Vapaa suhde ja sen ongelmat

Vapaa suhde ja sen ongelmat

Käyttäjä Kotahiepi aloittanut aikaan 28.03.2021 klo 22:57 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kotahiepi kirjoittanut 28.03.2021 klo 22:57

Hei!

Olen nuori aikuinen, joka on ollut nykyisessä parisuhteessaan kohta neljä vuotta. Vapaa suhde meillä on ollut kolmisen vuotta. Se ei minulle aluksi ollut ok, mutta opin tuntemaan itseäni paremmin, ja tajusin tämän olevan minua varten, vaikka olin aina tällaista toimintaa kritisoinut. Olin vain kieltänyt itseltäni halun moiseen. 

Nykyään Vapaa-suhde toimii sinällään hyvin, mutta olen edelleen kovin mustasukkainen kumppanistani. Hänessä onkin yllättäen ilmenny polyamorista puolta, jota minussa ei tippaakaan ole. Hänellä on myös riittänyt enemmän vientiä kuin minulla. Itse olen vain yhteen sukupuoleen päin, ja hän on tavallaan kahteen. En pidä yhtään siitä, että hän on suuntautunut molempiin, sillä aloittaessamme seurustelun hän väitti (ja väittää osittain edelleen) olevansa vain yhteen. 

Sääntömme vapaata suhdetta koskien ovat jatkuvasti hakusessa, ja se ei itsessään liene suuri ongelma. Keskustelemme asiasta usein ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Tämä on kuitenkin muodostunut minulle isoksi ongelmaksi, ja haluaisin tähän mieluiten kannustavia tai neutraaleja kommentteja. En kaipaa Ero ehdotuksia tai muuta vastaavaa, sillä muuten suhteemme toimii erinomaisesti. 

Kiitos jo etukäteen! 

-H

Käyttäjä Loviisa_ kirjoittanut 10.06.2021 klo 08:54

Moi! Vaikuttaa siltä, että teillä on tosiaan monilta osin toimiva suhde ja pystytte keskustelemaan asioista yhdessä. Ymmärsin kirjoituksestasi, että koet ongelmallisena mustasukkaisuutesi. Mainitsit myös, että suhteessanne on epäselvyyttä hänen suuntautumisestaan. Onko teillä molemmilla turvallinen olo asioista keskustellessanne? Minulla on kokemusta mustasukkaisuuden tunteista - mustasukkaisuus ei käsittääkseni ole vain yksi tunne vaan sekoitus riittämättömyyden, pelon ym tunteita. Voisiko sinua auttaa aiheesta lukeminen? Minua auttoi esimerkiksi kirja "Kahta kauniimmin". Suuntautumis-asioista tuli mieleen sanoa, että joskus on itsekin vaikea tietää mistä tykkää tai minkälainen on (ja se voi myös elämän varrella muuttua). Ehkä teitä voisi auttaa, että yrittäisitte vahvistaa keskinäistä luottamustanne niin että hankalammistakin asioista olisi turvallista puhua ja molemmat kokisitte että voitte olla sellaisia kun olette ilman että toinen tuomitsee?