Vastentahtoinen abortti miehen näkökannasta

Vastentahtoinen abortti miehen näkökannasta

Käyttäjä rikotutunelmat aloittanut aikaan 16.04.2012 klo 12:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä rikotutunelmat kirjoittanut 16.04.2012 klo 12:04

Suuri odotus vihdoin tulevasta jälkeläisestä kaatui suhteen ongelmiin ja naisen päätökseen tehdä abortti. Tämä satutti ja traumatisoi pahasti. En voi luottaa naisiin enää ja pelko siitä että en uskalla enää toista kertaa yrittää syö sisältäpäin. Haaveet kaatuivat ja näien painajaisia valveilla sekä hereillä.

Onko muita miehiä jotka eivät aborttia halunneet mutta niin kuitenkin kävi?
Tiedän että on. Toivoisin tähän ajatuksia ja kertomuksia siitä mitä tapahtui ja minkä takia.

Oma tilanteeni oli mutkikas ja täynnä turhaa taistelua ja rikottuja haaveita.

Käyttäjä koruton kirjoittanut 29.08.2012 klo 21:09

Itse olen nainen, mutta vastaan nyt silti sinulle.

Ymmärrän sen, että on vaikea luottaa naisiin tuon jälkeen, mutta ymmärrät varmaan etteivät kaikki naiset ole samanlaisia? Olen törmännyt niin moneen mieheen joka on katkeroitunut vain yhden naisen käytöksestä. Mielestäni se on kohtuutonta, vaikka se olisikin miehelle vaikeaa.

Ja toinen kysymys/asia, kertoiko nainen syytä abortille? Vai oliko syy suhteen ongelmat/sen loppuminen? Jos hän ei ole kertonut, kysy. Puhukaa asiasta, puhuminen auttaa monessa tapauksessa.

Aika on myös yksi mikä parantaa. Tehtyä ei enää saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisikin. Jos olo tuntuu sietämättömältä, kannattaa hakeutua ammattiauttajan puheille.

Voimia ja jaksamista sinne! 🌻🙂🌻

Käyttäjä helemi kirjoittanut 30.08.2012 klo 15:48

Ehkä parempi noin, sillä se ihminen ei ollut kypsä vanhemmuuteen ja teidän suhteenne olisi ajanut jossakin vaiheessa, kuitenkin karille, pahemmin kuin nyt.
Kaikki naiset ei tosiaankaan ole samanlaisia, jos lapsia haluat, niin kyllä sen näkee sokeakin, kuka nainen lapsia todella haluaa.