Vain(ko) elämää, ei sen enempää..?
Hei!
Kun vihdoin sain revittyä itseni irti 16 vuoden suhteesta väkivaltaiseen mieheen, luulin omaavani sen verran elämänkokemusta, viisautta tai edes itsesuojeluvaistoa etten joutuisi vahingossakaan samanlaisen miehen pauloihin. Vaan kuinkas kävikään… -Elän tällä hetkellä väkivaltaisen ja mustasukkaisen alkoholistin kanssa, jolle olen viidennellä kuulla raskaana. Näinhän minä alusta lähtien että mies ei todellakaan sylje kaljapulloon,mutta uskoin kun mies sanoi juovansa vain vaikean avioeron takia. Vaimo oli pettänyt ja jättänyt jne. Minun tuloni hänen elämääsä riittäisi kuulemma syyksi lopettaa juominen. Tuosta on kulunut nyt reilu vuosi ja ongelmat juomisesta johtuen vain pahenevat päivä päivältä. Mies juo 3-12 puolen litran tölkkiä kaljaa joka ilta (viikonloppuisin enemmän). Elämä meillä on yhtä vuoristorataa riippuen miehen humalatilasta ja siitä millä tuulella hän sattuu olemaan. Välillä kilahtamiseen riittää se, että ”motkotan” kaljan juonnista, välillä syynä on minun kännykän käyttöni. (Kaikki ystäväni asuvat toisella paikkakunnalla, muutin vuosi sitten mieheni luokse vieraalle paikkakunnalle. Joten puhelin on lähes ainoa tapa pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin…)
Ensimmäinen lyönti joskus viime talvena tuli täytenä yllätyksenä, olihan mieheni veljineen kehuskellut kuinka heidän tapoihinsa ei kuulu naisten lyöminen.(Hän tietää ex-mieheni väkivaltaisuudesta) Niinpä niin, minä kuulemma olen niin pahapäinen, ettei minulle mene mikään perille muuta kuin hakkaamalla. Siitä alkoi minun pitkä ja pirun kivinen tie taas kerran.
Parin viimeisen kuukauden aikana tilanteet ja juominen on pahentuneet. Aikaisemmin mies ei käynyt kiinni lasten nähden(minulla edellisestä liitosta 3 ja hänellä yksi), mutta nykyään on ihan sama kuka on näkemässä, turpaan tulee. Ja niin kuin asiaan aina kuuluu, mies itkee ja pyytelee anteeksi joko parin tunnin päästä tai viimeistään aamulla. Ja lupaa ettei lyö enää ikinä. Ja lopettaa myös juomisen. -Kunhan minä vaan olisin motkottamatta juomisesta enkä olisi niin usein puhelimessa tai käyttäytyisin muutenkin niin etten hermostuttaisi häntä. Itse alan vaan olla aivan loppu tähän koko helvettiin. joka ilta saa hermoilla missä kunnossa herra tulee töistä kotiin ja millä tuulella. Olen ollut sairaslomalla supistelujen takia jo reilu kuukauden ja tilanne kotona ei yhtään helpota oloani. En pysty syömään (kilot putoaa sitä mukaa kun raskaus etenee), nukkumaan enkä muutenkaan elämään normaalia elämää, kokoajan on pelko miehen juomisesta, tai lähinnä siitä kuinka monta kaljaa menee tällä kertaa. Tiistaina mies taas kerran lupasi lopettaa juomisen kun kerroin että olen hakenut asuntoa muualta. Hän jättää kuulemma kaljan ennemmin kun menettää minut ja tulevan lapsemme. Niinpä niin. Eilisen illan hän oli juomatta, mutta se oli vähintään yhtä hermoja raastavaa kuin että hän olisi juonut. Pinna oli tiukalla kuin viulun kieli ja tunnelma oli sen mukainen. Tänään tultiinkin sitten ylitöistä jo valmiiksi humalassa. Kaupan kautta oli käyty hakemassa ”vain pari saunakaljaa”. Lopputuloksena se, että hän makaa sammuneena olohuoneen sohvalla. Tänään ei onneksi tullut tappelua, normaali motkotus vain minun puhelimen käytöstä.
Jaa-a, nyt on tullut tekstiä kuin tykin suusta ja moni varmaan ihmettelee miksi moinen sepustus kun ratkaisu ongelmaani on niin ilmeinen.
Vaan eipä ole. Totta on että haen asuntoa, mutta ennenkaikkea toivon sydämeni pohjasta että mieheni lopettaisi juomisen. Tiedän ettei sitä tule todennäköisesti koskaan tapahtumaan, mutta haluaisin uskoa parempaan. Selvin päin (ja välillä humalassakin) hän osaa olla todella ihana ja kultainen ja rakastan häntä. Niin että loppujen lopuksi, kysyisinkin onko kellään mitään keinoa millä hänet saisi lopettamaan? Onko mitään toivoa paremmasta? Miten saa alkoholistin katsomaan peiliin ja tajuamaan mitä juominen saa aikaan???
