Avun hakeminen ulkopuolelta on kyllä hyvä. Se, että olet aloitteen tekijä, on myös positiivinen asia ja ainakin meillä olisi ollut vaimolel tärkeä signaali.

Mulla kanssa vähän samantapaisia kokemuksia. Vaimolla huomattavasti minua rankempi lapsuus ja se on kyllä kaikenlaista ongelmaa, varmaan osittain nykyistä omaa kriisiiänkin käy lapsuudenkokemusten takia läpi. Luin eilen yhdestä artikkelista, että vaikea lapsuus lisää eroriskiä ja varmaankin juuri siksi, että se luo haavoja, jotka käsittelemättöminä tuhoaa parisuhdetta salakavalasti.

Toivon tosiaankin, että lastesi äiti tajuaa tilanteen mahdollisuutena ja alkaa käymäänläpi vaikeita käsittelemättömiä asioita ja alkaa sitä kautta pikkuhiljaa eheytymään.

Terapiakortti kannattaa varmasti katsoa, mutta jos se ei auta, eroon valmistautuminen on ihan järkevää. Sinä et missään nimessä ole syyllinen vaimosi raivoamiseen. VAIKKA olisitkin tehnyt jotain typerää, josta on sinänsä aiheellista suuttua, se, miten ihmiset suuttumuksen ilmaisevat, on ihan puhtaasti heistä itsestään kiinni. Vaimosi voisi asiallisesti kertoa, mikä mättää. Se, että hän ei näin tee vaan raivoaa, on täysin hänen omaa syytään.

Erossa etenkin pienet lapset menevät helposti äidille. Yhteishuoltajuutta toki suositaan, mutta silloinkin jompikumpi on lähivanhempi ja yleensä se on äiti. Riitatilanteissa pitäisi pystyä osoittamaan, että toinen vanhempi on selvästi jollain tapaa vaikea lapselle, muuten todennäköisesti suositaan äitiä. Siksipä, jos haluat valmistautua eroon maksimoimalla mahdollisuutesi saada lähihuoltajuus, ala toimia jo nyt. Osallistu lapsen hoitoon täysipainoisesti - syötä, nukuta, vaihda vaipat, ulkoiluta, osta ruokia, valmista ruokia jne. Näin osoitat valmiutesi huolehtia lapsestasi yksin tarvittaessa ja ylipäätään oikeasti kykenet siihen. Toisekseen, ei välttämättä olisi huono idea nauhoittaa vaimosi raivokohtauksia, jos ne todella ovat niin pahoja kuin kuvaat. Se ei ole laitonta, vaikka tekisit sen salaa, jos itse osallistut "keskusteluun", kuten nyt varmaan riitatilanteessa teet. Näin saat todisteita vaimon epävakaudesta. En tiedä, miten hyvin sukulaisia kuunnellaan, mutta esim. naapurithan voivat olla todistajia, jos he kuulevat riitanne. Voit myös soittaa joku kerta poliisit paikalle, mikäli riita äityy oikein kovaksi, vaikka vaimosi ei olisikaan fyysisesti väkivaltainen - keino on raju, mutta siitä jää merkintä poliisille, jota voidaan sitten käyttää, mikäli tulee huoltajuuskiista.

Vastaan tähän nyt naisen ja oman kokemukseni näkökulmasta. Itse olen aina ollut räjähdysherkkä luonne, mutta räjähdysherkkyya paheni ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen. Sain järkyttäviä raivokohtauksia pienistäkin asioista. Käytiin miehen kanssa terapeutilla myös, auttoi hetkellisesti, mutta raivokohtaukset eivät loppunwet. Terapeutti epäili raskauddn jälkeistä masennusta ja sitä se olikin. Aloitin lyhyen (6kk) lääkityksen ja se auttoi. Nyt on kaikki hyvin ja raivokohtauksia ei tule lainkaan. Ehkä joskus, mutta aiheesta.

Toivottavasti saatte tilanteen kuntoon mahdollisimman pian. Voin vaan kuvitella kuinka rankkaa sinulla on...

Kiitoksia vastauksistanne. Varsinkin Nannanen86-nimimerkin kirjoitus pisti ajattelemaan, että ehkä toivoa on olemassa.

