Väkivalta parisuhteessa
En tiedä mistä alottaa. Tiedän vaan että jostain tulisi löytää voimia erota.
Vuosien on-off suhde takana, kun väkivalta on käynyt ylivoimaiseksi olen muuttanut pois mutta sitten aina palattu yhteen.
Väkivalta on fyysistä ja henkistä. Mies vahtii mm puhelimeni käyttöä sekä hänellä on pääsy messengeriin/facebookkiin jne. Käy niitä tarkistelemassa. Ainoa hetki kun olemme erossa on kun käyn töissä, kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä. Silti syyttää minua että minulla olisi joku toinen, vaatii minua todistamaan että ei ole. En ymmärrä miten? Asentamalla gopro kameran itseeni kun olen töissä? gps paikantimen? Vai minkä. Ja ennen kaikkea missä ihmeen välissä kerkeäisin pitää toista miestä kun kaikki hetket olen työtäni lukuunottamatta hänen kanssaan sekä kaikki viestintävälineet on avoinna hänen tarkastelulleen.
Fyysinen väkivalta tulee kuvioihin mukaan kun juo alkoholia. Repii tukasta ja paiskoo lattiaan, istuu päällä ja sylkee naamaan, kuristaa, tuuppii tönii ja lukitsee ulos yhteisestä kodista. Varastaa tavaroitani ja heittelee niitä pitkin poikin pihoja ja ojia. Ja tarkkaan valitsee tavarat…..kadottaa ne mitkä on arvokkaita joko rahallisesti tai niillä on tunnearvoa.
Heittelee/hukkaa omia tavaroitaan ja aamulla syyttä minua että olisin ne vienyt.
Aamulla yleensä ei muista (tai leikkii että ei muista) mitä on tapahtunut ja syyttää minua valehtelusta, keksin asiat. Mustelmat hänen mielestään teen itse itselleni jotta voin valehdella hänen ne aiheuttaneen.
Noh. ongelmahan on nyt tämä että joka kerta minä olen muuttanut pois kun hän ei ole suostunut. Asutaan jälleen saman katon alla ja nyt en piruvie halua enää muuttaa. Asunto on juuri sellainen mitä olen aina itselleni etsinyt ja miehellä on osake joka kohta tyhjenee vuokralaisista joten hänen olisi helppo sinne mennä. Mistä ihmeestä revin voimia siihen että saan sen ulos täältä? Kaikki energia menee siihen että joudun taistella sen mielikuvitusta vastaan. Syyttää jatkuvasti että minulla olisi joku toinen vaikka kaikki tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä että jälleen viikonloppuna uhkasi tappaa koirani, kävi käsiksi, heitti lattiaan, painoi polvella selkää/kylkeä niin että selkä on nyt rikki. Varasti puhelimeni, aktiiviivisuusrannekkeeni sekä paketin joka piti lähettää eteenpäin. Pöytään oli ilmestynyt uhkausviestejä kurkun auki viiltämisestä ja veren valuttamisesta ja kostosta tussilla tuherrettuna. (Kuulemma tosin laulun sanoja, ei mitään sen kummallisempaa)
Onko jollain kokemusta siitä että olisi saanut väkivaltaisen kumppaninsa lähtemään vai onko se vaan niin että on itse lähdettävä?
Muutenkin vertaistuki olisi isosti tarpeen….