Hei kaikki, joiden elämä ja toiveet on joskus murskattu. En uskonut koskaan uskaltavani osallistua näille palstoille, muuten kun lukijana. Rakastuin nuorena palavasti oman kylän poikaan, perustimme perheen, ja elin onnellisena, niin arjen ylä, kuin alamäetkin . Olimme olleet parikymmentävuotta naimisissa, mies hieman alkoholia rakastava, seksi sujui, ainakin uskoin niin, koska itsellä oli hyvä olla. Sitten tulikin eteen tilanne, mies tunnusti pettäneensä nuorena aviomiehenä pari kertaa ja nyt viime vuosina taas muutamia irtosuhteita, halusi kuulemma tunnustaa ja saada oman tunnon puhtaaksi. Kävikin selväksi, että tunnustamista edesautooi meneillään oleva suhde, joika sitten osoittautuikin fiaskoksi, läheiset varmaan painostivat. Sovittiin, yritetään jatkaa, käytiin hakemassa apuakin ulkopuolelta. En voinut unohtaa, olin katkera, muutin pois lapsen kanssa. Tapasin toisen miehen, rakastuimme, hän oli myös eronut pari vuotta aikaisemmin, solminut uuden suhteen jne. tapailimme. Yritin olla omilla, mutta aloimme tapailla exän kanssa uudelleen, osoittautui, että hän otti yhteyttä yhteen naiseen juuri kun olimme sopineet muuttavamme takaisin yhteen, ja ettei eroa laiteta lopullisesti vireille. Se oli kuulemma vain humalassa tehty virhe, muutin takaisin yhteiseen kotimme, että perhe ja koti säilyisi. Mies on ihan jees, tunteeni sitä kohtaan ? rakastan kyllä, ei huono olla yhdessä. Mutta tapailen edelleen tuota toista, kyllä ihminen voi olla paska….