Vaimoni on nyt vihdoin myöntänyt ongelmansa, en osaa sanoa tosin tekee hän sen vain minua miellyttääkseen. Joka tapauksessa hän näyttää haluavan eroon kohtauksista. Hän on jopa suostunut lääkitykseen, jos terapia ei toimi. Tämä on valtava edistysaskel viimeiseen vuoteen.

Meillä ei ole kummallakaan päihdeongelmia tai mustasukkaisuutta ei ole kuvioissa tms. vaikeuksia, joten näen mahdollisuuksia suhteemme eheytymiseen.

Hienoa, että vaimosi on tiedostanut tilanteen vakavuuden. 🙂 Noi hormoonit lapsen syntymän jälkeen pään aika sekaisin pitkäksi aikaa. Varsinkin teillä on toivoa, jos suhteessa ei ole muita ongelmia kuin nuo raivokohtaukset! Kaikkea hyvää ja parempaa tulevaisuutta teille. 🙂

Nannanen86 kirjoitti 25.7.2013 18:7

Terapeutti epäili raskauddn jälkeistä masennusta ja sitä se olikin. Aloitin lyhyen (6kk) lääkityksen ja se auttoi.

Moi Nannanen86 vielä!

Toivottavasti koet, että voisit vastata alla oleviin kysymyksiin. Kertomuksessasi on paljon samaa kuin meidän tilanteessamme, ja vastauksesi ovat antaneet minulle toivoa.

-havaitsitko itse masennuksen merkkejä tai tulivatko ne muuten tyypillisesti ilmi?
Vaimolleni tehtiin masennuksenseulontalomake, jonka mukaan hänellä ei ole masennusta. En osaa sanoa voiko masennus olla piilevää.

-Millaisen lääkityksen aloitit? Mistä sait lääkityksen? Psykiatrilta?
Olemme aloittaneet terapian, en osaa sanoa voiko terapeutti määrä lääkkeitä. Voihan olla, että asiat selviävät puhumallakin.

Heippa!

Mielelläni vastaan sun kysymyksiin. 🙂

Mäkin jouduin täyttämään sen seulontalomakkeen, ekalla kerralla sen mukaan mulla ei mukamas ollut masennusta ja enkä ollut vastauksissani täysin rehellinen. Toisella kerralla, pari kuukautta ekan testin jälkeen tein uuden ja vastasin rehellisesti.
Ja kyllä masennus voi olla piilevää ja varsinkin jos vaimosi ei tiedosta, että on masentunut.

Sain lääkkeet lääkäriltä, en psykiatrilta. Lääkkeet oli tarkoitettu masennuksen hoitoon, lievimmästä päästä olivat pillerit. Ehkä ne auttoivat tai sitten luulin niiden vaan auttavan.

Mutta voihan se olla, että sun vaimoas painaa asiat ja on sen takia raivokas eikä osaa niitä asioita muuten purkaa kuin raivoamalla. Ja siihen tosiaan auttaa se puhuminen. Tiedän, että sulla on vaikeeta, mutta ole vaimosi tukena äläkä vaan kerro hänelle noista eroajatuksistasi. Mulla ainakin se puhuminen oli vaikeaa ja purin pahan olon raivoamalla, mutta nyt pikku hiljaa olen oppinut asioista puhumaan ja kertomaan mikä mättää ja ahdistaa.

Onko teillä ollut jo terapioita takana?

Luin "väsynyt isä" tekstin ja se osui aika oikeaan omassa tilanteessani. Tosin viestiketju on jo aika vanha. Voinko kysyä missä menet nyt? Onko tilanteesi jo rauhoittunut?

Omalla kohdallani tilanne on samanlainen ja vaimoni saa käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista, jotka normaalisti eivät mielestäni aiheuttaisi edes suuttumusta. Olen huomannut vaimoni olevan todella hyökkäävä kommentteihin ja mikään asia ei johdu hänen virheistä.

Tilanne on muuttunut pahemmaksi, vaikka muutoin perheellämme asiat ovat paremmin, kuin pitkään aikaan. Muutoinhan tässä ei olisi mitään sen ihmeempää, mutta lasten kannalta tilanne on todella ikävä ja vaikea selittää heille.

