Niin…
Reilu puoli vuotta erosta, mitä on tapahtunut, missä olen nyt..
Ensimmäiset kuukaudet menivät arjen uudelleen organisoimiseen, asioiden pohtimiseen ja ajatusten järjestelyyn. Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä: arjen ja elämän järjestely antoi sopivasti aikaa rauhoittua, pitää sillä hetkellä liian vaikeat asiat pikkuhiljaa hautumassa. Vähin erin, pikkuhiljaa, sitten selvittelin itselleni että mitä on tapahtunut, missä ollaan ja minne jatketaan.
Yllättäen sitten asiat alkoivat muokkautua pitkin syksyä ja erityisesti vuodenvaihteen jälkeen. Löysin muutamia vanhoja ystäviä uudelleen, törmäsin uusiin ihmisiin, palasin vanhoihin harrastuksiin ja poimin uusiakin. Sain tauolla olleet opiskeluni uudelleen vireeseen, aina siihen pisteeseen että varsinainen lopputyö yliopistolle on nyt tehty, jotain pikkurääppeitä toki puuttuu edelleen – ja tiedän, ettei moinen takaa mitään ihmeellistä, hyväpalkkaista työtä, mutta teki sekin ihmeitä itsetunnolle. Samoin se, että eräs näistä ”uusista ihmisistä” kertoi sitten ihastuneensa minuun… hetken aikaa mietin asioita, varmistin mielessäni että en lähde käyttämään häntä minään laastarina tai kainalokeppinä saati itkumuurina… ja vaikka en olekaan ehkä samalla tapaa ihastunut, niin välitän hänestä paljon. Kunnioitan ja arvostan häntä, nautin hänen seurastaan.
Elämä maistuu. Hitaampia, harmaampia päiviäkin on ollut, tasanteita ja huonoja muistoja, mutta ne kuulunevat asiaan. Kuitenkin, kokonaisuutena, tunnen olevani nyt elossa… ehkä enemmän kuin aikoihin.
Mitä olen oppinut..? Tässä vaiheessa saattaa olla liian aikaista sanoa. Ehkä teen samoja virheitä kuin ennenkin, ehkä uusia. Ehkä olen vähän varovaisempi. Yritän välttää ihmissuhteiden rutinoitumista, tai ainakin sitä, että rutiineista tulisi taakka itselle tai toiselle/toisille. Arvostan itseäni uudella tavalla, tiedän joitain heikkouksiani paremmin ja olen ehkä oivaltanut jotain vahvuuksistakin. Saa nähdä. Elämä on oppimista, päivä päivältä, tapahtuma tapahtumalta.
Voimaa, kaikille.
Yrmy
yrmy kirjoitti 23.04.2007 klo 20:13:Voimaa, kaikille.
Ja sitä samaa täältä kaikille. Ajattelin käyttää yrmyn aloitusta ja kertoa omasta tämän hetken tilanteestani, kun nyt lopulta tuntuu että olen yli, ohi ja irti siitä talvisesta kiirastulestani. Mikäli joku sen nyt vielä muistaa.
Kevät ja alkukesä menivät edelleen vaihtelevasti. Välillä pääni oli hyvässä kuosissa, mutta saattoi kiukutella ihan odottamatta. Exähän muutti omaan osoitteeseensa 13.4. ja eropaperit vietiin jo jokunen viikko ennen sitä. Lasten hoito viikko ja viikko -periaatteella on toiminut vallan mainiosti. Yllättävänkin hyvin. Välimatkaahan asunnoillamme on vain kaksi kilometriä. Jäin siis tähän omakotitaloomme ja sen ylläpito tekee välillä todella tiukkaa vain minun tuloillani. Just ja just olen pärjännyt, saa nähdä miten tulee käymään. Uusia ruokia olen opetellut kuin myös leipomaan. Ja oppinutkin, kehuja on tullut.
Viimeinen niitti jonka tarvitsin päästäkseni yli, oli aika rohkeakin veto minulta mielestäni. Lähetin nimittäin tekstarin sille miehelle, jonka kanssa exäni petti minua ainakin vuoden päivät. Yhdessä he ovat edelleen. Pyysin häntä istumaan kanssani kahville, koska tulemme jossain vaiheessa väistämättä tässä pikkukaupungissa tapaamaan. Halusin tavata hänet mieluummin omasta aloitteestani ja siten että voin valmistautua, enkä törmää häneen sattumalta exäni seurassa. Emme kumpikaan tienneet miltä toinen näyttää.
No hän lopulta vastasi, että treffit on ookoo, jos saan pidettyä tunteeni kurissa. Tapasimme paikallisessa kuppilassa baaritiskillä eräänä lauantai-iltana yhdeksältä. Siitä sitten toisemme tunnistettua siirryimme pöytään vastatusten istumaan. Exälleni emme kertoneet yhteisellä sopimuksella tästä tapaamisesta etukäteen mitään. Saimme kaikessa rauhassa juteltua ja todettua ettei se toinen ole ihmistä kummempi sekään. Mitään maailmoja mullistavaa emme jutelleet, lähinnä liittyen minun ja exän lapsiin (joita hän ei ole tavannut vielä) ja siihen, että en todellakaan ole exääni takaisin vonkaamassa. Muuten rupateltiin kaikenlaista tunnin verran ja sitten lähdimme omille teillemme. Toki kerroin kuinka häntä olen vihannut yms. mutta tokihan hän ne tiesi sanomattakin. Jopa naureskeltiin välillä.
