Vaimo lähti kun ahdisti ja murtui
Itken vaan ja olen onneton. Meillä oli ihan hyvä liitto. Oli alusta asti vuoristorataa koska meitä koetteli kriisit, stressi ja alkoholi. Asiat saatiin mallilleen ja liitto jatkui hyvänä. Lapsi syntyi. Minä koitin hoitaa suhdetta romantiikalla ja huomioimalla ja palveluksia tehden.
Vaimo ahdistui vanhoista jutuista. Käytiin avioliittoneuvonnassa mutta liian harvoin vaikka olisin halunnu useammin. Opiskelu ja työ stressasi ja vaimolla välillä tunteet tipo tiessään ja sitten yhtäkkiä taas palasivat ja välillämme oli tulta. Emme juurikaan riidelleet eikä meillä huudettu. Osittain siksi etten uskaltanut edes välillä sanoa kun tunsin tulleeni laiminlyödyksi. Tunsin kokoajan olevani se pahis suhteessa vaikka samalla huomioin ja rakastin.
Ahdistuin itsekin tunteettomuudesta, tarpeitteni huomiotta jättämisessä, ja eroaminen oli mielessä. Mutta aina kun vaimo väläytti erokorttia, tunsin, etten halua missään nimessä rakkaimmastani eroon. Lopulta sorruin viestittelemään pahimmassa itsetunnon pohjamudassa myös toisille naisille nyt keväällä ja tapasin pari heistä ja siitä tuli lähinnä paha olo itselle. Jäin siitä kiinni ja epäilyt uskottomuudesta ja kauhukuvat, suuri suru ja ahdistus valtasi tietenkin vaimon mielen. Kadun tätä enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Koitin sanoa, että olin ihan sekaisin ja pohjalla enkä edes hakenut uutta suhdetta..huomiohuorasin. Pettämistä sekin kai henkisesti. En olisi sitä tehnyt, jos olisin tajunnut miten kuitenkin vaimo välitti asiasta vaikka työnsi suorastaan pois minua välillä ja väläytteli eroa. Se on pahinta mitä toiselle voi tehdä ja vaimo sanoikin niin. En edes käsittänyt tekoni hetkellä asian vakavuutta.
Mutta nyt kaikki tuntuu olevan mennyttä. Luottamusta ei ole ja varmaan vaimoa ahdistaa. Hän on poissa. Kommunikaatio on lähes mahdotonta. Vielä muutama viikko sitten hän sanoi että voidaan vielä yrittää ja hakea apua. Nyt on vaan ero ero ero. Itse olen aivan rakastunut. Kolmatta pyörää ei tähän kuvioon kuulu.
Ymmärtäisin jos olisin hyväksikäyttäjä, henkistä väkivaltaa käyttävä tai rappioalkoholisti. Tai jos en huomioisi vaimoa ja olisi hellä ja keskusteleva ja jättelisin sukkani ja kalsarini pitkin enkä piittaisi lapsesta. Onhan meillä ongelmia mutta ne kaikki voitaisiin ratkaista. Aikaa se veisi vuosia mutta meillä on ollut kauniita rakkauden hetkiä. Välillä vaimo on sanonut, että älä pelkää koska ei hän jätä ja haluaa olla kanssani ja rakastaa. Sitten taas puuf..kaikki onkin paskaa ja minun rakkauteni ja suhteen rakentamisyritykseni ovat hänen mukaansa olleet huonoja ja virheet osoittaneet etten piittaisi ja kohtelisin huonosti. Olen tehnyt virheitä ja pettänyt luottamuksen. Niin on hänkin mutta en minä silti pois halua. Miksi vanhat asiat painaa niin paljon vaakakupissa ja ne huonot asiat, vaikka niistä on koitettu eroon päästä ja olen pyydellyt anteeksi. Joka päivä huomioinut rakastani ja puhunut kauniisti. Vain äärimmäisessä turhautumisessa olen muutaman kerran sortunut huutamaan ja purkamaan.
Ystävät ovat sanoneet, että miten siedän edes moista. Mutta kun tiedän että ongelmat ovat syvällä ja hänen kylmä käytös johtunut osittain minusta itsestä.
Vuosi sitten meni hienosti kun käytiin leirilläkin. Päästiin lähelle toisiamme. Stressi taas ajoi vaimon kauas sen sijaan että hän hakisi lohtua ja tukea minusta.
