Välittämisestä ja pystymisestä
Ahsunje, minä olen vanha tuttu maailmantuskan kanssa. Olen joutunut etsimään tasapainoa oman maailman parantamisen haluni ja kykyni välillä. ”Mitä teet yhdelle näistä pienimmistä” tarkoittaa mielestäni sitä mitä sanoo: yksi ihminen ei pysty enempään kuin olemaan hyvä niille jotka ovat lähinnä. Eikä siihenkään aina. Vaikka kuinka haluaisin rakastaa ja hoitaa sairasta lastani, en pysty siihen. Hän on syvästi kehitysvammainen ja psykoottinen nuori ihminen. Ja hän on tässä maailmassa se joka minua eniten rakastaa.
Toisaalta, jos oikein vaivun omaan epätoivooni, pystynkö auttamaan häntä sitä vähääkään kuin mitä pystyn, jos hallitsen tunteeni ja kaikesta huolimatta näen valon kajastavan? Ainoa mitä hänen hyväkseen voidaan tehdä on hoitaa hellästi ja hyvin.
Ei poliisi tunteilemalla pysty työtänsä tekemään, ja hänen työnsä on auttaa ihmisiä. Samoin jos teet kehitysvammaislaitoksessa työtäsi, sitä teet sydämelläsi, mutta et voi uhrata itseäsi työlle. Jos olet lapsen kanssa lentokoneessa, ja happinaamarit ponnahtavat esiin, sinun on ensin laitettava oma naamarisi kasvoillesi – muuten et pysty auttamaan lastasi.
Maailma ei välttämättä liikahda mihinkään vaikka minä itse tuntisin sisälläni mitä. Se on toisaalta suunnattoman vapauttava asia. Minä en ole vastuussa muusta kuin itsestäni, teen sen minkä pystyn. Minulla on rajani, ne ovat tässä.
Armollista joulun aikaa sinulle, vuoden pimeimpänä päivänä!
Kurjuutta vastaan vai puolesta
Olen ollut fuusiohoidossa muutaman päivän ja vastaukseni on siksi viipynyt. Olen ilmaissut itseäni taas huonosti, kun sinulla on puurot ja vellit sekaisin. Tiedän hyvin läheisesti miten kuluttavaa kehitysvammaisen pitkäaikainen hoito on. Sisäinen vaatimus reagoida ympäristön epäoikeudenmukaisuuksiin jää tietenkin tilanteessasi kannanilmaisuihin, jos niihinkään enää jaksat kohtuuttoman työpäivän jälkeen. Etkö ennemminkin tarvitse ja kaipaa itsellesi tukea olosuhteissasi?
Omantunnon äänen voi tehokkaimmin tukahduttaa toimimalla. Toimivathan maailmassamme nekin, jotka eivät kuule omaa tuntoaan, jos tunnekylmyydeltään edes tiedostavat sen olemassaoloa. Esim. Kreikassa paikallishallinto häätää aika-ajoin väkivaltaisesti satoja romaniperheitä asuinsijoiltaan, koska se on keino saada ääniä vaaleissa. Euroopassa suhde sivistyksellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin ei ole ollut valtioita velvoittavaa. Valtioiden politiikka suhtautuu välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti ohjelmiin, jotka tähtäävät köyhimpien ihmisten olojen parantamiseen. Tilanne on sama kehittyneissä että kehitysmaissa, vaikkakin mittakaava on eri.
Parin viikon päästä Ranskassa on esillä lakiesitys, joka tekee oikeudesta asuntoon subjektiivisen oikeuden. Ranskassa siis riittää ihmisiä, jotka eivät suostu uskomaan ettei asioita voisi muuttaa ja ettei parempi maailma olisi mahdollinen.
Meillä on about 10000 asunnotonta, laskematon määrä työttömiä, asunnottomia, turhaan mieleltään sairastuneita lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Yksilötasolla minä voin huonosti. En halua päättyä omaan napaani hakiessani mittakaavaa ja henkistä terveyttä, haluan nähdä kokonaisuuden josta olen erottamaton osa.