi shokkihoito auttaa, keräät tavarasi ja yksinkertaisesti jätät hänet yksin...hän joko juhlii lähtöäsi, juomalla vielä enemmän tai säikähtää ja lopettaa, ainakin siihen asti kun palaat...hyvällä onnella jopa parksi kuukaudeksi.
Meitä akkojahan he juomisestaan syyttävät, joten teitpä mitä tahansa, niin sanomista tulee.
Tietävätkö lapset, tästä ongelmasta?

Kyllä sitä jaksaa ei-alkoholistina ihmetellä miten alkoholisteja jaksetaan katsoa vuodesta toiseen kun välillä tuntuu, että avioliitossa on riittävästi haastetta, vaikka ihan selvin päin olisi.

Hei Kartastrofiina ja Helemi!

Saitte minun silmät kyyneliin ja alahuuli vapisee, vaikka kuinka sitä puren.
Jotain niin surumielistä ja kiitollista tuolta sisältä tuli pintaan, kun huomasin, että ihan oudot ihmiset välittää. Kiitos teille!

Minä olen ollut lapsilleni sellainen äiti, että olen kaikin voimin, välillä vara-akunkin avulla yrittänyt luoda heille elämän, jota kukaan, ei edes omat vanhemmat ongelmineen, saa tuhota. Olen kasvattanut heistä teräviä ja ennen kaikkea rohkeita elämän sotureita. Siksi olen tämän paskan ja oman ahdinkoni, niin paljon kuin olen pystynyt, siirtänyt heidän ohi eli en ole kertonut. Jotain he tietävät, ja sen, mika on ollut pakko puhua, joita en ole voinut salata, olen puhunut heidän kanssaan. Heillä on vain yksi isä, joka selvinpäin on ihan kelvollinen mies, ja siitä syystä olen yrittänyt keskustella heidän kanssaan asiallisesti niistä, mistä on täytynyt, en niin, että he vihaisivat.

Koko ajan tätä kirjoittaessani keskustelen myös itseni kanssa ja myönnän, että olen suostunut siirtämään oman elämäni tarpeineen jonnekin komeron viimeiseen nurkkaan ja käyttänyt itse asiassa koko elämäni energiani läheisiin ja heidän tarpeisiinsa. Lasten kohdalla sitä en kadu, mutta tuon miehen kohdalla kyllä. Aina, kun näen lapseni, katson tutkivasti heidän silmiinsä ja sieluunsa saakka nähdäkseni, kuinka he voivat. Näen upeat nuoret, nauravat silmät ja supliikin suun ja sosiaalisen persoonan ja minun sydämeni hymyilee korviin saakka 🙂 ja vähän enemmänkin. Olen ylpeä heistä ja ylpeä itsestänikin, että olen heidän äitinsä. Lapset soittelevat minulle tuon tuostakin, mutta on totta, etteivät he pidä suoraa yhteyttä isäänsä muutoin kuin, jos tarvitsevat jotain teknistä neuvoa.

Itse asiassa en ole juuri kenellekään itkenyt ja valittanut. Vain sisareni tietää jotain. Kohta potkasen itseäni nilkkaan ja persuuksille, mutta muuta syytä minulla ei ole ollut, kuin se, että olen yrittänyt antaa mieheni säilyttää kasvonsa, aina uuden mahdollisuuden kasvaa vihdoinkin aikuiseksi mieheksi. Näen, että niin paljon kuin olenkin yrittänyt, en ole päässyt puusta pitkälle tuossa asiassa. Voi paska, mikä idiootti olenkaan.

Olen tänään pessyt ikkunat ulkopuolelta ja tuollainenkin puuhailu vähän löysää tuota tiukkaa vannetta rinnan ympärillä.

Niin ja tuo mies: edelleen lukkojensa takana. Yskäsi, kun join aamukahvia, hengissä kai.

Lähden, kun ensin käyn kaupassa ajelemaan mökille yksin. Panen talon toisen pään pimeäksi ja heitän jääkaapista ruoat roskiin. 😉

Onkohan minustakin tulossa ihan pimeä tyyppi, kun itkien alan kirjoittaa ja virnuillen lopetan.