Sekavaa tekstiä. En tiedä minne avautua. Kavereita ei paljoa ole ja koko minuuteni on kiinni rakkaassa. Halusin olla kuolemaan saakka yhdessä ja asiat oltais voitu selvittää. Hän ei koe sitä niin. On aivan kamalaa. Vaimo on herkkä ja ihana..mutta ahdistuksessa aika vihainen. En halua hänestä pahaa puhua, sillä hän on elämäni rakkaus. Jokaisessa meissä on teräviä kulmia. Sapettaa ja surettaa eniten se, että kun kaikki välineet olisi onneen. Ihmiset on selvinneet pahemmastakin. Hänen rakkauden tunteensa, kunnioituksensa ja luottamuksensa ja sitä kautta motivaatio ovat tiessään.
Mistä vanhoista jutuista vaimo ahdistui? On usein niin, että henkisesti, tai oikeastikin, pettänyt osapuoli ei ymmärrä sen loukkauksen syvyyttä ja pitkäkestoisuutta, jonka uskottomuus, vaikka vain henkinen, nostaa petetylle. Vanhoissa ketjuissa täällä, he kertovat itse. Luullaan, että salaaminen ei loukkaisi, mutta kun on jäänyt kiinni, pientenkin asioiden jatkosalaaminen voi yhä pahentaa luottamuspulaa.
http://www.omaaikalehti.fi/perhe-ja-ihmissuhteet/uskottomuuden-paljastuminen-pakottaa-puhumaan-totta
Parisuhde perustuu luottamukseen, ja jos toinen kokee, että häneltä salataan vakavia asioita, vieraita naisia, siis luottamusta ei ole, hän voi haluta suhteesta pois. Toivotan sinulle jaksamista. Toivon rohkeutta puhua, itsestäsi ja tapahtuneista, suoraan ja totta, jos vaimosi yhä jaksaisi kuunnella.
Tilanne ei ole edennyt muuta kuin siihen, että lastenvalvojalla sovittu, vaimo pistänyt eron vireille ja elee tosiaan omaa kivaa elämäänsä. Ilmeisesti jo muut miehet kiikarissa.
Minua sanoi vihaavansa. Käytiin perheasiainneuvottelukeskuksessa vielä minun pyynnöstäni juttelemassa. Terapeutti totesi että hän on samaa mieltä, kun kerroin, että mielestäni emme ole terapiassa ikinä saaneet niitä ongelmia kunnolla esille ja edes lähteä käsittelemää niitä juuria. Eipä se mahdollista olekaan ollut kun ei ole niitä tajunnut ennen kuin nyt.
Riipii niin paljon se, että nyt osaisin ja tietäisin mitä tehdä ja rakkaan näkemys on että kaikki palaisi kuitenkin samaan. Täysin järjetön ajatus, koska kaikki muuttuu kokoajan ja aina ja asioihin voi itse vaikuttaa. No voi vaikuttaa toki eroamallakin. Hänellä on nyt helpotus ja viha. Kaikilla on kuulemma parempi olla ja elää kun erotaan.
No ei ainakaan minulla. Olen tehnyt itsetutkiskelua ja lukenut paljon juttuja ja itseni tuntien tiedän etten tule tästä erosta kovin helpolla pääsemään yli... Tai ei tämä erossa oleminen pelkästään ole paha juttu vaan se että rakastan vaimoani. Teen suunnilleen kaikki emotionaalisen työskentelyn virheet tässä.
Surutyö ei pääse alkamaan sillä elättelen toiveita että jos vielä palattas..jos rakas vielä saisikin tunteet ja ikävän päälle... ymmärtäisi että asiat voitais korjata ja ois niitä hyviä asioita. Hän on ailahteleva, joten tiedän sen olevan mahdollista joskaan ei enää kovin todennäköistä.
Tänään itkin töissä sitäkin kun olen niin huono isä. Lapsen kanssa olen, mutta olen lähes täysin voimaton tekemään mitään hänen kanssaan tai keksimään tekemistä. Istun hänen vieressä kun hän leikkii ja koitan esittää leikkiväni. Ainoastaan rutiinit sujuu - nippa nappa. Ei ainakaan lapsi voi tämän eron myötä paremmin. On kyllä iloinen mutta tavallista arempi ja kiukuttelevampi. Toivon että tulis jostain voimia. Välillä tuntuu ettei jaksa edes siivota.
Hei
Tunnistan kauhukseni itsestäni samanlaisia piirteitä kuin vaimollasi on. Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa 10 vuotta ja viime vuodet olemme kasvaneet erilleen toisistamme. Olen asian tiedostanut jo pitkään mutta vasta viime aikoina olen herännyt asian vakavuuteen. Vaimoni sanoo että on haudannut tunteensa jo ajat sitten ja minulla nuo tunteet on kyllä olleet mutta huonosti olen niitä osannut näyttää.
Olemme alkaneet keskustella asiasta, tai noh.. siis minä olen aloittanut keskustelun ja tuntuu että se on yksin puhelua satunnaisista "jaa" tai " niin" vastauksista huolimatta. Hän vain sanoo että vatvon asiaa liikaa.
