Häät piti olla viikko sitten. Meillä kyllä lyhyt suhde takana vajaa vuosi. Jotenkin tuntui molemmista luontevalta mennä nopeasti naimisiin. Päivää ennen häitä oli riitaa, rahasta. Tarkemmin siitä että hän halusi avata yhteisen pankkitilin, en itse halunnut sitä. Me oltiin keskusteltu siitä aiemmin kuitenkin. Puolustelin sillä, että en halua että hän kyttäilisi mitä teen rahoilla. Saatoin hänet itkuun tästä. Hän ei ollutkaan siis minun luottamuksen arvoinen siinä asiassa? Tajusin että menin nyt liian pitkälle. Silloin päätin kertoa että minulla onkin vähän enemmän velkaa kuin mistä olin kertonut. Olin siis viilannut häntä linssiin raha-asioissa. Sen takia en halunnut sitä yhteistä tiliä. Hän tietenkin järkyttyi asiasta Ja häät peruuttiin…. ei kiva juttu. Lähdettiin ”häämatkalle”kuitenkin, enemmänkin kavereina tai en tiedä mitä oltiin… sieltä ollaan tultu takas ja nyt kuviot on sellaset et erotaan. Itelleni se rahajutun tunnustaminen oli helpotus, siitä olisi voinut kyllä kertoa paljon aikaisemmin mutta pelkurina päätin salata ja hoitaa asiaa yksin. Uskalsin toivoa että päästään yli mutta viikon päästä osoitteemme ovat eri. Siinä riitatilanteessa päätin tunnustaa muutaman muun jutun mm. Että olin salannut psykologikäynnit ja 3 viikon mielialalääkkeiden syömisen. Miten ei omasta ahdingosta voinut kertoa omalle tyttöystävälle… hän kyllä joskus sanoi minulle että ei seurustele päästä kipeän ihmisen kanssa, hän siis itse on mielenterveydeltään ei niin hyvässä kunnossa ja hänellä on edellisestä suhteesta lapsi, joten ymmärrän miksi hän sanoi niin. Ei toista hullua rinnalle ja pieni lapsi keskellä…. päätin leikkiä täysin mielenterveydeltään järkkymätöntä täydellistä ihmisolentoa. Valhetta siis. Olin kyllä vain vähän masentunut. En vaan ymmärrä miksi minulla on ollut tarve salata näitä typeriä loppujen lopuksi pieniä asioita. Velkaakin alle 10 000 e. Nyt kun tämä kaikki tapahtui, on iskenyt niin valtava suru ja pettymys itseeni. Kadun joka ikistä valhetta mitä olen kertonut. Ihmiselle jota rakastan ja siis olen kyseenalaisanut rakkauden siinä että osaanko edes rakastaa? Rakastanko edes itseäni. Tää olo on järkyttävä, en ole syönyt kahteen päivään enkä nukkunut yhteen. Toivon että hän antaisi anteeksi. Uskon että itse tekisin niin. Täytyy selventää, että pettäjä en ole. En sitä tekisi. Jotenkin antanut rahalle nii vähän arvoa että sivuuttanut sen koko asian tavallaan, vaikka sattui joka kerta kun joutui rahajutuista puhuttaessa muunnella totuutta, ihan vain siksi että sain pitää oman pikku salaisuuteni. Ja tuli se olo tietysti että olenko minä paha sittenkin? Olenko oikeutettu ihmimilliseen kohteluun tämän jälkeen? Kadun valtavasti. Siis sydämeen sattuu ajatus että hän on jonkun toisen miehen kainalossa tulevaisuudessa. En ole vielä osannut antaa itselleni tätä anteeksi. Tästähän vois jatkaa loputtomiin. Anteeksi hirveä kirjoitusasu, niinkuin sanoin että uni ei ole maistunut. Varmaan moni asia jäi sanomatta ja pienet detaljit mutta menköön… en tiedä mitä odottaa teiltä. Mutta kirjoitelkaa kiitos.
Kyllä se vaan niin on, että sinä olet nyt mennyt luottamuksen rikkomaan. On ihan sama valehdellaanko rahasta vai vieraissa käymisestä, se on silti luottamuksen rikkomista. Oma kokemukseni on, että ihminen, joka valehtelee kerran, valehtelee uudestaan. Oma äitini on tästä erittäin surullinen esimerkki. Ex-mieheni myös osasi luvata maksaa laskunsa pitämättä lupauksiaan. Kaksi muutakin eksääni valehtelivat aikoinaan...
Lapsen kanssa harva nainen haluaa väkisin mennä suhteeseen, jossa valehtelu tullut ilmi.