Kiitos jos ja kun jaksoit lukea loppuun tämän sekavan sepustuksen ja tsemppiä lumiakalle ja kakille muillekin kohtalotovereille🙂
alkoholismi on sairaus ja siihen on ihan olemassa hoito ja hoitajat. Mutta näillä ei tee mitään jos ei alkoholisti itse päätä lopettaa. Siis rakastamalla ei saa ketään raittiksi. Ymmärsin että sinulla on lapsia. En halua lisätä pahaa oloasi mutta on varmaan selvää että kärsivät tilanteesta? Ja nyt sitten vielä uusi tulossa niinymmärrän kyllä että on helpompi ajatella ja uskoa parempaan huomiseen mutta jos vuodessa onkehitys ollut että juomisenlisäksi lyö ja syyllistää sinut siitä että sinua lyö 🙄 niin toivoisin että heräisit! Oppisit rakastamaan ja kunnioittaman itseäsi niin paljon että et anna kenenkään laiminlyödä tai talloa sinua maanrakoon. Rakastaisit itseäsi niin paljon että lähdet. Ajattele niitä lapsia: sinulla on aikuisen mahdollisuus lähteä siitä pois, mitä lapsi voi tehdä muuta kuin kestää? ei se voi hankkia asuntoa ja työtä, se on riippuvainen aikusesta jonka pitäisi näidne lisäksi huolehtia se turvallinen kasvuympäristö...
No en itedä oliko apua... Itelläni on alkoholisti isä....
Hei Antonina
Kun luin tekstisi, tuli hätä puolestasi, ja lastesi puolesta. Vaikka itsellä on samantyylisiä vaikeuksia, ei kuitenkaan fyysistä väkivaltaa ja ehkä hieman pienimuotoisempaa juomista, vaikkakin "riittävää" ongelmien syntymiseen. Rakkaus on sokea- sanonta, pitää mielestäni paikkansa, valitettavan usein.
Olen miltei sanaton tuskasi kanssa, mutta jos lukisit esim. Tommy Helstenin kirjaa Virtahepo olohuoneessa, antaisiko se ehkä Sinulle enemmän voimia mennä eteenpäin ja samalla vahvistua. Itse olen lukenut kirjaa huonoina hetkinä, hiljaisina yön tunteina, ja olen saanut siitä erittäin paljon voimaa ja uutta ulottuvuutta ajatteluun. Olen tullut henkisesti vahvemmaksi, uskoisin. Kuitenkaan kovettumatta ja katkroitumatta.
Ehkä olet nyt niin väsynyt kaikkeen, ettet tunne jaksavasi tehdä mitään asioiden eteen.
Mutta Sinun on tehtävä jotain, koska Sinä ja lapsesi kärsitte. Miehesi myös, mutta hän on aikuinen ihminen ottamaan itsestään vastuun. Tiedän kokemuksesta, että rakastamastaan ihmisestä on miltei mahdotonta kuvitella luopuvansa. Mutta miksi se tärkeä ihminen tuottaa enimmäkseen vain tuskaa, millaista olisi elää rauhallista elämää ilman pelkoa väkivallasta? Miten lapsesi ovat kestäneet näin kauan, kun edellinen mies oli väkivaltainen, toivottavasti lapset voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Mutta Sinä olet aikuinen ja vastuussa itsestäsi ja lapsistasi, jotka ovat oikeutettja onnelliseen elämään ja näkemään sitä tavallista, mutta ehkä tasapainoisempaa elämää ilman alkoholistia perheessä.
Olisiko mahdollista että menisit keskustelemaan asioista esim. perheneuvottelukeskukseen, älä jää yksin miettimään asioita, eivät ne siten parane. Tai sitten sinne AL-anoniin, kyllä varmaan tiedät näistä vaihtoehdoista. Kunhan saat puhua ja puhua, puhua kaiken ahdistuksen ja tuskan pois. Sitten olet ehkä valmis tekemään ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Jos miehesi ei ota mitään apua vastaan, se on hänen elämänsä, ei rakkautesi paranna juojaa, samoin itsekin ajattelin kauan mutta lopulta ymmärsin ettei näin ole.
Nyt olen sitä mieltä, että pullo voittaa kaiken muun, perhe-elämänkin. Se on vain harhaa, jotkut onnelliset hetket, aina tulee kuitenkin takapakkia. Itse teen erään asiantuntijan mukaan erotyötä, mutta rakkaus pitää suhdetta vielä yllä, etten ihan vielä voi sitä katkaista. Olen kulkenut pitkän tien tullakseni tähän, ja olen miehestäni välillä aika huolissani, mutta en enää jatkuvasti. Juominen on hänen valintansa, sekin ettei hän myönnä asiaa eikä ota apua vastaan. Luultavasti alaspäinmeno jatkuu, jos ja kun ja todennäköisesti ero tulee oikeasti. Toivon saavani niin paljon voimia, että teen ratkaisuni asian suhteen. Mies oli tämän viikonlopun hieman asiallisemmin juomisen suhteen, mutta ei se mitään meinaa, koska totaalista muutoshalua ei löydy.
Ajattele lapsiasi, älä usko enää miehesi katteettomiin lupauksiin. Voittehan tavata vaikka eroattekin, jos haluat ja jos hän edes hieman yrittäisi saada muutosta elämäänsä. Mutta ota aikuisena vastuu itsestäsi ja lapsistasi, osaat olla päättäväinen jos vaan tahdot, itsehän me teemme ratkaisut elämässämme! Hae apua, älä rakenna yhtään mitään miehesi varaan, vaan oman itsesi varaan.
Nyt on heitettävä tunteilu pois, ja otettava järki käteen. Näin itse ajattelen nykyään usein. En minäkään ole vielä osannut ottaa sitä ratkaisevaa askelta, mutta jos asiat ei muutu, tiedän että jonain päivänä pystyn sen askeleen ottamaan. Kuin Sinäkin, jos päätät niin. Älä odota kauan, että pysyt itse terveenä.
Jaksamisia ja voimia!🙂👍