Raivokohtaukset ovat myös muuttuneet ajan mittaan agressiivisemmiksi, mutta ei lapsia kohtaan onneksi ja ainakaan vielä.

Itse olen miettinyt väsyneen isän kommenttia stressinsietokyvystä, mutta mielestäni vaimoni tilanne on tällä hetkellä harvinaisen stressitöntä. Mielestäni tämä liittyy vain tapaan käsitellä asioita...hyökkäävyys. En tiedä mistä se johtuu, mutta itse olen 100% valmis tunnustamaan omat pienet virheeni joita teen jatkuvasti. Vaimoni taas vaistomaisesti syyttää muita pienistäkin asioista. Tämä tietysti vähentää keskusteluita ja etäännyttää meitä.

Olisi kiva kuulla jos muilla on vastaavia kokemuksia ja miten niistä on päästy yli.

Isä ymmällään kirjoitti 19.2.2018 19:22

Luin "väsynyt isä" tekstin ja se osui aika oikeaan omassa tilanteessani. Tosin viestiketju on jo aika vanha. Voinko kysyä missä menet nyt? Onko tilanteesi jo rauhoittunut?

Omalla kohdallani tilanne on samanlainen ja vaimoni saa käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista, jotka normaalisti eivät mielestäni aiheuttaisi edes suuttumusta. Olen huomannut vaimoni olevan todella hyökkäävä kommentteihin ja mikään asia ei johdu hänen virheistä.

Tilanne on muuttunut pahemmaksi, vaikka muutoin perheellämme asiat ovat paremmin, kuin pitkään aikaan. Muutoinhan tässä ei olisi mitään sen ihmeempää, mutta lasten kannalta tilanne on todella ikävä ja vaikea selittää heille.

Raivokohtaukset ovat myös muuttuneet ajan mittaan agressiivisemmiksi, mutta ei lapsia kohtaan onneksi ja ainakaan vielä.

Itse olen miettinyt väsyneen isän kommenttia stressinsietokyvystä, mutta mielestäni vaimoni tilanne on tällä hetkellä harvinaisen stressitöntä. Mielestäni tämä liittyy vain tapaan käsitellä asioita...hyökkäävyys. En tiedä mistä se johtuu, mutta itse olen 100% valmis tunnustamaan omat pienet virheeni joita teen jatkuvasti. Vaimoni taas vaistomaisesti syyttää muita pienistäkin asioista. Tämä tietysti vähentää keskusteluita ja etäännyttää meitä.

Olisi kiva kuulla jos muilla on vastaavia kokemuksia ja miten niistä on päästy yli.

Hei äitinä en nyt osaa kertoa kuin omasta kokemuksesta. Eli juurikin jos pieniä lapsia niin synnytyksen jälkeinen masennus tai lievempi baby blues eli hormonit sekaisin tasaantuu ajan kanssa. Sitten jos tuo aika on jo ohi niin väsymys josta stressi tai toisinpäin ja siitä lähtee kierre. Riittämättömyyden tunne jolloin tulee olo että, on huono äiti josta päästään siihen että, näkee kaikkien muiden toiminnan parempana ja oikeana. Tuntuu että itse tekee kaiken väärin ja varsinkin lasten kanssa kun isä on kunnon isä joka osallistuu ja välittää tulee olo että "minulla ei ole merkitystä" ja isän toiminta on kymmenen kertaa oikeampaa kuin oma ja silloin alkaa ärsyttää miehen kaikki tekeminen koska on kaikessa niin paljon parempi. Tästä päästään taas siihen että itse olen niin mitätön ja huono. Voimat jotenkin loppu että tuntuu että vain ärisemällä saa asiat perille ja kun ärisee saa itselleen taas kymmenen kiloa painoa harteille lisää joka vetää mieltä lisää maahan ja stressaa oma käytös. Lisäksi voi myös olla että vaimosi tunnistaa sen että ylireagoi asioihin mutta ei uskalla tunnustaa asiaa vaan pitää ennemmin oman päänsä koska jos tunnustaa niin myöntää sen ja silloin on taas vielä astetta huonompi ihminen ja kierre alkaa taas alusta...

Tämä on vain oma kokemus asiasta ja asia jonka myös ystäväni ovat kokeneet.