Mistä velkasi ovat tulleet? Miksi et ollut niistä kertonut?
Anna pölyn vähän laskeutua ja kumppanille aikaa miettiä. Velkasi ei ole suurensuuri, joten jos oikeasti rakastaa ja haluaa suhdetta, sen yli voi päästä. Käsitinkö oikein, että velka on tehty ennen suhdetta?
Mieliala-asioista taas sanoisin sen verran, että tässä asiassa kumppanisi oli kyllä pikkumainen. Olet käynyt lyhyen terapiajakson ja syönyt muutaman viikon mielialalääkkeitä, se ei tee sinusta lopullisesti päävikaista. Jokaiselle voi tulla vaikeita tilanteita eteen ja viisas hakee apua, se voi tapahtua tälle kumppanillesikin.
Minä en usko mihinkään kerran valehtelee, aina valehtelee tai kerran pettää, aina pettää -juttuihin. Kaikki pettäjät ja valehtelijat ovat yksilöitä ja toimivt yksilöllisesti.
En tiedä, auttaako sinua, mutta tiedoksi avioliitosta. Avioliitossa on elatusvelvollisuus, ts. varakkaampi on velvollinen auttamaan toista peruselatuksessa, jos hänen tulonsa eivät siihen yksin riitä, Mutta avioliitossa on myös erillisyys rahoissa, ts. omaa pankkitiliä ei tarvitse toiselle esitellä, eikä pitää yhteistä tiliä, jos ei halua. Elatuksen lisäksi, muuta ei tarvitse toiselle kustantaa. Rahariidat ovat yleisiä pareilla. Silti, valheellisuus ei ole oikein, ehkä opit sen. Ja sen, että mitään kiirettä mennä naimisiin ei ole, jos ei olla rehtejä, puolin ja toisin. Velkaa eri syin on monella nuorella. Tuosta sinun velastasi pääsee eroon, kun laittaa itsensä ojennukseen, menee töihin ja lopettaa tuhlailun. Hyvää jatkoa sinulle.
Okei, kiitos paljon kommenteista. "kerran valehtelee, aina valehtelee" pitää varmasti joissain tapauksissa paikkansa joidenkin kohdalla. Itse en koe että mulla olis jotain tarvetta uudestaan valehdella. Velat on hankittu ennen suhdetta. Alun perin velka oli aika pieni ja sille oli hyvä syy. Mutta minulle se jotenkin avasi portin siihen "ilmaisen rahan" illuusioon ja jäin koukkuun suoraan sanottuna ja täysin vastuuttomasti otin lisää ja lisää sillä ajatuksella että "mä hoidan nää joskus pois jollain yhdistelmälainalla". Ja se kaiken hoitaminen jäi ihan haaveeks. Sitten tapasin tämän ihanan naisen ja työnsin entistä syvemmälle nämä rahaongelmat piiloon myös itseltäni. Jotenkin niin häpeissään teki ihan kaikkensa että pystyi tavallaan esittämään vähän parempaa.... sille oli tultava loppu ja juttu on niin että haluan olla täysin rehellinen jatkossa, mutta uskooko sitten naiseni tätä niin en tiedä...en kai mä teille täällä nimettömänä valehtelisi mutta se onkin aivan eri kun on suhteessa rikkonu sen luottamuksen kerran, jos parikin. Voin sen verran kertoa että olen jo ensiviikolla menossa velkaneuvontaan ja olen varannut perhetyöläisen tapaamista varten ajan meille kahdelle, onneksi hän halusi lähteä siihen. Hommat siis rullaa ja toivoa ehkä on? Varmuutta ei kyllä ole vaan.... Toinen ajatus mikä heräsi oli että olenko ainoastaan minä näin hölmö? Tiedän että ylivelkaantuneita on satoja tuhansia Suomessa, mutta musta tuntuu että olen varmaankin ainoa joka haluaa salata sen myös puolisoltaan. Nyt kun ei ole enään siinä omassa kuplassa niin juurtuneena ja pystyy vähän katsella tätä ulkopuolelta, niin tää vaikuttaa niin täysin järjettömältä etten itekään käsitä miten oon voinu olla niin julma ja tyhmä samaan aikaan. En halua itsesäälissä ryvetä mutta tunnustettava on, että tätä ei kyllä saa enää tapahtua. Niinku ekassa viestissä, en tiedä mitä odottaa teiltä muilta, odotanko mitään? Mutta tää on mulle ihan hyvä kanava purkaa tätä ja kiitos jos edes tähän asti luette.
Hei, Ihmettelee.
Etköhän ruoski itseäsi nyt hieman liian kovalla kädellä?!
