väkivaltaa ja loputon odottaminen

väkivaltaa ja loputon odottaminen

Käyttäjä texmex aloittanut aikaan 14.03.2006 klo 12:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä texmex kirjoittanut 14.03.2006 klo 12:10

Meille tuli ero pitkän ns yrittämisen jälkeen. Mies sekä petti että oli epärehellinen. Hän on myös ollut väkivaltainen noin vuoden ajan. Ja hänellä on päihdeongelma.
Me asumme edelleen saman katon alla sillä minä ja lapsi odotamme että asunto vapautuisi mutta tämä on ihan yhtä helvettiä eikä asuntoa kuulu.
Miehellä on uusi tyttöystävä ja tapailee häntä päivittäin.

Tilanne on aivan kauhea ja minulta loppuu kohta kärsivällisyys..Onko kellään kokmusta vastaavanlaisesta? Miten te olette jaksaneet asua saman katon alla? Saan edelleenkin turpiini n. kerran viikossa kun meille tulee riitaa jostakin. Mutta meillä on pieni lapsi enkä voi vain lähteä. Minulla on myös hyvä ja ihana työpaikka johon olen aika sidottu.En pärjää ilman hoitoapua lapsenhoidon kanssa. Siihen siis tarvitsen tuota miestä.

Minua hirvittää hänen uusi suhde. En halua että he kaksi ovat missään tekemisissä mun lapsen kanssa.Isällä on tapaamisoikeus. Minulla yksinhuoltajuus.. Isän ongelmien takia. Osaako joku neuvoa ja auttaa ???

N77

Käyttäjä Surullinen81 kirjoittanut 14.03.2006 klo 16:36

Hei!
Itselläni oli viime syksynä tilanne että mies hakkas mua.. Minä lähdin.. Paras ratkaisu oli juuri se sillä ei pienen lapsen kehitykselle ole hyväksi kuulla/nähdä sellaisia riitoja. Mulle sanottiin heti että voin asua turvakodissa jos ei ole muuta paikkaa. Asunnon sain heti! Jouduin vain remontin ajan sitä odottaa. Sinuna minä lähtisin heti.. Vaikka otat pari viikkoa sairaslomaa ja hoidat lapsen hoito asiat kuntoon! Voimia sulle! 🙂🌻

Käyttäjä armin kirjoittanut 14.03.2006 klo 18:43

Voi suo, kamalaa kuulla, että sulla menee noin huonosti. Ei toi ole sellaista elämää, jota sun ja sun lapsen kuuluis elää.
Mene tosiaan ihmeessä lääkäriin ja hae saikkua ja kerro miksi. Ja sossuun tai mihin tahansa tukipisteeseen tai ensikotiin. Pois kotoa, et sä sinne voi jäädä. Sun miehes voi kuitenki päihdepäissään flipata kokonaan, koska tietää, että olet lähdössä ja tehdä jotain peruuttamatonta. En halua pelotella, mutta se on mahollista. Kannattaa kertoa lääkäreille/tukihenkilöille/sossun tyypeille kaikki, miten hän kohtelee sinua väkivaltaisesti ja näyttää jälkiä, niin voit sitten hakea hänelle lähestymiskiellon. Sitä voit hakea heti kun vaan jaksat ja varmasti saat apua siihen. Pääasia, että lähdet nyt pois sieltä kotoasi, etkä joudu enää sinne palaamaan. Kyllä sulle järjestetään asunto, kun tajuavat tilanteen vakavuuden, kun sulla on kuiternkin pieni lapsikin siellä.
Voimia sulle, yritä jaksaa!🙂🌻 Toivon sulle kaikkee parasta!