Voikaa hyvin siellä, missä olettekaan. 🙂🌻

Hei Väsynyt suojeluenkeli
Tuo kertomuksesi kuulostaa tutulta. Itse olen ollut naimisissa 35-vuotta alkoholistin kanssa. Hän ei itse myönnä tilaansa, mutta hän juo iloonsa ja suruunsa. Joten kaikki asiat ovat hänelle juomisen väärti.
Meillä on viisi lasta, kaikki jo aikuisia ja omassa elämässään. He ovat jo turvassa, vaikka kolmella vanhimmalla pojalla alkon käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti. Heidän mielestään isän juominen on normaalia ja minä hermoileva naisihminen, joka tekee kärpäsestä härkäsen.
Mieheni juominen on minulle iso ongelma, koska elän hänen kanssaan päivästä toiseen ja kestän juomisen haitat, itsemurha-uhkaukset ja sanallisen sekä aikaisemmin fyysisenkin väkivallan.
Muutin pois yhteisestä kodista, koska se jouduttiin myymään, mutta naivina otin mieheni asumaan kanssani, koska hänellä ei ollut paikkaa, minne mennä. Hän myöskin vannoi luopuvansa alkosta.
Toisin kävi, hänen juomisensa on edelleen lisääntynyt. Päivät hän käy työssä ja illalla korkataan oluet. Ihmettelen, miten hän voi ja uskaltaa lähteä autolla työhön, koska veressä on pakko olla promilleja vielä aamullakin.
Sairaalassa hän on ollut hoidossa haimatulehdusten takia muutaman kerran, mutta tahti on jatkunut entisenä. Edes päihdelääkäri ei saanut häntä järkiintymään, sairaalassa oloaikana.
Hoitoalan ammatilaisena tiedän, että juomarin toleranssi eli alkoholin kestokyky nousee jatkuvasti ja miehelläni se on noussut huomattavasti. Hän piilottaa osan juomista ja tuo muutaman tölkin jääkappiin Palkasta iso osa menee alkoon, joten käyttörahaa ei paljoa jää. Itse hän kertoo ostavansa ruokaa, mutta valitettavasti alkoon menee vielä enemmän.

Nykyisin on vielä ilmennyt hälyttävä oire, hän ottaa palkkaennakkoa, muka laskua varten, mutta epäilen hänen käyttävän ne juomiseen. Minä olen ikävä ihminen, kun en suostu maksamaan hänen laskujaan, mutta valitettavasti maksan jo suurimman osan talouden kuluista muutenkin.Usein hän pyytää minulta rahaa tupakkaan tai polttoaineeseen. En enää suostu antamaan, koska talouden pyöritys vie omat rahani melko suurelta osin.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että haen avioeroa, miehen itsetuhoisita uhkauksista huolimatta. Muu ei auta, koska jatkuva stressi vaikuttaa omaan työhön, lisääntyneinä sairaspoisssaoloina.
Kävin psykologin juttusilla ja hänen mielestään mieheni käyttää minua hyväkseen, rakkautta ei tuollainen toiminta ole.
Joten yritän eroon, yritä sinäkin. Poltat itsesi loppuun, minä olen jo polttanut, melkein ainakin.
Terroriin ei ole pakko suostua.
Onnea sinulle yritykseesi, toivottaa kohtalotoveri

Beren
Sitä ihmettelin minäkin, sitä voi elää sunnuntaita, vaikka pääperkeleen kanssa, mutta tavallinen arki, tavallisen ihmisen kanssa on taitolaji.
Sitä on ylpeä ja itsepäinen, kun tuli tehtyä, niin lopuun asti on katsottava, tai ainakin siihen, kun lapset on isompia. Myönnän sellaisesta elämästä voi tulla traumoja, mutta on vanha sanonta, talo kestää huonon isännän, muttei huonoa emäntää, joten äiti hoitaa lapset ja,sen miehenkin, pitää huushollin pyörät pyörimässä, naulaa yön pimeinä tunteina kulisseja kuntoon.
Tiedän nyt, millaista on elää, kertaakaan pelkäämättä, että joku juo, haukkuu, tai lyö...ikuinen kysymys, miksi naiset rakastuvat renttuihin? Toivon, ettei kukaan, sentään kahta kertaa.