Menit ja mokasit, ok. Siihen on nyt kuitenkin kaikista turhinta jäädä kieriskelemään. Nyt on aika korjata se minkä voi, ja ottaa opikseen kalliksi käyneestä kokemuksesta!
Hyvä jos voitte hakea apua yhdessä. Tuo ei nyt ollut maata kaatava asia vaikka se omalla kohdalla tuntuukin varmasti ylipääsemättömälle.
Puhukaa suunne puhtaaksi, asiallisesti. Selvittäkää onko teistä kahdesta mitään jäljellä, ja edetkää maltillisesti. Tutustukaa toisiinne kunnolla ja ajan kanssa. Rakentakaa luottamusta. Avioon kerkiää myöhemminkin jos se on tarpeellista.
Ja jos tienne eroavat lopullisesti, ei auta muu kuin nuolla haavat, ottaa opikseen ja jatkaa elämää, viisaampana.
Varmasti Suomessa on koko joukko ylivelkaantuneita, paljon pahemmissakin loukuissa kuin sinä. Ota nyt vastuusi ja kääri hihat. Ala tarmolla järjestää asiaasi niin pääset vielä siitä velastakin eroon.
Elämään kuuluu rajutkin ylä-ja alamäet. Uskon että ne on meille annettu oppiaksemme. Sinulla on vielä paljon hyviä päiviä edessä, kunhan ensin selvität sotkusi!
Voin kertoa, että olen itse pohjimmaisesta pohjasta noussut, monien-monien vuosien rypemisen jälkeen. Ja kun sieltä vähin erin nousee on elämä paljon rikkaampaa ja rakkampaa kuin ilman noita kokemuksia!
Nyt haluan elää ja kokea 100 vuotta! Tee sinäkin niin!🙂🌻
Hei! Vaikka olen itse nuori ja itse kokematon näistä, mutta sen tiedän, ettet ole ainut joka on salannut velat omalta naiseltaan. Voin kertoa helpotukseksi sen. Oma veljeni (minua noin. 16 vuotta vanhempi) menetti ensimmäisen kerran nuorempana luottotietonsa ja nousi sieltä ylös, kylläkin hyvä sydämmisten vanhempiemme avustuksella. Äitini otti ison lainan maksaaksen veljeni velat, koska riskinä oli joutua vankilaan. Hän kunnostautui siitä ja lopetti autolla pelleilyn sekä turhan ostelun, mutta taas tapahtui jotain. Hän sai ensimmäisen tyttärensä 2006, mutta erosi lapsen äidistä ja nyt hän meni uudestaan naimisiin 2013 kesällä ja heillä on nyt kolme yhteistä lasta ja neljäs syntyy millä hetkellä hyvänsä eli tällä hetkellä ollaan sairaalassa. Samaan aikaan kun veljeni ja hänen vaimonsa menivät naimisiin veljeni osteli kaikkea "turhaa". He omistivat asunnon ja kaikkea. Minun veljelläni on aina ollut tapana, että hänellä täytyy olla kaikki täydellisesti. Hänellä pittää olla kalleimmat jutut minuunkin verrattuna ja sitten se vaan meni yli. Hän salasi velkansa pitkään. He myivät asunnonkin eikä hän vaimolleen syytä kertonut ja muuttivat vuokralle paritaloon kaupunkimme laidalle noin 25 kilometriä keskustasta. Mutta vuosi sitten kesällä hänen oli pakko myöntää velkansa. Sitä oli kuitenkin enemmän kuin sinulla, noin 30 000 ja kaikesta selvittiin. Tietenkin heillä oli yhteiset lapset ja olivat naimisissa, mutta niistä kaikista sotkuista on selvitty ja nyt heidän parisuhde on vahvempi kuin koskaan. Hän ei vaan enää pystynyt salaamaan, koska autot piti myydä ja ostaa velattomat ja isälleni siirtyi veljeni moottorikelkka velat ja tietenkin myös kelkka tuli isäni nimiin. Nyt heidän tilanne on se, että velkoja maksetaan vähän kerrallaan ja mennään eteenpäin. Kyllä aika näyttää, miten teille käy! Tietenkin teillä oli hieman erilainen lähtökohta kuin tässä, mutta et ole ainut joka on salannut kaiken.
Rohkaisevaa luettavaa tullut tänne. Iso kiitos teille ja ehkä tää tästä. Tiiän että moni muu on pahemmassa jamassa kuin minä, Mutta tää on ollut minulle ja naiselleni todella iso juttu. Aika näyttää miten tästä mennään ja noustaan. Mitään takeita ei ole mutta eikai täällä mikään oo varmaa.... Eikai mulla muuta. Hyvää alkanutta kesää teille.