Tuon jälkeen tuntui kuin puukko olisi vedetty rinnastani ja saatoin taas hengittää paljon vapaammin. Oli ehkä paras idea mitä olen keksinyt. Pari ihmistä joille kerroin etukäteen, piti minua ihan hulluna. Exä taas jälkikäteen sanoi olleensa ihan kauhuissaan kun kuuli treffeistämme ja ettei ikinä olisi antanut meille lupaa tavata kahden. Hän sai tietää siitä kesken istuntomme, kun tekstasi tuolle miehelle. Hän kysyi että voiko nyt kertoa ja minä sanoin, että antaa mennä vaan.
Joskus on viisasta ottaa siis härkää sarvista. En minä tuohon toki olisi ollut valmis vielä pariakaan viikkoa aiemmin, mutta nyt aika oli siis kypsä. Olen erittäin tyytyväinen. Sitä paitsi se mies on mua vanhempi, rumempi ja kalju. 😋
Naisasioissa olen ollut varovaisena vielä. On toki vihjailuja ja yhteydenottoja tullutkin ja pientä "harjoitteluakin", mutta pitänee vielä pysytellä itsenäisenä. Tai jotain.
Kiitokset vielä tukinetille ja sen upeille ihmisille sekä henkilökunnan että käyttäjistön joukossa. Te olette parhaita, muistakaa se. Älkää suostuko tallottavaksi ja tehkää niin kuin itsestä tuntuu oikealta!
Kiitos Yrmy ja Vaikee, mukava lukea kuinka vaikeista tilanteista voi selvitäkin. Itse olen uusi kävijä tukinetin sivuilla joten en teidän tarinoita tunne, mutta lohdutti ajatus että elämä jatkuu ja hyvääkin voi olla vielä edessä. Hurja ja rohkea idea, Vaikee, tavata exän miesystävä. Ihailtavan "aikuinen" tapa selvittää asioita ja siten mennä eteenpäin.🙂🌻 Tsemppiä ja hyvää jatkoa teille molemmille.
Kyl mää ainaki muistan, Vaikee 😉
Reippaasti olet töitä tehnyt. Itse en ole tuon eksän nykyistä /silloista "mano e mano -henkisesti" tavannut... melkoinen veto, ja selkeästi oma valintasi - ja toimi sinulle 🙂👍 . Hyvä homma. Pidä lippu korkealla.
Tässä on ollut kaikenlaista, olen lukenut tukinettiä viime aikoina aika satunnaisesti ja kirjoittanut vielä satunnaisemmin. En tiedä, mihin suuntaan asiat kallistuvat, mutta hengessä olen mukana vaikken kirjoittelisikaan, kaikkien teidän kanssa. Pitäkää huolta itsestänne, pitäkää itseänne arvossa. Olette kaikki tärkeitä.
Voimaa. Kaikille.
Yrmy
mari36 kirjoitti 17.07.2007 klo 23:50:Itse olen uusi kävijä tukinetin sivuilla joten en teidän tarinoita tunne, mutta lohdutti ajatus että elämä jatkuu ja hyvääkin voi olla vielä edessä.
Jos kiinnostaa ja jaksat kahlata läpi, niin minun aloittamani ketju löytyy tuolta: https://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viestit_avoin.tmpl?xc=9&refer_to=42488&grp=58
Ja kyllä, elämä todellakin jatkuu, periksi ei saa antaa. Vaikka välillä voi miettiä että lopettaa joko oman, tai sitten kaikkien muiden maailman ihmisten elämän, niin se päivä paistaa taas jossain vaiheessa. Ja sen verran haluan jopa uskoa karmaan (tai johonkin sen tapaiseen), että minkä taakseen jättää, sen edestään vielä löytää, ja sitä niittää mitä kylvää.
Itsekin, kuten myös yrmy kertoi, olen lukenut tukinettiä enää hyvin satunnaisesti enkä juurikaan ole kirjoittanut, mutta en unohda mitä tämä minulle antoi vaikeina aikoina. Aurinkoista loppukesää ja elämää kaikille!
Ihan kiva ajatus tuo mitä kylvää sitä niittää. Haluasisnpa minäkin siihen uskoa. Aina ei kaikki mene kuitenkaa niin. On rohkaisevaa lukea, miten olet päässyt yli samankaltaisesta tilanteesta jossa itse nyt ryven. Eli ex on jatkanut elämää uuden kumppanin kanssa ja minä yritän selvitä yksin lasten kanssa kuinka taidan. Viha, kateus kiukku ja suru sekä tämä ällöttävä itsesääli ovat jokapäiväisiä seuralaisiani.
Ehkä kuitenkin jonakin päivänä koittaa minullekin se vapauttava tunne, että kaikki on kohdaltani ohi ja olen valmis aloittamaan uuden elämän. Olen siihen niin valmis, mutta fysiikka ei usko!
Terveisiä sinulle vaikee ja onnea uuteen elämään...ruuth🙂🌻