Hän myös sanoi tarvitsevansa aikaa kaivaa tunteita mutta minulla on, kuten vaimollasikin koko ajan tunne että se on pelkkää sananhelinää. Ystäviensä kanssa hän viestittelee paljon ja kommentoi yhteisiä tekemisiämme "minun tunkeiluksi" Olen miettinyt eroa mutta en halua sille tielle lähteä. Rakastan häntä niin paljon!
Kirjoittelin tänne kun minulla ei myöskään ole ketään jolle voisin asioista puhua. Rahaa terapeutti käynteihin ei ole ja apua en oikein osaa mistään pyytää.
Tunnistin tuossa tekstissä samaa..kuin omassa tilanteessani. Mies lähti. Meillä olisi kaikki mahdollisuudet onneen... suhteen vaikeuksista voi selvitä, jos haluaa tehdä töitä sen eteen. Ilmeisesti kaikki eivät halua tai osaa..tai pysty. En minä tiedä. Ahdistavalta ja tuskaiselta se tuntuu, kun itse olisi valmis tekemään kaikkensa rakkaansa eteen.
Ensinnäkin kiitos Kuisma ja Musta Vesi vastauksista.
Luen täällä paljon muidenkin tekstejä, ja minut lyö ällikällä se, miten niin monet naiset ovat tyytymättömiä miehiinsä syystäkin, sillä nämä eivät keskustele, eivät näytä tunteitaan, haukkuvat, lyövät tai eivät tee romanttisia eleitä ja nyhjäävät töissään ja harrastuksissaan. Itse en ole mitään noista ja silti tässä minä olen jätettynä, haukuttuna, täysin nollaksi tehtynä. Mitään hyviä tekojani ei huomioida. Ainoa lohtuni on, että rakkaani on nyt onnellinen. Olen sisältä ihan palasina ja erosta on nyt puoli vuotta jo aikaa.
Kuisma: Eroryhmät (Miessakit RY esim) ja Perhasiainneuvottelukeskus ovat ilmmaisia! Terveyskeskuksesta saa myös psykologin apua mutta jono on tietty. Tosi kurja juttu. Tunnistan saman, että jos jotain koitti kysellä niin se oli välillä "tunkeilua". Ja tosiaan minäkin olen saanut kautta rantain kuulla näistä viestittelyistä, mitä vaimoni piti. Oli seksiviestejä muille miehille, mistä en pitänyt meteliä, surin vain. Äidille ja kavereille painotettiin sitä, että kuinka minua kohtaan ei ole tunteita muttei koskaan mitään hyvää sanaa sanottu, eikä hehkutettu lainkaan niitä hetkiä, kun hän oli tyytyväinen ja kehui minua minulle itselle. Minä sentään ylistin häntä ystäville vaikka välillä purnasinkin uskotuille ystäville.
Musta Vesi: Tiedän tarkkaan mistä puhut. Valitettavan usein miehillä ei ole välineitä lähteä sumplimaan asioita. Eikä miehet mieti näitä. Minä sen sijaan 18-vuotiaana jo luin avioliittokirjoja ja vannoin, että minusta tulee se mies, joka haluaa aina selvittää, pitää tulen päällä ja tehdä kaiken oikein. Vaan toisin kävi. Mokasin eikä mitkään hyvät teot auttaneet.
Taitaakin olla niin, että naisen rakkaus on aina fiiliksistä kiinni ja ehdollista.
Aika on mennyt äkkiä. Välillä on tehnyt mieli kirjoittaa tänne, mutta mitä?
Juuri mikään ei ole muuttunut. Ikävöin edelleen rakastani. Itken melkein joka päivä. Joskus herään yöllä nähden unta, että sovimme asiat. Aika useinkin. Kerran näin unta, että vaimo istui syliini ja aloin parkumaan unessa kuin vauva suoraa huutoa ja heräsinkin sitten omaan huutooni. Nää on vähän samanlaisia unia kuin ne, joissa voittaa lotossa, paitsi että nämä unet tulevat melkein joka yö.
Olen käynyt eroryhmän läpi. Se päättyi jo. Tein paljon muistiinpanoja ja se olikin hyvä, sillä muuten minulla ei olisi mitään mihin suunnata ajatukseni. Tosin eivät nuo rustatut paperisivut paljoa auta.
Pelkään tällä hetkellä melkein eniten sitä, että ex-rakkaani lähtee toiseen kaupunkiin ja joudun etäisäksi, sekä sitä, etten koskaan pääse hänestä yli. Jos voisin nappia painamalla lopettaa rakkauden tunteet häntä kohtaan, olisin tehnyt sen jo aikoja sitten.
Veistä kääntää haavassa kun vaimo elää onnellisena omaa elämää. Häneltä kuulemma rakkauden tunteet täysin loppuneet. Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, miten hänen tarinansa on muuttanut muotoaan kesästä. Aluksi eron syynä oli viestailuni muiden naisten kanssa. Sitten puhe oli avioliiton kurjista vuosista. Sitten se kääntyi siihen, että vanhat asiat hiertää. Minullehan asia näyttäytyy selvänä: Vanhat jutut tuli pintaan näiden mokien myötä ja kun ei nainen saanut sanottua, mikä vaivaa eikä halunnut lähteä terapiaan niin eihän mitään voi korjata. Itse tiedän nyt, miten minun pitäisi olla ja tietäisin tarkkaan, miten hänet saisin onnelliseksi. Harmi että myöhäistä.
Nytkin itkettää tätä kirjottaessa. Lapseni kanssa onneksi menee hyvin ja olenkin koittanut nyt keskittyä rakentamaan identiteettiäni isänä. Se on uutta ja vaikeata, sillä olimme perheyksikkö ennen. Onneksi lapsi näyttää sopeutuvan tähän tilanteeseen hyvin. Vaikka itellä tuska velloo, niin on kiva järjestää jotain ohjelmaa lapselle ja nähdä, kuinka hän nauttii ja oppii uutta.
Tuntuu uskomattomalta, että tässä työpaikalla ollessa tuntuu nyt samalta, kuin syksyllä, eli että haluaisi vaan sairaslomaa ja meinaa poru tulla. Onneksi saa pidäteltyä. Ajatukset ovat ihan sekaisin. Joulu sai taas aikaan muistoja entisistä vuosista ja etenkin niistä onnellisista hetkistä. Facebook osasi myös muistuttaa edellisen vuoden joulupäivityksestä ja romantiikasta, jota silloin oli.
Ei auta, vaikka yrittäisi ajatella kumppanin huonoja puolia. Mietin vain, miten toinen voi lyödä hanskat tiskiin eikä muista, mitä ollaan yhdessä käyty läpi ja niitä hyviäkin hetkiä vietetty. Eikö tule mieleen, miten yhdessä hoidettiin pienokaista, kun se oli vauva, ja miten sitä hyssyttelin, nukutin, ruokin ja leikitin. Ei muisteta, miten huomioin kumppania ja yritin tukea kaikessa. Kaiken jälkeen saa vaan kuulla, ettei mua kunnioiteta eikä muhun luoteta. Ei mitään suhteellisuudentajua.
Jos nyt jotain kehitystä on tapahtunut, niin en ainakaan enää odota meille tulevaisuutta. Tuntuu vaan pahalta. Lapsi on tietysti ykkösjuttu, mutta hänen kauttaan joudutaan olemaan entisen kumppanin kanssa väleissä ja se tietysti vaikeuttaa henkistä eroamista, kun toinen on naamallaan muistuttamassa meidän menneistä hyvistä hetkistä, puhumattakaan nyt lapsesta, jonka kanssa arki ja leikit rullaa, mutta jotain olennaista puuttuu.
Hei VäärinYrittänyt !
Tuota tunnetta, jota kuvailit , sanotaan erosuruksi.
Se on tarkoituksenmukainen tunne jota ei pidä tukahduttaa.
On aivan varma, että vaikka nyt palaisit suhteeseen, siihen on tullut pysyvä särö, ja elämä olisi kuin tanssia lasinsirpaleilla.
Tuskin se tanssahtelu silloin sujuisi, sillä aina kun jotain menisi vinoon,muistaisit taas mitä tapahtui ja pelkäisit tulevaa, entistä onnea ei ole saavutettavissa kuitenkaan.
Monella paikkakunnalla järjestetään eroseminaareja tai eroryhmiä ev.lut seurakunnissa tai perheasiain neuvottelukeskuksissa.
Niihin voi osallistua vaikkei kuuluisi kirkkoon.
katso evl.fi seurakuntasi ja tiedustele asiaa joko kirkkoherranvirastosta tai suoraan perheasiainneuvottelukeskuksesta.
Eroryhmien tarkoituksena on auttaa sinua käsittelemään eroon johtaneita asioita, päästämään menneestä irti ja uskaltamaan uuteen suhteeseen ilman vanhan epäonnistumisen tuomia taakkoja.
Ne ovat luonteeltaan persoonallisuutta eheyttäviä ja valavat uskallusta jatkaa elämää.
Lisäksi teet palveluksen tuleville suhteillesi.
Ne auttavat myös kartoittamaan, millaista kumppania todella tarvitset.
Suosittelen lämpimästi !